rakkaus

Enkeli~

Tyttö istui yksin rannassa miettien yksinäistä elämäänsä. Miten se olikaan päässyt tähän pisteeseen? Miten paljon tyttö oli halunnut olla onnellinen, nauttia elämästään. Aina siitä kuitenkin oli puuttunut jotain. Rakkaus, oli hänen ystävänsä kerran sanonut.

Tyttö ei ollut koskaan antanut periksi. Aina hän oli noussut ylös pahasta olostaan. Hymyillen kulkenut elämäänsä eteenpäin vaikka se välillä olikin tuntunut vaikealta. Nyt kaikki oli muuttunut. Tyttö ei enää jaksanut olla iloinen. Hän halusi olla onnellinen.. oikeasti.

Tyttö uskoi rakkauteen. Hän uskoi siihen, että kylmäkin sydän täyttyy lämmöllä, jos vain oikea ihminen tulee kohdalle. Hän uskoi aina kaikista pelkkää hyvää. Ehkä joskus olisi pitänyt antaa olla, eivät kaikki ole hyviä, on myös olemassa pahaa. Mutta tyttö jaksoi uskoa.Hän täytti kaikkien sydämet rakkaudellaan.

Keltainen lehti leijaili puusta kohti järven pintaa. Syksyn ensimmäinen keltainen lehti, tyttö ajatteli. Sekin oli vielä yksin. Pian se saisi seurakseen kaikkien puiden lehdet.
Tyttö mietti tapahtuisiko tuo sama myös hänelle.
Ei, kun se ei ollut koskaan ennenkään tapahtunut, niin miksi nytkään?

Tyttö nousi penkiltä. Katsoi viimeisen kerran järvelle. Laski pullon kädestään ja antoi veden viedä sen mukanaan. Tyttö kääntyi, käveli pois.
Sen jälkeen tyttöä ei enää nähty. Ainoa muisto hänestä oli pullossa, pullossa jonka hän laski veteen.

Pari kuukautta myöhemmin poika löysi pullon. Luki viestin ja etsi tytön perheen, oli vain liian myöhäistä. Tyttöä ei enää ollut.

nykyään pojan voi nähdä istumassa siinä samalla rannalla, missä tyttö odotti monta vuotta. odotti sitä, että joku tulee ja rakastaa. Rakkaus vain tuli tällä kertaa liian myöhään..

4

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 884

      MERJA < KEKSITTY NIMI. OLI VAALEA. PYÖREÄKASVOINEN JA KAUNIS, HÄN OLI SAMAA IKÄLUOKKAA KUIN PERA. MERJA OLI KARIN < KEKSITTY NIMI SISKO.JA HIMANEN SUKUNIMELTÄÄN. HÄN MUISTUTTI PERAN MIELESTÄ 1970 - 1980 LUKUJEN TAITTEEN LAULAAJAA TAISKAA.HÄN ASUI MANKKAALLA. KARI ASUI MAUNULASSA. JA PERTTI ASUI ETELÄ - HAAGASSA. PERTTI OLI NAIMISISSA. KARI OLI NAIMISISSA PERTIN EX - VAIMON HANNELEN KANSSA JA MERJA TAAS HANNELEN VELJEN RAMIN KANSSA. JATKOA

    • lasinsiru

      aivan ihana kirjotus.. kirjota lisää tälläsiä..

    • Genomous

      Ja se puu, josta keltainen lehti tippui oli elämä ja rakkaus.
      Syksy irroitti lehden ja talvi peitti elämästä ja rakkaudesta irronneet.
      Tulevaisuus oli lumen ja kylmän puserruksissa kykenemättä kasvamaan.
      Jokainen elävä olento häivettyy yksin, eristyksissä kaltaistensa yhteisöstä, joka voi olla ehkä vain yksi toinen, ei tuhat eikä sata.

      Loistava kirjoitus Enkeliltä. Vain hyvällä tuurilla tulkinta osui kohdalleen. Ja mitäpä käsialaan tulee, oletkos tainnut kirjoittaa aikaisemminkin, koska lauserakenteesi ovat rytmillisiä ja seuraavat toisiaan johdonmukaisesti säilyttäen erinomaisesti taiteellisen olemuksensa.

    • Hopea-aave

      Siis... tää on... tää on.... tää on niin hyvä ettei sanoilla voi kuvata! Siis... tätä lisää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      145
      2821
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      231
      2137
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      48
      1990
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      203
      1923
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1700
    6. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      143
      1531
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      81
      1443
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1168
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      312
      1030
    10. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      27
      1028
    Aihe