Maanantaina luokseni muutti 3 kk ikäinen pentu. Tähän asti ulvonut öisin ikäväänsä ja saapa nähdä milloin naapureilla menee hermot, kun äänieristys ei ole parhaimmasta päästä ja tuo huutaminen on melkoisen kuuluvaa... Mietinkin tässä kuinka kauan kissanpentu jaksaa huudella emonsa ja sisarusten perään, kauanko teillä on huudeltu? Minua ei tietenkään haittaa, kk korkeintaan kestäisin tuota huutamista :D Pentu on myös ujommasta päästä, ei uskalla tulla silitettäväksi tai viereen (mitä olen muiden juttuja lueskellut niin monet pennut jopa ekana päivänä tulevat kehräten syliin). Jotenkuten olen saanut leikittyä sen kanssa heiluttelemalla narua, mutta lähemmäs en ole viitsinyt mennä, sillä luikkisi varmasti piiloon. Liikuskelee talossa häntä melko alhaalla ja varautuen minua kohtaan, että jos nousen ylös tai liikahdan. On kuitenkin reipastunut mitä kahtena ensimmäisenä päivänä kyhjötti piilossa ja liikuskeli aremmin.
Kokemusta löytyy vain 2 aikaisemmasta karkurista jotka olen kesyttänyt ruualla ja olivat mielestäni kesympiä kuin tämä pentu, mutta mitenkä siis pennun kanssa? Eikös pennut yleensä sopeudu nopeammin kuin aikuiset? Onhan niitä poikkeuksiakin toki.
Kauanko teidän kissanpennuilla kesti kotiutuminen?
4
255
Vastaukset 4
- 14+4
Meillä pentu huusi vain ensimmäisen yön. Kissa oli myös ujo, oli piilossa huonekalujen alla. Otin sen aina sieltä syliini, ja pikkuhiljaa se tottui ja kiintyi minuun. Jos olisin vain antanut sen olla enkä aktiivisesti olisi ottanut kontaktia siihen, siltä olisi varmasti kestänyt kauemmin tottua minuun. En sano, että tämä tapa olisi kaikille kissoille paras. Joillekin on parempi antaa tilaa, jotkut taas kaipaavat rohkaisua.
- arkatassu
Meillä pentu huusi osan automatkasta ja muutaman naukaisun kotona. Tosi arka oli kyllä, meni piiloon ja sähisi kun tuli lähelle. Antoi kuitenkin ottaa syliin kun rauhassa meni lähelle ja puheli pennulle koko ajan. Vähitellen rauhoittui siinä viikon aikana. Välillä piti ruualla houkutella lähelle...
- Kissavauvat <3
Oma kissani ei kyllä itkeskellyt pahemmin, kun se tuli, mutta meni piiloon sohvan alle jokuseksi tunniksi. Ensimmäisen puolisen tuntia pentu sai olla siellä itsekseen, että matkapelotus menisi ohi, mutta sitten otin päältäni lämpimän paidan ja vein sen varovasti pennulle, sohvan alle. Siihen se sitten käpertyi nukkumaan, jolloin minäkin laitoin vain köllöttelemään kaikessa rauhassa ja kun sain silmäni auki, oli meillä lähdetty jo nuuhkimaan kuljetuskoppaa. Senhän suojiin sitä sitten vilahdettiin piiloon, kun jäi kiinni "tutkaan" mutta iltapäivästä me jo hyrräsimmekin sylityksin ja yön pikkumies vietti minun kainalossa.
Itse suosittelisin, että koetat vain puhua pennulle paljon pehmeällä, rauhallisella äänellä ja toimit kotonasi rauhallisin liikkein. Herkkuja ja varovaisia leikkejä suosittelen myös ja tällaista toimintaa kun pidät yllä, tulee molemminpuolinen luottamus ja siteen syntyminen kehittymään eteenpäin =) - ida.o1
Meidän kissa naukui vain automatkan ei mitään muuta annoin sen olla rauhassa olohuoneessa missä se vain halusi olla ja istuin matolla että se voi nähdä minut juttelin sille. sitten kun menin nukkumaan näytin kolme tai neljä kertaa missä on vessa ja jätin rauhassa tutustumaan. Yöllä ei kuulunut mitään ääntä kun toinen kissa oli siinä ns veljenä.:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400