Minkä takia olette käyneet näyttelyissä?

Tuli tässä mietittyä. Itse asuskelen kainuussa, täällä ei näy paljon tapahtumia, missä voisi koiran kanssa käydä tai koiramaisia tapahtumia.

Itse olen käynyt kaksi kertaa näyttelyissä, vain sen takia kun se on ainut asia minkä mainostaminen täällä on tullut korville ja muita tapahtumia ei sitten olekaan.

Sakemanneilla on erikoisempi näyttely, mikä minusta olisi paljon hienompi kuin perinteinen kehässä pyöriminen ja sitten katsotaan muotoa, eli mistä puhun oli joku missä samalla testataan koiran kykyjä, pitempi juoksuetäisyys että nähdään liike.

Tässä sitten miettii että paaaaljon kiinnostaisi koiratapahtumat, mutta nykymielipiteeni takia en voi juuri käydä, koska ainuat lähettyvillä olevat tapahtumat ovat näyttelyitä, ei ole missikisatkaan paljoa kiinnostaneet vaikka kyllä kauneudenhoito kiinnostaa jonkinverran.

TOSIN: on agilitytapahtua joskus näkyillyt, niistä pidän oikeinpaljon ja näkee koiraihmisiä, mutta verrattaen ne ovat aika pieniä
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näyttelyt ovat kyllä yleensä suurimpia koiratapahtumia, kuin muut kilpailut. Itse olen käynyt pari kertaa vuodessa näyttelyissä ihan huvin vuoksi. On kiva nähdä muita rodun harrastajia ja koiria, ja näyttelyissä, ainakin isommissa, riittää katseltavaa ja ihmeteltävää muutenkin.

Jos oikeat näyttelyt eivät kiinnosta, niin entäs epäviralliset, match show:t? Niitä järjestetään ainakin Kajaanin alueella silloin tällöin.

Äänestä
  • Itte tulee käytyy ihan kiinnostuksesta

    Äänestä

Mä kävin näyttelyssä sen takia että sain koirani tokovalioksi. Muuten ovat kyllä ainakin oman rodun kannalta aivan täyttä. ******* :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lovepaws kirjoitti:

Tuli tässä mietittyä. Itse asuskelen kainuussa, täällä ei näy paljon tapahtumia, missä voisi koiran kanssa käydä tai koiramaisia tapahtumia.

Itse olen käynyt kaksi kertaa näyttelyissä, vain sen takia kun se on ainut asia minkä mainostaminen täällä on tullut korville ja muita tapahtumia ei sitten olekaan.

Sakemanneilla on erikoisempi näyttely, mikä minusta olisi paljon hienompi kuin perinteinen kehässä pyöriminen ja sitten katsotaan muotoa, eli mistä puhun oli joku missä samalla testataan koiran kykyjä, pitempi juoksuetäisyys että nähdään liike.

Tässä sitten miettii että paaaaljon kiinnostaisi koiratapahtumat, mutta nykymielipiteeni takia en voi juuri käydä, koska ainuat lähettyvillä olevat tapahtumat ovat näyttelyitä, ei ole missikisatkaan paljoa kiinnostaneet vaikka kyllä kauneudenhoito kiinnostaa jonkinverran.

TOSIN: on agilitytapahtua joskus näkyillyt, niistä pidän oikeinpaljon ja näkee koiraihmisiä, mutta verrattaen ne ovat aika pieniä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu