Juttutupa: miksi Kataista ei saa sanoa söpönassuksi?

Juttutuvassa ei saa näköjään luonnehtia Kataisen ulkonäköä. Kataisen nassulla on nimittäin sellainen yhteiskunnallinen ulottuvuus, että söpön ja viattoman näköistä kokoomuslaista äänestetään helpommin, vaikka kyseinen henkilö ajaisi mitä sikamaisinta oikeistolaista politiikkaa. Kataisen habituksella on siis ollut merkittävä osuus kokoomuksen menestyksessä ja siksi siitä pitää saada myös keskustella julkisesti. Tälle teorialle tulee tukea myös Ruotsinmaalta, Ruotsin kokoomuksen johtaja on myös suurisilmäinen nallukka, jonka ei luulisi tekevän pahaa kärpäsellekään. Mutta ulkonäkö pettää, niin kuin Kataisenkin kohdalla. Sattumaa vai ei, mutta samaan aikaan kun Katainen on alkanut näyttää väsähtäneeltä, kokoomuksen kannatus on sukeltanut....
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei Kataisen ulkonäöllä ole vaikutusta kannatukseen vaan niillä toimilla ja teoilla mitä tehdään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokkaresensuuri kirjoitti:

Juttutuvassa ei saa näköjään luonnehtia Kataisen ulkonäköä. Kataisen nassulla on nimittäin sellainen yhteiskunnallinen ulottuvuus, että söpön ja viattoman näköistä kokoomuslaista äänestetään helpommin, vaikka kyseinen henkilö ajaisi mitä sikamaisinta oikeistolaista politiikkaa. Kataisen habituksella on siis ollut merkittävä osuus kokoomuksen menestyksessä ja siksi siitä pitää saada myös keskustella julkisesti. Tälle teorialle tulee tukea myös Ruotsinmaalta, Ruotsin kokoomuksen johtaja on myös suurisilmäinen nallukka, jonka ei luulisi tekevän pahaa kärpäsellekään. Mutta ulkonäkö pettää, niin kuin Kataisenkin kohdalla. Sattumaa vai ei, mutta samaan aikaan kun Katainen on alkanut näyttää väsähtäneeltä, kokoomuksen kannatus on sukeltanut....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu