jun em.....

Mielipiteitä.....
33398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

9 ottelua joista 2 voittoa. paljo pitää parantaa MM-kisoihin.

Äänestä
  • Mm kisoihin ei montaa painijaa löydy lähetettäväksi.

    Äänestä

  • vapureilla parempi tilasto 3 ottelua ja 1 voitto. Kaikki ottelut vielä selkävoitoila.

    Äänestä

pojat ylittivät odotukseni. hienosti painittu!

Äänestä

Turha lähteä mihinkään pilkkakirveiden heittoon, varsinkaan jos ei tunne taustoja.

Suomalaiset nuoret painivat omalla tasollaan ja se on tämä. Suomessa on vähän painijoita ja varsinkin tosissaan painivia 17-20 vuotiaita. Pienestä porukasta ei yksinkertaisesti löydy kovin usein mitalitason vääntäjiä, varsinkin kun loukkaantumiset heikentävät joukkuetta, kuten tänäkin kesänä. Suomalaisen painijan vertaaminen RUS, TUR, GEO, ARM, AZE, BUL jne. on täysin suhteetonta. Näissä maissa edustuspainija on karsinut paikkansa kymmenien hyvien joukosta ja satsaukset valmennukseen ja nuorten urheilijoiden tukemiseen ovat satakertaiset Suomeen verrattuna.

Kannattaa muistaa, että suomalaiset junnut kisaavat ja treenavat omalla ajalla ja omalla (seuran) rahoilla. Apurahajunnuja Suomessa ei ole kuin muutama, niistä yksi taitaa olla tänään matolla.

Ei rahalla tulla menestyväksi painijaksi, mutta kyllä sillä merkitystä on. Suomessa parikymppinen painija joutuu miettimään myös toimeentuloa nyt ja tulevaisuudessa, sekä meneillään olevan kauden rahoitusta. Jos näin ei olisi, olisi meilläkin joka sarjaan 5-10 kovaa kaveria tyrkyllä. Nyt ei taida edes SM-kisoissa olla osallistujia per sarja niin montaa, ja osallistujista suurin osa painii ihan huvin ja harrastuksen vuoksi, eikä tosissaan haaveillekkaan kv.urasta.

Äänestä
  • "Näissä maissa edustuspainija on karsinut paikkansa kymmenien hyvien joukosta ja satsaukset valmennukseen ja nuorten urheilijoiden tukemiseen ovat satakertaiset Suomeen verrattuna.

    Kannattaa muistaa, että suomalaiset junnut kisaavat ja treenavat omalla ajalla ja omalla (seuran) rahoilla. Apurahajunnuja Suomessa ei ole kuin muutama, niistä yksi taitaa olla tänään matolla. "

    Miksi tämmöisiä turisteja sitten edes lähetetään arvokisoihin? Nekin rahat voisi satsata tulevaisuuteen. Jos juniori häviää jo kotimaassa kadetille (joka ei edes pärjää kadettien arvokisoissa), niin ei taida olla oikeasti kisakelpoinen juniori silloin.

    Satsaukset oikeasti huipulle pyrkiviin ja jo siellä oleviin lahjakkuuksiin, ei todellakaan kisalippuja näille "omalla ajalla treenaaville". Jos huipulle haluaa, niin silloin ei ole omaa aikaa! Suomen paini on hyvin pian samassa jamassa kuin Suomen mäkihyppy. Siellä unohdettiin nuoret ja ratsastettiin menestyjillä. Kun nämä lopettivat olikin tyhjiö valmis. Tosin sillä erotuksella että Suomen mäkihyppy todella oli huipulla, Suomen paini ei.

    Nyt olisi nuorten aika astua esiin, mutta ainakin yksi sukupolvi on menetetty kun samat vanhat "luottopelaajat" on kahmineet avustukset. Mitäpä jos tämä virhe vältettäisiin nykyisessa kadettisukupolvessa ja noukittaisiin potentiaaliset menestyjät sieltä unohtamatta näitä harvoja jo näyttönsä antaneita junioreita ja senioreita. Ja näytöt tarkoittavat näyttöjä tältä vuosikymmeneltä.

    Äänestä

  • Mitenkähän sitten tämä meidän Petra vuodesta toiseen onnistuu tulemaan arvokisoista metallia kaulassaan kotiin? Apurahoja tosin on mutta harjoittelukavereita ei ketään. Esim jo Venäjällä ja Ruotsissa on vähintäänkin nelinkertainen määrä naisia lajissa Suomeen verrattuna joten siellä lienee harjoitteluolosuhteet ihan toista. Ja silti viimeisten viiden vuoden aikana jokaisesta käymästään kisasta Petra on tuonut mitalin.

    Kyllä nyt viimeistään pitää asettaa tuo miesjunnujen ja kadettien harjoittelu ja pelimerkit kohdilleen. Vuosikaudet on menty liki nollatuloksella. Jotakin tehdään väärin. En nimittäin usko, että siellä päässä ei lahjakkuuksia olisi.

    Naiset/naisjuniorit/tytöt ovat pärjänneet (tosin Petra ollut isona apuna) joka vuosi mitalin, vähintään pistesijan arvoisesti. Ja vaikka naisia/tyttöjä on vähän niin silti vaan sieltä nousee aina menestyjiä. Ja jokainen tietää miten vähällä budjetilla nuo menevät. Mitähän siellä puolelle tehdään oikein ja miespuolella väärin? En usko että tytöt ovat sen lahjakkaampia kuin pojatkaan, sillä tyttöjä on vain murto-osa poikien määrästä, vähäisestä massasta tehdään aika uskomattomia menestystarinoita. Vaikka - ei kai se määrä korvaakaan laatua!

    Äänestä

  • Taustoja kirjoitti:

    Mitenkähän sitten tämä meidän Petra vuodesta toiseen onnistuu tulemaan arvokisoista metallia kaulassaan kotiin? Apurahoja tosin on mutta harjoittelukavereita ei ketään. Esim jo Venäjällä ja Ruotsissa on vähintäänkin nelinkertainen määrä naisia lajissa Suomeen verrattuna joten siellä lienee harjoitteluolosuhteet ihan toista. Ja silti viimeisten viiden vuoden aikana jokaisesta käymästään kisasta Petra on tuonut mitalin.

    Niin, kyllä naispainijoiden ja tyttäpainijoden määrä on maailmalla niin pieni, että todennäköisyys suomalaiselle menestykselle on jonnin verran suurempi, kuin miehille tai pojille.

    Mutta vapaa maa, saa tykätä ja arvostaa tai olla tykkäämättä ja arvostamatta. Eikä ole pakko ostaa lippua ja mennä katsomaan.

    Äänestä

  • Marginaalilaji kirjoitti:

    Marginaalilaji tai ei niin kyllä arvomitalit ovat ihan yhtä lujassa molemmilla sukupuolilla. Suomessa sen mestaruuden tai mitalin voi ottaa suorastaan vaikka aloittelijatasoinen tyttö, pojissa se ei onnistu. mutta maailmalla ei mitaleita ropise kuin oikeasti koville.

    sinun logiikallasi täysin samat mahdollisuudet pärjätä! Vai väitätkö että Suomessa huipputytöt (Petra esim) ja muualla maailmalla muiden lajien hukkapalat?
    - suomessa tyttöjä vähän, niin myös maailmalla - jos vaikka 1/50 on lahjakkuus niin sama suhde maailmalla - kyllä ne lahjakkuudet ja parhaat arvokisoihin seuloutuu. poikia paljon suomessa niin myös maailmalla. silti sama suhde: 1/50 lahjakkuus - ja taas oli maailmalla parhaat kisoissa!

    Äänestä

  • Taustoja kirjoitti:

    Mitenkähän sitten tämä meidän Petra vuodesta toiseen onnistuu tulemaan arvokisoista metallia kaulassaan kotiin? Apurahoja tosin on mutta harjoittelukavereita ei ketään. Esim jo Venäjällä ja Ruotsissa on vähintäänkin nelinkertainen määrä naisia lajissa Suomeen verrattuna joten siellä lienee harjoitteluolosuhteet ihan toista. Ja silti viimeisten viiden vuoden aikana jokaisesta käymästään kisasta Petra on tuonut mitalin.

    Kyllä nyt viimeistään pitää asettaa tuo miesjunnujen ja kadettien harjoittelu ja pelimerkit kohdilleen. Vuosikaudet on menty liki nollatuloksella. Jotakin tehdään väärin. En nimittäin usko, että siellä päässä ei lahjakkuuksia olisi.

    Naiset/naisjuniorit/tytöt ovat pärjänneet (tosin Petra ollut isona apuna) joka vuosi mitalin, vähintään pistesijan arvoisesti. Ja vaikka naisia/tyttöjä on vähän niin silti vaan sieltä nousee aina menestyjiä. Ja jokainen tietää miten vähällä budjetilla nuo menevät. Mitähän siellä puolelle tehdään oikein ja miespuolella väärin? En usko että tytöt ovat sen lahjakkaampia kuin pojatkaan, sillä tyttöjä on vain murto-osa poikien määrästä, vähäisestä massasta tehdään aika uskomattomia menestystarinoita. Vaikka - ei kai se määrä korvaakaan laatua!

    Onko isoissa painimaissa todella niin vähän naispainijoita, vain nelikertainen määrä Suomeen verrattuna.

    Venäjällä 4 painijaa Petran sarjaan, niistä paras sitten on Em-kisoissa, vai toiseksi paras ?

    On se hyvä, että on joku laji, missä menestyminen on helppoa suomalaisillekkin, mitali ilman päivittäistä harjoitusvastustajaa.

    Äänestä

  • Marginaaleja kirjoitti:

    Marginaalilaji tai ei niin kyllä arvomitalit ovat ihan yhtä lujassa molemmilla sukupuolilla. Suomessa sen mestaruuden tai mitalin voi ottaa suorastaan vaikka aloittelijatasoinen tyttö, pojissa se ei onnistu. mutta maailmalla ei mitaleita ropise kuin oikeasti koville.

    sinun logiikallasi täysin samat mahdollisuudet pärjätä! Vai väitätkö että Suomessa huipputytöt (Petra esim) ja muualla maailmalla muiden lajien hukkapalat?
    - suomessa tyttöjä vähän, niin myös maailmalla - jos vaikka 1/50 on lahjakkuus niin sama suhde maailmalla - kyllä ne lahjakkuudet ja parhaat arvokisoihin seuloutuu. poikia paljon suomessa niin myös maailmalla. silti sama suhde: 1/50 lahjakkuus - ja taas oli maailmalla parhaat kisoissa!

    laitatko oikeasti miehet ja naiset samalle viivalle?

    Vaikka kuinka olet fanaatikko niin muista realiteetit, jos sopii.

    Se että yksi tyttö pärjää on ainoastaan huolestuttavaa, saas nähdä kauanko tuota riemua riittää, ketä on nousemassa petran saappaisiin...tai tossuihin?

    Äänestä

  • Hyvä latvalaho kirjoitti:

    laitatko oikeasti miehet ja naiset samalle viivalle?

    Vaikka kuinka olet fanaatikko niin muista realiteetit, jos sopii.

    Se että yksi tyttö pärjää on ainoastaan huolestuttavaa, saas nähdä kauanko tuota riemua riittää, ketä on nousemassa petran saappaisiin...tai tossuihin?

    No sanopas yksi poika joka pärjää? Siellä ei ole edes tossuja mihin astua? Se ainoa nyt telakalla.

    Petran tossuihin.... noh, Sihtola jatkaa kadeteissa (EM pronssi) ja Vakkila nousee junnuihin (EM hopea)

    Ei vain yksi tyttö pärjää!

    Äänestä

  • 4*1=4 kirjoitti:

    Onko isoissa painimaissa todella niin vähän naispainijoita, vain nelikertainen määrä Suomeen verrattuna.

    Venäjällä 4 painijaa Petran sarjaan, niistä paras sitten on Em-kisoissa, vai toiseksi paras ?

    On se hyvä, että on joku laji, missä menestyminen on helppoa suomalaisillekkin, mitali ilman päivittäistä harjoitusvastustajaa.

    vähintään nelinkertainen määrä... eikä Petra nyt ainoa sarjassaan Suomessakaan ole. Jos siis Suomessa n. 300 tyttö/naispainijaa niin Ruotsissa ainakin se reilu 1000 ja Venäjällä varmaan 2000... jos jollakin parempaa tietoa nuun vo heittää tänne.

    Mutta tiesihän tämän... pojat kun ei pärjää niin vika on siinä ettei tarpeeksi avusteta. Ja tyttö kun pärjää niin taso oli heti heikko.

    Joopa joo- happamia sanoi kettukin pihlajanmarjoista.

    Äänestä

  • Donavit kirjoitti:

    No sanopas yksi poika joka pärjää? Siellä ei ole edes tossuja mihin astua? Se ainoa nyt telakalla.

    Petran tossuihin.... noh, Sihtola jatkaa kadeteissa (EM pronssi) ja Vakkila nousee junnuihin (EM hopea)

    Ei vain yksi tyttö pärjää!

    eikö kukaan poika saanut mitalia? samoista kisoista mistä nuo mainitsemasi?

    Ja kuinkas oli sarjoissa painijoita? ihan vain vertailuksi.

    Äänestä

  • Donaver kirjoitti:

    eikö kukaan poika saanut mitalia? samoista kisoista mistä nuo mainitsemasi?

    Ja kuinkas oli sarjoissa painijoita? ihan vain vertailuksi.

    vertailuksi nyt junnujen kisoissa:

    Ahmadi: takana 13 nimeä
    Pitkänen: 6 nimeä
    Värekoski: takana 10
    Larmila: takana 7
    Lahti: takana 5

    Olli: takana vähintään 13, jos voittaa finaalin niin 14.

    Ja sitten kadettien:
    Lehtonen: takana 13 nimeä
    Ojala: 18: pronssia!
    Syrjä: 13
    Lipasti: 8
    Purolainen: 11
    Väliahdet: 3

    Haapoja: 4
    Vakkila: 12
    Sihtola: 15
    Varteva: 8

    Summa summarum: Parhaat tytöt on vähintään (!!!!!) yhtä hyviä kuin parhaat pojat!

    Jos on toiseksi viimeinen 32 painijan sarjasta, niin mitä hiton arvoa sillä on?
    Ja jos oot kolmas 16 painijan sarjasta, niin sillä ehkä on enemmän arvoa.

    Äänestä

  • Donavit kirjoitti:

    No sanopas yksi poika joka pärjää? Siellä ei ole edes tossuja mihin astua? Se ainoa nyt telakalla.

    Petran tossuihin.... noh, Sihtola jatkaa kadeteissa (EM pronssi) ja Vakkila nousee junnuihin (EM hopea)

    Ei vain yksi tyttö pärjää!

    Siinähän meillä painin tulevaisuus. Yllämainituilla ei mitään jakoa oikeissa kisoissa.

    Äänestä

  • sihvola kirjoitti:

    Siinähän meillä painin tulevaisuus. Yllämainituilla ei mitään jakoa oikeissa kisoissa.

    oikeissa kisoissa justiin nähtiin ai niin onhan siellä yks finaalissa...

    Äänestä

  • Lausuma oli kirjoitti:

    vähintään nelinkertainen määrä... eikä Petra nyt ainoa sarjassaan Suomessakaan ole. Jos siis Suomessa n. 300 tyttö/naispainijaa niin Ruotsissa ainakin se reilu 1000 ja Venäjällä varmaan 2000... jos jollakin parempaa tietoa nuun vo heittää tänne.

    Mutta tiesihän tämän... pojat kun ei pärjää niin vika on siinä ettei tarpeeksi avusteta. Ja tyttö kun pärjää niin taso oli heti heikko.

    Joopa joo- happamia sanoi kettukin pihlajanmarjoista.

    ei tyttöjä kisoissa ainakaan ole kovin montaa näkynyt.

    Äänestä

  • junnujen jako kirjoitti:

    oikeissa kisoissa justiin nähtiin ai niin onhan siellä yks finaalissa...

    Painissakin pitäisi ottaa käyttöön muista kamppailulajeista tuttu systeemi, jos ei voita yhtään ottelua, niin ei myöskään sijoitu millekkään sijalle, tulos olisi nollalla otteluvoitolla karsiutuminen.

    Kylllä ja nais- ja tyttöpainissa voi arvokisoissa olla melkein sama määrä osallistujia ja osaaottavia maita, kuin miestenkin/poikien puolella. Se ei kuitenkaan kerro naispainin tasosta mitään, sillä arvokisoihin osallistuvat naiset/ tytöt ovat seuloutuneet sinne niin pienestä populaatiosta omasta maastaan, että taso arvokisoissakin on mitä on.

    Joka tapauksessa miesten grekon junnujoukkue menestyi huonosti Makedoniassa, porukasta ei löytynyt yhtään itsensä ylittäjää, eikä se ole pelkkä resurssikysymys. Arvokisoissa pitäisi tehdä kauden paras suoritus, olisiko se riittänyt mitaliin, on toinen juttu.

    Äänestä

  • Nollatulos kirjoitti:

    "Kylllä ja nais- ja tyttöpainissa voi arvokisoissa olla melkein sama määrä osallistujia ja osaaottavia maita, kuin miestenkin/poikien puolella. Se ei kuitenkaan kerro naispainin tasosta mitään, sillä arvokisoihin osallistuvat naiset/ tytöt ovat seuloutuneet sinne niin pienestä populaatiosta omasta maastaan, että taso arvokisoissakin on mitä on."

    Joo-oo. Jätkät on kivenkovia ja akat surkeita. Ihan sama voittaako mestaruuden vai ei, ei sillä mitään arvoa ole kun taso on niin surkea.

    Jälleen kerran: happamia sano...

    Äänestä

  • Nollatulos kirjoitti:

    Painissakin pitäisi ottaa käyttöön muista kamppailulajeista tuttu systeemi, jos ei voita yhtään ottelua, niin ei myöskään sijoitu millekkään sijalle, tulos olisi nollalla otteluvoitolla karsiutuminen.

    Kylllä ja nais- ja tyttöpainissa voi arvokisoissa olla melkein sama määrä osallistujia ja osaaottavia maita, kuin miestenkin/poikien puolella. Se ei kuitenkaan kerro naispainin tasosta mitään, sillä arvokisoihin osallistuvat naiset/ tytöt ovat seuloutuneet sinne niin pienestä populaatiosta omasta maastaan, että taso arvokisoissakin on mitä on.

    Joka tapauksessa miesten grekon junnujoukkue menestyi huonosti Makedoniassa, porukasta ei löytynyt yhtään itsensä ylittäjää, eikä se ole pelkkä resurssikysymys. Arvokisoissa pitäisi tehdä kauden paras suoritus, olisiko se riittänyt mitaliin, on toinen juttu.

    Just nii - ensiksi likoilla ei tasoa kun sarjoissa ei paljon porukkaa. Kun sitten sitä porukkaa alkaa löytymään, sen taso pitää olla huono... menes kuule itse kokeilemaan matolle vaikkapa tuon Ollin kanssa ja kerro sen jälkeen mikä oli taso.

    Aikuiset ihmiset, jos niitä ootte, lopettakaa tuo toisten vähättely. Jos kundit ei pärjää ja likat taas pärjää niin onko se jätkiltä pois? Ei todellakaan. Päin vastoin. Voi pitää rahahanat auki Liitollekin kun edes JOKU pärjää.

    Ihan sama vaikka on en Euroopan mestari pingpongissa. Silloin on on oltava hyvä.

    Äänestä

  • Mississs kirjoitti:

    pitäisikö aikuisen ihmisen(spekulattivisesti sinun viestiisi vastaten) painia jonkun 50-60kg tytön kanssa??

    Mikä ihmeen perverrsssssssiiii olet?? ai niin, olet tyttöpaini fanaatikko :DD

    Äänestä

  • Mississs kirjoitti:

    Just nii - ensiksi likoilla ei tasoa kun sarjoissa ei paljon porukkaa. Kun sitten sitä porukkaa alkaa löytymään, sen taso pitää olla huono... menes kuule itse kokeilemaan matolle vaikkapa tuon Ollin kanssa ja kerro sen jälkeen mikä oli taso.

    Aikuiset ihmiset, jos niitä ootte, lopettakaa tuo toisten vähättely. Jos kundit ei pärjää ja likat taas pärjää niin onko se jätkiltä pois? Ei todellakaan. Päin vastoin. Voi pitää rahahanat auki Liitollekin kun edes JOKU pärjää.

    Ihan sama vaikka on en Euroopan mestari pingpongissa. Silloin on on oltava hyvä.

    ottaisi petrasta tai kenestä tahansa tyttö/nais kovikseksesta/kamppailulajien mestarista kiinni ja antais palaa täysillä, enkä nyt puhu mistään konttorirotista tai leipureista. vaan MIEHISTÄ.

    Sirraa tilattais äidin ihmetellessä että eikö 60kg em mestari tyttö heittänytkään 60kg painavaa miestä maata kiertävälle radalle...

    Se voima...se voima...testosteroinia saa naiset vain ruutasta, ja sehän on kiellettyä :D

    Äänestä

niin miksi, mieti sitä.
jos vain potetiaalisia mitalisteja lähetettäis niin Ahto ja Petra kiertäis kaksistaan kisoja ulkomailla.

jos jäämme pois kansainvälisistä kisoista niin se on samalla goodbye kansainvälinen painitaso. ne menee menojaa sit entistä kauemmas. kyllä yrittää aina pitää. nytkin monen junnun taakse jäi kovien ja ammattimaisesti harjoittelevien painimaiden painija. ei tilanne ihan katasrofi ole. ottelu kerrallaan. voitto kerrallaan. siitä uusi nousu lähtee.

Äänestä
  • Kyllä kisoissa pitää käydä. Mutta - jos ei pärjää niin turha selitellä että "se reenaa ammattimaisemmin, sillä on paremmat vastukset, paremmat tuet, paremmat valkut, enemmän rahaa" Jos selittelyn tielle lähtee niin saa selitellä loppuikänsä. Aina löytyy selitys miksi toinen olikin parempi.

    Tällä hetkellä Suomen taso on tämä. Nousu on mahdollinen mutta kovan työn takana. Ei siinä selittelyt auta vaan kova työ. Työtä on varmasti tehtykin ja tullaan tekemään mutta onko sitten niin että lahjat ei riitä? Miten kartoittaa ne lahjakkaat työmyyrät? Molempia nimittäin tarvitaan.

    Kyllä Suomesta on noussut mitalisteja siinä kuin muualtakin. Mutta jos ei edes kadeteissa pärjätä niin miten voi pärjätä vanhemmissa? Kadetit ovat 15-17 vuotiaita kouluPOIKIA ja TYTTÖJÄ. Tai joo, kyllähän sieltä yksi tyttömitali tuli ja yksi poikamitali. Pitää kysyäkin että mites nämä reenaa? Tuskin oikein ammatimaisesti kuitenkaan vielä.

    Äänestä

  • Nousuun kirjoitti:

    Kyllä kisoissa pitää käydä. Mutta - jos ei pärjää niin turha selitellä että "se reenaa ammattimaisemmin, sillä on paremmat vastukset, paremmat tuet, paremmat valkut, enemmän rahaa" Jos selittelyn tielle lähtee niin saa selitellä loppuikänsä. Aina löytyy selitys miksi toinen olikin parempi.

    Tällä hetkellä Suomen taso on tämä. Nousu on mahdollinen mutta kovan työn takana. Ei siinä selittelyt auta vaan kova työ. Työtä on varmasti tehtykin ja tullaan tekemään mutta onko sitten niin että lahjat ei riitä? Miten kartoittaa ne lahjakkaat työmyyrät? Molempia nimittäin tarvitaan.

    Kyllä Suomesta on noussut mitalisteja siinä kuin muualtakin. Mutta jos ei edes kadeteissa pärjätä niin miten voi pärjätä vanhemmissa? Kadetit ovat 15-17 vuotiaita kouluPOIKIA ja TYTTÖJÄ. Tai joo, kyllähän sieltä yksi tyttömitali tuli ja yksi poikamitali. Pitää kysyäkin että mites nämä reenaa? Tuskin oikein ammatimaisesti kuitenkaan vielä.

    Kyllä Suomeen pitäisi tulla kaikista sarjoista kultaa sekä EM- että MM-kisoista.
    Silloin tälläkään palstalla ei voisi valittaa muusta kuin siitä, että kakkoskaveri lähetettiin kisoihin, mutta meidä poika jätettiin valitsematta kisoihin vaikka oli yksissä kisoissa voittanut mielestäni selvästi kadetti-ikäisenä junnujen arvokisaedustajan.

    Äänestä

  • ainaista vääryyttä kirjoitti:

    jiipeetä niin sehän edustaa aina kun on oikeasta seurasta, pärjäsi tai ei, ja tähän saakka ei.

    Valintakisatkin pelataan niin ettei muille jää mahdollisuuksia kts. pm kisat

    Äänestä

ainakin yksi mitali tulos

Äänestä

Nythän niitetään sitä mitä kylvettiin eli opeteltiin 10 vuotta roikkumaan ranteissa ja makaamaan molskilla ei yhtään liikettä!Se siitä huippuvalmennuksesta!

Äänestä

Mitä merkitystä on onko sijoitus 10-30 jos ei yhtään ottelua ole voittanut!!! Ei ole mitään merkitystä onko takana "kovia" painimaita jos ei ole edes matsia voittanut!!

Äänestä
  • Ranking Team Points
    1 RUSSIA (RUS) 60
    2 AZERBAIJAN (AZE) 52
    3 GEORGIA (GEO) 51
    4 HUNGARY (HUN) 31
    5 MOLDOVA (MDA) 28
    5 ROMANIA (ROU) 28
    7 GERMANY (GER) 23
    7 UKRAINE (UKR) 23
    7 ARMENIA (ARM) 23
    10 TURKEY (TUR) 18
    11 LITHUANIA (LTU) 17
    12 POLAND (POL) 16
    12 BELARUS (BLR)16
    14 CROATIA (CRO)15
    15 LATVIA (LAT)10
    16 SERBIA (SRB) 9
    16 NORWAY (NOR) 9
    18 BULGARIA (BUL) 7
    19 AUSTRIA (AUT) 6
    19 FRANCE (FRA) 6
    21 ALBANIA (ALB) 4
    22 FINLAND (FIN) 2
    22 SLOVAKIA (SVK) 2
    24 CZECH REPUBLIC (CZE) 0
    24 ESTONIA (EST) 0
    24 GREECE (GRE) 0
    24 ISRAEL (ISR) 0
    24 ITALY (ITA) 0
    24 MACEDONIA ANC. R. YUG (MKD) 0
    24 SLOVENIA (SLO) 0
    24 SWITZERLAND (SUI) 0
    24 SWEDEN (SWE) 0

    Ahmadi voitti italialaisen ja hävisi saksalaiselle.
    Pitkänen hävisi azerille ja kroatialaiselle.
    Värekoski hävisi puolalaiselle, voitti tsekin ja hävisi serbialaiselle.
    Larmila hävisi serbialaiselle.
    Lahti hävisi armenialaiselle.

    Kumpi parempi Ahmadi (9) vai Värekoski (13)?

    Vai onko Olli junnupoikiin verrattuna parhaiten harjoitellut ja kovin?

    Äänestä

kova kaveri. Joka vuosi sen valmennettavat ottavat mitaleita.Pitäskö tuonne grekopuolellekin saada koutsi muista maista nii alkais tapahtumaan.

Äänestä
  • Jos harjoittelumäärät on ja pysyy tasolla 7-15 tuntia viikossa niin on aivan yhdentekevää minkä maalainen valmentaja valmentaa.

    Jos painija harjoittelee 20-35 tuntia viikossa alkaa syntymään tulosta jo kadetti-iässä.

    Seniori-ikäisenä on lisäksi päästävä harjoittelemaan useita kuukausia vuodessa Suomen painitasoa kovempien vastustajien kanssa.

    Kuka sen tekee, siltä voidaan odottaa mitalia arvokisoista.

    Kaikki muu mitalihöpinä on turhaa.

    Yksinkertaista mutta totta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hywin menee kirjoitti:

Mielipiteitä.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu