rakkaus

Tyttö istui yksin rannassa miettien yksinäistä elämäänsä. Miten se olikaan päässyt tähän pisteeseen? Miten paljon tyttö oli halunnut olla onnellinen, nauttia elämästään. Aina siitä kuitenkin oli puuttunut jotain. Rakkaus, oli hänen ystävänsä kerran sanonut.

Tyttö ei ollut koskaan antanut periksi. Aina hän oli noussut ylös pahasta olostaan. Hymyillen kulkenut elämäänsä eteenpäin vaikka se välillä olikin tuntunut vaikealta. Nyt kaikki oli muuttunut. Tyttö ei enää jaksanut olla iloinen. Hän halusi olla onnellinen.. oikeasti.

Tyttö uskoi rakkauteen. Hän uskoi siihen, että kylmäkin sydän täyttyy lämmöllä, jos vain oikea ihminen tulee kohdalle. Hän uskoi aina kaikista pelkkää hyvää. Ehkä joskus olisi pitänyt antaa olla, eivät kaikki ole hyviä, on myös olemassa pahaa. Mutta tyttö jaksoi uskoa.Hän täytti kaikkien sydämet rakkaudellaan.

Keltainen lehti leijaili puusta kohti järven pintaa. Syksyn ensimmäinen keltainen lehti, tyttö ajatteli. Sekin oli vielä yksin. Pian se saisi seurakseen kaikkien puiden lehdet.
Tyttö mietti tapahtuisiko tuo sama myös hänelle.
Ei, kun se ei ollut koskaan ennenkään tapahtunut, niin miksi nytkään?

Tyttö nousi penkiltä. Katsoi viimeisen kerran järvelle. Laski pullon kädestään ja antoi veden viedä sen mukanaan. Tyttö kääntyi, käveli pois.
Sen jälkeen tyttöä ei enää nähty. Ainoa muisto hänestä oli pullossa, pullossa jonka hän laski veteen.

Pari kuukautta myöhemmin poika löysi pullon. Luki viestin ja etsi tytön perheen, oli vain liian myöhäistä. Tyttöä ei enää ollut.

nykyään pojan voi nähdä istumassa siinä samalla rannalla, missä tyttö odotti monta vuotta. odotti sitä, että joku tulee ja rakastaa. Rakkaus vain tuli tällä kertaa liian myöhään..