Lapsuudesta asti kaikkea yritetty kestää, kiusaamista, rakkauden puutetta jne jne. Olen kuitenkin yrittänyt, opiskellut tutkinnon jne. Varsunkin viim 10 vuotta mennyt erityisen huonosti, eli ex suhteen alusta asti. Erotessa meni vähän aikaa paremmin. Ystäviä oli aiemmin muutama, mutta nyt ei useimmiten ketään, hyvin harvoin olen kenenkään kanssa tekemusissä. Perhe ja suku on suuttunut, eli ne jotka ongelmistani tietävät eli mm rahattomuudesta, työttömyydestä. Ja nyt myös ne ystävät häviävät, ehkä siksi kun eivät jaksa tukea masentunutta. En mielestäni koko ajan valita, vaikka en varmasti ilopillerikään oikein ole. Eli asia vaan pahenee, miten osaan edes hyvä äiti yrittää olla? Elämä on tylsää, kun on liikaa aikaa:ei työtä, ja mitä sitä tekisi kun ei ole rahaa, eikä ystäviä kiinnosta. Ainoa, mitä teen on tupakanpoltto, tv:n katselu, syöminen, lukeminen, tai yritän vähän ulkoilla tms. Siis päivät vaan matelee. Välillä laitan työhakemuksia, muttei mihinkään kutsuta haastatteluun. Olis sama ku nukkuis vaan. Tietysti yritän lapsen kanssa jotain kivaa välillä tehdä, mut on vaikee keksiä tekemistä ja surettaa, et en osaa olla energinen, onnellinen ja menestyvä äiti.
Masennus aiheutti yksinäisyyden
Turhaa..
281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko sinulla diagnoosia?
Hakeudu työkkärin kuntoutusosastolle ja pyydä päästä kuntoutus- tai työkykyselvityksen.
Ei ole diagnoosia, joskus aiemmin tosin todettiin keskuvaikea masennus. Eka kerran lääkkeet aloitin raskausaikana, sitten oon välillä ottanut ja viime aikoina en. Tiedän, että minulla on syyt masennukseen, työttömyys, rahattomuus, yksinäisyys, lapsuuden traumat, huono itsetunto, ei läheisiä ystäviä juuri. Jotkut eivät tiedä syytä, kun päällisin puolin kaikki hyvin.
En minä halua millekään sairaseläkkeelle, vaan onnistua elämässä ja siis työssä myös. Olen aikoinaan käynyt psykologilla, vaan eipä sekän auttanut, aika lyhytkestoista oli. Lääkkeet taas eivät poista ihmisten murheita. Olen yrittänyt ratkoa traumojakin siihen liittyvien ihmisten kanssa, riita vaan syntyy. Jos itse saisin valita, perheeni rakastaisi minua, ystävät haluaisivat tavata mua, mulla olisi työ ja osaisin rakastaa itseäni, silloin uskoisin olevani onnellinen. Rakastan lastani, ja se on nyt elämni ainoa onni, mutta raskastahan sekin on, kun en mistään saa energiaa/tukea.