Elämäni on ollut viimeiset kymmenen vuotta vailla mitään määränpäätä. En aio hankkia lapsia ja rahan eteen en jaksa hirveästi tehdä työtä, tulen toimeen pienellä summalla. Olen todella yksinäinen, mutta asian kanssa sinut (melkein ainakin). Ahdistavinta on se, että päivät vain kuluvat. Kyllähän ne muillakin kuluvat samaa vauhtia, mutta muilla tuntuu olevan selkeät suunnitelmat mitä tulevaisuudelta odottavat. Heitä vie eteenpäin pelkkä materian kasvattaminen tai työssä eteneminen. Minä omistan jo kaiken olennaisen. Minulla on telkkari, hyviä kirjoja hyllyssä, pelikonsoli, tarpeeksi vaatteita jne. Tuo riittää toistaiseksi.
Ainoa osa-alue mitä voin tai ehkä haluaisin kehittää (fyysisen kunnon lisäksi) on henkinen puoli. En jaksa uusia kieliä opetella, enkä halua opetella muutenkaan mitään turhaa taitoa. Olen kuitenkin yrittänyt itsekseni kehittää sivistystasoani ja olenkin kehittynyt hieman sillä saralla. Tuossa on yksi harrastus mikä vie aikaa ja saa ajatukset suunnattua johonkin järkevään. Toinen asia mitä haluaisin tavoitella on moraalisen tasoni kohottaminen. En ole täysin elänyt omien moraalisten arvojen mukaisesti viime vuosina. Haluaisin olla äärimmäisen hyvä ihminen, haluaisin olla pyhimys! Harmi kun en pysty uskomaan mihinkään valmiiseen uskontoon, olisi helpompaa noudattaa tiettyjä valmiita sääntöjä siinä uskossa, että niitä noudattamalla pääsee taivaaseen. Joku voisi sanoa, että kannattaakin tehdä itsestään parempi ihminen, koska hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Minä haluaisinkin kehittää moraaliani ilman mitään palkintoa, silloin se olisi aitoa hyvyyttä, eikä mitään laskelmoitua oman edun tavoittelua. Mutta tässä se vaikeus piileekin, miksi tehdä itsestään äärimmäisen hyvä, jos siitä ei hyödy mitenkään?
Joku saattaa miettiä että ajatukseni ovat aivan hulluja, mutta eivätkö ihmiset aina puhu henkisestä kehityksestä? Luulen tosin, että henkisellä kehityksellä tarkoitetaan monesti itsensä vahvistamista, eikä oman moraalisen tason kohottamista taivaaseen asti. Ja vaikka haluankin kohottaa moraalista tasoani, niin en haluaisi ajatella että olisin itse moraalisesti korkeammalla kuin muut. Aika hankalaa olla hyvä ihminen, pitäisi olla äärimmäisen hyvä, mutta ei saisi tuntea olevansa parempi kuin muut. Se olisi omahyväistä. Jos joku keksii miten päästään pyhimykseksi, niin kertokaa minulle!
Ainoa osa-alue mitä voin tai ehkä haluaisin kehittää (fyysisen kunnon lisäksi) on henkinen puoli. En jaksa uusia kieliä opetella, enkä halua opetella muutenkaan mitään turhaa taitoa. Olen kuitenkin yrittänyt itsekseni kehittää sivistystasoani ja olenkin kehittynyt hieman sillä saralla. Tuossa on yksi harrastus mikä vie aikaa ja saa ajatukset suunnattua johonkin järkevään. Toinen asia mitä haluaisin tavoitella on moraalisen tasoni kohottaminen. En ole täysin elänyt omien moraalisten arvojen mukaisesti viime vuosina. Haluaisin olla äärimmäisen hyvä ihminen, haluaisin olla pyhimys! Harmi kun en pysty uskomaan mihinkään valmiiseen uskontoon, olisi helpompaa noudattaa tiettyjä valmiita sääntöjä siinä uskossa, että niitä noudattamalla pääsee taivaaseen. Joku voisi sanoa, että kannattaakin tehdä itsestään parempi ihminen, koska hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Minä haluaisinkin kehittää moraaliani ilman mitään palkintoa, silloin se olisi aitoa hyvyyttä, eikä mitään laskelmoitua oman edun tavoittelua. Mutta tässä se vaikeus piileekin, miksi tehdä itsestään äärimmäisen hyvä, jos siitä ei hyödy mitenkään?
Joku saattaa miettiä että ajatukseni ovat aivan hulluja, mutta eivätkö ihmiset aina puhu henkisestä kehityksestä? Luulen tosin, että henkisellä kehityksellä tarkoitetaan monesti itsensä vahvistamista, eikä oman moraalisen tason kohottamista taivaaseen asti. Ja vaikka haluankin kohottaa moraalista tasoani, niin en haluaisi ajatella että olisin itse moraalisesti korkeammalla kuin muut. Aika hankalaa olla hyvä ihminen, pitäisi olla äärimmäisen hyvä, mutta ei saisi tuntea olevansa parempi kuin muut. Se olisi omahyväistä. Jos joku keksii miten päästään pyhimykseksi, niin kertokaa minulle!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinun täytyy kokea "sisäinen valaistuminen" ensin. Tajuat miten turhaa kaikki ihmisten maallinen maailma on. Sielunelämä elää omiaan. "Meditaatio" on harrastuksista mukavin. Siinä voi paikallaan mielikuvaseikkailla omassa päässä. Joku saattaa luulla että ihminen nukkuu tai on passiivinen mutta pään sisällä on vilkasta. Vähän niin kuin lukisi kirjaa mutta keksii tarinan itse ja kuvittaa samalla ;D
Aika ja sen miettiminen on ahdistavaa. Auringonnousu ja - lasku on mekittävimmät virstanpylväät. Olisi hienoa elää luonnossa ilman peiliä ja katsastaa 20 vuoden päästä siihen ja todeta, että onpa aika vierähtänyt vaikka ei tuntunut missään.
Suosittelen tutustumista teosofiaan. Itse pidän myös moraaliarvoja korkealla tässä ihmisen luopumisprosessissa, jota elämäksi kutsutaan. Jos ei koe tarvetta kumartaa kultaisia vasikoita ja rahan valtaa, voi olla hyödyksi itselleen ja muille olematta ollenkaan niiden talutusnuorassa. Siistiä, sanon! Yhteiskunnan vasta-arvona voi toteuttaa korkean moraalin ihmisyyttä, muita mollaamatta ja elämää kunnioittaen.
Tiedän 100% varmasti miten Täydelliseksi Pyhimykseksi kehitytään. Kirjoita minulle niin kerron miten. Myös muut kiinnostuneet saavat kirjoittaa.
[email protected]
No joke!
Kiitos kaikille vinkeistä. En silti lähetä mitään sähköpostia kenellekään. Varsinkaan jos on noin varma asiastaan.
> miksi tehdä itsestään äärimmäisen hyvä, jos siitä ei hyödy mitenkään?
Kyllä hyödyt. Siitä saa hyvän fiiliksen kun on reilu muille. Eikö se oo kaikki mitä meillä loppujen lopuksi on? Hyvä tai huono fiilis? Oma henkinen tila. Millä muulla on oikeesti väliä?
Materialistinen tapa elää on liian helppo, siinä ei oo mitään haastetta ostaa kaupasta jotain kivaa ja saada se hyvä fiilis hetkeksi sillä, kunnes taas haluaa jotain uutta. Kuitenkin pitää tehdä vähintään yhtä paljon uuvuttavaa työtä saadakseen noita materialistisia onnen hetkiä.
Toisaalta käänteisesti, ainakin jos ihmisellä on jonkinlainen omatunto, ja on muille ilkeä, tekee vaan itselle hallaa.. paitsi jos haluaa elää jossain omassa helvetissään niin mikäs siinä.
> olisi helpompaa noudattaa tiettyjä valmiita sääntöjä siinä uskossa, että niitä noudattamalla pääsee taivaaseen
Mä en ymmärrä tota käsitettä "taivas". Mikä vitun taivas? Miks sielä olis yhtään kivempaa kun täällä maan päällä, jossa on jo kaikki mahdollisuudet olemassa? Tääl voi jo tehdä ihan mitä huvittaa. Kertoisko joku miten etes teoriassa olis mahdollista olla parempi paikka muuttamatta koko ihmisluontoa, eli muuttamatta sitä mitä me ollaan?
Hyvä että olet oivaltanut, että materia ja roikkuminen yhteiskunnan oravanpyörässä ei tuo onnea. Kuitenkaan ihminen ei voi tulla hyväksi vain omilla ponnisteluilla ja jos onnistuu niiin ennen pitkää tulee ylpeys ja omahyväisyys. Myös itsensä parantamiseen väsyy ja turhautuu ja siitäkin tulee sitten vain teatteria. Alkaa vaivata siäsäinen tuhjyys ja onttous.
Se on kuin uskonnollisuus ilman yhteyttä uskon ylläpitäjään ja vain omaa ponnistelua.
Olen löytänyt tuota mihin pyrit uskon kautta elävään Jumalaan ja Kristukseen, mutta elämäni ei ole jokin sääntökokoelema, jota noudattaa ja ponnistella. Sittenkin voima hyvyyteen, auttaa toisia, elää ekologisesti kumpuaa Jumalasta. Ihmiset voimavarata ja akku on kyllä ilman Korkeimman voimalähdettä pian
tyhjä.
Olet hyvällä tiellä. Jatka pohdiskelua.
Ihmisellä on jännä psykologinen tarve turvautua johonkin auktoriteetteihin, olkoot se sitten jumala tai ihan vaan jonkun ihmisryhmän johtaja.
Katsoin kerran jonkun dokumentin, jossa tutkittiin äärioloissa olleita ihmisiä jotka kokivat "jonkun" olleen heidän kanssaan äärimmäisen koettelevissa tilanteissa. Muistaakseni sama saatiin aikaan jopa keinotekoisesti koetilanteessa. Kyseessä on vaan kenties ihmisen sosiaalisesta luonteesta johtuva psykologinen tarve olla joku johon voi luottaa, kun usko itseen on koetuksella.
Uskonnolliset ihmiset tietysti olettaa tässä heti olleen oman jumalansa tai muun suojelusenkelin kyseessä, mutta tämä on täysin riippuvainen ihmisen ajatusmaailmasta. Ateisti saattaa kuvitella sen olleen vain hyvä ystävä.