Ahdistavaa uskoa

Olen jonkin aikaa mielenkiinnosta lueskellut tätä ja VL-palstaa ja täytyy todeta, että melko ahdistavaa uskoa on lestadiolaisuus. Tällä palstalla ollaan oppikoukeroiden vallassa ja VL:t sääntöjensä vankina. Vapaa usko kristukseen omakohtaisena vapahtajana taitaa olla hukassa. Lakihenkistä ja tuomitsevaa joukkoa koko lestadiolaisten porukka laidasta laitaan näyttää olevan. Ihmeellistä on se, että ette suvaitse edes toisianne, toiseen lestad.ryhmään kuuluvia. En ihmettele enää yhtään sitä että Laestadiuksen opetuslapset ovat jakaantuneet niin moneen eri ryhmittymään.
31153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Niinhän sitä voipi ihmetellä kun glasin reijistä sisälle kahtelloo. Ota osaa keskusteluun ja tuo todellinen viisautesi esille. Näytä millainen on sinun ei ahdistava uskosi ja mihin se perustuu.

Väität muita suvaitsemattomiksi ja itse jok´ikisessä lauseessasi otat vapauden mollata kristittyjä. Tiesitkö muuten, ettei täällä kirjoittelevat kaikki ole lestaadiolaisia vaan iso osa on sinun laisia tekopyhiä sakaaleja.

Äänestä
  • Ottipas Armazuksen totuuden sanat kovasti lestadiolaisuuden voimille. Tuli heti sakaali nimitys. Se on peräti halventava sana. Mutta lestadiolaisuus näytti juuri sillä sanalla mitä se on. Tuo omakristityskorostus oli tyypillistä Jumalan pilkkaa.

    Äänestä

Oikean uskon näyttää toteen sinulle aika. Aika on nousta, aika on herätä, aika on kitkeä...Jos todella löydät sen oikeanh uskon, niin onnitelen.

Äänestä

"Vapaa usko kristukseen omakohtaisena vapahtajana taitaa olla hukassa."

Aivan varmasti on taivaan tie hukassa, jos ihminen ei ymmärrä sitäkään, mistä hänet pitäisi vapahtaa.

Täällä on vuosien ajan todistettu kristinuskon ydinsanomaa että Jeesus tuli syntisiä pelastamaan.

Ongelmaksi on muodostunut ettei löydy näitä syntisiä jotka odottavat
armahdusta, vapautusta synnistä ja sen tuottamasta syyllisyydestä. On vain terveitä jotka eivät tarvitse parantajaa Kaikenlaista omavanhurskautta on tullut aamusta iltaan, - tuhansien rivien mittaisia litanioita.

Jeesus on järjestänyt pelastuksen syntisille kärsimällä pilkkaa häpeää kipua, rikollisena kuolemaan tuomittuna hän kärsi syntiemme rangaistuksen että meillä rauha olisi. Ja että hänen verihaavoistaan saisimme terveyden.

Sitten tänne tulee pitkä rivi omavanhurskaita möllejä aidanrakoon ihmettelemään suureen ääneen kuin jotain käsittämätöntä ihmettä, että maailmassa on vielä tuollaisia syntisiä ihmisiä, ajatella syntisiä, kuinka tämä on mahdollista että maailmassa on vielä syntisiä. Voi raukat, kun te tuntisitte oman todellisen tilanne, kuinka syntisiä te olette, niin kauhistuisitte.

Äänestä
  • Noin sitä otetaan rakkaudella vastaan kaikki kiusatut, tai tietämättömät. Näinkö Jeesus opetti. Mistä sinä tiedät heidän synnintuntonsa. Oma syntisyytesi paistaa kyllä kaikille muille hyvin selvästi. Sitä ei kannata enempää hokea.

    Äänestä

Sitä van ihmettelee millainen Jumala näillä raukoilla oikein on, kun ei muustp ouhuta kuin syntisyydestä ja kuinka jokainen tekee tuhansia syntejä joka päivä !

Raamattu puhuu aivan toista kieltä, eikä mistään uudenliiton Apostolien teksteistä nouse tällaista synneillä meuhkaamista kuin näilllä osioilla.

Siellä on voimallinen Jeesus, joka vapahtaa ja pelastaa, puhdistaa ja pitääkin puhtaana jatkuvasti, ja kuinka selvät ohjeet on naulita liha ristille ja pitää se siellä Hengen Voiman kautta.

Täällä on toinen virsi, sitä veisataan huulet pyöreinä ja kieriskellään geenisynneissä ja perisynnissä ei puutu enää kuin lyijyruoskat ja piikkimatot.

Ja miten kahtaa todellisuus olla, onko kaikki pelkkää kasteen armoa, onko mitään uudestisyntymää koskaan tapahtunut kuin ehkä muutamille, siinä sitten vaan syödään ja juodaan sitä loputonta syntisyyttä anteeksi, eikä mikään muutu koskaan.
säälittävää pimeyttä.

Jumalan ihminen ei todellakaan tee tuhansia syntejä päivittäin, sellainen puhe on suurta hulluutta j ajUmalan pilkkaa Hänen Golgatan työnsä mitätöintiä ja sielunvihollisen ja oman lihan palvontaa joka on yhtä kaukana evankeliumin voitokkaasta sanomasta kuin itä on lännestä.

Äänestä

Elama menee Lestadiolaisilla hukkaan synnintunnossa piehtaroidessa. Nauttikaa elamastanne, silla Paratiisi on nyt, ei vasta kuoleman jalkeen. Ihmisen kuoltua ei ole enaa mitaan, ei paratiisia eika helvettia. Viimeista tuomiota ei tule milloinkaan. Olemme saaneet ainutkertaisen elaman lahjan, tietoiduuden omasta olemassaolostamme. Nautitaan siis nyt kun kerran saimme taman mahdollisuuden.

Ennustan ettei maailman loppua tule huomenna, ensivuonna, kymmenen vuoden kuluttua, sadan vuoden kuluttua ja tuhansien vuosien kuluttuakaan. Kymmenen tuhannen vuoden kuluttua maailmassa ei ole yhtaan Lestadiolaista. Silloin historian kirjoista voidaan lukea maininta heratysliikkeista jotaka uskoivat tyhjiin lupauksiin.

Äänestä
  • Uskon ymmärtäväni, mitä nimim. Armaztus ajaa takaa. Hän ihmettelee sitä, missä on kristittyjen välinen rakkaus näissä keskusteluissa. Eiks Raamatussakin sanota, että: "siitä teidät tunnetaan Minun opetuslapsikseni, että te rakkauden keskenänne pidätte". Rakas ystäväni, oletko kirjoitellut aina niin, että siitä on huokunut Jumalan rakkaus toista kanssakeskustelijaa kohtaan. Jumala kutsuu meitä armahtamaan ja rakastamaan toisiamme.

    Äänestä

  • Kulkuri kirjoitti:

    Uskon ymmärtäväni, mitä nimim. Armaztus ajaa takaa. Hän ihmettelee sitä, missä on kristittyjen välinen rakkaus näissä keskusteluissa. Eiks Raamatussakin sanota, että: "siitä teidät tunnetaan Minun opetuslapsikseni, että te rakkauden keskenänne pidätte". Rakas ystäväni, oletko kirjoitellut aina niin, että siitä on huokunut Jumalan rakkaus toista kanssakeskustelijaa kohtaan. Jumala kutsuu meitä armahtamaan ja rakastamaan toisiamme.

    Kärsimättömyys välillä voittaa, kun tuntuu tekevän pelkkää vahinkoa. :-(

    Äänestä

  • 5+7# kirjoitti:

    Kärsimättömyys välillä voittaa, kun tuntuu tekevän pelkkää vahinkoa. :-(

    Ulosviskaaja kirjoittaa asiaa ja oikein, kun oppisi hillitsemään inhottavaa tyyliään. Hän ei nähtävästi itse tiedosta ollenkaan että olisi korjaamista tuossa.
    Ymmärrän hyvin # tarkoituksen. Sillä että kirjoittaa rumasti ja halventavasti vesittää pitkälle sanomansa.

    Äänestä

  • :-(((((((((( kirjoitti:

    Ulosviskaaja kirjoittaa asiaa ja oikein, kun oppisi hillitsemään inhottavaa tyyliään. Hän ei nähtävästi itse tiedosta ollenkaan että olisi korjaamista tuossa.
    Ymmärrän hyvin # tarkoituksen. Sillä että kirjoittaa rumasti ja halventavasti vesittää pitkälle sanomansa.

    Tätä juuri tarkoitin, ; ) ))

    Äänestä

  • :-(((((((((( kirjoitti:

    Ulosviskaaja kirjoittaa asiaa ja oikein, kun oppisi hillitsemään inhottavaa tyyliään. Hän ei nähtävästi itse tiedosta ollenkaan että olisi korjaamista tuossa.
    Ymmärrän hyvin # tarkoituksen. Sillä että kirjoittaa rumasti ja halventavasti vesittää pitkälle sanomansa.

    Juu, tuo ihottavuus todellakin kiusaa minuakin. Sanotaan inhottavasti. Tee parannus muuten joudut hel.vettiin. Sanotaan inhottavasti pirun penikka, kun tiedetään että ollaan sanan Jumalan armon alla kaikkine synteinemme. Se on niin inhottavan itsekästä sanomaa kun pidetään itseään inhottavasti ainoana Jeesuksen lapsena, että se vesittää koko hänen uskollisuutensa. Päin vastoin paha on päässyt väliin peittämään sen vähänkin hengellisen uskovaisuuden jota isosta kirjasta lainataan. Tuntuu siltä, että he itse ovat tehneet itsestään sellaisen, minkä loppujen lopuksi ei ole uskottava. Kun ei luule liikoja itsestään, ei ole olevinaan parempi toisiaan kuin ei myös huonompikaan. Voi pykiä pysyttelemään tien keskiviivalla käsiään huitomatta.

    Äänestä

Oletteko todella niin sokeita? Täällä on useita ateisteja leikkimässä uskovaa.
Epäuskoisen tunnistaa heti siitä, ettei hänellä ole elävää henkilökohtaista synnintuntoa.

On muitakin tuntomerkkejä toki. Muun muassa seuraavat:
- Sakramenttien halveksiminen ja pilkkaaminen.
- omahyväisyys
- tekopyhyys
- täysin väärä kuva ihmisen todellisesta luonnosta
- kristityiden pilkkaaminen
- Jumalan sanan vääristely

Ei tällaisten asioiden kanssa sovi leikkiä, vaan pitää julistaa parannusta kielellä jota he itsekin ymmärtävät.

Äänestä
  • Kuitenkin kaikella rakkaudella, vai minkälaisella kohtelulla haluaisit itsellesi puhuttavan?

    Äänestä

  • 5+7# kirjoitti:

    Kuitenkin kaikella rakkaudella, vai minkälaisella kohtelulla haluaisit itsellesi puhuttavan?

    Maailmassa on paljon ihmisiä. On joukko hyviä ja joukko huonompia. Samoin on käynyt uskovaisuuden saralla. Kaikki uskot ja lahkot mukaan luettuina. On hyviä uskovia ja huonompia uskovia, jotka juuri ovat sellaisia jotka ovat nimellään uskovaisia, mutta sisus on aivan muuta. Se on kuin alkoholi, ettei se sovi kaikille ruvetaan rähjäämään sivulliselle kun itsellä on paha olla.

    Kaikki nuo, "maassa maan tavalla" nimimerkki. Jos sinullakin olis todellinen elävä usko, eikä vain väläys , niin et tulisi tänne toisia ateistiksi haukkumaan joilla on erillainen käsitys Jumala armosta ja oikeudenmukaisuudesta.Tuo alla oleva luettelosi pilkkalistastasi. Oleko varma, että et kuulut samaan pilkkaporukkaan tavalla tai toisella.

    Tää elämän tulkitseminen ei ole niin yksinkertainen kuten lahkolaisuus, johon lestadiolaisuuskin kuuluu kaikkine vähemmän tai enemmän raamatun erillaisne tulkintoinneen. Tappelette keskenänne Jumalanne sanasta. Se ei ole niin yksinkertaisesti ajateltu, mitä yli 2000 vuotta sitten on möläykset ilmoille päästänyt.

    Nytkin teillä on kahdenlaiset suvijuhlat esikoiset Lahdessa ja toiset jossain pohjoisessa oikeat "lestadiolaiset" eli vielä enemmän karsinaan sidotut juhlineen. Ettekö todella itse käsitä, että oletta samasta reijästä tulleita. Samaa ilmaa hengittävä, samalla lailla puuroa tarvitsevan ja sitä ulos pyllistävä, samalla henkenne heittäviä ja samalla tavalla ikuisuuden valoon pääsette. Putsattuna maallisesta kuonasta.

    Miten te selitätte kuka on oikea Jumalan lapsi. Te taidatte olla väärän koivuntakaa
    sukua Jumalalle. Mutta ei se mitään. Maailmassa ei ole ollut koskaan rauhaa. Aina joku joka sotii tai pahottaa pas.kapuheillaan toisten elämän. Kiitos ja anteeksipyyntö on kuin helisevä tiuku tai kilisevä kulkunen on, ei muuta.

    Taidan perustaa oman lahkon, joka ei laita hiluja kinttuihin kenelekää, eikä ota oikeutta tuomita lähimmäisiään olemattomaan kadotukseen.

    Äänestä

Pitääkö uudestisyntyneellä olla jatkuva synnintunto !!??

Ajatus on käsittämätön, ei sen jonka Jeesus on puhdistanut tarvitse kaiken aikaa valittaa likaisuuttaan, missä sellaista esiintyy Raamatun Apostolien esille tuomina ?

Uudestisyntyneellä on Jumalan Pyhän Hengen kautta sataprosenttisen puhdasta se osa, joka menee kirkkauteen, ja saman uudestisyntyneen liha on täsmälleen yhtä viheliäistä kuin jumalattoman.

Ero on siinä, että Uudestisyntynyt pitää lihansa kuolleena ristillä, jopa haudattuna kuten kaste sitä symboloi uskoontulon jälkeen, eikä siis kysy lihalta mitään, kuten Paavali itse asian ilmoittaa.

Eli se on sama minkälaista se liha siellä ristillä on, jos sinne on naulittu siivosyntisen liha taikka julkijumalattoman liha, se on ihan samantekevää kumpaa lajia se on, joka tapukasessa se ei peri jumalan valtakuntaa, eikä se tee koskaan parannusta eikä se edes voi tehdä sitä, koska se on myyty synnin ja kuoleman alaisuuteen, eli se menee hautaan ajallaan, mutta Jumalan uudestisynnytämä Henki menee Jumalan majoihin.

Uskova pukeutuu Jumalan koko sota-asuun, ja siinä voimassa pitää itsensä puhtaana ja valvoo ettei mailma eikä synti saa valtaansa eli saastuta.

eli ei siinä synnintuntoa tarvita, vaan selvä ero syntiin ja siitä erillään pysyminen.
Synnintunto kuuluu sellaiselle joka ei ole tullut Jumalan tykö puhdistettavaksi.

Näin Raamatusta luemme.

Äänestä
  • Nyt minun täytyy taas muistuttaa, että nimimerkittömät tänne kirjoittavat pelkäävät vastuuta omista höpinöistää.Nimimerkkejä on, mutta he kirjoittavat toisena persoonana uusia höpinöitä. Kertokaapa miksi ette käytä samaa nimimerkkiä. Jotain on vinossa ihmisen ajatuksissa. Pelkäävätkö he, ettei serifi saa selville kirjoittajaa.
    Tai sitten se on tyypillistä lahkolaisuuden kierteestä tuomaa tapaa.

    Äänestä

  • Joillakin on niin kummallinen käsitys itsestään. Synnin tunnon on hyvä pysyä kirkkaana, vaikka kuinka on uskonut ne anteeksi. Samat asiat on syntiä senkin jälkeen.

    Äänestä

"Pitääkö uudestisyntyneellä olla jatkuva synnintunto !!??" Kaikilla uudestisyntyneillä kristityillä on jatkuva synnintunto ja jatkuva armontunto. Henkilö jolta loppuu synnintunto on hengellisesti kuollut ihminen.

Minä puolestani kysyn, tarkoittaako uudestisyntyminen alussa lainaamalleni kysyjälle itsensä paaduttamista tunnottomaksi?

Tietoisuus omasta todellisestä tilasta (lihassani asuu syntiturmelus joka sotii koko ajan Jumalan tahtoa vastaan), on välttämätön, se onkin uudestisyntyneiden elämää, ilman alussa esimerkiksi lainaamaani tyhmiä kysymyksiä.

Kristityn elämähän on elämistä jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa, Jeesuksen haavojen turvissa, kuten jokainen voi Raamatustaan nähdä.

Kuollut ei tiedä mitään. Hengellisesti kuolleilla on kyllä usko pääkallossa ja siveyttä muillekin jaettavaksi asti, mutta heillä ei ole mitään käsitystä uskovan elämästä
joka on jatkuvaa taistelua oman turmeltuneen lihan houkutuksia ja pimeydessä hallitsevia henkivaltoja vastaan.

Vihollisella on hienot verkot hienoille ihmisille. Ihmiset luulevat että syntisimpiä ovat ryöttisyntiset jotka neliveto päällä konttaavat katuojassa. Kuitenkin tekopyhät heikommistaan välinpitämättömät on kamalin siis eniten tuhoa tuottava ryhmä maailmassa. Juopoilla ja varkailla on jonkinlainen rehellinen käsitys itsestään.
Tekopyhät kiiltävät omissa silmissään, vaikka ovat todellisia petoja tässä maailmassa.

Äänestä

Jeesus sanoi Pietarille mm; joka on kylpenyt ei tarvitse muut akuin että jalat pestään.

Minä en näe tässä sellaista 24/7 synntien katumusta ja niissä pyörimistä, vaan että vaelluksesta pidetään vaari.

Jos siis ihminen uudestisyntyy huomenna kello 12, eli Jeesuksen mukaan tämä ihminen on silloin kylpenyt.

minuutin päästä tämä ihminen menee tajuttomaksi, eikä herää enää koskaan.

kertokaa tarvitseeko tämä vasta kylpenyt vielä jalkojen pesua tässä ajassa.

Jos ei tarvitse, miksi ei, ja jos tarvitsee, millä Raamatun perusteella ?

älkää heti alkako haukkumaan vaan miettikää muutama aika ja kertokaaa sitten RAAMATULLINEN vastaus.

kerron sitten syyn miksi kysyn tällaista.

Äänestä

Siinäpä oli miettimisen aihetta.

Äänestä
  • Terve usko Jeesukseen on vapauttavaa uskoa.
    Jeesushan on nimenomaan Vapahtaja ja vapauteen hän meidät vapautti.
    Ei siten että lihatekoja ja sielullisuutta enää sen jälkeen saisi vaalia vaan elää uutta ja kirkastettua elämää Pyhässä Hengessä ja Pyhän Hengen täyteydessä.

    Ja Jumalan Pyhä henki jakaa armolahjoja kuten hyväksi näkee.
    Niillä palvellaan sitten toisia ihmisiä.

    Äänestä

Luuk. 4:18

"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,

Äänestä
  • Eihän jumalaton ole hengessä köyhä, ja tekopyhä synnitön ihminen on kadottavan rikkauden huipputuote, "terve" matkalla varmaan kadotukseen.

    Selvittäkää ensin mitä ne vangitut ovat joille vapaus koittaa, ja mitä jalkojen pesu hengellisesti tarkoittaa.

    Äänestä

Kuten Kulkuri sanoi edellä. "Uskon ymmärtäväni, mitä nimim. Armaztus ajaa takaa. Hän ihmettelee sitä, missä on kristittyjen välinen rakkaus näissä keskusteluissa." Osui naulan kantaan. Tämäkin ketju osoittaa sen kuinka hyökkääviä ns. uskovaiset saattavat olla toista ihmistä kohtaan. Missä on se rakkauden henki joka kutsuu, kokoo ja valaisee... On tosin joillakin kirjoittajilla myös erilainen lähestymis tapa, kiitos siitä. Ei enää kurkistella aidan raosta eikä lasin läpi, olen nähnyt jo tarpeeksi. Jumala teitä rakkaudellaan ohjatkoon ja siunatkoon runsain määrin..

Äänestä
  • En tiedä kuinka monta kertaa tämä on toistettava?

    Jumala on rakkaus, eikä hänessä ole mitään syntiä.
    Jumala vihaa syntiä.
    Joka toista rakastaa, ilmoittaa rakastamalleen jos tämä on menossa suoraan hel'vettiin.

    Kristittyjen välinen rakkaus toimii täällä kuten muuallakin. Me jotka Jeesuksessa Kristuksessa elämme, olemme veljet ja sisaret keskenämme.

    Joukkoomme on luikerrellut arviolta viisi uskovaksi tekeytynyttä ateistia, jotka jatkuvalla häiriköimisellään ovat onnistuneet karkoittamaan kristityt pois keskustelemasta tältä palstalta. Heitä on aluksi kehoitettu kohteliaasti poistumaan, mutta häiriköiminen on nyt jatkunut useamman vuoden ajan. Tuollainen toiminta ei ole alkuunkaan hyväksyttävää, eikä kukaan kristitty rakasta syntiä. Synnintekijöitä kehoitetaan parannukseen. Parannussaarnasta tiedämme sen että se sattuu, siksi 90% ihmiskunnasta on hylännyt tämän parannuksen tien ja valinnut kadotuksen tien.

    Suomisella on palstoja jokaiseen makuun, uskovien palstat uskoville ja pelastuksen tiestä kiinnostuneille henkilöille, kiitos.

    Äänestä

  • pysytäänpä asiassa kirjoitti:

    En tiedä kuinka monta kertaa tämä on toistettava?

    Jumala on rakkaus, eikä hänessä ole mitään syntiä.
    Jumala vihaa syntiä.
    Joka toista rakastaa, ilmoittaa rakastamalleen jos tämä on menossa suoraan hel'vettiin.

    Kristittyjen välinen rakkaus toimii täällä kuten muuallakin. Me jotka Jeesuksessa Kristuksessa elämme, olemme veljet ja sisaret keskenämme.

    Joukkoomme on luikerrellut arviolta viisi uskovaksi tekeytynyttä ateistia, jotka jatkuvalla häiriköimisellään ovat onnistuneet karkoittamaan kristityt pois keskustelemasta tältä palstalta. Heitä on aluksi kehoitettu kohteliaasti poistumaan, mutta häiriköiminen on nyt jatkunut useamman vuoden ajan. Tuollainen toiminta ei ole alkuunkaan hyväksyttävää, eikä kukaan kristitty rakasta syntiä. Synnintekijöitä kehoitetaan parannukseen. Parannussaarnasta tiedämme sen että se sattuu, siksi 90% ihmiskunnasta on hylännyt tämän parannuksen tien ja valinnut kadotuksen tien.

    Suomisella on palstoja jokaiseen makuun, uskovien palstat uskoville ja pelastuksen tiestä kiinnostuneille henkilöille, kiitos.

    Jumala on rakkaus, mutta te lestadiolaiset ette käytä sitä. Kun teillä on synneistänne paha olla, niin synneistänne. Ne teitä painavat pelkäätte kaiken olevan syntitiä mihin koskette ja mitä teette mikä ei ole raamatussa. Pidätte ulkopuolisianne mitättöminä Jumalalle, vaikka he olisivat persoonaltaan ja teoiltaa paljon otollisempia hänelle.
    Mikä on teidä uudesti syntymä? Ei mikään, olette sama luojan luoma synteinenne. Teidän päähänne on vain tärähtänyt luulo liiasta hyvyydestänne ja silmänne ja korvanne näkemään ja kuulemaan toiset kaiken pahan alkuna ja pir.un. Se taivas mitä te kuvittelette olevan on sellainen taivas, mihin teidän todella on vaikeaa päästä.
    Juuri sen vuoksi, koska näette kaiken ulkopuolisen pahana ja Jumalalle kelpaamattomana.. Ymmärrän,että' teitä häiritsee teidän arvostelu. Ja pelkäätte, että arvostelijat ovat sittenkin oikeassa, ainakin jossain asiassa. Se olisi katasrofi teidän uskon karsinassanne. Siellä pääpässit pökkisivät pääsä verille orjatolppinne.
    Kääntäkää hyvät lessut toinen poskenne lyötäväksi kuten Jeesus sanoi. Mutta teillä on omauskon hekuma niin kova, että sen yli ei mennä. Herätkää itse lestat, älkää sitä kaupatko toisillenne.

    Äänestä

...ja nuo ehtoolliseen liittyvät sanat, ovatko ne täysin Jeesuksen sanomia, vai onko Paavali peeveli kumppaneineen sen jälkeen vetäneet välistä tehostaakseen ehtoollisen vaikutusta alttiiksi oleville syntiensä kauhistelijoihin.

Äänestä
  • Savon ukko. Ole hyvä jä häivy palstaltamme ikiajoiksi. Et osaa mitään muuta kuin kirjoittaa roskaa ja pilkata ihmisiä. Luulet ilmeisesti olevasi joku totuuden torvi, mutta olet pelkkä pässinpää sokea valehtelija jolla ei ole muuta tekemistä kuin roikkua vuosikausia netissä ja nauraa kristityille. Hanki kuule elämä.

    Äänestä

  • Paavali oli aivan sinun laisesi kristityitä tappava fariseus siinä vaiheessa, kun Jeesus opetuslastensa kanssa Ehtoollista asetti. Evankeliumikirjat kertovat Ehtoollisesta.
    Kuolema ei paatunutta savon ukkoa pelota, vaikka voi jo tänä yönä joutua pilkkaamaansa Jeesusta vastapäätä.

    Äänestä

Älkää todellakaan lessut pilkatko Jeesusta.
Nukuin viime yön hyvin. Toivottavasti et itse nähnyt pikupi.ruja yöunissasi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Armaztus kirjoitti:

Olen jonkin aikaa mielenkiinnosta lueskellut tätä ja VL-palstaa ja täytyy todeta, että melko ahdistavaa uskoa on lestadiolaisuus. Tällä palstalla ollaan oppikoukeroiden vallassa ja VL:t sääntöjensä vankina. Vapaa usko kristukseen omakohtaisena vapahtajana taitaa olla hukassa. Lakihenkistä ja tuomitsevaa joukkoa koko lestadiolaisten porukka laidasta laitaan näyttää olevan. Ihmeellistä on se, että ette suvaitse edes toisianne, toiseen lestad.ryhmään kuuluvia. En ihmettele enää yhtään sitä että Laestadiuksen opetuslapset ovat jakaantuneet niin moneen eri ryhmittymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu