Odotan esikoista, viikkoja kasassa nyt 23 4. Tiedän toki, että mahan kasvu on yksilöllistä, ja sekin vaikuttaa, onko kohtu kallistunut eteen vai taaksepäin jne. Mutta tuntuu, että oma masuni on pieni. Makuulla ollessakin kyllä huomaa, että maha on kasvanut, korkein kohta omasta mielestäni jossain navan kohdalla. Seisoessa maha tietenkin sitten on isompi. Olen lukenut mm. blogeja, joissa on kuvia mahan kasvusta. Varmaan jokaisessa blogissa on henkilöllä ollut paljon isompi maha kuin mulla näihin viikkoihin nähden. Kerkeehän se maha tuosta vielä kasvaa. Neuvola mulla on 1,5 viikon päästä, silloin otetaan luultavasti eka sf-mittakin. Rakenneultra oli pari viikkoa sitten, sikiö oli hyvän kokoinen viikkoihin nähden ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Koko raskauden ajan tosin sikiön koko on tullut jäljessä ½-1 viikkoa.
Jotenkin vain huolestuttaa asia, vaikka tiedän että se on yksilöllistä.
Jotenkin vain huolestuttaa asia, vaikka tiedän että se on yksilöllistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itseänikin huolestutti masuasukin kasvu koko odotusajan kovasti.. Mutta niin vaan sieltä "olemattomasta masusta" löytyi lopulta siro, mutta ihan normaalikokoinen tyttöolento (syntymämitat 2880g/48cm). :) Rv22 tunsin vasta ekat liikkeet ja ihan normifarkut jalassa olin. rv27 aikaan huomasin pienen pienen vatsakummun (edelleen normivaatteissa) ja ihan loppuun saakka olisi ollut tosi helppoa salata koko raskaus. Vähän löysempi tunika päällä niin ei olis kukaan arvannu raskautta! ja bmi ennen raskautta 19,5. Eli ihan hoikka odottaja olin. Toisaalta taas esim. eräällä ystävälläni kasvoi masu kauhean aikaisin ja hän paisui valtavan isoksi. Ajattelin monesti, et tulee vähintään kaksoset :) Vaan ei; täsmälleen yhtä siro tyttö :D ja hänkin siis hoikka odottaja ja molemmilla kyseessä esikoinen.