Kesä on suurta seksin juhlaa!
Kertokaa milloin saitte viimeksi sitä, missä ja miten sekä kenen kanssa harrastit sitä?
Kertokaa milloin saitte viimeksi sitä, missä ja miten sekä kenen kanssa harrastit sitä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Maanantaina 1.7 heti aamusta, ja iltapäivällä uudestaan.
Tyttökaverin luona, ja hänen sängyssä.
Viimeksi Kreikassa. Alkoi pimppaa kutittaa.
Menin kotiin metsän halki, sielä oli yks nuori tuttu poika ja sen kavereita. Pyysivät huikille ja kun olivat ottaneet niitä haluttikin. Ensin kaikki neljä puuta vasten ja laittovat takkinsa minkä päällä makasin jalat levällään kun poikia halutti. Kotiin kun pääsin ukkoni kysy miksi olin kaksi tuntia myöhässä! Sanoin vaan että menen suihkuun, miehenikin tuli. Huomas että olen markänä ja halus liukkaalle ja anto kunnolla pitkäään aikaan. Oli paras kesäkokemus pitkään aikaan.
Jaa, eipä ole hirveesti viime vuodet olleet seksin juhlaa, ei edes ne kesät. Viimeksi taisi olla joskus parisen kuukautta sitten omassa parisängyssämme. Mies sai tyydytettyä halunsa ja mä jäin ilman kuten aina.Näin meillä!
no samanlaista tässä itselläkin ehkä täs viel löytää kivan naisenkin mutta kiihkeä nainen sua kaipaan
ja edellisenä päivänä ,aviomies tyydytti minut ja minä aviomiehen,se on yhtä juhlaa,
Eilen illalla, seisaaltaan takaapäin..
saunaa lämmittäessä pukuhuonessa ja seuraavankerran ennen nukkumaan menoa,kesäloman alku sexsit.
Viimeksi sain eilen illansuussa kaverin luona sohvalla. Eka vähän painittiin ja sitten alettiin riisumaan :) ei saa antaa niin helpolla. Pitää olla vähän vastaa eka mutta sitten pitää myös muistaa rauhottua ja antaa nautinnon tulla :)
Tänä aamuna kahteen kertaan vaikka ois maistunut useamminkin mutta piti kumppani viedä takaisin, omassa sängyssäni (autossa piti keskittyä ajamiseen..mukavasti sohvalla tai itse asiassa kukkia kastellen aloitus) sydämeni rakkaan kanssa ja ratsastaen ;)
Kun saisi joskus aikaa enempäänkin ;) mies sellainen joka herättää mun haluni pelkästään katseellaan/läsnäolollaan, sitä odotellen...
Nyt tulee jotain säälittävää viime vuoden joulukuussa 25.12.2012 nyt tänään päätin, että pokaan baarista jonkun yhden illan hoidon kun parisuhteet ei onnistu.
Tulee kuun lopulla kaks vuotta. Pitäiskö oikein juhlia?
Tänään, vähänaikaa sitten oli tunnin sessio.
Eilen sain! Olin viikonlopun mökillä ja eilen pääsin vihdoin kotiin rakkaani luo. Pyysin häntä selälleen makuulleen, riisuin hänen vaatteensa. Hivelin hänen vartaloaan käsilläni ja suutelin huulille, kaullalle, korvalle, niskalle. Sitten suutelin hänen vartaloaan kaikkialta, näykin ja samalla hieroin jalkoja ja käsiä. Tämän jälkeen lipitin terskaa ja munan vartta kunnes otin sen kokonaan suuhuni. pienen hetken otin suihin rauhallisesti kunnes pyysin häntä vatsalleen. Sitten taas suutelin, näykin, hivelin ja hieroin häntä kaikkialta, kunnes aloin nuolemaan hänen peräreikäänsä. Levitin kunnolla hänen pakaroitaan ja annoin mennä. Hän alkoi hiljalleen liikuttelemaan jäykkää elintään patjaa vasten samalla kun nuolin häntä kunnolla. Sen jälkeen pyysin häntä puoli-istuvaan asentoon sängyllä seinää vasten ja taas lipitin ja nuolin terskaa ja munan vartta. Sitten aloin reippaan suihinoton. Vatkasin päätäni kunnolla, välillä nopeasti välillä rauhallisesti.Nuolin myös pallit märiksi. Sitten asetuin makaamaan selälleen hänen viereensä ja hän tuli hieromaan minua peniksellään, kunnes painautui sisääni. Huusin ääneen. Se tuntui niin hyvältä. Hän pani minua aluksi hitaasti kunnes nopeutti tahtiansa. Kun hän alkoi tulemaan, otin häntä pakaroista kiinni ja annoin hänen lantioonsa lisää vauhtia. Hän tuli kovaa ja läsähti päälleni. Tasasimme hengitystämme, katsoimme toisiamme ja hymyilimme.
Se oli ihanaaaaaaaaaa. Otan kohta uusinnan kunhan herra tuolta heräilee. :)
heinäkuussa 1991, eipä sen jälkeen ole huvittanutkaan..
Tosi juhlaa :( Sain kyllä muutama viikko sitten oikein unelmien panon, mutta mutta.. Miehet jaksaa aina valittaa ettei saa pillua, mutta itse eivät sitten ole käytettävissä :( Tylsää, turhauttaa, runkkaan ja runkkaan, story of my life!
Täällä olisi mies himokkaan halukkaana aina valmiina ;)
Niinhän te aina ootte, jossain muualla kuin paikan päällä :(
vajaa viikko sitten baarissa olin ja näin yhden tutun jätkän jota en ole nähnyt varmaan vuoteen. mentiin minun luokse, otin ekaksi suihin ja sitten sain elämäni parhaimman peppu panon. lopuksi otin vielä suihin jonne mies laukesikin. ihan millon vaan uudestaan!!!
Pyllyn jälkeen suuhun? Maistuiko kakalta?
saunanjälkeen tarjosin miehelleni saunpuhdasta,teki muuten kutaata taas kerran.
Toissapäivänä, heti aamusta. Miesystävän sängyssä. Nautinnollista. Tänään toiveissa uusinta :)
Lauantaiyönä ensin kotiin tullessa, kiihkeet pikaiset känniseksit ja sitten aamulla hurjat krapularakastelut pitkän kaavan mukaan vielä siihen päälle.
Kotona omassa sängyssä rakkaan vaimon kanssa.
Eilen kaksi kertaa. Sitä ennen kaksi kertaa toissapäivänä, ja sitä edellisenä päivänä jne.
Taitaa siitä olla jo kaksi kuukautta :) Ihan hirveä panetus koko ajan, sitä se kai tämä kesä teettää.. Harmi vaan näin sinkkuna kun ei sitä munaa ole jatkuvasti tarjolla. Helvetti, kun olisi mies, niin saisi jatkuvasti panna..
mistä päin olet.....
Moi
Tässä olisi ehdolla miies,joka on asiansa osaava. Turhaa retostella enempää,halutessasi saat tietää enemmän jos pelkkää seksiä haet...
Vuoden 1996 kesällä. Elokuussa
Tämä nainen on kuollut jo melkee 10v sitten.
Liian kauan sitten. Eihän tässä seksittömässä maassa ole sellaisesta toivoa.
On tainnut kutsu siihen suureen seksin juhlaan juuttua postiin.
Mieheni kaa omassa sängyssä eilen illalla, olin kyl niin kännissä etten paljoa muista :-p
Yleensä pannaan joka päivä mut nyt jäi väliin ja halu on suuri...
Ollaan homopari ja Mä yleensä bottom :o)
mikä on bottom??
Sain seksiä viimeksi kun olin 15 vuotias. Sitten tyttö jätti mut
Eilen illalla mieheni vanhempien luona, ensin keittiössä ja sen jälkeen sängyssä suudelmiin jälkeen takaapäin.. Mukava pikanen sessio! ;)
tänä aamuna. eukko antoi vaikka se on harvinaista meillä.
Huhtikuussa viimeksi. Ukko pihtaa :(
Tänään iltapäivällä klo16-jälkeen osoitin huomaavaisuutta 65:lle vaimolleni.
Takaa päin, vaimo litteänä vatsallaan. Sopivan tiukkaa ja tuntuupa kohdekin pitävän siitä.
Seuraava sessio on toivottavasti huomenna mutta luultavasti lauantaina.
Eläkeläisillä ei ole ulkoisia häiriötekijöitä.
Herra Jumala! Onko sulla tosiaan 65 vaimoa? Varsinainen haaremisti...
Jos päättelykykysi on noin heikko ja jos tunnet todellista mielenkiintoa niin täsmennettynä viestini sisältö on "vaimolleni joka on syntynyt 15.03.1948".
Jos tämä on kaipaamasi tieto niin hyvä niin.
Muuten kommenttisi on typerää vitsailun yritystä.
Vielä neitsyt :(
Ja tuon ikäisenä kuuluukin vielä olla! Itse olin vasta 19 kun ekan kerran ja voin kertoa, että ei se nyt niin maata mullistavaa ollut. Ehdit kyllä sekstailla eläkeikään asti vaikka.
Itse olin jo yli 23-vuotias kun ekan kerran sain. Kyllä ottaa päähän kun melkein koko nuoruus mennyt hukkaan ja menee kokoajan edelleen.
Maaliskussa 2008, kotona vaimoni kanssa.
Sen jälkeen vaimoa "ei vaan ole kiinnostanut".
Entisen mieheni kanssa.
Hitto kun kaikki muut saa kokoajan seksiä. Olis kiva kun itsekin edes joskus sais.
Niin kaippa tässä on kohta alettava käyttämään huoria kunhan vain rohkenis edes siihen.
Viime viikolla.olin tytön kaas saaressa veneellä.Istuttiin rannalla ja paistettiin kalaa ja syötiin ne. Laitoin käteni halaus asentoon hänen hartioittensa ympärille ja kaadoin hänet selälleen maahan.Isolla varpaalla silkaisin pikkarit alas ja nousin haarojen väliin, hän ei vastustellut ja ennenkuin huomasinkaan bilini oli syvällä hänen bimberossaan liikkuen eestaas.Nousin pois kun alkas tekemään oikein cutaa, ettei tuu pikkupilttejä vielä tässä vaiheessa,kun armeijaan lähtökin on piakkoin tulossa. Jälestäpäin kuulin,että tyttö oli 16 wee ja seurustellut jo viime kesän 50 vuotiaan ukkomiehen kaas.
Pari tuntia sitten, ai että kun seksi on ihanaa...
Toissapäivänä, eilen oli välipäivä, kun ei ehditty tavata kesäkisuni kanssa. Tänään sitten koiran ulkoilutusta ja tietäähän sen, mihin se johtaa ;)
Ensin aamulla herätessä,ja nyt juuri tunti sitten uusinnat...Toivottavasti ehkä illalla vielä saunan jälkeen kerran,kyllä tegee gutaa molemmille........yes.
Nyt lomalla vähintään naitu vaimoni kanssa 2kertaa/vrk,joskus jopa 4 kertaa.......Ps ollaan oltu yhdessä jo 22v,eli kyllä sitä vieläkin jaksaa,kun pitää kroppansa kunnossa.
Viimeksi hieman yli kolme vuotta sitten. Kauhea kiire ei ole ottaa uusintaa.
Terveisin mies24v
Kyllä oot saamaton mies,ei voi muuta sanoa!
Viime lauantaina ihan tuntematonta naista. Oltiin aika kännissä mutta peppuun se anto panna ja lopuks otti vielä suihin.
muna ei enää seiso oon jo niin vanha
Ei mullakaan muna.. kyrpä senkin edestä!!!!
Eilen iltapäivällä levarilla Porvoosta hesaan metsikössä. Tuli kullia neljältä mieheltä. Vieläkin anusta kutittelee.
Hyi vittu! Homo siis oot!
Eileen illalla vaimo tuli sänkyyn kun olin jo nukkumassa ja nosti peiton pois päältäni laski alus-housuja alas ja otti kullin suuhunsa aah,kun tuntui hyvältä sitten nousin sen haarojen väliin ja maistoin sen märkää pillua ja nousin sen päälle ja se ohjas kaluni märkään pilluunsa aah kun teki hyvää tyhjätä pallit sen tiukkaan pilluun.
Viikko sitten, kun loma alkoi. Yhden illan juttu, joka oli tyydyttävämpi kuin keskimäärin! Mut se jäi eri kaupunkiin... Uusia häiriötekijöitä etsiskellään ;)
Et sattus olemaan jostain Kuopio-Jkl akselilta? ;)
Ajelin kotiin ja levähdys paikalla nuori halus tulla juttelee. Näytti munaansa autossa ja mentiin takapenkille, tunnin jakso varmaan antaa kunnolla ennenkuin sanottiin MOI.
Tätä seuraavaa kuulee kerrottavan vitsinä, mutta kuten monella kaskulla, niin tälläkin on juuret todellisuudessa. Olen näet itse kuullut ko. keskustelun joskus 1990-luvun lopulla:
- Milloin oot saanut?
- Ensimmäisen kerran sain vuonna -91 ja sit heti perään -93. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa
Reilu kuukausi sitten mutta tulevana perjantaina tapaan taas rakkaani jolla ihanan iso kulli ja osaa sitä myös käyttää. Hän minua 15 vuotta vanhempi mutta niin ihana. Ottaa yllättäen takaa kiinni; nostaa mekon helmat ylös ja työntyy sisään. Rakastan sitä. Paikallakaan ei niin väliä, joskus luonon keskellä tai inva vessassa. Tyydyttää minut täysin myös suutyöskentely huippua. Vanhemmat kokeneet herrat mieleeni. Voi kuinka odotankaan viikonloppua saan varmasti riittävästi joka puolelta edestä ja takaa...