Pitääkö ihmiset yleensä kuolinpesät jakamattomina vai

Miksi kuolinpesä pitäisi jakaa, mitä haittaa jakamattomasta kuolinpesästä on jos ei ole riitoja? Isäni kuoli 1992, kuolinpesä jakamatta ja sellaisena pysyy kunnes äitini kuolee. Siihen menee toivottavasti vielä pitkä aika, 10-20 vuotta.

No, kaikki ok, jos perijät ovat sovinnollisia loppuun asti.
Ja kuten sanottu, jos siinä sitten matkan varrella alkaa tapahtua esim. pesäosuuksien myyntejä ja ostoja perijöiden välillä, ja lopulta yksi omistaa kaikki osuudet pesästä, mitä veikkaat, mistä päin sitä rahanahneutta sitten alkaa löytyä - luulenpa, että sitten teetetään sillä leskellä testamentti, joka on tosi helppo tietysti teettää, jos leski on jo vanhuuden väsyttämänä altis tekemään, mitä joku aktiivinen haluaa, ja kenenkäs eduksi se testamentti teetettäisiin... Nälkä kun kasvaa syödessä.

Mutta kaikki ok, jos tosiaan on sisarussarjassa keskinäistä rakkautta ja sopua ihan loppuun asti - mikä kyllä taitaa olla aika harvinaista.

ok. kirjoitti:

No, kaikki ok, jos perijät ovat sovinnollisia loppuun asti.
Ja kuten sanottu, jos siinä sitten matkan varrella alkaa tapahtua esim. pesäosuuksien myyntejä ja ostoja perijöiden välillä, ja lopulta yksi omistaa kaikki osuudet pesästä, mitä veikkaat, mistä päin sitä rahanahneutta sitten alkaa löytyä - luulenpa, että sitten teetetään sillä leskellä testamentti, joka on tosi helppo tietysti teettää, jos leski on jo vanhuuden väsyttämänä altis tekemään, mitä joku aktiivinen haluaa, ja kenenkäs eduksi se testamentti teetettäisiin... Nälkä kun kasvaa syödessä.

Mutta kaikki ok, jos tosiaan on sisarussarjassa keskinäistä rakkautta ja sopua ihan loppuun asti - mikä kyllä taitaa olla aika harvinaista.

Käy vaikkapa näin, että kun kuolinpesää on pidetty rauhallisessa tilassa jakamattoman vuosikymmeniä, leski lopulta alkaa menettää otettaan elämästä, eli vetelee viimeisiään. Tässä vaiheessa perillinen, joka on jo aiemmin ostellut muilta osuuksia, alkaa tekemään loppukiriä. Eli kuolinpesän nimissä ollut suurin omaisuus (mikähän se olisi - no, kaikki arvaa että asumiseen tarkoitettu omaisuus) olisi aiheen realisoida jollakin tavalla, ainakin tämä henkilö sitä selittää. Aloittaa siis kaupankäynnin jäljellä olevista osuuksista. Jossain vaiheessa sanoo, että nyt hän käynnistää osituksen ja jaon - ja sitten kuvioihin ilmestyykin hänen lakimiehensä, joka selittää vaihtoehdot: suositeltavin se, että myyt osuutesi tälle henkilölle; toinen vaihtoehto, että allekirjoitat myyntiä varten valtakirjan; kolmas vaihtoehto annetaan loppuun asti tilanteen olla niin kuin se on. Näin sanoo vaihtoehdot, mutta kas vain, ainoa mitä ajaa kuukausikaupallla on se pesäosuuden ostaminen... Se on saatava vaikka väkisin. Stressaa ja stressaa, koko ajan. Eroon ei pääse tyypistä. Joo niin, lähestysmiskieltoa ei tietenkään saa, vaikka tuollainen stressaaminen alkaa jo terveydenkin päälle käymään.... Että näin.... Huvittavaa tietysti oln se, että tässä ovat perilliset siis jo aikuisia ihmisiä, kun kerran vuosikymmeniä on pidetty kuolinpesää ja tämä yksi, näinhän voi sanoa, on käyttänyt sitä sijoituskohteenaan, ja huvittavaa siis, että tällä tyypillä itsellään ovat omat omaisuutensa satojentuhansien eurojen arvioiset - eli pikkurahaa niihin verrattuna tämä mitä nyt kiihkeästi ja sokeana haluaa. Sitten vielä päälle päätteeksi teetetään testamentti... No, se siitä. Että sillai. Sisarukset ovat samaa verta - useimmiten - mutta näin se vaan on, että petoja sitä on ihmisissäkin. Ja kuten sanottu: Ihmisen omat omaisuudet ovat satojentuhansien arvoisia, mutta se pieninkin, vaikka ei olisi kuin puolesta sentistä kyse, on saatava! Se on kai niin, että tuollainen ihminen kärsii jostain lapsuuden traumasta, on varmaan kokenut jääneensä osattomaksi ja katsellut vain kun toiset sisarukset muka ovat saaneet kaikenlaista ja hän se vain syrjästä katselee ja jää ilman, mutta sittenpä näyttää kun oikea hetki lyö. Menisi ihminen terapeutille ja kiireen vilkkaan.... jos se nyt enää mitään auttaa siinä vaiheessa, kun ihminen itse käy seitsemättäkymmentä ikävuottaan!

Niin, on myös muistettava, että omaisuus vaatii hoitoa. Eli ovatko perilliset myös valmiit sitoutumaan omaisuuden hoitoon, eli esim. asunnon kunnossapitoon yhdessä... Etenkin jos se jakamattomuus jatkuu vuosikymmeniä... ehtiihän sitä seinät ja katot tuollaisissa ajoissa jo lahota - vai tehdäänkö niin, että kun alkaa kunto menemään heikommaksi, niin sitten vaihdetaan uuteen ja ehoisaan, josta sitten voi joku olla enemmänkin kiinnostunut eli alkaa se sijoitustoiminta niin kauan kuin vielä leski elää ja aikaa on... Leskikin usein on niin sinisilmäinen, ettei hoksaa jonkun tekemisiä ja pyrkimyksiä... Kaikki kun sitten loppupuheissa on muka lähtenyt ihan muualta kuin siltä ahneimmalta aloitteena...