Mitä me olimme, viime vkolla, ihmettelimme suuresti, käyttäytyivät kuin aviopari. Huippuna oli se, Esko huolehti koko ajan lapsista, siis LAPSISTA, eli Stefunkin lapsesta, Esko se työnteli rattaita ja piti koko ajan lasta kuin omaansa. Martina oli vähän surumielisen näköinen.
Vicke toki oli myös mukana.
Mutta onko tosiaan tuollainen ihan normaalia, että Martina tekee kaikki kesätekemiset ex-miehensä kanssa, josta erosi, kun petti tätä nykyisen poikaystävänsä kanssa, jonka kanssa on siis jo lapsikin..?
Vai onko niin, että Stefan ja Martina eivät enää aikoihin ole oikeasti olleet yhdessä?
Miksi Martinan ja Isben kanssa ei ole Isben isä, Stefan!
En kyllä käsitä miten Esko voi suostua tuohon, siinä mielessä kai pakko sitä miestä kunnioittaa, kun pystyy moiseen.
Vicke toki oli myös mukana.
Mutta onko tosiaan tuollainen ihan normaalia, että Martina tekee kaikki kesätekemiset ex-miehensä kanssa, josta erosi, kun petti tätä nykyisen poikaystävänsä kanssa, jonka kanssa on siis jo lapsikin..?
Vai onko niin, että Stefan ja Martina eivät enää aikoihin ole oikeasti olleet yhdessä?
Miksi Martinan ja Isben kanssa ei ole Isben isä, Stefan!
En kyllä käsitä miten Esko voi suostua tuohon, siinä mielessä kai pakko sitä miestä kunnioittaa, kun pystyy moiseen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko heillä nyt kesäloma?
Hehee, lomalla mistä?
Siis mitäh? Sanot, että Victoria oli mukana ja samoin oli Isabella (vai mikä sen pienemmän tenavan nimi nyt lieneekään). Sanot, että Esko lykki Stefun lapsta rattaissa ja samaan hengenvetoon toteat, että miksi Isabellan iskä ei ollut mukana. Olisko siis mielestäsi Stefanin, Eskon ja Martinan lapsineen pitänyt olla yhdessä huvipuistossa, että se olisi sinulle kelvannut? Noilla miehillähän on molemmilla lapsi Martinan kanssa.
Koskaan ei ole hyvä. Tee sitä taikka tätä, niin aina se on väärin joidenkin mielestä.
Ei ole normaalia. Täytyy kuitenkin muistaa, että Martina ei edes tiedä, mikä on normaalia. Lapsuudenkodissa oli 3 lasta eri miehille ja Martina ei edes tiedä, kuka isänsä on. Onko sitten ihme, että Martina toimii noin ja pitänee sitä vielä ihan luonnollisena asiana.
Isabellaa näyttäisi hoitavan pääasiassa Martinan äiti ja Esko kantaa myös vastuuta Stefanin osuudesta. On. Erittäin kummalliset ja epänormaalit kuviot. Itse en suostuisi kumpaankaan rooliin, en Martinan sen enempää kuin Eskonkaan. Stefan huiteli kuin poikamies jo silloin kun olivat "parisuhteeessa" Martinan kanssa. Sama poikamieselämä jatkuu, eikä siinä mitään kun vapaa on, mutta olisihan se Isabellan kannalta hyvä olla isänsäkin ja heidän sukulaisten kanssa.
Martina kertoi reality-sarjassaan, että on tehnyt useita abortteja ennen Victorian syntymää. Halusi antaa vakaan ja turvallisen kodin lapsilleen ja perheen, jossa on isä ja äiti.
Kumminkin hän lähti Stefanin matkaan. Eikä siinä vielä kaikki, teki Isabellan epätoivoisena pitääkseen Stefanin itsellään. Näyttäisi siltä, että kukaan noista ei tällä hetkellä tiedä, mihin Isabella kuuluu... Se siitä Martinan puhumasta "ehjästä kodista, ettei hänen rnkat lapsuudenkokemukset toistu hänen lapsilleen". Täydellinen epäonnistuminen perhe-elämän suhteen.
On hyvä että niistä edes joku on aikuinen ja osaa käyttäytyä kuin aikuinen. Ei ole lapsen syy eikä vika minkälaisia sen vanhemmat on eikä ole mitään syytä vihata tai hylkiä lasta sen vanhempien vuoksi.
Tämä tapaus on kyllä erikoinen mutta ei kuitenkaan ainutkaatuinen maailmassa eikä edes Hesan ns. julkkispiireissä. Esim. Virve Rosti otti ensimmäisen aviomiehensä takaisin vaikka olivat virallisesti eronneet ja tällä oli lapsi toisen naisen kanssa, käsittääkseni lapsi myös asui heilla, ainakin osittain. Tosin ero tuli muutaman vuoden kuluttua.
Tuntuu kans siltä ettei Esko ole koskaan päässyt eroon Martinasta, on edelleenkin sinkku eikä seurustelusuhteet ole onnistuneet.
Esko ja Martina ovat todellakin ansainneet toisensa.
No on outoa ja todellakin on.
Jos nyt mietin, että olisin eronnut (ja vielä ns. likainen ero eli pettämistä sun muuta) ja minulla olisi lapsi siitä liitosta, sitten menisin tähän uuteen suhteeseen ja sieltäkin olisi lapsi. Niin en todellakaan varmasti olisi huvipuistoissa kesäreissuilla ex-mieheni kanssa. Vaan kyllä siinä ihan se nykyinen mies olisi pelkästään rinnalla ja toki lapset!
Aivan käsittämätöntä, ei voi muuta sanoa.
Martina on nykyään sinkku, eikä hänellä ole "nykyistä" miestä. Esko nyt kulkee tuossa mukana taas lastenhoitajana ja Martinan "tukijana" , kuten ennenkin. Valitettavasti Esko sitä kestää vain niin kauan se loppuu... Martina ei pysty elämään ns. "tylsää" perhe-elämää. Jännitys elämään pitäisi kuitenkin saada ja hakea vaikka harrastuksista (olihan se uimahyppy). Lapsiperhe-elämään sellainen "jännitys" ei todellakaan kuulu.
Mikä tuleekaan olemaan lopullinen tilanne tuossa, niin lähtökohta on joka tapaukessa se, että Martinalla on 2 lasta eri miehille. Tuosta ei saa kaikkia osapuolia tyydyttävää tilannetta millään. Martina ajattelee vain itseään, loput saavat selvitä, miten selviävät.
Ja mihinkähän (=keneenkähän) loppui Eskon ja Sara Nunesin suhde?
Hyvähän se on, että Martinan tyttärillä on edes yksi turvallinen aikuinen elämässään. Martinalla ei ole itsellään ollut tuon kummempi lapsuus. On aika vaikea kyetä tarjoamaan jollekin toiselle sellaista, mistä itsellä ei ole aavistustakaan. Martinalla ei ole ollut koskaan normaalia perhettä ympärillään. Järkyttävää on, että sama elämänmalli kostautuu ties kuinka moneen sukupolveen.