Rottalaumako, Help?

Ajattelin joskus ottaa jonkinkokoisen rottalauman, mutta kuinka monta rottaa häkkiini voi ottaa?
Häkissä on kolme häkkiä yhdistettynä, näiden yhteinen korkeus noin 160cm.
Alin häkki : 80x50x80.
Keskimmäinen häkki: 55x28x50.
Ylin häkki: 50x20x28.
Häkeissä on hyvät kulkureitit ja tikkaat toisiin häkkeihin.
No, montako rottaa häkkiin voisi suomen lain mukaan ottaa, ja kuinka montaa te suosittelette?
1225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Isoinkin häkki on melko pieni. Jos rotat ei saa olla tosi paljon vapaana, isompi pohjapinta, esim kanihäkki alle voisi olla hyvä ajatus. Mä laittaisin kolme tai neljä. Pari rottaahan sujahtaa sinänsä ihan samaan tilaan kuin yksinkin. Riippuu toki virikkeiden sijoittelusta, laumakemioista ja rottien sukupuolista. Isot urokset tarvitsee vähän enemmän tilaa, toisaalta vilkkaammat naaraat kaipaa enemmän riehumistilaa.

Kannattaa varmaan ensin ottaa kaksi, ja sit myöhemmin uusia poikasia kun ekat on vanhempia, niin tulee tasapainoisempi lauma, eikä samanikäisten tarvitse kinata johtajuudesta :)

Rotat ei välttämättä edes tarvitse kauheen hyviä kulkureittejä, paitsi vanhoina ja kömpelöinä, vaan ne kiipeilee kätevästi vaikka jos häkkien välisen reiän alla on riippumatto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riikaao kirjoitti:

Ajattelin joskus ottaa jonkinkokoisen rottalauman, mutta kuinka monta rottaa häkkiini voi ottaa?
Häkissä on kolme häkkiä yhdistettynä, näiden yhteinen korkeus noin 160cm.
Alin häkki : 80x50x80.
Keskimmäinen häkki: 55x28x50.
Ylin häkki: 50x20x28.
Häkeissä on hyvät kulkureitit ja tikkaat toisiin häkkeihin.
No, montako rottaa häkkiin voisi suomen lain mukaan ottaa, ja kuinka montaa te suosittelette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu