Palstalla useat ihmiset sanovat ettei heille ollut psykoterapiasta hyötyä. Kiinnostaisi tietää että millaisessa terapiassa ja kuinka kauan olette olleet?
Itselläni ensimmäinen vuosi (2x viikossa) meni vaivaantuneena "suorittamisena" ja hiljaisuuksina. Toisena vuotena (2x viikossa) olin koko vuoden ihmissuhdeasioiden vuoksi todella vihainen ja istunnot kuluivat pohjattomaan jankkaamiseen. Vasta kolmantena vuonna (2-3x viikossa) koin alkavani edistymään. Nyt kesän jälkeen lähtee käyntiin neljäs vuosi (2x viikossa) ja toivon edistyväni taas hieman.
Tuota omaa taustaani vasten mietin aina, ovatko ihmiset luovuttaneet terapian suhteen liian nopeasti? Olen hoitoryhmissä tavannut ihmisiä jotka sanoivat käyneensä terapiassa, mutta joista pystyi maallikkonakin aistimaan että joku heidän ajattelussaan mätti. Siellä oli myös ihmisiä jotka eivät olleet kiinnostuneita kokeilemaan terapiaa, koska kerran kuukaudessa juttelu psyk.polin psykologille ei ollut heitä parantanut (josta he olivat vetäneet johtopäätöksen ettei asioiden vatvominen auta).
En yritä väittää etteikö masennuksen taustalla voisi olla myös pelkästään fysiologiset syyt. Henkilökohtaisesti en vain ole ikinä tavannut masentunutta/ahdistunutta/tms ihmistä jolla olisi vaikuttanut olevan aidosti hyvä itsetunto ja joka olisi yllättänyt minut kyvyllään symboloida tunteitaan ja kokemuksiaan.
PS. Varattomille ihmisille terapiaa kustantavat: KELA (viiden vuoden välein voi hakea aina uudestaan 200 korvauskertaa), sossu, joissain tilanteissa julkinen terveydenhuolto (mm. VALTAVA rahoitus / terapiaa pitää vaatia ja joissain tilanteissa kannattaa yrittää haastaa sairaanhoitopiiri hallinto-oikeuteen) sekä mahdollisesti jotkut yksityiset järjestöt/rahastot.
Itselläni ensimmäinen vuosi (2x viikossa) meni vaivaantuneena "suorittamisena" ja hiljaisuuksina. Toisena vuotena (2x viikossa) olin koko vuoden ihmissuhdeasioiden vuoksi todella vihainen ja istunnot kuluivat pohjattomaan jankkaamiseen. Vasta kolmantena vuonna (2-3x viikossa) koin alkavani edistymään. Nyt kesän jälkeen lähtee käyntiin neljäs vuosi (2x viikossa) ja toivon edistyväni taas hieman.
Tuota omaa taustaani vasten mietin aina, ovatko ihmiset luovuttaneet terapian suhteen liian nopeasti? Olen hoitoryhmissä tavannut ihmisiä jotka sanoivat käyneensä terapiassa, mutta joista pystyi maallikkonakin aistimaan että joku heidän ajattelussaan mätti. Siellä oli myös ihmisiä jotka eivät olleet kiinnostuneita kokeilemaan terapiaa, koska kerran kuukaudessa juttelu psyk.polin psykologille ei ollut heitä parantanut (josta he olivat vetäneet johtopäätöksen ettei asioiden vatvominen auta).
En yritä väittää etteikö masennuksen taustalla voisi olla myös pelkästään fysiologiset syyt. Henkilökohtaisesti en vain ole ikinä tavannut masentunutta/ahdistunutta/tms ihmistä jolla olisi vaikuttanut olevan aidosti hyvä itsetunto ja joka olisi yllättänyt minut kyvyllään symboloida tunteitaan ja kokemuksiaan.
PS. Varattomille ihmisille terapiaa kustantavat: KELA (viiden vuoden välein voi hakea aina uudestaan 200 korvauskertaa), sossu, joissain tilanteissa julkinen terveydenhuolto (mm. VALTAVA rahoitus / terapiaa pitää vaatia ja joissain tilanteissa kannattaa yrittää haastaa sairaanhoitopiiri hallinto-oikeuteen) sekä mahdollisesti jotkut yksityiset järjestöt/rahastot.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.