Moikka, lähtisin nyt Suomi24 tohtoreilta kyselemään, että mikä minun kiveksessä voisi olla vikana? Kivekset ovat aivan samankokoisia ei ole pattia/ patteja kiveksessä, mutta kipua esiintyy aika usein. Kerran olen lääkärissä käynnyt asian takia, mutta lääkäri ei osannut sanoa mikä voisi olla vialla, joten hän lähetti minut jatko tutkimuksiin ja jätin kumminkin, sitten menemättä sinne. Lapsena minulla oli vesikives, joten voisiko sillä olla jotain osaa tai arpaa tähän kipuiluu? Olen 18- Vuotias olen noin 2 vuotta kärsinyt näistä kivuista. Talvella kivekseen koskee melkein päivittäin, mutta nyt kesällä kipua ei juuri ole ollutkaa. Voisiko kyseessä olla lisäkiveksen tulehdus, koska vasemassa kiveksessä eli siinä oireilevassa lisäkives tuntuu aika hyvin kiveksen alaosassa.
Kivessyöpä(kö)?
O_o'
484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt uudelleen sinne lääkäriin ja jatkotutkimuksiin!!
Miksi ihmeessä jätit menemättä?
Koska ajattelin, että jos siellä on syöpä niin annan sen vain olla ja haluan kuolla tietämättömänä. Hölmöähän se tietysti oli. On se kai pakko mennä uudelleen vastaanottoon, mutta useasti, kun olen terveyskeskuskseen soittanut he vain sanovat, että et pääse sisään, koska ei ole pattia tai turvonnut. Viimekerralla huijasin, että on patti joten pääsin sisään.
No soita ja varaa yksityiseltä aika
Ei kukaan voi olla noin uuno! Täältähän se nimenomaan kannattaa kysellä ja antaa mahdollisen syövän muhia vaan. Onnea valitsemallesi tielle!