Kysymys on kaikessa yksinkertaisuudessaan: kuinka suuren tilan perhoskirjoahvenpariskunta vaatii reviiriksi? Joo, jokainen kala ja jokainen kalapariskunta on erilainen, mutta jos jonkinlaista suuntaviivaa. Mulla on 240-litrainen purkki johon olen suunnitellut pohjalle ainakin perhosia, mutta ehkä myös noin 6 - 8 -senttisiksi kasvavia monnisia (laji on vielä työn alla). Onko turha edes haaveilla siitä, että perhoset ja monniset pärjäisivät samassa purkissa?
Vastaukset 1
- -ipsukka-
Meidän perhoskirjoahven pariskunta todella säyseä muita kaloja kohtaan, tuntuu kuin eivät olisi vallanneet ollenkaan omaa reviiriä itselleen. Eivät häädä tai näyki muita kaloja. Ovat rauhallisia, mutta rohhkeita ja todella uteliaita. Meillä samassa akvaariossa ruostekirjoahven pariskunnan kanssa ja hyvin pärjäävät keskenään. Jos Ruoste, - ja perhskirjoahvenia keskenään vertaa, perhoskirjoahven huomattavasti rauhallisempi ja säyseämpi muita kaloja kohtaan. Itsellläni ei kokemusta monnisista samassa akvaariossa pienten ahventen kanssa, mutta voisin kuvitella että hyvinkin tulisisvat toimeen! (:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571391- 261010
- 78879
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675- 89670
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11652Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 4562
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93528
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18492
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 37461