Suhde veljeenne

olisikin veli...

mullahan noita veljiä löytyy..:)
toinen isoveljistäni, joka on mua 2vuotta vanhempi, on myös mun paras kaveri.
me autetaan toisia aina, ajatellaan ihan samalla tavalla.
veljet ja siskot on mulle niitä tärkeimpiä asioita..

Ihan hyvä aihe. Mulla on todella hyvä suhde pikkuveljeeni. Se on tosin ainoa mutta sitäkin rakkaampi.

Auttaa minua hädässä ja seisoo suojanani tarvittaessa :D

Hyvin vähän tekemisissä nykyään, vaikka välimme ovat ihan hyvät.

Suhde veljeen on loistava! Iso hali sinne vaan! Me kaikki siasrukset ollaan melko samanikäisiä ja aina pyöritty samoissa kaveriporukoissa, että ollaan vähän niin kuin kasvettu yhteen.

Mun homous oli aika outo juttu veljelle, mutta vitsien ja muiden asioiden kautta asia on tullut hänellekin tutummaksi. Lisäksi, kun hän huomasi tulevansa toimeen tyttöystävieni kanssa :o)

Isoveli on parasta, mitä tytöllä voi olla :o)))

Veli kuuli, että taloyhtiöstä, jossa asun, vapautuu asunto.
Hän päätti välittömästi muuttaa naapuriini eikä sittenkään yhteen toiseen asuntoon, mitä olivat myös ajatelleet.

Noudatamme suvun traditiota.
Isä rakensi veljensä kanssa paritalon, ja asuvat naapuruksina vieläkin.

Minä ja veljeni olemme nyt toista vuotta asustaneet naapuruksina ja täytyy todeta, että mukavampaa naapuria saa hakea:-) Puolin ja toisin autellaan toisiamme -- minä auttelen tietokoneasioissa ja veli korjailee fillareitani ja tekee raskaita kotitöitä puolestani.
Ja onhan minusta korvaamaton apu koiravahtinakin....
Ja naapurin nuoripari kun vielä opiskelee, niin onneksi minun pakastimellani ja jääkaapillani saa aina käydä ihan luvan kanssa ja omilla avaimilla.
Ollaan järjestetty taloyhtiön iloksi myös yhteisiä grillijuhlia.....

on veljeni kanssa sen verran ikäeroa että lapsina ei oikeen yhteistä säveltä koskaan löytynyt. ainaista kiusaamista ja tappelemista vaan. nykyään kun molemmat ollaan aikuisia... ollaan harvoin tekemisissä, mutta kuitenkin läheisiä ja juttua riittää. molemmat kun ollaan asioita pohdiskelevia ihmisiä. välitän veljestäni kovasti, vaikka liian harvoin sitä tulee sanottua tai näytettyä.

Suhde veljeeni on muuttunut vuosien varrella, luonnollisesti. Tällä hetkellä olemme aika etäisiä, sillä emme tapaa usein. Sanoisin, että olemme riittävän etäisiä, niin että ehkä näen hänet nyt kokonaisuutena, ihmisenä, paremmin, mutta kuitenkin liian kaukaisia, niin etten erota yksityiskohtia. En oikeastaan tunne veljeäni, muuta kuin sen puolen, minkä hän on halunnut itsestään näyttää minulle.

Veljelläkin on oma yksityiselämänsä ja hyvä niin. Toivon, että se raja pysyy eikä rikkoudu, sillä ainakaan vielä en ole valmis siihen, että veljeni voisi arvioida ja arvostella minua, todellista minua. Luulen, että hän ei ymmärtäisi eikä hyväksyisi. Luulen myös, että sen suhteen olen väärässä. Veljeni on hyvin ymmärtäväinen ihminen sisimmässään, vaikka näyttääkin ulos ihan muulta. Ei kai hän ole niin paljon voinut muuttua lapsuusvuosien jälkeen?

Hän oli herkkä, omaperäinen pikkupoika, jolle minä olin isosiskona jonkinlainen opettaja, varaäiti. Nykyään minusta ei ole siihen. En pysty ymmärtämään hänen maailmaansa. Miehillä ei ole aina helppoa, kuten ei naisillakaan, eikä minusta ole enää ymmärtäjäksi eikä auttajaksi. Ei hänkään osaa kuvitella, miltä minusta tuntuu elää naisena, kuvitelmat menevät pieleen. Olemme todella kaukana toisistamme.

Tasaveroiset suhteet meillä on ollut siitä lähtien, kun veljeni kasvoi isommaksi ja pitemmäksi kuin minä. Vaikka meillä on muutama vuosi ikäeroa, ei se enää näin aikuisena merkitse mitään. Lapsena tietysti asia oli toisin. Hän oli lapsi, minä jo iso tyttö. Se mikä minua häiritsee meidän suhteessamme, on vanhempiemme erilainen suhtautuminen poikiin ja tyttöihin. Se on haitannut välejämme aina. Onko se sisarkateutta vai onko kateuteen todellista aihetta, sitä on minun vaikea arvioida. En ole osaani valinnut, sitä kun ei saa valita.

Veljeni sanoi minulle kerran, ettei hän muista, että olisin koskaan lyönyt häntä. Minusta se on aika hyvin isosiskolta! Hän muisteli myös olleensa ylpeä minusta, kun tulin pelastamaan hänet, kun hän oli joutunut ilkeiden isompien poikien kiusattavaksi. Enää en voi häntä pelastaa. Hänen täytyy selvitä itse. Onhan hänellä muita ihmisiä. Toivon, että hän pärjää elämässään mahdollisimman hyvin. Toivon, että hän toivoisi samaa minulle.

Minulla on yksi pikkuveli, joka on juuri viikko sitten muuttanut koulun takia pois kotoa, uuteen kaupunkiin, toiselle puolen Suomea, kotoa päin katsottuna. Nyt mä isosiskona olen huolesta soikeana, että miten se pikkuveikka siellä oikein pärjää. Ei pojilla/miehilläkään aina helppoa ole.

suhde veljeeni on hyvä. Käymme yhdessä kalassa ja välillä hän on lapsen kanssa, kun haluan juhlia.

Ihan mielettömän hyvä ja läheinen. Halaamme usein ja kerromme kahen siiderin jälkeen aina kuinka paljon rakastamme toisiamme. Itkemme toistemme huolille ja empatia toisiamme kohtaan on ihan bravo-luokkaa!