Ko;n oikeuden päätös nopeuttaa palautuksia

Aloitetaan jako heti

Tän päivän Hesarissa, syyttäjä Appelsin kertoo, että Vantaalla aletaan jakamaan kolhoosiämpäristä rahaa näille 1200 sijoittajalle jotka ovat ilmoittaneet haluavansa rahat takaisin.
Rahat tulee kokonaisuudessaan sijoituksen mukaisesti, loppu kaadetaan ämpäristä valtion pohjattomaan kassaan.

Olisko kannattanut tehdä rikosilmoitus myös näiden n. 8000 joiden rahat myös vietiin. Heille valehdeltiin suoraan, ettei rahoja tule ikinä saamaan, joutuuko maksumiehiksi valehtelijat ?

16

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turha oikeudenkänni

      Aasinajajat jotka valehtelee eivät ole vastuussa peen puhumisesta, he puolustavat näitä 600 rahat vieneitä. He voivat sanoa päämiehensä puolesta mitä tahansa ja tarkemmin kuin ajatellaan sehän on heidän velvollisuus, muttaa valkoinen wc-pytyn kansi mustaksi.

      Muistaakseni jossain oikeudenkäynnissä oikein hurrattiin kun jouduttiin mukamas milli maksamaan takaisin, rahat on jemmassa eikä missään sinkkiämpärissä odottamassa ottajaansa.

      Epäilen, ettei Hedelmällä ole mitään jaettavaa, antaa vain turhaa uskoa näille reilulle tuhannelle ihmiselle.

      • Onhan siellä "kanissa" (vakuustakavarikossa ja hukkaamiskiellossa) noin 33 miljoonaa €uroa.

        Ja mitaan ette voi...


    • Älä palturoi

      Älä puhu palturia, missään ei sanota tuolla tavalla. Mieluummin luotan Valluun.

      Vallu on sanonut että kolhoosikassan saamme unohtaa ja että tuntuisi kummalta, että Hanskin tekosien rikoshyödyllä hyvitettäisiin sponssin tekoa. Se maksaa, joka tilaa: opetetaan ravintolassa. Olisiko kuitenkin niin, että sponssi myös maksaa omat tekosensa, vaikka se sitten tarkoittaisi kahteen kertaan maksamista?

    • Se maksaa, joka tilaa.

      Näinhän minä taisin opettaa. Sittemmin Trölli sain puhuttua minut ympäri tässä asiassa. Tröllin teorian mukaan ravintolalaskun maksaa aina ravintolaan viimeiseksi tullut tyyppi. Ja näinhän sitä kävi Winkkarissakin.

      Opin myös Trölliltä, että sponsseja on vain kahta lajia; umpirehellisiä viattomia sekä sitten vielä lopullisen vilpittömän rehellisiä. Nämä viimeksi mainitut ovat neitseellisesti siinneitä eivätkä mitään tiedä perisynnistä.

      Olisiko kuitenkin niin, että sponssi ei maksa yhtään mitään ja petoksella tienattujen rahojenkin palautus on syvästi vastenmielistä, jollei aivan mahdotonta. ;)))

      • Tröllitsiellätäällä

        Sinulla on paha tröllikompleksi. Siinä olet oikeassa että kukaan ei maksa mitään. Siitä pitää EOK ja Pitkänen huolen.


      • Tröllitsiellätäällä kirjoitti:

        Sinulla on paha tröllikompleksi. Siinä olet oikeassa että kukaan ei maksa mitään. Siitä pitää EOK ja Pitkänen huolen.

        "Siitä pitää EOK ja Pitkänen huolen."

        Kun ei ole ollut tapana puhua pahaa vainajasta, en nyt sano EOK:sta mitään. Järjestö lahoaa samaa vauhtia kuin mätänevä rusakko, että jotain hajua ja kärpästen pörinää lienee odotettavissa vielä vuosi tai pari. Sitten luonto onkin hoitanut homman loppuun.

        Varatuomari taas saisi panna hösseliksi sen huolenpitonsa kanssa. Ensimmäinen huoltapidettävä istuu linnassa 57 mil.erkin korvausvelvollisuuden kanssa, seuraava menetti Seinäjoella lähes millin ja muutkin ovat järkiään menettämässä rahansa.

        Viisaampi alkaisi varomaan tällaista huolenpitäjää. ;)))


      • Niin totta
        valuuttakauppias kirjoitti:

        "Siitä pitää EOK ja Pitkänen huolen."

        Kun ei ole ollut tapana puhua pahaa vainajasta, en nyt sano EOK:sta mitään. Järjestö lahoaa samaa vauhtia kuin mätänevä rusakko, että jotain hajua ja kärpästen pörinää lienee odotettavissa vielä vuosi tai pari. Sitten luonto onkin hoitanut homman loppuun.

        Varatuomari taas saisi panna hösseliksi sen huolenpitonsa kanssa. Ensimmäinen huoltapidettävä istuu linnassa 57 mil.erkin korvausvelvollisuuden kanssa, seuraava menetti Seinäjoella lähes millin ja muutkin ovat järkiään menettämässä rahansa.

        Viisaampi alkaisi varomaan tällaista huolenpitäjää. ;)))

        Viisaampi alkaisi varomaan tällaista huolenpitäjää.

        Tuttua puuhaa. Kannattaa miettiä kahdesti ketä palstan tarinoissa uskoo.


    • HigHest

      Raili Suominen:

      "Onhan siellä "kanissa" (vakuustakavarikossa ja hukkaamiskiellossa) noin 33 miljoonaa €uroa."

      Kailajärveltä on asetettu takavarikkoon / hukkaamiskieltoon yli 57 M€, mihin kassaan nuo varat kuuluvat?

      57 33 = 90

      Tuottoja maksettiin ulos n. 89 miljoonaa euroa.

      "Eivät rahat mihinkään ole kadonneet, ne on vain jaettu uudelleen" lausui Melander toukokuussa 2008.

      Ovatko nuo Kailajärveltä takavarikoitu / hukkaamiskieltoon asetetut 57 M€ jaettu muille kuin suomalaisille?

      • "Ovatko nuo Kailajärveltä takavarikoitu / hukkaamiskieltoon asetetut 57 M€ jaettu muille kuin suomalaisille? "

        Ovat jaettu niin suomalaisille, kuin ulkomaalaisillekin. Toi Kailajärven kontolle asetettu summa on sellaista rahaa, mitä ei olla pystytty asettamaan hukkaamiskieltoon/vakuustakavarikkoon.

        Otetaan esimerkiksi taikakaulin (tulouttanut kusetuksesta muistaakseni jotain millin €uron luokkaa). Siltä ei ole saatu takavarikkoon mitään, joten se vastuu siitä taikakaulimelle tuloutetuista rahoista siirtyy Kailajärvelle. Tuskin Ripaltakaan on saatu mitään vakuustakavarikkoon (siis oikeeta rahaa tai omaisuutta), joten ne on lätkästy Kailajärven velaksi.

        Ja mitaan ette voi...


      • RailiSuominen kirjoitti:

        "Ovatko nuo Kailajärveltä takavarikoitu / hukkaamiskieltoon asetetut 57 M€ jaettu muille kuin suomalaisille? "

        Ovat jaettu niin suomalaisille, kuin ulkomaalaisillekin. Toi Kailajärven kontolle asetettu summa on sellaista rahaa, mitä ei olla pystytty asettamaan hukkaamiskieltoon/vakuustakavarikkoon.

        Otetaan esimerkiksi taikakaulin (tulouttanut kusetuksesta muistaakseni jotain millin €uron luokkaa). Siltä ei ole saatu takavarikkoon mitään, joten se vastuu siitä taikakaulimelle tuloutetuista rahoista siirtyy Kailajärvelle. Tuskin Ripaltakaan on saatu mitään vakuustakavarikkoon (siis oikeeta rahaa tai omaisuutta), joten ne on lätkästy Kailajärven velaksi.

        Ja mitaan ette voi...

        "Tuskin Ripaltakaan on saatu mitään vakuustakavarikkoon (siis oikeeta rahaa tai omaisuutta), joten ne on lätkästy Kailajärven velaksi."

        Näin se hyväveli systeemi - vain yksi kantaa vastuun.


      • bruhaaaaaaaaaaaaaaa
        sunlin kirjoitti:

        "Tuskin Ripaltakaan on saatu mitään vakuustakavarikkoon (siis oikeeta rahaa tai omaisuutta), joten ne on lätkästy Kailajärven velaksi."

        Näin se hyväveli systeemi - vain yksi kantaa vastuun.

        hentudsen rahat on kiinni http://www.warkaudenlehti.fi/uutiset/talous/toinen-wincapitan-pääepäillyistä-on-varkautelainen/267752


      • rkp vasikka

    • tuottoa tuottoa muor

      Ei noi palautukset pelureita ainaskaan hyörytän, näähän lykkää kaikki irtoava raha johkin rakoon, näillä on tämä vimma.

    • wincapitan vasikka

      """""""""Oulun käräjäoikeus on asettanut tiistaina vakuustakavarikkoon Wincapitan pääsponsoreiksi epäiltyjen Timo Martiskaisen ja Risto Hentusen omaisuutta reilun kahden miljoonan euron arvosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

      Käräjäoikeus perustelee toimenpidettä sillä, että kaksikkoa on syytä epäillä kolmesta vakavasta rikoksesta: törkeästä petoksesta, törkeästä veropetoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Tapaus liittyy sijoitusklubi Wincapitan toiminnan esitutkintaan.

      Varkautelaisen Hentusen omaisuutta on hukkaamiskiellossa reilua 900 000 euroa vastaava määrä. Oikeuden pöytäkirjojen mukaan Hentunen ja Martiskainen oleskelevat parhaillaan Thaimaassa. Molemmat on vangittu poissaolevina jo toukokuussa.

      Wincapitaan ja sen edeltäjiin Winclubiin ja Giiclubiin on viiden viimeisen vuoden aikana sijoitettu noin 97 miljoonaa euroa. Sijoittajia on ollut yhteensä 10 000 ja heistä huomattava osa Varkauden seudulta. Sijoittajista noin 800 on jättänyt rikosilmoituksen. Varkauden poliisi on ottanut vastaan kolmisenkymmentä Wincapita-rikosilmoitusta.

      Oulun käräjäoikeus on käsitellyt kolmisenkymmentä vastaavaa turvaamistointa, joissa on asetettu vakuustakavarikkoon asianomistajien omaisuutta yhteensä yli kuuden miljoonan euron arvosta. Warkauden Lehden saamien tietojen mukaan Hentunen ei ole tästä joukosta ainoa varkautelainen.

      http://www.warkaudenlehti.fi/uutiset/talous/toinen-wincapitan-pääepäillyistä-on-varkautelainen/267752

    • ”Näin se hyväveli systeemi - vain yksi kantaa vastuun.”

      Tämä on hieman uusimuotoista vastuunkantoa nyt: sutki on pystyssä lähes 60 milliä ja levittelee vain käsiään.

      Olettaisin oikean vastuunkannon olevan sitä, että käräjäoikeuden tuomion jälkeen korvaustuomion saanut sylkäisee oikean kätensä peukaloon ja latoo lompsasta rahat tiskiin.

      Tälläisia ei ole vielä Winkkarissa näkynyt – eikäpä taida näkyäkään.;)))

    • valtiolle menee

      Höpsistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      75
      4246
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2263
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      241
      1437
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      155
      1436
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      120
      1271
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      113
      1195
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1119
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      8
      1096
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      1004
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      936
    Aihe