Miksi työnantajat etsivät ohjelmoijia töihin ohjelmistosuunnittelija-nimikkeellä? Ohjelmistosuunnittelija nimenomaan suunnittelee ohjelmat. Lisäksi on toinen porukka joka ohjelmoi. Kuitenkin näitä sanoja käytetään väärin.
Ohjelmistosuunnittelija = ohjelmoija
Haistakaapas vee
142221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Suunnitteljat pääsevät liian helpolla koska he poistuvat projektista ennen sen valmistumista bonukset kerättyään.
Meillä tehdään hyvistä ohjelmoijista arkkitehtejä, koska he joutuvat joka tapauksssa suunnittelemaan toteuttamisen lisäksi koko hoidon uudestaan - ja kantamaan vastuun tuotteesta sen elinkaaren aikana.
Olisiko aloittaja mahdollisesti vielä koulun penkillä?
Jos ajatellaan, että ohjelmistoa katsellaan kolmella karkeustasolla:
- Arkkitehtuuri
- Suunnittelu
- Lähdekoodi / Ohjelmointi
Niin ihan varmaa on, ettei missää suomalaisessa firmassa eroteta suunnittelua ja ohjelmointia eri ihmisten tehtäväksi. Eikä kyllä pidäkään erottaa. Hyviä syitä on ainakin kaksi:
- Kuten yllä jo sanottiin, ei ihmisiä voi päästää projektista ennen sen valmistumista. Jos pääsee pakoon ennenaikaisesti ei koskaan opi virheistään.
- Arkkitehtuurin ja etenkin suunnitelman hyvyys on erittäin paljon kiinni siitä, miten ne lopulta ohjelmoidaan. Tämä tarkoittaa, että arkkitehdin ja suunnittelijan on osattava ohjelmoida, jotta he tietävät, miten heidän suunnitelmansa voi toteuttaa. Ainoa keino osata ohjelmoida on se, että sitä tekee työkseen.
Olen kyllä nähnyt arkkitehtejä, jotka eivät osaa ohjelmoida - jälki on yleensä ollut kauheaa. Suunnittelijaa, joka ei osaisi ohjelmoida en ole nähnyt. On varmaankin mahdollista olla ohjelmoija, joka on niin erikoistunut hommaansa, ettei suunnittele ohjelmistoja, mutta koskaan en ole sellaista itse nähnyt.
Jos ongelmasi on, että koet osaavasi ohjelmoida, mutta et osaa/halua suunnitella, niin ratkaisu on selvä: tästä eteenpäin ajattelet niin kuin otsikkoonkin kirjoitit, että nuo ovat sama asia.
Olen samaa mieltä ohjelmointitaidottomista arkkitehdeistä. Parhaassa tapauksessa teknisesti taitava arkkitehti näkee jo korkean tason kuvasta eteen tulevat käytännön ongelmat. Sillä säästetään lukuisia työtunteja ja vältytään hätäpurkkaratkaisuilta...
Olen joskus joutunut tilanteeseen jossa olen joutunut selittämään arkkitehdille miksi suunniteltu ratkaisu on mahdotonta toteuttaa tietyllä frameworkilla. Kyseisen tekniikan perusteet opiskelemalla tuo olisi ollut itsestäänselvä asia.
Ehdottamasti parasta jälkeä tulee, jos sama henkilö / tiimi tekee kaikki nämä.
- Arkkitehtuuri
- Suunnittelu
- Lähdekoodi / Ohjelmointi
Luulen että 70-luvulla oli erikseen vielä ohjelmoijia. Ainakaan 80-luvun alussa ohjelmoija ja atk-suunnittelija tekivät samaa hommaa. Taisi vain palkka olla sidoksissa ammattinimikkeeseen. Itse olen ollut em. nimikkeillä IT-alalla töissä yhteensä yli 30 v.
S.O.S Tarvitsemme tiimiimme PHP- ohjelmoijan.
Ota yhteyttä.
[email protected]
Mobil: 044 988 0098
Skype: bestdiili
"Niin ihan varmaa on, ettei missää suomalaisessa firmassa eroteta suunnittelua ja ohjelmointia eri ihmisten tehtäväksi"
Ahaa, tiedän yhden pörssilistatun IT firman jossa nämä hommat erotetaan.
Ensin suunnittelija tuottaa UML kaavioita ja pseudokoodia ja sitten ohjelmoija toteuttaa ne mahdollisimman muuttumattomina?
Voi hyvä luoja... mutta toisaalta, se tarkoittaa, että minun työpaikkani ei ole ihan niin uhattuna, kun vielä on jotain dinosauruksia, joille voi antaa kenkää ensin.
Olen ollut töissä firmassa, jossa suunnittelu tehtiin suomessa ja ohjelmointi intiassa. Myöhemmin ohjelmointi siirrettiin intiasta takaisin suomeen.
"Ensin suunnittelija tuottaa UML kaavioita ja pseudokoodia ja sitten ohjelmoija toteuttaa ne mahdollisimman muuttumattomina?"
Kyllä, juuri näin - ja tätä jatkunut ainakin 2007-2013 aika väli ja organisaatiossa 4 numeroinen henkilöstö :)
Itse asiassa ohjelmistosuunnittelijalla on monia töitä, eikä sitä nimikettä oikeastaan käytetä väärin. Ohjelmistosuunnittelijan työn kuvaan kuuluu myös ohjelmointi ja koodaus. Ohjelmistosuunnittelija eroaa vähän ammattiohjelmoijan työstä. Suunnittelijan työ ei siis ole vain projektissa suunnittelua, vaan myös sen kehittäminen ja tekeminen (koodaaminen ja ohjelmointi).
Mitä eroa on koodaamisella ja ohjemoinnilla? :D
Ohjelmoinnista yleensä suurin osa on suunnittelua: ensin suunnitellaan mitä tehdään ja miten se tehdään, ja sitten se tehdään (=koodataan=ohjelmoidaan).
Yleensä se suurin haaste/työ on siinä suunnittelussa, jolloin itse ohjelmoinnin pitäisi viedä melko vähän aikaa.
Korkeintaan suurissa ohjelmistotuotantoyrityksissä suunnittelu ja ohjelmointi on erotettu toisistaan jolla tavoitellaan "liukuhihna-tyyppisiä" tehokkuusetuja, jotka varmaan harvoin toteutuvat, koska suunnitttelu ja ohjelmointi tapahtuu eri pääkopassa ja se ei vaan ole tehokas/laadukas tapa tehdä asioita. Paras tapa tehdä ohjelmisto on, että yksi taitava ihminen tekee kerralla koko homman alusta loppuun. Tämä on vain harvoin mahdollista.
ps. Kuka haluaisi ohjelmoijan, joka ei koskaan suunnittele mitään?
pps.. En koskaan palkkaisi arkkitehtia, joka ei osaisi itse koodata suunnitelemaansa ratkaisua.
Ei kai nyt mitään. Tämä koodaaminen on vain mielestäni termi, jolla yritetään saada ohjelmoinnin arvostus laskemaan. Lisäksi koodaus-termiä käytetään tietokoneslangissa.
ppppssssss
kusin housuuni