Hieman köyry
vanhahko nainen,
kalastusmatkoille markkinoitua lierihattua,
alennusmyynteihin vuosia sitten
tuupattua päällystakkia
ja pitkiä krimpleenihousuja myöten
beesiin itsensä verhonnut
kipuaa hiljakseen katua ylös
ukkosta enteilevässä,
hautovan nihkeässä aamussa -
sen yhden Lenitan ikätovereita.
Hän raahustaa ohitseni
jo toisena aamuna,
niin samaan aikaan,
että kiinnittää huomioni itseensä -
riiputtaa oikeassa kädessään,
sivullaan, polvenkorkeudella
konjakinväristä käsilaukkuaan.
Hän katselee jalkoihinsa,
jotka on suojannut
valkoisin tennissukin
ja sävy-sävyyn beesein sandaalein -
ponnistelee sinnikkäästi
askel toisensa perään
rinteen ylös.
Mäen harjalla hän pysähtyy.
Hän näyttää vetävän syvään henkeä,
painavan vapaalla kädellään rintaansa,
nostavan katseensa kohti taivasta -
mutta vain hetkeksi ja
uhkaavan sinisenmustana
lähestyvään pilveen,
suuntaa jo määränpäähänsä
edes tarvitsematta
pyyhkäistä hikeä otsaltaan.
Juuri niin,
kuka Lenita?
vanhahko nainen,
kalastusmatkoille markkinoitua lierihattua,
alennusmyynteihin vuosia sitten
tuupattua päällystakkia
ja pitkiä krimpleenihousuja myöten
beesiin itsensä verhonnut
kipuaa hiljakseen katua ylös
ukkosta enteilevässä,
hautovan nihkeässä aamussa -
sen yhden Lenitan ikätovereita.
Hän raahustaa ohitseni
jo toisena aamuna,
niin samaan aikaan,
että kiinnittää huomioni itseensä -
riiputtaa oikeassa kädessään,
sivullaan, polvenkorkeudella
konjakinväristä käsilaukkuaan.
Hän katselee jalkoihinsa,
jotka on suojannut
valkoisin tennissukin
ja sävy-sävyyn beesein sandaalein -
ponnistelee sinnikkäästi
askel toisensa perään
rinteen ylös.
Mäen harjalla hän pysähtyy.
Hän näyttää vetävän syvään henkeä,
painavan vapaalla kädellään rintaansa,
nostavan katseensa kohti taivasta -
mutta vain hetkeksi ja
uhkaavan sinisenmustana
lähestyvään pilveen,
suuntaa jo määränpäähänsä
edes tarvitsematta
pyyhkäistä hikeä otsaltaan.
Juuri niin,
kuka Lenita?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tai toisaalta:
That´s it
2.7.2013 08:01
0
Hieman köyry
vanhahko nainen,
kalastusmatkoille markkinoitua lierihattua,
alennusmyynteihin vuosia sitten
tuupattua päällystakkia
ja pitkiä krimpleenihousuja myöten
beesiin itsensä verhonnut
kipuaa hiljakseen katua ylös
ukkosta enteilevässä,
hautovan nihkeässä aamussa -
sen yhden Lenitan ikätovereita.
Hän raahustaa ohitseni
jo toisena aamuna,
niin samaan aikaan,
että kiinnittää huomioni itseensä -
riiputtaa oikeassa kädessään,
sivullaan, polvenkorkeudella
konjakinväristä käsilaukkuaan.
Hän katselee jalkoihinsa,
jotka on suojannut
valkoisin tennissukin
ja sävy-sävyyn beesein sandaalein -
ponnistelee sinnikkäästi
askel toisensa perään
rinteen ylös.
Mäen harjalla hän pysähtyy.
Hän näyttää vetävän syvään henkeä,
painavan vapaalla kädellään rintaansa,
nostavan katseensa kohti taivasta -
mutta vain hetkeksi ja
uhkaavan sinisenmustana
lähestyvään pilveen,
suuntaa jo määränpäähänsä
edes tarvitsematta
pyyhkäistä hikeä otsaltaan.
Juuri niin,
mikä Airisto?