Kuinka kasvattaa kissanruohoa ohranjyvistä?

Tietämätön1234

Minulla on pussillinen luomu-ohranjyviä ja ajattelin kasvattaa kissanruohoa. Kaadanko jyvät sellaisenaan kuppiin/ruukkuun vai täytyykö olla myös multaa?

1

180

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itävää

      Kyllä ne itää kupissakin jos saavat vettä. mutta parhaan tuloksen saat laittamalla reilusti multaa, siemeniä riittävästi ja peittämällä kevyesti mullalla sekä kastelemalla riittävästi.

      Periaatehan on, että itäminen vaatii oikeat olosuhteet: lämmintä, valoa ja vettä. Kasvu vaatii lisäksi myös hyvän alustan johon itävien siementen juuret voivat juurtua ja josa ne saavat myös ravinteita.

      Itselläni parvekkeella tällä hetkellä ensimmäinen kasvusto tuottaa jopa tähkiä eli uusia siemienä :) Uudet oraskasvustot on kissojen syömäkunnossa. Eli viljelyksen voi laittaa viikon-kahden välein ja saa koko ajan tuoretta syötävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      46
      3219
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      39
      2709
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      118
      2462
    4. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      54
      2215
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      351
      1971
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1604
    7. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1475
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1308
    9. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      32
      1235
    10. Miksi mediheli

      Mitä on tapahtunut ku poliiseja ja ambulanssi pyöri aamusta keskustassa
      Kiuruvesi
      24
      1134
    Aihe