Hei..pakko tunnustaa, mutta katsoin yhden Mikken paukutusvideon. avian kauhea olo tuli. Pakko vetästä haitsut, että pääsee takas elävien kirjoihin. Miten joku voikaan olla noin huono soittamaan rumpuja??
Kauhea olo
Jorma Peter
156687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 156
Vanhimmat
Olennainen kysymys lienee se, miten keski-ikäisenä aloittaneesta ja täysin itseoppineesta soittajasta tulee yksi maailman parhaita sinä aikana, jonka sinä käytit tällä palstalla maneeriseen häiriköintiin ja kirjoitusvirheiden tehtailuun?
Tuota Mikken huikeaa kehitystä soittajana joutuvat pohtimaan ja hämmästelemään ihan kaikki alan ammattilaiset ja harrastajat maailmassa, vaikka palstan vuosien takainen nettihäirikkö ja Iltelehden keskustelupalstojen nimimerkki Martti Kuppila (joka lähinnä on vain krooninen valehtelija ja alkoholisti) ei asiasta tajuaisikaan yhtään mitään. Onneksi osaa sentään vähätellä ja pitää asiaa esillä sairautensa johdosta, kun on niin mikkevaivainen ja yhtä soittotaidoton kuin eläkepoika sairasboogikin.
"kun on niin mikkevaivainen ja yhtä soittotaidoton kuin eläkepoika sairasboogikin. "
Molemmat ovat kyllä omina aikoinaan leikkineet itsekin soittajaa tai jopa soitonopettajaa tällä palstalla. Monellakin nimimerkillä.
Epätoivo on valehtelevan väen keskuudessa ilmeisesti perin suurta, kun valehtelukin on melkoista luokkaa näiden kannabista vastustavien fanaatikkojen joukossa - leikitään ihan ammattimuusikoita, vaikka ei olla tuntiakaan soitettu. Valehdeltu on kyllä soittamisista niin monta tuntia, että olisi ehditty oppia soittamaankin sinä aikana, mikä meni valehteluun soittamisesta.
Palstahäirikkö "Martti" on lisäksi entinen linnakundi, joka selkeästi syyttää kannabista omista laaja-alaisista päihdeongelmistaan (alkoa menee selvästi edelleen ja paljon), samalla tavalla kuin Jouko syyttää kannabista poikansa kaikista ongelmista, eikä kumpikaan näe itsessään mitään vikaa luonnollisestikaan. Sehän olisi mahdotonta, kun narsisteista kerran on puhe.
Narsistit ovat sellaisia, sairautena se on vakavimpia luonnehäiriöitä, ja narsisteja on väestöstä yksi prosentti, kuten skitsofreenikoitakin. Eikä yhdenkään narsistin jälkikasvu ole koskaan psyykkisesti ihan normitavaraa, siitä narsisti pitää itse huolen ja ihan pienestä pitäen.
Kannabis ei kuitenkaan tehnyt suvusta skitsofreenistä, eikä lykännyt LSD:tä skitsofreenisen sukurasitteen omaavan poikkulin suuhun kuin karkkia.
Mikke on juha immonen. Tämä on varma tieto.
ehei olennainen kysymys lienee, että miksi valehtelet itsellesi ja missä on paljon lupaamasi todisteet kyvyistäsi??
no tämäkään ei ole ihme. siis se olkalaukkuhomoseksuaali!!
Todisteita kaipaat? Katsos niitä videoita, joita MIkke on tehnyt yli 500.
Eikö mielestäsi ole olemassa todisteita, kun videoita on kuitenkin yli 500, ja monissa niistä tehdään sellaisia motorisia temppuja, joihin ei esimerkiksi Suomessa pysty kukaan muu kuin MIkke?
Niiden videoiden pohjalta nähdään myös se, että MIkke on myös yksi nopeimpia.
Jos et ymmärrä asiasta mitään, niin saat tietysti ihan vapaasti esitellä tyhmyyttäsi, mutta älä väitä, ettei ole todisteita, koska juuri ne lukuisat todisteet ovat vakuuttaneet ns. aikuisten oikeat ammattimuusikotkin siitä, että MIkke osaa soittaa ja on lisäksi virtuoosimainen soittaja.
Mukke on aika huono soittaja ja niillä kumihuulilla mikke imee oenustä. Täys pelle mikke on
Onhan se hienoa kun voi ihan selvästi tällä palstalla huomata, että näillä fanaattisilla huumeidenvastustajilta on järki lähtenyt päästä ihan kokonaan. Tämä Martti Kuppilakin jankkaa vuosia ihan samaa mikke-teemaansa ja esittelee kirjoitusvirheitään, vaikka on auttamatta väärässä asiassaan, sillä Mikke on ns. aikuisten oikeasti tällä hetkellä yksi parhaita, jonka kehityshistoria soittajana on myös täysin ainutkertainen maailmassa. Martti Viinakuppila on tosiaan kuin rikkinäinen kone, jonka "komentokeskus" on viinalla marinoitu maneeriseen mölinäkuntoon.
Mikä tämä maneerinen jankutuksesi on eli aina samat lähes sanatarkkaan esiintyvät lauseet,Mikke? Eri nimimerkein samat maneerit? Olet todella noin tyhmä, ettet tajua asiaa. Ei se sinun soittotaitosi parane, vaikka keksit nimimerkkejä. Koeta nyt kestää itseäsi. Varmasti vaikea olla itsensä kanssa, valehdella itselleen kyky jota ei selkeästi ole ikinä ollut. Haaveilet paremmasta, muttet tee mitään haaveidesi eteen. Vainoharhaisena sekoilet sitten palstalla luulken olevasi kovinkin tärkeä ja lopulta pilaat meidän kannabismyönteistenkin maineen.
Kummaa itkemistä sinulta. Samaa olet tehnyt kauan. Kun et perin selkeitä ja ammatti-ihmistenkin hyväksymiä faktoja Mikken soitosta selkeästi kestä, niin pakko niitä on varmaan uudelleen ja uudelleen vain esitellä, jos niistä kitiset koko ajan. Ne ovat kuitenkin kaikki todistettuja faktoja, pakko-oireisesta kitinästäsi huolimatta. Leikis nyt taas vähän ammattirumpalia sinäkin.
Mikke on ruiskuttanut syntholia otsalohkoihinsa. Tämä on tosi asia. Hän on nimeltään juha ja hänellä olkalaukku
Ei, kyllä MIkke on tehnyt useita vuosia ja tuhansia tunteja sellaisia raskaita fyysisiä ja psyykkisiä harjoituksia, joita kukaan ei vielä ole tässä maailmassa tehnyt koskaan, koska Mikke kehitti ne harjoitukset. Ne on myös esitelty maailman suurimmalla rumpuforumilla hyvin menestyksekkäästi. Käyhän lukemassa, jos ihmisen evoluutio. Aivojen kehitys lähinnä.
Hirveätä tuo mikken soitto
"Käyhän lukemassa, jos ihmisen evoluutio. Aivojen kehitys lähinnä"
Mitä tuokin lause tarkoittaa? Aivan amitsutason verbaalinikkarointia s.o. mielenvikaista läppandeerusta.
Psykiatria valehtelee kannabiksestakin! Psykiatria sairaalloista natsismia, terroristmia (psykiatrisin ''hoitokeinoin'', jotka ovat natsia, tätä terrorisaatiota), psykiatrit ''hoitoineen'' pilaa ihmisen koko elämän ja tapattaa näillä ''hoidoillaan'', kaikki ilo viedään pois ja, koska se aiheuttaa ''levottomuutta, maniaa, kontrollin pettämistä jne''... Kannabiksestakin valehdellaan, koska halutaan viedä kaikki ihan kaikki ilo, vähänkään iloa tuova toiminta pois ja aiheuttaa sen tilalle tuskaa ja kärsimystä, pitkään kunnes tapetaan.
Musiikki aiheuttaa aivoissa peruuttamattomia muutoksia:
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013070517230402_pr.shtml
Koulussa oppiminenkin aiheuttaa aivoissa peruuttamattomia muutoksia....johan on p ...r...le, kun lapsen aivot eivät saa pysyä lapsen tasolla.
Hei eikös tama asia ole jo puitu ja hyvinkin selvä:
1) Mikke on huono soittaja (Asian voi havaita hänen videoista)
2) Hän latelee kehuviestinsä itsekeksityin nimimerkein (Hän on itse myöntänyt tämän)
Johtopäätös: Hän on narsisti, joka kuvittelee olevansa hyvä soittaja tai sitten vain provosoiva palstahäirikkö. Todennäköisempää, että hän on jälkimmäinen näistä vaihtoehdoista.
Faktat:
Ei ole olemassa minkäänlaista todistusaineistoa hänen kyvyistään. Ainoa asia, joilla voidaan arvioida hänen soittoaan, ovat hänen lataamat soittovideot ja hänen kirjoittamansa kehuviestit. Videot todistavat hänen olevan varsin huono ja jos kuulija/katsoja ei asiaa videoilta havaitse, on silloin kyllä hänen syytä katsoa peiliin. Hän ei osaa edes mitenkään todistaa väitteitään huimista taidoistaan (esim kertomalla "kehittämästään ajattelutekniikasta" vaan vetoaa johonkin kiireeseen ja että hänelle pitäisi rahallisesti korvata tuo asian todistaminen. Ainoa todiste/väite, jonka hän on esittänyt, on että hänestä tehdään ensi vuonna "Modern Drummer"-lehteen artikkeli, eli vuonna 2014 ja tätä todistetta nyt odotellaan.
Näin tama asia on ja on ollut aina.
Toisekseen, Mikki väittää olleensa ensimmäinen, joka puhunut palstalla kannabiksen vaarattomuudesta ja jo pelkästään tuo lause soittaa hänet täydeksi valehtelijaksi.
Hei, kerrankin tyhjentävä ja totuudenmukainen kommentti tuosta tyhjänjauhajasta- mikke kerhonsa idiootti häiriköstä. Aivan pelle tyyppi ja joutava rummunpäristelijä. Hirveitä ne soittovideot. "ooiih joku tuli joskus kehumaan ja silleen ja tolleen"... ja kaikki vain jonkun mikken unta ja harhakuvitelmaa!
"joka kuvittelee olevansa hyvä soittaja tai sitten vain provosoiva palstahäirikkö. Todennäköisempää, että hän on jälkimmäinen näistä vaihtoehdoista."
Kannattaa siinä tyypillistä soopaasi suoltaessa kuitenkin muistaa, että MIkkeä ovat vuosikymmeniä soittaneet ammattimuusikotkin kehuneet.
Lisäksi kannattaa muistaa, että koko maailman- ja ihmiskunnan historiassa ei ole vielä ollut vastaavaa kehityshistoriaa. Ei vielä koskaan.
Hienoa silti, että jaksat edelleen kuluttaa aikaasi paljonkin sellaisen asian kanssa painimiseen, jossa olet kuitenkin auttamatta aina väärässä, vaikka et koskaan uskallakaan mennä asiasta kysymään ammattilaisilta. Et vain uskalla mennä. Olisit nimittäin näiden vuosien aikana (jotka olet kuluttanut maneeriseen itkeskelyysi MIkken soitosta) jo mennyt, mutta et millään uskalla, et koskaan, koska Mikke on kuitenkin ainutkertainen soittajavirtuoosi maailmassa, mitä sinä taas et ole, eikä sinusta sellaista koskaan tulekaan.
Tulet aina olemaan vain netissä valehteleva häirikkö, et mitään muuta.
Ajattelutekniikasta voit edelleen lukea ammattilaisten käyttämältä Drummerworld-palstalta, joten ei ole mitään syytä, miksi aiheesta pitäisi täällä enää kirjoittaa, kun se on jo ammattilaistenkin palstalla esitetty ja voit sieltä asiasta lukea niin paljon kuin haluat. Turha on siis väittää, että asiaa ei olisi esitelty, kun se on esitelty jo monille maailman ammattilaisille, jotka ovat joutuneet huomaamaan Mikke kehittämän harjoitusjärjestelmän toimivuuden. Sekin on osoitettu täysin kiistattomasti.
Ajattele, että Mikke keksi tuon uuden ja tehokkaamman opetusmetodin, joka pohjaa nopeisiin vokaalipohjaisiin ajattelurakenteisiin. Sinä et keksinyt sitä, eikä kukaan muukaan.
Todisteita kaipaat? Katsos niitä videoita, joita MIkke on tehnyt yli 500.
Eikö mielestäsi ole olemassa todisteita, kun videoita on kuitenkin yli 500, ja monissa niistä tehdään sellaisia motorisia temppuja, joihin ei esimerkiksi Suomessa pysty kukaan muu kuin MIkke?
Niiden videoiden pohjalta nähdään myös se, että MIkke on myös yksi nopeimpia.
Jos et ymmärrä asiasta mitään, niin saat tietysti ihan vapaasti esitellä tyhmyyttäsi, mutta älä väitä, ettei ole todisteita, koska juuri ne lukuisat todisteet ovat vakuuttaneet ns. aikuisten oikeat ammattimuusikotkin siitä, että MIkke osaa soittaa ja on lisäksi virtuoosimainen soittaja.
"Videot todistavat hänen olevan varsin huono ja jos kuulija/katsoja ei asiaa videoilta havaitse, on silloin kyllä hänen syytä katsoa peiliin."
Eli tarkoitat, että olet asiassa nyt olevinasi paljon suurempi asiantuntija kuin vuosia ihan oikeasti soittaneet ammattimuusikot?
Just joo.
Maailman varmaan on Mikken unta, sillä tuskin muuten kenestäkään itseoppineesta ja melkein 40-vuotiaana harjoittelun aloittaneesta tulee kiistattomasti yksi maailman parhaita rumpaleita. Lisäksi ainoastaan unessa joku helvetin narsistinen juoppojehova pahoinpitelee poikansa ensin mielisairaaksi ja perustaa sen jälkeen kannabisrasvaisen huumevalistusjärjestön.
Liian unenomaista. Olet oikeassa.
"Nateron make" on täysin oikeassa ja myös mikke todetessaan, että elää unimaailmassa.
Unimaailma on todellakin ainoa vaihtoehto, jossa vankilassakin istuneen mielenterveysongelmaisen Martti-alkoholistin elämän ainoa merkittävä sisältö on unessa elävän skitsofreenikon virtuoosimaiset soittelut. Eläkepoika Sairasboogi elää myös unimaailmassa, jossa hän kuvittelee olevansa yliälykäs eläkelainen, joka on myös yli kymmenen vuotta ammatikseen samaa paradiddleä soitellut ammattimuusikko/avohoitopotilas, joka olisi ehtinyt oppia soittamaan siinä ajassa, jonka käytti valehteluunsa huikeista soittotaidoistaan. Irti Huumeista ry:n perustaja, kannabisrasva-Joukokin elää unimaailmassa, jossa hän kuvittelee olevansa henkisesti korkein olento maailmassa, joka keskustelee suoraan Jehovan kanssa enkelten välityksellä. Natsisika elää myös unimaailmassa, jossa hän taas on latenttinen ruhtinashomo, jolla on vahdittava peltikoppi, käsiase, hormoneja ja amfetamiinia.
Niin valehtelijahan hän on ja eihän sellaista artikkeli ikinä tehdä. Kaikki tietävät asian. Ensi vuoteen 2014 mennessä mikke ehtii kyllä keksiä jonkin sopivan valheen, kun selittää mikseu artikkeli tule...
Samanlaista mölinää olet viinamartti pitänyt jo monta vuotta monella nimimerkillä, ja Mikke on mölinäsi aikana vain kehittynyt soittajana koko ajan, mutta mölinäsi ei. Se on edelleen alkoholilla aivovaurion itselleen hankkineen kannabisfanaatikon maneerista mölinää, jota mielenterveysongelmasi synnyttää kuin olisit rikki mennyt kone.
Joukohan odottaa Jehovalta käskyä tappaa ja syödä joku. Jouko on siis kannibaali, väkivaltainen kannibaali.
Miksi katselet videoita, joista et pidä? Oletko jotenkin tyhmä?
Tilanne näköjään on sellainen tällä hetkellä, että 501 ihmistä ei tykkää Mikken videoista ja 473 ihmistä tykkää. Katsojia videoilla on ollut noin 400 000, määrä on selvästi kasvussa.
Usea tykkäävä luulee mikken soittovideoita vitsiksi. Se tykkääminen ei ole tae hyvästä soittotaidosta ( paitsi tietenkin itselleen Mikkelle)...
Surkeaa elämää lienee linnakundi Martilla, kun joka päivä vain MIkke täyttää mielenterveysongelmaisen juopon mielen. Sääli, että Mikkestä tuli kuitenkin aikuisten oikeasti yksi maailman parhaita rumpaleita sinun vain häiriköidessäsi tällä palstalla.
Tuota faktaa et voi koskaan muuksi muuttaa, mutta selittää voit tietysti mitäs tykkää, ja tuttuahan se sinulle on, kun teit sitä tällä palstalla jo niin kauan, että Mikkestäkin ehti tulemaan yksi parhaita.
Usea tosiaan tykkää Mikken videoista, onhan hän virtuoosimainen rumputaiteilja, joka kykenee soittamaan mitä tahansa ja miten tahansa, ja tykkääjien ja katsojien määrä on nousussa.
Mikke on täysin ainutkertainen tapaus maailmassa, mitä sinä taas et ole millään tavalla, koska tuollaisia alkoholilla päänsä pilanneita uskonnollisia hihhuleita ja valehtelevia rinkelironkelimiehiä on Suomessa tuhansia, ihan Irti Huumeista ry:n johtoportaastakin lähtien.
Mikke on yksi pahimpia tunareita rumpujensoittajana. Hänen soittonsa on täynnä aikavirheitä ja maneerit toistuvat huvittavissa kohdissa. Paikoin tyylien sekamelskaa, joka arkikielessä kutsutaan sekamelskaksi. Ei tarvita edes suurta musiikillista kykyä pystytä toteamaan, että Mikke on huono soittaja.
Voisitkos nyt osoittaa sellaisen yhden toistuvan maneerin, joka on huvittavassa kohdassa monessakin paikassa?
Osaat luoda tuollaisia ihan samanlaisia säälittäviä ruikutuksia monella nimimerkillä, se on vuosien aikana jo huomattu, mutta edelleen ne ihan kaikki tekstisi ovat vain samansisältöisiä, katkeran ja mielenterveysongelmaisen ihmisen valituksia, sellaista psyykisesti rikki menneen koneen tuottamaa automaattivalitusta.
Kuitenkin oikeasti tilanne on niin, edelleen, että Mikke on uskomaton virtuoosi soittamaan, eikä vastaavaa vielä ole maailmassa ollut koskaan. Täällä olet pitänyt samaa väheksyvää mölinääsi yllä jo vuosia, ja niiden vuosien aikana Mikkestä juuri tuli yksi motorisesti taitavimpia soittajia maailmassa.
Vastaavaa suoritusta, mitä Mikke teki, ei kuitenkaan yksikään ihminen ole vielä tehnyt maailmanhistoriassa, ja MIkkekin joutui treenaamaan useita vuosia ja useita tuhansia tunteja päivässä, että saavutti sen pisteen, jossa voidaan sanoa hänen olevan motorisesti yksi parhaita. Kumma, että joku kannabista käyttävä voikin kyetä niin kurinalaiseen ja säännölliseen harjoitteluun, jota pitää tehdä useita vuosia ja useita tuhansia tunteja. Sinusta ei sellaiseen olisi koskaan, eikä muistakaan tämän palstan valehtelijoista. Mikkestä oli, ja siksi hän on nyt yksi parhaita, ammattipiireissä jo hyvin tunnettu. Muusikoiden.netissä hänen sanottiin olevan virtuoosi, mutta mitäpä ne sielläkään sinun mielestäsi tietäisivät, sillä todennäköisesti vankilassa uskoon tulleen päihde- ja mielenterveysongelmaisen linnavempulan raamattu antaa sinulle kaiken tiedon myös musiikista ja soittamisesta.
Voit tietysti ihan vapaasti yrittää esitellä jonkun toisenkin tapauksen, joka on vastaavaan suoritukseen kyennyt tai jolla on edes vähän samanlainen motoriikka, mutta viimeksi ei sellaista kyennyt löytämään edes huikea eläkesoittaja sairasboogie netin tuhansista videoista, joten tuskin pystyt sinäkään, koska vastaavaa ei ole olemassakaan tällä hetkellä.
Siinä taas inhottavia faktoja, joita et koskaan pysty pois pyyhkimään, vaikka aloittaisit taas joka päivä heti aamusta mikkevaivojesi esittelyn ja maneerisen mustamaalaamisen, Martti Kuppila, aikavaras ja rinkelironkeli-hullu.
Faktat eivät ole puolellasi, mikä varmaan on valitettavaa.
Muusikoiden netissä tällaista.
Sera on metsässä ja syvällä omasta tahdostaan. Hän on se ongelma, ei muut. Hän syyllistyy aikavarkauteen, missä kukaan ei opi mitään - hän kaikista vähiten. Hän ei tähtää keikalle, mutta on jo nettikeikalla selittelemässä narsistisine kehäpäätelmineen asioiden tilasta ja olemuksesta. Onhan se kiva, että kaikki saavat ilmaista itseään ja musisoida, mutta tässä tilanteessa muiden olisi kannattanut kannustaa häntä vielä saamaan hänen vaimonsa kuvittamaan A3-arkeille rumpukellarin seinälle miehensä rumpucovereiden mieleen tuomat mielikuvat.
Hahahahaaa..mikke on itse elävä todiste soittotaidoistaan, ...tästä mikkekin lienee samaa mieltä..hahaa...on se mikke vaan niin surkea. No ensi vuonna se lehti sitten ei ilmesty ja minkähän selityksen mukke keksii... Hän varmaan sanoo, että juttu tehtiin, mutta painokoneet menivät jotenkin jumiin hänen itsensä kehittelemän ajattelutekniikan vuoksi ja asiaa selvitellään juuri ja "neuropsychology todat" lehdessä tehdään sitten joskus artikkeli hänen voisarvistansa!!..bwahaahaa
Laitahan se koko ketju tähän, josta olet lainauksesi ottanut, kun siellä on paljon muutakin kuin vain yhden kateellisen kattilankolistajan kommentti, jota muut kyllä osasivat sentään edes vähän hävetä, mutta sinä otat aina vain ne valitut palat sen mukaan, mihin se mikke-sairautesi sinut pakottaa. Sitten niitäkin yleensä vielä muuttelet.
Virtuoosiksi häntä on myös sanottu ihan samassa paikassa. Enkä itse anna paljon tuollaiselle epäammattimaiselle kitinälle arvoa, koska kateus on se, mikä siinä puhuu. Eipä ole tekstisi kirjoittajasta siihen, mitä MIkke rumpujensa kanssa virtuoosina tekee, eikä Mikke jaksa tuollaisten kolistelijoiden kanssa keskustellakaan, joiden ego on paljon suurempi kuin soittotaito, jos suunsoittotaitoa ei soittotaidoksi jossain päin lasketa. Täälläpäin ei.
Siksi Mikke kirjoitteleekin vain Drummerworld-palstalla, jossa kaikenlaisten typerysten suunsoitto on minimissään.
Et kirjoittele vaan täällähän korjoittelet. Joitain typeriä " rytmisiä joulutarinoita" , joissa kerrot ahkeran juopottelun aiheuttamista muistivaivoistasi ja kuinka olet alkanut kuvittelemaan kaikenlaista, esim että päähäsi kasvaa sarvet ja että ihmiset pystyvät lukemaan toistensa ajatuksia. Siinä samassa otat marko sihvosena kantaa suomen pohjavesiin ja kerrot, että sinusta tehdään juttu modern drummer lehteen ensi vuonna. Ihan omia juttujasi kaikki ja nytkin varmaan väsäät hullu hotain foliolippistä, ettei naapurin jukka-poika voi varastaa mikämikä maassa patentoimaasi ajattelutekniikkaa.. Eli summa summarum: olet täysin kilahtanut pelle, joka elelee haaveissaan. Välillä sitten narsismisi vähän nousee, kun äiti tms hoitajasi ei anna huomiota tarpeeksi..hhaaahaa
Hyvää, mutta maneerista paskanjauhamista, sairaspöpi.
Koskas opit soittamaan muutakin kuin eläkepojan suuvärkkiä?
Mikä on mikken vainoharhaisuuden taustalla, mikä eläkejuttu? Joillakin kesälomaa oikeasta työstä ja jotkut ei elele haaveissa. Pysytään siis tosiasioissa eli pallo lentää ja kysytään sinulta idiootti, että jokos Modern Drummerun juttu edistynyt? Miten voisarvesi jaksaa? Entäpä skitsofreniasi?
Jos täysin soittotaidoton sairasboogie ja sen satoja tunteja horisemat paskajutut ovatkin yllättäen nyt vain vainoharhaa, niin miksi sinunkin juttusi ovat yllättäen kuitenkin ihan samanlaista kuraa mitä tuonkin "yliälykkään" eläkeläismukulan?
Tuleeko modern drummer lehden juttu jo keväällä? Mikset vastaa kysymykseeni? Oletko kenties tyhmä? Kuinka sarvesi voi ? Tuleeko rytmisiä kesätarinoita? Joko ajattelutekniikastasi on tehty se artikkeli, josta puhuit?
Missähän se sinun hoitajasi mahtaa olla? Sen verran levotonta on juttusi koko ajan, että oletko varma että et nyt kuvittele olevasi vielä henkisesti korkein olentokin maailmassa?
Muistas touhukas koohottaja, että mike on tehnyt useita vuosia ja tuhansia tunteja sellaisia fyysisiä ja psyykkisiä harjoituksia, joita ei vielä kukaan ole tehnyt tässä maailmassa.
Voi tosiaan sanoa, että sinusta ei sellaiseen rääkkiin koskaan olisi, ja siksi sinusta ei koskaan tulekaan maailman parhaimpiin kuuluvaa rumpalia. Mikkestä tuli, sinun vain häiriköidessäsi maneerisesti.
Voi tullakin, mutta muutamasta vuodesta suuntaan tai toiseen, merkittävämpää on se, että sellainen tulee, koska MIkke kuitenkin kehitti täysin uuden harjoittelu- ja ajattelutekniikan, ja todisti myös sen toimivuuden omassa soitossaan.
Oletkos muuten jo käynyt lukemassa sitä ketjua, jossa mikke esitteli tämän uuden ja vanhoihin tekniikoihin verrattuna huomattavasti nopeamman ajattelutekniikan ja esitteli sen toimivuuden ammattiforumilla? Sitä ketjua luetaan ahkerasti edelleen joka päivä, vaikka se on tippunut jo kauas aloitussivulta, joten tieto harjoitusteknisestä vallankumouksesta rummunsoitosso on ns. leviämässä maailmassa. Myös Mikken videoiden katsojamäärät ovat olleet jatkuvassa kasvsussa.
Mikke on myös videoidensa perusteella yksi nopeimmista soittajista. Tiesitkös sellaista? Sairasboogie taas ei ole.
Jos Mikkessä olisi vähänkään narsistin vikaa, se olisi käynyt soittamassa suohon tuollaisen Muusikoiden.netin turhanaikaisen suunsoittajan, joka on varmaan sellainen paikallinen palsta-Martti, joka luulee olevansa paljon enemmän mitä on.
Muistat Martti taas ihan väärin. Se olet sinä, jolla on niitä alkoholismistasi johtuvia aivovammoja ja muistivaivoja, joita Raamattusikaan ei parantanut. Eikä se tunnu sinuakaan ihmisenä parantaneen millään tavalla. Samat asiat on sinulla kuin Joukolla, joka myös on ihan samanlainen raamatullinen tyhjänjankkaaja.
Nytkään et esimerkiksi muista, että olet pitänyt samanlaista hullupeliäsi täällä yllä jo vuosia, tuhansilla nimimerkeillä, joita kaikkia yhdistää mikke-vaiva.
"Tuleeko rytmisiä kesätarinoita?"
Haluaisitko sellaisia tulevaksi?
"naapurin jukka-poika voi varastaa mikämikä maassa patentoimaasi ajattelutekniikkaa.'"
Siellähän se on rumpupalstalla ihan vapaasti "varastettavissa", jos joku haluaa oppia soittamaan uudella ja nopealla ajattelutekniikalla, ja sinä olet kyllä täyttä laitoskamaa hullujen tarinoittesi kanssa. Mikke tosiaan keksi tuon ihan uuden järjestelmän, mutta ajattelutekniikka ei voi patentoida.
Muutaikin on kyllä. Nämä siis muusikoiden netistä vastauksia ja muita jossa mikke ilmeisesti ronkunut neuvoja:
Neuvoisin chillaamaan ;)
Youtube-accountin sulkemisen.
Mitä häntä neuvomaan????
Suoraan voi ottaa Annalle keikkarumpaliksi. Alkuun vaikka muutama tuuraus orkkiksen tilalle, niin pääsee vähän kuvioihin mukaan.
Iskelmämusiikki hällä näköjään on jo syntyjään veressä koska komppi ja fillit eivät juurikaan häiritse itse kappaletta vaan pikemminkin juuri oikeanlainen ote hommaan.
Koittamaan jotain helpompaa piisiä, esim. Hakulisen Hän tanssi kanssa enkeleiden.
Treenaamaan samoja juttuja ihan helkkaristi lisää, mutta asettaen pääpaino kapulan vapaalle liikkuvuudelle ja yleiselle rentoudelle. Taimillisesti ei mitään ihan toivotonta, sieltä kuuli ihan hyvin mihin pyrittiin, ja siitä se pikku hiljaa asettuu jos on asettuakseen. Sisällön puolesta mielenkiintoisempi kuin aika iso osa näihin ketjuihin linkitetyistä pläjäyksistä.
Joo siis erittäin hyvä huomio. Kirjoittaja ei saanut oikein vastakaikua viritykselleen, vaikka hänen yrityksessään oli selvästi yritystä. Hänen lähestymistapansa on ihan oma lukunsa, ja yrityksistä huolimatta häntä ei taidettu ymmärtää.
Joskin se, että soittaa hyvin konservatiivisen musiikin päälle härömmin, kirvoittaa varmasti kommentteja just niiltä konservatiivisemmilta. :)
Mulla tuli tuon ketjun perusteella sellainen olo että kirjoittajat olivat aika kokemattomia, ja tietous oli hankittu amerikkalaisista rumpulehdistä. Eikä osattu selittää esim. sitä miten tasaisella kompilla luodaan jännite, ja miten liika fillailu ja timen huojuminen rikkoo tuon jännitteen. Puhuttiin vaan että pitää "soittaa sydämestä" tai "antaumuksella" jne. Ei sellainen sano välttämättä jengille yhtään mitään.
Sera on metsässä ja syvällä omasta tahdostaan. Hän on se ongelma, ei muut. Hän syyllistyy aikavarkauteen, missä kukaan ei opi mitään - hän kaikista vähiten. Hän ei tähtää keikalle, mutta on jo nettikeikalla selittelemässä narsistisine kehäpäätelmineen asioiden tilasta ja olemuksesta. Onhan se kiva, että kaikki saavat ilmaista itseään ja musisoida, mutta tässä tilanteessa muiden olisi kannattanut kannustaa häntä vielä saamaan hänen vaimonsa kuvittamaan A3-arkeille rumpukellarin seinälle miehensä rumpucovereiden mieleen tuomat mielikuvat.
Painoin plussan. Onneksi joku sanoitti tän ääneen. Toi aikavarkaus on ehkä paras sana ikinä. Kiits.
Sen verran vielä, että tajuan sen, että hän tahtoo jotenkin ympätä soittoon kaikenlaista tavaraa. Hän selittää esimerkiksi sormien välisestä Valving-tekniikasta ja siitä, miten hän yrittää morsettaa omaa ja vaimon nimeä jotenkin sormilla. Siis ton energian kun sais suunnattua johonkin fysiikkaan ennemmin. Vähän sad juttu.
Vielä. Ehkä mä vaan yritän ymmärtää tota.
hahah haha. vai että ihan jazz-rumpalin ja pedagogin olisi mikke käynyt suohon soittmassa. naurettava ajatus. toisaalta se olisi kyllä hauska nähdä kun mikke yittäisi sotkea settiään jazz-rumpalin edessä
Jos se kaveri on olevinaan (tai on sinun mielestäsi) nyt joku jatsirumpalikin, niin aika amatöörimäistä selitystä häneltä tulee kuitenkin.
Huono lienee siis pedagoginakin, kun ei mitään ymmärtänyt selvästä asiasta, jollaista ei kuitenkaan vielä koskaan ole maailmassa ollut. Lienee kuitenkin niin, että keksit taas sillekin kaverille vähän jatsitaitoja, kuten sairasboogi keksi koko huiman soittotaidon itselleen.
Pitäisikö Mikken mielestäsi mennä jo sanomaan sille kaverille ns. suorat sanat pedagogisesti aika epäammattimaisesta touhusta? Miten esimerkiksi Mikken vaimo liittyy asiaan, noin pedagogin näkökulmasta?
Naurettava ajatus on muuten myös se, että tuo jatsirumpalisi kykenisi siihen mihin Mikke kykenee, mutta jatsi ei taas ole Mikkelle mikään ongelma.
Käyhän sitä asiaa kysymässä siltä pedagogi/jatsaajalta, että miksi jää häneltäkin soittamatta, kun asia tuntuu kiinnostavan sinua koko ajan kovasti. Voin kuitenkin sanoa, että soittamatta jää häneltä moni juttu, vaikka olisit hänestä tehnyt minkä vaan, koska vastaavanlainen motoriikka mitä Mikkellä, on vain muutamalla kymmenellä soittajalla maailmassa. Yksityiskohdat merkitsevät tässä asiassa; ne joita sinä et edes ymmärrä olevassaoleviksi.
"The Devil's In the Details"
Voihan hän olla jatsipedagogi, mutta ei kovin ammattimainen kuitenkaan, eikä kykene siihen mihin Mikke. Ihme kitisijä muutenkin, erilaisiksi palstaduroiksi ja-marteiksi niitä yleisesti kutsutaan.
Varmaan jossain on muuten videoitakin jatsimiehestäsi?
Kyllä tässä ketjussa on jo aivan selvästi näytetty toteen että Mikke on yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita maailmassa, jonka kehityshistoria tosiaankin hakee vertaistaan maailmassa. Ketju itsessään on kyllä hyvin outo.
Ei se asia siitä mitään faktaa tee vaikka taas keksit uuden nimimerkin. Sama lause paljastaa, että olet Mikke.kyllä siinä ketjussa ja tässäkin on taas täysin selväksi tullut sinun musiikillinen kyvyttömyytesi. Siis aikuisen oikeasti - aikuinen mies kirjoittelee haaveistaan ja suggeroi itseään. Aika säälittävää.
"Vielä. Ehkä mä vaan yritän ymmärtää tota. "
Taitaa olla kuule aika vanhoja sun tekstisi nyt? Mutta suoraan voi ottaa siis tuon palstan mukaan näköjään Anna Erikssonin keikalle rumpaliksi (tai siis voi ottaa jo tuolloin), mikä on aika hyvä saavutus kyllä itseoppineelta kaverilta ja kaikenlaisia marisijoita nyt löytyy joka paikasta.
Sori nyt vaan, mutta kyllä tämän Mikken näytöt riittävät esitetyille väitteille ja kepoisesti. Ihan turhaan siis vaahtoat kiivaana. Jokainen joka on edes vuoden tai kaksi aktiivisesti harjoitellut soittamista, ymmärtää asiat yhtä selkeästi kuin lukemaan oppiva lapsikin aapisen tekstin. Sinä et ymmärrä, mikä on täysin ymmärrettävää, koska et ole koskaan treenannut.
Ja sinusta on siis kiva herjata päivittäin jotain soittajaa, jonka kerrot olevan skitsofreeninen ja tarvitsevan apua arkiaskareissa? Sehän vasta tervettä on.
"Suoraan voi ottaa Annalle keikkarumpaliksi. Alkuun vaikka muutama tuuraus orkkiksen tilalle, niin pääsee vähän kuvioihin mukaan.
Iskelmämusiikki hällä näköjään on jo syntyjään veressä koska komppi ja fillit eivät juurikaan häiritse itse kappaletta vaan pikemminkin juuri oikeanlainen ote hommaan."
Eli tuo kaveri on jonkun mielestä siis huono soittaja?
ahhaa... milläs aikavälillä se juttu tulee sinusta?
Tuossa joku puhui, että voisit analysoida soittoasi. varmaan vaan yrittä'vät auttaa sinua, ettei ole kovin uskottavaa kertoa olevansa hyvä soittaja ja laittaa surkeata soittoa. kannattaisi varmaan selittää sanallisestikin niitä videoita. Ihmisten mielestä et osaa soittaa ja sehän aika selkeästi havaittavissa niiltä videoilta. koeta jotenkin vakuuttaa ihmiset.
minä haluaisin lukea taas jonkun tuollaisen jutun sinusta! kerro voisarvistasi, suomen pohjavedestä ja varsinkin modern drummer-lehden artikkelista. valota myös suhdettasi sairasbögiin ja siihen marttiin, joka kiusannut sinua?
Tuossa joku puhui myös, etä vaikea on kenenkään mitään analysoida, kun kukaan ei kerro mitä sellaisessa pitäisi olla. Mikkellä on ainakin videoiden perusteella Suomen ainoa molemminpuolinen rumpusetti. Se on helppo analysoida. Lisäksi hän on ainoa Suomessa, joka kykenee soittamaan bassokompit vuorojaloin. Sekin oli helppo analysoida.
Monet ihmiset on asian jo vakuutettu ihan maailman suurimmalla rumpuforumilla, ja soittoa ovat myös vuosia soittaneet ammattilaiset kehuneet.
Sinulle ttaas ei kelpaa mikään, koska olet sellainen pahoin sairastunut mikke-vaivainen, jolla on mikke joka päivä mielessä, vaikka siten et itse opi soittamaan kuitenkaan.
Samaa rutinaa tulee kyllä ihan joka päivä, mutta silti kokonaisuus on ihan hyvä saavutus Mikkeltä. Eikä kukaan ole tosiaan vielä maailmanhistoriassa vastaavaa tehnyt, että olisi keski-ikäisenä aloittanut, keksinyt uuden harjoittelutekniikan ja tullut yhdeksi maailman parhaista, joka kykenee soittamaan mitä tahansa kuuleekin. Jos jonkun muun tiedät, niin kerrohan toki.
Martti Kauppilan löydät Iltalehden keskustelupalstoilta. Tunnistaa maneerista kirjoitusvirheistä, joita veren alkoholipitoisuuden kasvu lisää.
Ammattimuusikkoa leikkineestä ja mielenterveyseläkkeellä olevasta kroonisesta valehtelijasta eli Sairasboogista taas löydät tietoa, kun kirjoitat Googleen "sairasboogie".
Yksi hullu pyytää niin monia asioita, jos siis osaa pyytää, että ei edes tuhat tervettä riitä hullun muuttuvan mielen tyydyttäjiksi. Sellainen hullu on ainakin palstan aikavaras ja rinkelironkeli-martti. Keppana höppänä hallelujaa!
"Hän selittää esimerkiksi sormien välisestä Valving-tekniikasta ja siitä, miten hän yrittää morsettaa omaa ja vaimon nimeä jotenkin sormilla"
Valving-tekniikkaa käyttää ainakin Virgil Donati, yksi maailman kuulusimmista rumpaleista. Ei taida olla tuttu kaveri Muusikoiden.netissä hän.
Mikken tekniikka taas on Mikken itse kehittämä variaatio tuosta tekniikasta.
Sorry vaan,muttei riitä. Ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Olet ihan yksin ainoa, jonka mielestä olet huippurumpali. Se ei aikuisen oikeasti ole sellaista oikeaa näyttöä. Varmaan äitisi tykkää ja sinäkin, mutta valitettavasti näyttösi perusteella olet hyvin huono soittaja. Sorry vaan!
Minäkin haluan nauraa kuollakseni ja lukea jonkin ihanan kesänovellin, jonkin haaveilun ja mielikuvituksen kyhäelmän. kiinnitä idiootti huomi pilkkusääntöihin sitten, capiche?
Hyvää luettavaa:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=52&t=218110
Mikke on siis ihan aikuisten oikeasti nyt yksi maailman parhaita rumpaleita.
Siis jazzopettaja ja mikke tappeli ja mikke voitti. Odottiko joku muuta tapahtuvaksi?
Näköjään mikke noteerataan ammattipiireissäkin rumputaiteilijaksi. Mikke voi siis sanoa olevansa ihan aikuisten oikea rumputaiteilija. Aika hyvä suoritus itseoppineelta. Vastaavaa ei ole vielä koskaan ollut maailmassa.
En minä ainakaan.
Jatsiopettaja jäi siis kiinni valehtelusta musiikissa, eikä pyytänyt edes anteeksi ja poisti viestit, joissa oli todisteet tuosta valehtelusta. Toinen sentään pyysi anteeksi kun lopultakin vain tajusi kuka se soittaja oikeasti on.
Sen meni opettajan ura siinä suunnilleen viemäriin.
Niinpä. Tolla tasolla tosta jutusta on sairasboogileikki helvetin kaukana. Opettaja tuhosi uransa.
Siinä on taas yhdeltä ammatirumpalilta vähän kommenttia
"Jospa ihan peruskomppia tulisi tasaiseen edes sen kolme minuuttia, minkä perusbiisi kestää, niin oltaisiin edes aloittelijatasolla. Mikään noissa videoissasi ei kieli sen pystymiseen. Paljon tapahtuu, mutta mitään ei tapahdu musikaalisesti. Rummuillakin pitää soittaa. Ei suorittaa."
MIksi hän pyytää Mikkeltä anteeksi lopussa, kun tajuaa että Mikke ei olekaan se, joksi hän tätä ensin luulee?
Varmaan siksi, koska se on kohtaliasta siinä vaiheessa, kun tajuaa olleensa täysin väärässä. "Ammattimuusikko" sairasboogie täällä jankkasi loputtomiin koska oli vain hullu, eikä tajunnut missä olisi pitänyt lopettaa, kun taas ammattilainen ymmärtää, missä raja menee, ja tuossa kohdin ammattilainen tajusi, että nyt kannattaa pyytää anteeksi paremmaltaan, kun oli tätä aiemmin aliarvioinut. Muista aina soiton viitekehys, josta tuolla puhutaan, sillä jos et tajua sitä, et ymmärrä missä tuo maailma liikkuu.
Siinä on taas yhdeltä ammatirumpalilta vähän kommenttia
"Jospa ihan peruskomppia tulisi tasaiseen edes sen kolme minuuttia, minkä perusbiisi kestää, niin oltaisiin edes aloittelijatasolla. Mikään noissa videoissasi ei kieli sen pystymiseen. Paljon tapahtuu, mutta mitään ei tapahdu musikaalisesti. Rummuillakin pitää soittaa. Ei suorittaa."
Niinpä, ja sittenhän hän pyysi anteeksi lausuntojaan kun lopultakin tajusi kuka mikke oli ja mikä on se soiton viitekehys siinä tapauksessa, ja vanhat asiat voitiin unohtaa kokonaan kun anteeksipyyntö tuli. Ainoa ammattilainen joka tajusi olla siinä ammattilainen. Osalta voisi pyytää anteeksi julkisestikin, mutta se lienee turhaa, kun MIkken keksimä ja kehittämä, mullistava uutuussysteemi on jo nimettykin ja kaikkea. Se on suurin keksintö itse rummunsoiton keksimisen jälkeen. Turhaa nöyryyttämistä olisi pyydellä sellaisilta opettajilta anteeksipyyntöä, jotka eivät itse osaa tarvittaessa pyytää, sillä sanansa syöneet opettajat ja muut eivät sitäkään kunniaa ansaitse, koska häpeä kestää kuitenkin ihan koko loppuelämän. .
Et paljon taida noista asioista tajuta missä tuo touhu ihan aikuisten oikeasti liikkuu noissa ammattipiireissä.
Kun soiton ja asioiden välisten suhteiden välinen viitekehys muuttuu, muuttuu myös se, miten sisältöä tulee kulloinkin lukea. Tajuatko? Voit mennä tuonne jatkamaan asian käsittelyä, koska Mikke on nyt yksi parhaita, virallisesti, ja jos et pidä faktoista, sille ei voi mitään. Sekoa palstahäirikkö niihin faktoihisi.
10 000 treenituntia auttaisi sinuakin saavuttamaan edes vähän ymmärrystä tässä asiassa, josta et mitään tajua, mutta sönkkäät vain kuin joku rikkinäinen kone senkin jälkeen kun ammattilaisetkin jo ovat pyytäneet Mikkeltä anteeksi. Luuletko olevasi heitä parempi?
Onhan sieltä ihan ammattilaisilta kommentteja paljonkin ja nämä ovat todellakin faktoja.
"Näihin molemmilla käsillä liidailuihin ja bassorummun rytmin molemmille jaloille jakamiseen pitäisi kyllä saada vahva perustelu. Koska jos soitosta vain näkemällä huomaa että siellä taustalla tapahtuu esim. lead-käden muutos niin silloin treeni on ollut aika turhaa mielestäni.
Olen todellakin samaa mieltä jazzmiehenkanssa siitä että symmetria on epäkiinnostava lähtökohta/tavoite eikä sen avulla luoda kovin kiinnostavaa taidetta."
"Oletko ihan tosissaan vai leikitkö?
Miksi et treenaisi perinteisin metodein? Niillä saisi tulostakin aikaiseksi. Nyt kynnät aika syvää suota."
"Ai oikesti tosissasi olet. No harrastaahan saa miten haluaa. Mutta elä neuvo muita. Tee semmoinen palvelus ihmiskunnalle."
Kuuntelin noita vokalisointivideoita, enkä kuullut "mölinän" ja soiton kesken juurikaan rytmistä yhteyttä. Vokalisointi nimenomaan vokaaleilla (kuten jazzmies aiemmin sanoi) poistaa rytmistä alukkeet ja saa sen kuulostamaan löysältä puurolta, eikä mielestäni edesauta soitettujen rytmien ryhdikkyydessä vaan sumentaa sitä.
Myöskin pidän käsiin liitettyjä eri ääniä huonona ajatuksena. Omassa soitossa pyrin nimenomaan päinvastaiseen, eli kuulemaan vain rummun soundin päässäni ja soittamaan ne ajattelematta millä kädellä ne soitan.
"Soittaa saa millä metodilla haluaa, mutta rehellinen mielipiteeni on kuulemani perusteella se, etten itse suosittelisi tätä tapaa omille oppilailleni.
Jos soittonäkemys on noin solistinen, rummut eivät välttämättä ole paras soitinvalinta. Koen että tämä soittotyyli on yhtyesoittoa vaikeuttavaa, eikä soitettava kappale saa ansaitsemaansa huomiota vaan rumpujen runsas soitto varastaa huomion.
Voihan rumpuja soittaa yksin, tai vaikka jazz-yhtyeessä jolloin voit soittaa vapaammin ja reagoiden. Mutta pop/rock-kappaleiden taustalle soitat mielestäni aivan liikaa nuotteja, ja viet muilta soittajilta tilan. Kannattaisi alkaa soittamaan bändeissä niin huomaa että mikä KÄYTÄNNÖSSÄ toimii ja mikä ei.
Myös pientä asennetarkistusta suosittelen. Takki vähemmän auki, ja muiden ohjeita kannattaa ainakin harkita jos haluaa päästä eteenpäin. Soittosi ei ole valmista."
"Katselin monta pätkää Seran soittoa. Ihmettelen, kuinka tuolla palvelisi mitään bändiä? Vokalisointi esimerkiksi menee ihan omia latujaan soiton suhteen"
"Ohitat tyystin rytmimusiikin keskeisen substanssin - englanniksi feel, swing & groove. Jos sitä ei tiedosta tai siihen ei panosta tai se ei välity musiikista, niin minulle se on silloin arvotonta. Siitä, mihin nuotintaminen ei taivu, tulkinta alkaa. Siihen asti se on mekaniikkaa, mikä on luonnontieteitä - ei taidetta saati humanismia."
" Ei! Sinä vain et osaa soittaa. Siksi siellä kellarissasi saat kuvitella ihan miltä sinusta tuntuu. Tuolla meiningillä ei myydä yhtään keikkaa."
"Mieluummin katselisin Seralta jonkun treenatun pätkän. Nämä improvisoinnit eivät bonuspisteitä minulta saa."
"Niin kuin huomaat, että arvostan taiteilijuuttasi mutta soittamistasi en lainkaan. Selittelet ja käännät joka tilanteessa "ensikuulemalta, improvisoiden" -kortin esiin, jos et pysy rytmissä tai soittat hölmösti. Selityksiä, selityksiä ja selityksiä. Olisi kiva nähdä tai kuulla sinut soittamassa jossakin suorassa TV-lähetyksessä. Homma menisi ihan karille. Lopeta tuo selittely ja opettele soittamaan!"
"Kun sä kerta pystyt vetämään mitä vaan, ni vedä perässä. Älä piiloudu sinne "improamisen" taakse. Se, että pysyy taimissa, ei ole mikään täydellinen suoritus, kuten tunnut kuvittelevan. Sen pitäisi olla arkipäivää rumpalille. "
"Ei tässä sinulle valehdella. Itsellesi vain valehtelet. Kyllä meillä kaikilla on korvat ja kyky kuulla. Kuulen sleebaamista, kiilaamista, kärryiltä putoamista..."
"Katselin videotasi aiheesta Johanna Kurkela - Rakkauslaulu. En kirjoita sinulle enää ikinä mitään."
" Kyllähän ne V:t tai O:t voi korvata vaikka L tai R tai millä tahansa kirjaimilla, mutta ei se systeemiä miksikään muuta. Ja kompit sekä fillit sulla menee oikeasti huonosti, sanoi kuka mitä tahansa. Voisin mäkin maalata taulun ja väittää että se on todella hieno ja uniikki, mutta on siinäkin tietyt kriteerit. Tai ajaa formulalla tosi huonoja kierrosaikoja ja sanoa että mittaustapa on väärä".
" Tämä keskustelu ei vain johda mihinkään, koska Seran "keksimä" metodi on hänen mielestään vallankumouksellinen ja muiden mielestä huono ja käyttökelvoton."
"Me uskotaan, että kovasti jotkut ammattilaiset sinua sinun omasta mielestäsi kehuu. Lopetetaanpa vääntäminen, koska Sera ei ota vastaan, kuin omia ideoitaan. "
ja vain yksi pyysi anteeksi kun totuus lopulta paljastui.
hienoa, että edes yksi ymmärsi.
Opettaja valehtelija ja luikki karkuun, ammattilainen pyysi anteeksi kun totuus hänelle lopulta paljastui, eikä lainaamiesi amatöörien kommenteista piitata tässä touhussa yhtään.
"Ei tässä sinulle valehdella. Itsellesi vain valehtelet. Kyllä meillä kaikilla on korvat ja kyky kuulla. Kuulen sleebaamista, kiilaamista, kärryiltä putoamista..."
Miksi esittelet anteeksipyytäneen opettajan vanhoja lausuntoja, jotka hän antoi ennenkuin soiton viitekehys selvisi hänelle? Niillä kun ei ole mitään merkitystä sen jälkeen, ja hän pyysikin niitä heti anteeksi, kun hänelle selvisi kuka Mikke on, ja muut taas eivät pyytäneet, musiikinopettaja taas luikki häpeällisesti karkuun valehtelemisensa jälkeen.
Et vain tajua asiaa, koska siihen maailmaan sisäänpäästäkseen pitää treenata tuhansia tunteja, joten anna olla, MIkke on ammattilaisten hyväksymä rumputaiteilija ja yksi parhaita. Hän keksi myös neliraajamotoriikka-vokaalivastaavuus-mekaniikan.
Olen jostain valistuslehdestä lukenut, että kannabiksenkäyttäjille on ominaista erilaisten projektien aloittaminen ja niiden jättäminen kesken. Mikkekin aloitti soittoprojektin, treenasi useita vuosia säännöllisesti joka päivä, ja tuhansien treenituntien jälkeen tuli yhdeksi maailman parhaista. Sellainen projekti, jota kannabista käyttävä ei jättänyt kesken. Eikä yhdestäkään tämän palstan rutisijasta ole koskaan vastaavaa tekemään, vaikka eivät edes kannabista käytä.
Hahah..aika kesken näyttää projekti olevan, mikke! Hahhaha olet surkea!
Miten niin? Keski-ikäisenä aloittanut, täysin itseoppinut ja nyt yksi motorisesti taitavimpia tällä hetkellä maailmassa, joka kykenee soittamaan kaikkea musiikkia, improvisoiden tai suunnitellusti. Kerrot vain miten haluat minkäkin kappaleen soitettavan, ja sitten maksat harjoittelusta ja työstä, koska silloin se on sitä mitä muutkin tekevät, eivätkä hekään sitä ilmaiseksi tee.
Aika onnistunut projekti minun mielestäni, mitä ei kukaan asiasta vähänkään ymmärtävä voi kiistää. Sinä toki voit,ja sinun pitääkin, koska se on sitä psyykkistä sairauttasi, jota olet täällä esitellyt jo useita vuosia. Olethan sellainen vihan turpea hedelmä, joka on mädästä puusta nettiin pudonnut.
Silti Mikke on yksi parhaista. Onnistunut projekti tosiaan.
Valitettavasti näyttöä ei ole. Videoillasi joku huonoryhtinen lippiskundi soittaa epätarkkaa soittoa. Puhumme varmaan eri videoista. Laittaisitko vaikkapa tähän jatkoksi oman videosi ja kerro, mikä siinä on hyvää. Voin sitten kertoa viestisi jälkeen, missä asioissa epäonnistut soitossasi. Teen sen ilman korvausta.
Menehän nyt hihhuliuskovainen jo ammattilaisilta kysymään asiasta, kun moneen kertaan on pyydetty vuosien aikana, kun ei tuo saman ja jo perin ikivanhan maneeripaskasi uudelleen ulostaminenkaan asiaa muuta.
Ammattilaisetkin ovat kehuneet Mikken soittoa monta kertaa. Ja onhan siinä kehumistakin, sillä hän on virtuoosimainen soittaja, joka kykenee soittamaan mitä tahansa musiikkia ja pääasiassa vielä ihan miten tahansa, ja lisäksi hänellä on myös molemminpuolinen rumpusettikin, ainoa muuten Suomessa. Vaatii vähän enemmän motoriikalta mitä sellainen normaali setti. Vähän enemmän mitä vaikkapa Martti Kuppila edes osaa ajatella siinä alkoholin vammauttamassa päässään. Tai tuo maineikas, mutta niin täysin soittotaidoton valehtelija, sairasboogie omassa sairaassa huippuälykkään eläkepojan kuupassaan.
Menes kysymään, miksi ovat kehuneet, kun sinä vain tykkää haukkua joka asiaa koko ajan, kuten Jouko-narsistikin poikansa jokaista tekoa, ja sitten jätät lopuksi vastaamatta ja aloitat taas uudestaan. Näin on ollut vuosia, ja niiden vuosien aikana MIkkestä tuli yksi maailman parhaita rumpaleita.
Sinä taas olet (ja tulet olemaan) aina vain pakko-oireitasi esittelevä rinkelironkeli aikavaras, jolla aina maneeriset mikke-jutut.
Siellä on Mikkellä noin viisisataa videota, joten mitä videota tarkoitat?
Tätäkö:
http://www.youtube.com/watch?v=tpiyzlOFTfg
Noniin..siis tässäkö näyttö. Laitat surkean videon, haukut vainoharhoissa muita ja valehtelet ammattilaisten kehuneen soittoasi. Ei uskottavaa, koeta vielä paremmin saada vakuutettua muut, sillä nämä suunpieksentäsi eivät muuta lähtökohtaa, että olet surkea soittaja. Koeta vielä, jos pystyt. Et taida pystyä?
Taitaapi mikkelle ainoat ammattilaiset olla hoitoalan ammattilaisia? Hänhän on eläkkeellä ja tarvitsee apua selvitäkseen arkitoimistansa. Hän on mytomaniaa poteva vainoharhainen skitsofreenikko.
MItäs videota sitten tarkoitat?
Tätäkö:
http://www.youtube.com/watch?v=AtdKIZylPHQ
"Taitaapi mikkelle ainoat ammattilaiset olla hoitoalan ammattilaisia? Hänhän on eläkkeellä ja tarvitsee apua selvitäkseen arkitoimistansa. Hän on mytomaniaa poteva vainoharhainen skitsofreenikko."
Ja sinun huvisi on ilmeisesti sitten eläkkeellä olevan skitsofreenikon asioiden kommentointi ja myös niiden keksiminen, vaikka et osaa edes soittaa kuin suutasi.
Laitat surkeita videoitasi. Kehut itseäsi. Aika epämääräistä ja ei-uskottavaa. Kerro videoistasi, mikä niissä hyvää. Otapa analyysiin joku videosi. Et pysty sellaiseen. Todennäköisesti keksit jonkin selityksen, sanot ettei sinulla aikaa tjsp. että sinulle pitäisi maksaa tms että kerrot asiasta. Totuus kuitenkin, ettet vain osaa ja nyt kun sinut taas laitettu selkä seinää vasten, et todellakan pysty. Toistat samat maneeriset jankutuksesi ja kaikki taas havaitsevat sinun olevan haavemailmassa elävä pelle.
Mitä videoita sitten tarkoitit?
Tätäkö:
http://www.youtube.com/watch?v=xP8UG-RVPwU
MItä sinusta sellaisessa "analyysissä" pitäisi olla? Olisiko jotain esimerkkiä antaa siitä mitä tarkoitat asiallasi, kun tuntuu siltä, että et useinkaan tiedä mitä tarkoitat (vaikka nimimerkkejä on tietysti useita), mutta osaat kuitenkin koko ajan valittaa siitä mitä saat kun et tiedä mitä haluat, mutta haluat kuitenkin jotain koko ajan?
Tarkoititko tätä videota?
http://www.youtube.com/watch?v=bDs3g5acl44
http://www.youtube.com/watch?v=Qcw9JfFQGbA
Tarkoitatko jotain tuollaista analyysiä, vai mitä?
"vaikka et osaa edes soittaa kuin suutasi. "
Tiedä sitten jos niin sitäkään, helvetin kaavamaista sönkkäystä se lähinnä on, eikä mitään osaamista.
Ei voi edes suunnitella minkään analyysin tekemistä, kun et osaa kertoa mitä haluat. Vaikeaa on silloin olla hullulle vähäisessäkään määrin mieliksi, jos siis olisi tarvetta vähäisessäkään määrin olla jostain syystä.
Onhan tuo näyttö helvetinmoisesta virtuoosimaisuudesta, kun soittaja soittaa kappaleen ensimmäistä kertaa elämässään ja saa aikaa noinkin harmonisen rakenteen, aika vähillä aikavirheillä. Osoitas kuule ne virheet kun olet noinkin kova tietäjä. Ja yritä sinäkin toki itse vastaavaa tai se boogiboy, otat vaan jonkun satunnaisen kappaleen ja siihen improvisoit treenaamatta rytmit. Huomaatkos myös, että se mitä sinä taas haukut, sitä muut ovat kehuneet kuitenkin tubessa. Jännä juttu. Tai ei oikeastaan.
Ehei. Mikke osoita oma virtuoosimaisuutesi. Soittosi täynnä virheitä. Hit song 1999 meni jo neljännellä tahdilla pieleen ja miksi aina sama maneeri. Etkö huomaa eli oletko jotenkin tyhmä?
Mitähän maneeria tarkoitat? Hitsong näyttää koostuvan kymmenistä lyhyistä pätkistä tuon aikakauden kappaleita, joten ehkä on kuule nyt niin, että siinä vain testataan sitä kuinka hyvin päästään kiinni rytmiseen ykköseen ja itse kappaleeseen. Et taida tajuta asiaa, mikä siinä on olennaista.
"Sera on metsässä ja syvällä omasta tahdostaan. Hän on se ongelma, ei muut. Hän syyllistyy aikavarkauteen, missä kukaan ei opi mitään - hän kaikista vähiten. Hän ei tähtää keikalle, mutta on jo nettikeikalla selittelemässä narsistisine kehäpäätelmineen asioiden tilasta ja olemuksesta. Onhan se kiva, että kaikki saavat ilmaista itseään ja musisoida, mutta tässä tilanteessa muiden olisi kannattanut kannustaa häntä vielä saamaan hänen vaimonsa kuvittamaan A3-arkeille rumpukellarin seinälle miehensä rumpucovereiden mieleen tuomat mielikuvat."
Tuoko nyt oii mielestäsi pedagogi ja jatsimuusikko? Et ole vielä vastannut, että pitäisikö Mikken mennä vähän kommentoimaan tuon henkilön kirjoitusta. Kysymään, että onko kusta enemmänkin päässä, vai mistä innoitus tuollaiseen typerään ja aika epäammattimaiseen selitykseen? Muistahan, että tuon samaisen ketjun mukaan MIkke kuitenkin kelpaisi jo ihan keikallekin soittamaan, ja muista, että nuo tuolla ovat nähneet sellaisia videoita, joita ei ole harjoitelu millään tavalla, vaan ne on vain soitettu.
Laitahan tähän linkki jo alle, että missä tuollaisia lukee, ja sitten tuon kirjoittajan nimimerkki palstalla.
Laitahan sairasboogie linkki mistä tuo löytyy, niin mennään vähän palstalle kyselemään mikä tuota kaveria vaivaa.
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=52&t=186116&o=2360
Kyllähän se on yksi fakta lisää, että kuka tahansa joka saa aikaa tuollaisen soiton improvisoidusti ja ensimmäisellä soittokerrallaan, on todella suuri soittajavirtuoosi. Jos et tätä ymmärrä, niin puhtaalle tyhmyydellesi asian suhteen ei sitten voi yhtään mitään, eikä se parane siitä, että sekoilet ja esittelet sitä tyhmyyttäsi joka päivä.
käyhän kommentoimasa.
Hienoa. Nyt voitkin sitten seurata asioiden kulkua.
Käyhän lukemassa.
Ei varmaan jatsiukko ole nyt mielissään, jos lähtee keskustelemaan ollenkaan, mutta eipä ollut Mikken päätös.
Laita Mikke sinne joku videoistasi, jossa soitat jotain jatsia. Saattaa alkaa porukalla hymy ehkä vähän hyytymäänkin sen jälkeen. Varsinkin jos kyseessä siis on jatsia soittava tyyppi
Mitä helvetin asioiden kulkua?
Ihan ajassa minusta kyllä kulkee suunnilleen joka kappaleella heti kun soittaja pääsee aaltoon kiinni. Tuo on kyllä hieno harjoitus, kappaleet vaihtuvat nopeassa tahdissa ja soittajan pitää päästä niihin sisälle samantien.
"käyhän kommentoimasa."
Hyvä ja lyhyt kommentti, joka nostaa ns. Mikke-tietoisuutta kyllä nyt ihan helvetisti.
tuo on kylläkin näyter maanpäällisestä helvetistä. kuinka pyhän Lupojan nimeen kukaan voikaan soittaa noin epävireisesti. Kristuksen sovitustyön ja pyhyyden nimeen, eikö tuollaista voisi kieltää mitenkään. Tällainen kauhea soitto taistelee kaikkea kaunista ja Jumalallista vastaan. Tuo on suoraan helvetistä
"Treenaamaan samoja juttuja ihan helkkaristi lisää, mutta asettaen pääpaino kapulan vapaalle liikkuvuudelle ja yleiselle rentoudelle."
...Mikken bändi nimi on "Mytomaniac Street Peaches". Mikke on muusikko, jonka pääinsrumentti on bongorummput. Hän hakkaa niitä voisarvillaan. Lavashown yhteydessä lentää kipinöitä smirgelistä ( Mikken työpajalta lainassa) , mikä lisää taiteellista vaikutusta. alunperin Mikke luuli vaikutuksen nimenomaan tarkoittavan korvavaikun määrää, mutta eras sibeliusakatemian pingpong osaston prohfessoori, samalla kun sai orgasmeja, kertoi, että vaikutus jotain muutakin. Puikku työmyyrät väsäävät paraikaa Mikkestä juttua modern Drummer-lehteen . Artikkeli lisää lehden ipact factoria eksponetiaalisesti. odotamme, mitä uutisia viidakkorumpu tuo. Siihen asti näkemiin pääkalloluolasta.hek hek töörööyt
Hienoa, että jorma peter olet takaisin kommentoimassa miken kyvyttömyyttä ja laittamassa asioita järjestykseen. Toisaalta, kaikkihan tiedämme, ettei mikke osaa soittaa
samaa paskaa. Samaa jauhantaa ja kaikki tietää totuuden mikken soitosta. Huonompaa saa hakea. Lopettakaa jo.
Niin on tosi maneerista ja kaavamaista. Eikö Martti Kuppila tosiaan enää muuta irtoa, kun tuota vuosia toistettua hullunkaavaa? Et ole kehittynyt millään tavalla, mutta Mikke on koko ajan.
Sillä on nykyisin sellainen urheiluautokin, jonka joku käski kaikkia palstalla olevia hankkimaan. Mikke sitten hankki sellaisenkin.
"Hei..pakko tunnustaa, mutta katsoin yhden Mikken paukutusvideon."
Minkä videon katsoit? Itse katsoin tämän, pakko tunnustaa:
http://www.youtube.com/watch?v=wN8HJPCof5Q
Voi Luoja, tyyppi hakkaa taistalkan mombasan alkuun jotain fuckin marssirytmiä? oh my god. avian kertakaikkiaan mautonta. mutta kun ei tuo tyyppi osaa edes soittaa.. kyllähän tämä jo vaatisi youtube tilin sulkemisen??
Mitä vittua tuo 1.20 kohdalla oleva pamputus on???? SEHÄN EI MENE EDES SAMAAN RYTMIIN??????uskomaton pas-kaa
Miksi tuo mikke ei osaa analysoida soittoaan?
Varmaan siitä syystä, että kukaan ei osaa kertoa, mitä sellaisella "analyysillä" tarkoitetaan? Niitä kun on erilaisia.
No eikös sankari voi itse analysoida ja valita itselleen sopivimman tavan? Ei varmaan nyt kannata takertua tuohon asiaan vaan ajatella, että se tekee asian sinulle helpommaksi..vaikka tuskin tekee, kun ethän selkeästi edes osaa soittaa.
Tiedätkö mitä sellaiset analysointitouhut ottavat aikaa? Oletkohan sinä jotenkin sen arvoinen, kun Mikken videot kuitenkin ammattilaisille ovat ihan selvästi todistaneet hänen osaavan soittaa. Ilman, että heillä on mitään tarvetta pyydellä analyysejä mistään asiasta, jotka ovat päivänselviä, jos on edes muutama vuosi tullut harjoiteltua soittamista, eikä vain soittajan leikkimistä netissä, mikä oli sairasboogin lempipuuhaa. Hänhän on eläkkeellä ja on aikaa leikkiä erilaisia roolileikkejä netissä.
Eli nyt kun et tiedä edes mitä haluat, haluat kuitenkin, että toiset kuluttavat paljon aikaa tuollaisen nimimerkkihullun jatkuvia mielenmuutoksia tyydyttääkseen?
Ei se ihan niin mene. Mielenterveysongelmaisille palstamarteille ja sairasboogeille on oma osansa ajasta, mutta jos pitää kuluttaa vaikka kaksi päivää jonkun kappaleen rakenteen analysointiin, niin se ei kannata taloudellisesti, ja lisäksi Mikken virtuoosimaisuus on olemassa tuntikausien analysoinneista huolimattakin.
Jos et edes tiedä mitä haluat, niin rutise jatkossakin toki maneerista sönkötystäsi, kun se on niin perinjuurin tuttua sinulle.
ei todellakaan tarvitse ruveta analysoimaan asiahan on täysin päivänselvä.. videot ja siellä näkyy surkeaakin surkeampi mies, jolla lippalakki puristaa ohimoista aika runsaasti. maneerista vimmattuna hakattua soittoa, epätarkkaa ja rasittavan arkista soittoa
Kumma, että kaikesta kaavamaisesta ja vuosia ahkerasti harrastamastasi valittamisestasikin huolimatta jopa musiikin ammattilaisetkin kehuvat Mikken soittoa, muistahan aina se. Ainakin jos sinäkin saa päähäsi leikkiä jotain ammattimuusikkoa, joka ei tiedä mitään mistään, kuten se sairasboogiepoika.
Hei, ei tarvitse ruveta analysoimaan. Asia on selvä eli olet surkea soittaja.
...Joo joo yritetään muistaa, että kaikki maailman parhaat muusikot ovat kilpaa kehuneet juttujasi ja muistetaan toki ilman muuta että voisarvien kasvu senkuin kiihtyy ja ilman muuta - laitan nyt ruksin seinään - Modern Drummer lehteen tulee rytminen joulutarina oikein Mikken yksinoikeudella.
Ei "kaikki" ole kehuneet, mutta eivät ole myöskään haukkuneetkaan. Se on totta kuitenkin, että ammattimuusikot ovat kehuneet. Muistahan aina se kun mikke-sekoilet. Sairasboogissa taas ei ole kenellekään kehumista.
Hei, joo olet oikeassa- älä nyt vahingossakaan kerro ikinä kenellekään, miksi soittosi on omasta mielestäsi hyvää. Uskotaan ihan varmasti, että jotkutovat haukkuneet, mutta ammattimuusikot ovat kehuneet ja niin tietenkin se joku professorihan sanoi, että sun pitää mennä sinne sibeliusakatemiaan opettamaanja ilman muuta on eittämättä yäysin selvää, että voisarvesi ovat kasvaneet jo hyvin suuriksi, puhumattakaan tuosta modern drummer lehden jutusta, jota ahkerat toimittajat pakertavat nytkin yötä päivää. Seon nyt juuri tällä hetkellä ko. lehden kuumin case.aivan sokaistuneina ihailustaan sinun maneerisesta soitostahan he ovat.niin ilman muuta,olet varmaankin sitten oikeassa ja tottakai olit ensimmäinen joka totesi, että alkomaholi on vaarallisempaa kuin kannabis... ja juuri se Möllerkin soitti ja kertoi, että sinä itseasiassa alunperin kehitit moeller- tekniikan ja juuri otsassa kasvaviesi sarvien vuoksi olet universumin paras rumpali. Asiahan on nyt siis ihan selvä. ei siis tarvitse harkita mitään todistamista. Helpompaa siis olla vain universumin paras soittaja, mutta pystymättä kertomaan miksi. Todella uskottavaa. Joo.
"Helpompaa siis olla vain universumin paras soittaja, mutta pystymättä kertomaan miksi"
hahahhaa
Joo, hei ja minä katsoin tämän
http://www.youtube.com/watch?v=Djfai7I-07w
mikken soitto on mielenvikaista läppandeerusta, ihan kauheeta
hahaha..muistan sen "Rytmisen joulutarinan" tyyppi kehuu itsensä maasta taivaaseen ja sanoo, että " eräs professori Sibelius-akatemiasta" sanoi hänen olevan timantti katukievien joukossa. On muuten tuo Mikke käyttänyt samaa vertausta itsestään, mutta pari kertaa sanoja ollut "eräs kuuluisa rumpali"..nooh, sellaista se aina on ollut, että valheella on lyhyet jäljet.
Joo, muistan minäkin tuon Modern Drummer-lehden jutun. Mikkeltä ( vai mikäs se hänen pseudonyyminsä nyt olikaan, no joku nettihäröilyssään keksimänsä nimimerkki) sanoi, että hänestä ( mikkehän ei koskaan puhu itsestään minä vaan kolmannessa persoonassa) tullaan tekemään ko. lehteen keskiaukeaman artikkeli. Ihan kuvillakin varustettu juttu. mutta mielestäni hän puhui vuodesta 2015 eikä 2014. No oli vuosi mikä tahansa, niin eihän sellaista juttua koskaan tulla tekemään..paitsi siellä Mikken päänupissa,
Sinne Mikken päänupppiin, sinne voisarvien väliin "mullistavan ajattelutekniikan" sekaan mahtuu seuraava: " there is nothing left in his right brain and nothing right in his left brain"
Käsittämätöntä mielenvikaisen sönkötystä edelleen.
Muistas kuitenkin, että se on vain sitä, psyykkisesti häiriintyneen kaavamaista sekoilua, ja MIkke on siitä huolimatta ns. aikuisten oikeassa maailmassa (jossa sinä et todellakaan elä) yksi maailman parhaita rumpaleita, jonka kehityshistoria on myös täysin ainutkertainen tunnetussa maailmanhistoriassa. Jos tiedät jonkun muun, niin kerrohan toki ihmeessä.
Mikke on yksi parhaista, ja se on samanlainen fakta kuin sekin, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde. Samanlainen fakta kuin sekin, että sinä olet todella häiriintynyt tapaus.
Nyt voit taas jatkaa mielenterveysongelmaisen pakko-oirepotilaan sönkkäämistäsi, ja niinhän sinä teetkin.
"eräs professori Sibelius-akatemiasta" sanoi hänen olevan timantti katukievien joukossa. "
Niinhän mikke onkin, mutta sanoja oli sinulla nyt väärä, mutta ammattimuusikko oli tuonkin toteaja, vaikka ei ollutkaan ko. professori. Hänkin tosin on asiasta oman osansa todennut.
Mikkehän alkaa olla jo hyvin tunnettu Suomessa, koska ei sellaiset asiat, joita MIkke on saavuttanut, jää huomioimatta ammattipiireissä. Kyseessä kun kuitenkin on täysin ainutkertainen saavutus, joka on vaatinut usean vuoden säännöllistä harjoittelua ja useita tuhansia treenitunteja. Ei ole minkään löysähousun tie se kulkea. Eikä sovi sairasboogille, joka voi sitten vain leikkiä olevansa ammattimuusikko, mutta mytomaanisen eläkepojan huimien haaveiden ja selitysten ja todellisuuden välillä on kuitenin valitettavasti ainakin 10 000 raskasta treenituntia. Se pieni ero.
"Timantti katukivien joukossa, joka painii raskaassa sarjassa." Niinhän MIkkestä on todettu tosiaankin.
joo joo (hullulle täytyy olla mieliksi)
koetapas nyt opetella soittamaan. ei sinusta ole edes puolustamaan omaa soittoasi, koska olet tosi huono, keksit vaan mielikuvitushahmoja ja juttuja. Hulluhan sinä olet, typerä mytomaani, joka kirjoittelet lapsellisia joulutarinoita ja uskottelet vakavissasi, että ihmiset uskovat sinun pystyvän kasvattamaan jotain ohimosarvia (lue voisarvet) ja että sinusta tehdään jotain lehtijuttuja. Olet niin kilahtanut, että uskot jo omiin valheisiisi.. Nämähän kaikki omia juttujasi, ei mikään niistä ole totta ja kaikki itsesi alullepanemia tarinoita eli olet selkeästi täysin kilahtanut ihminen ja tämäkin on selkeästi tullut kaikille selväksi. kaikki nauravat tuollaiselle tekotaiteilijalle, joka ei osaa edes soittaa..
hahha..nyt se on sitten ammattimuusikko..hahhahaa.. mikähän se on huomenna, varmaan sitten se professori..olisko vaikka itse Himanen?? no riippuu tietenkin Mikken rekisteröimästä nimimerkistä.
Hei, ammattilaistenkin mielestä mikke kelpaa ihan keikoillekin. Niin tässä ketjussa on jo esitetty. Ei se silloin voi kovin huono olla, vaikka onkin tietysti sinun mielestäsi huono vaikka soittaisi miten hyvin tahansa, koska olet sillä tavalla sairas.
Itse tykkäsin tästä mike-videosta ja näköjään muutkin ovat tykänneet
http://www.youtube.com/watch?v=gOLhqBs_0n0
Siellähän hän ihan omalla nimellään ja naamallaan kehuu MIkken soittoa, joten onko sinulle nyt vain liian vaikea rasti lukea asiasta? Vai etkö tunne Suomen legendaarisia ammattirumpaleita?
Mahtavaa. Himanen ilman muuta lisää tähän p referensseihinsä ja on täysin selviö, että hän saa haluamansa apurahan.
Lataamassasi Sillanpään "Satulinnassa" on yksi tykkääminen ( sinä selvästikin jitse laitoit tuon tykkäämisen) Siinä ei ole mitään kommentteja, ei ammattilaisten tai kenenkään muunkaan esittämänä.Eli kyllä se aika huonoa soittoa on. Olet täydellisen huono soittaja ja senkin ajan, minkä käytit haaveiluun ja jankuttamiseen påalstalla, olisit voinut hieman enemmän kewhittyä soittajana.
yes, järkyttävää paskaa tuo mikken soitto! järkyttävää
MInä jouluna se rytminen joulutatrina tuli. oliko joulu8 2010 vai 2011. Eikös se ollut se Mikke, joka kirjoitti sen jutun. siis omalla nimimerkillä?
Onko kukaan koskaan laskenut, että kuinka monta eri nimimerkkiä se tyyppi on keksinyt. Meinasin lentää selälleni naurusta, kun luin että hänestä joku lehtijuttu!!
Melko todennäköistä, ettei hän paljoakaan harjoittele.siksi niin huono soittaja
M oi, ei varmaan kannata katsella huonoa soittajaa ja sitten kommentoida. Siis ei hän minunkaan mielestäni hyvä soittaja ole, aika huonohan hän on, mutten kuitenkaan tee avausta asiasta. Kukkii se perunakin, u know?
kauhean huono soittaja tuo mikkihiiri
Pakko tunnustaa, etten ikinä hauku ihmisiä mutta mikken kohdalla tehtävä poikkeus. Hän on aivan kamala. Toisaalta tämä ei ole haukkumista vaan asiosta kesqustelua
Mikke on anuksesta
Naulan kantaan, mukke on persreiäjästä koko tyyppi..
kauheee soittaja
Nykyään se kuitenkin on ammattilaistenkin silmissä rumputaidetta, joten jos et ymmärrä sitä, sille ei voi mitään. Mutta ammattilaiset ovat puhuneet, joten jos olet eri mieltä, mene väittelemeään heidän kanssaan asiasta, mutta jätä tämä palsta aiheen suhteen rauhaan.
http://www.youtube.com/watch?v=e8r-Qt7PSL8
tuon katsoin, se on taidetta.
näyttää helpolta, mutta vain mukke kykenee siihen.
huonohan se mikke on aina ollut. Vanha aihe palstalla, eikä mikke pysty asiaa päinvastoin todistaman, vaikka lukuisia mahdollisuuksia hänellä on ollut...
Uskomattoman huono hän on, ei muuta!
aivan pohjanoteeraus, siis täydellinen vain siinä, että niin huono