Monesta eri syystä johtuen minulla ei enää juuri kavereita ole. Rupesin kuitenkin vertailemaan eri ystävyyssuhteita menneisyydestäni. Nuorempana minulla oli aina pari hyvää kaveria kerrallaan, eikä mitään suuren suurta kaveripiiriä, niin kuin joillakin. Nyt kaikki nämä hyvätkin ystävyydet ovat loppuneet. Pari heistä muutti toiselle paikkakunnalle, yksi ulkomaille, yksi alkoholisoitui ja yksi kuoli.
Tämän alkoholisoituneen kaverin kanssa minulla oli eniten yhteistä, ainakin henkisellä puolella. Hänen kanssaan minun oli helppo olla ja hän tuntui jotenkin rehelliseltä ja vilpittömältä. Minulla on ollut joitakin hyvän päivän tuttuja, joiden kanssa tuli aikoinaan pidettyä hauskaa esim. viikonloppuisin. Heidän seura ei ikinä tuntunut jollakin tavalla oikealta, enkä tuntenut olevani jotenkin riittävä heille. He osasivat kyllä olla muodollisella tavalla kohteliaita ja korrekteja, mutta läpi paistoi aina jokin teennäisyys. Vähän niin kuin puolituntemattomien synttärionnittelut facebookissa. Usein kuulin heiltä, että olen "hyvä jätkä" tai välillä tarjottiin baarissa juotavaa, koska olin niin "hyvä ystävä".
Tämä alkoholisoitunut kaverini ei ikinä tarjonnut minulle mitään, kehunut minua, eikä kutsunut minua hyväksi kaveriksi. Päin vastoin, hän monesti lainasi minulta rahaa, ja harvemmin maksoi minulle takaisin. Silti tämä kaveri tuntui minusta paljon paremmalta ystävältä kuin ne muut. Vaikkei kumpikaan sanoin sitä ilmaissut, niin meidän ystävyys oli aitoa ja vilpitöntä. Hänen kanssaan minun ei ikinä tarvinnut esittää mitään, tuntui siltä että pystyin sanomaan hänelle vaikka mitä, ilman että minut tuomittiin surkeaksi ihmiseksi.
Ne hyvän päivän tutut mistä puhuin tuntuvat keskenäänkin olevan aika pinnallisella tasolla. Kaikki heidän kaverinsa ovat vähän samanlaisia tekohymy naamalla kulkevia pinnallisia vahanukkeja. Ehkä jotkut ihmiset eivät sitten kaipaa mitään syvällistä elämäänsä. Sen hyvän ystävän kanssa en ole pahemmin enää tekemisissä, koka meidän elämämme vain ovat aivan erilaisia tällä hetkellä. Näihin pinnallisiin kavereihin voisin kyllä mahdollisesti ottaa yhteyttä, mutta en aio sitä enää tehdä. En vain tuntenut itseäni arvostettavan (oikeasti arvostettavan) heidän seurassaan. Olen mieluummin täysin yksin.
Olen kuitenkin tässä vuosien varrella kuinka vähän sanat merkitsevät ihmisille. Joidenkin on todella helppo päästää suustaan vaikka mitä kohteliaisuuksia, ilman että oikeasti sitä edes tarkoittavat. Eräskin tuttu sanoi minulle että "tosi hauska nähdä pitkästä aikaa", kun törmäsimme toisiimme kadulla. Ironista tässä oli se, ettei hän ollut ottanut minuun mitään yhteyttä todella pitkään aikaan, minun yhteydenottoyrityksistä huolimatta.
Tämän alkoholisoituneen kaverin kanssa minulla oli eniten yhteistä, ainakin henkisellä puolella. Hänen kanssaan minun oli helppo olla ja hän tuntui jotenkin rehelliseltä ja vilpittömältä. Minulla on ollut joitakin hyvän päivän tuttuja, joiden kanssa tuli aikoinaan pidettyä hauskaa esim. viikonloppuisin. Heidän seura ei ikinä tuntunut jollakin tavalla oikealta, enkä tuntenut olevani jotenkin riittävä heille. He osasivat kyllä olla muodollisella tavalla kohteliaita ja korrekteja, mutta läpi paistoi aina jokin teennäisyys. Vähän niin kuin puolituntemattomien synttärionnittelut facebookissa. Usein kuulin heiltä, että olen "hyvä jätkä" tai välillä tarjottiin baarissa juotavaa, koska olin niin "hyvä ystävä".
Tämä alkoholisoitunut kaverini ei ikinä tarjonnut minulle mitään, kehunut minua, eikä kutsunut minua hyväksi kaveriksi. Päin vastoin, hän monesti lainasi minulta rahaa, ja harvemmin maksoi minulle takaisin. Silti tämä kaveri tuntui minusta paljon paremmalta ystävältä kuin ne muut. Vaikkei kumpikaan sanoin sitä ilmaissut, niin meidän ystävyys oli aitoa ja vilpitöntä. Hänen kanssaan minun ei ikinä tarvinnut esittää mitään, tuntui siltä että pystyin sanomaan hänelle vaikka mitä, ilman että minut tuomittiin surkeaksi ihmiseksi.
Ne hyvän päivän tutut mistä puhuin tuntuvat keskenäänkin olevan aika pinnallisella tasolla. Kaikki heidän kaverinsa ovat vähän samanlaisia tekohymy naamalla kulkevia pinnallisia vahanukkeja. Ehkä jotkut ihmiset eivät sitten kaipaa mitään syvällistä elämäänsä. Sen hyvän ystävän kanssa en ole pahemmin enää tekemisissä, koka meidän elämämme vain ovat aivan erilaisia tällä hetkellä. Näihin pinnallisiin kavereihin voisin kyllä mahdollisesti ottaa yhteyttä, mutta en aio sitä enää tehdä. En vain tuntenut itseäni arvostettavan (oikeasti arvostettavan) heidän seurassaan. Olen mieluummin täysin yksin.
Olen kuitenkin tässä vuosien varrella kuinka vähän sanat merkitsevät ihmisille. Joidenkin on todella helppo päästää suustaan vaikka mitä kohteliaisuuksia, ilman että oikeasti sitä edes tarkoittavat. Eräskin tuttu sanoi minulle että "tosi hauska nähdä pitkästä aikaa", kun törmäsimme toisiimme kadulla. Ironista tässä oli se, ettei hän ollut ottanut minuun mitään yhteyttä todella pitkään aikaan, minun yhteydenottoyrityksistä huolimatta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.