Olen kärsinyt paniikkista,ahdistuksesta ja masennuksesta monia vuosia. Olen käynyt lääkäreillä ja muutenkin hoitanut itseäni ja tälläkin hetkellä olen mielenterveys polikliniikalla potilaana, jossa käyn juttelemassa.
Viime aikoina olen alkanut pettyä hoitooni koko ajan enemmän. Jos en pääse paikalle minulle pidetään saarna, ettei voida auttaa jos et tule paikalle. Minkä ymmärrän hyvin, mutta en voi olla ainut ihminen jolla on vaikeuksia lähteä ulos, vaikeuksia liikkua. Usein kun pääsen paikalle menen taksilla tai läheisen kyydillä, koska se helpottaa todella paljon ahdistustani. Yritän kertoa miltä minusta tuntuu ja miten voin, mutta tuntuu kuin se ei menisi perille?
Silloin kun pääseen liikkumaan ja pääsen paikalle olen aina iloisemmalla tuulella, koska onnistuin pääsemään liikkeelle. Tätä nähtävästi ei ymmärretä, koska viime kerralla kerroin miten en jaksa tehdä mitään, joskus pelkkäsuihkussa käyminen tuntuu liian vaivalloiselta. Sain vastaukseksi etten näytä masentuneelta, että masentunut ihminen ei näytä tuollaiselta ??!! Tunsin oloni niin huonoksi lähtiessäni kotiin. Rupesin miettimään mitä ihmettä voin tehdä että saisin kunnolla apua. Haluaisin elää, enkä vain katsoa vieressä miten muut elävät elämäänsä..
Enkä tarkoita että aikoisin tehdä itselleni, jotain koska viime syksynä voin niin huonosti että lopulta olin sairaalassa tikattavana. Katson arpiani pävittäin, enkä halua tehdä itselleni enää mitään sellaista. Pelkään vain että minut potkitaan hoidosta ulos, koska en usein pääse paikalle asti. Mitä sitten teen? Todennäköisesti erakoituisin kokonaan.. Tälllöin en myöskään saa mistään rahallista tukea millä elää. Tällä hetkellä saan pientä rahallista tukea jolla pärjään juuri ja juuri. Katto pään päällä ja ruokaa.. Haluaisin käydä töissä, tienata palkkani, käydä ulkona tavata ystäviäni. Nyt vain olen nainen joka istuu kotona melkein joka päivä. Käy ulkona vain harvoin, ei nää ystäviään, elämäni on suurilta osin netissä, tai ainakin silloin kun jaksan avata koneen...
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia tai vinkkejä miten saisin parempaa hoitoa itselleni?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Onkohan sinut lamautettu lääkkeillä, tuntuu niin tutulta tuo olemuksesi kuvaaminen.
Tosiasia taitaa olla, että tuon parempaa hoitoa ei psykiatria kykene antamaan.
Silloin kun yrität kertoa miltä sinusta tuntuu, taidat tosiasissa kertoa, mitä lääkkeet ovat sinussa aiheuttaneet. Lääkkeiden haittavaikutusten suhteen lääkärit nostavat kädet pystyyn, ei heillä ole siihen mitään tehtävää.
Söin monta vuotta päivittäin mielialalääkettä, mutta aika pienellä20mg annoksella. Sitten se nostettiin 40mg. Lopulta vaihdettiin lääkettä. Se lääke ei todellakaan sopinut mulle, minkä huomasi jo muutamassa kk ja lopetettiin sen käyttö.
Tämän jälkeen olen olllut täysin ilman lääkkeitä.
Sinulla on halu ja tarve saada elämääsi muutosta ja parantua. Koet myös onnistumista kun saat koottua itsesi. Joskus tuntuu todella oudolta, miten terveydenhoitohenkilökunta voi olla sokeaa porukkaa. Varmaan syy on, jos he itse eivät ole kokeneet masennusta.
Älä anna periksi ja ole sinnikäs. Niin se on monesti nykyään. oli sitten kysymys fyysiestä tai psyykkisestä sairaudesta.
Pahalta tuollainen tuntuu.
Olen melko samanlaisessa tilanteessa ja siis kuulostaa tutulta. Eikö muuten perumatta jääneistä ajoista joudu maksamaan? Niin ainakin täällä. Se auttaa jonkin verran pääsemään paikalle, ei tosin hirveästi.
Haluasin myös elää. Se alkaa kohta olemaan vain etäinen haave?
Miten ihmeessä "saat" olla ilman lääkkeitä. Sen verran tuputetaan niitä että huh. Useimmiten vain pahentavat kaikkea kuten väsymystä.
Oletko ollut terapiassa? Se on ainoa hoitokeino ainakin mulle. Tuntuu vain etten osaa hyödyntää sitä kunnolla. Mulle käy sama juttu että piristyn sinne mennessä ja en saa todellisia tunteita enää kaivettua. Suojaudun ikäviltä asioilta. Psykoterapiaa tarkoitan siis, en jutteluapua.
Toivottavasti tästä epämääräisestä viestistäni oli jotain iloa. Oon väsynyt elämään ja ei jaksa oikein edes kirjoittaa.
Tsemppiä sulle!
alkanut jo silloin kun käytit lääkkeitä? Jos on, niin kyllä ne ovat syypää vieläkin. Onko siitä kauan kun ne lopetettiin. Vieroitusoireet, lamaannuttava olo saattavat kestää joillakin lääkkeillä tosi kauan ja ne alkavat myös viiveellä. Syö vitamiineja paljon.
Se on ristiriitaista, miten masennukseen kehotetaan hakemaan ajoissa apua ja sitten "näyttää liian terveeltä" ollakseen masentunut. Terveydenhoidossa alettiin minuakin kuunnella vasta sitten kun työkyky oli jo menossa enkä jaksanut miettiä mitä päälleni puen. Ja tuntuu, että nyt olen niin huonossa kunnossa, että on liian myöhäistä yrittää saada itseään enää kasaan.
Kuulostaa tutulta.Mitä tulevaisuus?Ennen jaksi ja uskoi saavansa apuja?Joku hoitokoti kohta?Dementian alkua?
Neuropsykiatrisia/neurologisia sairauksia ei ole mahdollista hoitaa lääkkeittä. Korjatkaa jos olen väärässä.
http://www.youtube.com/watch?v=-ceQ-cg7Ubw
Mun piti laihduttaa itseni sairaaksi ennen kuin sain oikeaa apua samoihin ongelmiin kuin sinulla. Siinä vaiheessa kun alat oireilla voimakkaasti fyysisesti, aletaan ymmärtää ja hoitaa asioita jotka tämän aiheuttaa. Älytöntä, mutta ainakin omalla kohdallani tämä oli ainoa tie. Toivon että saat apua ennen ääriratkaisuja. :(
Onko kaikki vaihtoehtoisetkin hoitomuodot etsitty ja koeteltu?
Neuropsykiatriassa vai neurologiassa?.Luikerille, osaatko sanoa mitkä sinun ongelmasi alunperin aiheuttivat? Eivätkö syömishäiriötkin yleensä puhkea jo lapsuudessa? Olisiko joku vain kateellinen sinulle hoikkuudestasi?