epävakaa persoonallisuushäiriö? vai muuten vaan SEKÖPÄÄ.??

Jos ei muista lapsuudestaan mitään, niin usein se on merkki oire siitä, että se ei ole todellakaan muistamisen arvoinen ja on torjuttu täysin alitajuntaan. Samoin tuo kokoaikainen poissaolon tunne kielii, että olet joutunut kuin sivuun oamsta itsestäsi ja sinulla ei ole yhteyttä tunteisiisi.
Auttaisko jos kävisit paikoissa, joissa olet viettänyt lapsuuttasi. Katsele kuvia. Jos kysele sukulaisilta, lapsuudestasi.
Ilman terapeuttista keskuteluapua voi olla vaikea saada psyykettä tasapainoon kun on noin heittelevä mieli.

kiitoksia paljon. oon luullut että olen vain sekopää. moni on asiasta huomauttanutkin. "mikä sua oikeen vaivaa" mut nyttemmin ruvennut lukemaan ja perehtymään asiaan..niin huomaan ja jopa pelottaa kuinka paljon löydän yhtäläisyyksiä itsestäni jopa pelottavan paljon asiat täsmää. toisaalta olis huojentavaa jos löytyis syy minkä takia olen "tällainen" . en pysty ns."normaaliin elämään", parisuhteeseen, ihmis-suhteisiin taikka työsuhteisiin. Elän päivä kerrallaan. Olen vain miettinyt mistä lähteä apua hakemaan. Lääkkeitä en tahtoisi syödä. Ja muinkä hintaista terapiat ym ovat.

Kirjoittelet kuin omasta elämästäni!! Oon todella samanlainen kuin sä! Itsellä on trauma ja sen seurauksena dissosiaatiohäiriö. En ole psykologisissa testeissä käynyt mutta voi olla myös epävakaa per. häiriö tai mahdollisesti sekamuotoinen bibolaari. Ei tosin kannata tuijotella noita diagnooseja kun tuntuvat jakelevan niitä suht leväperäisesti! Kuin myös lääkkeitä.

Psykoterapiaa varten tarvitset psykiatrin b-lausunnon Kelan tukea varten. Kolme käyntiä muistaakseni riitti. Psykoterapia on paras "lääke" tällaiseen oman kokemuksen mukaan.

Tsemppiä kovasti!! Koitetaan sinnitellä vuoristoradasta huolimatta. Tuo on esim kamalaa kun fiilis vaihtuu just vaikka puolen tunnin sisällä. Ei pysy pää perässä :D.

Ihan kun lukisi omasta elämästä! Mulla on sekä dissosiaatiohäiriö että epävakaa. Terapia auttaa parhaiten..

Voisit kai koittaa päästä asuinkuntasi mielenterveystoimistoon, varata sinne aika.. ? Jos tuntuu että on vaikeaa puhua, niin aina voi kirjoittaa ja näyttää kirjoituksen jos se on helpompi. Suosittelen apua hakemaan!

Kuulostaa tosiaan hyvin tutulta.. Itselläni on myös dissosiaatiohäiriöitä tietyissä tilanteissa ja diagnosoitu epäväkaa persoonallisuus. Suosittelen myös matkaa mielenterveystoimistoon.
Terapia auttaa, vaikka se on pitkä tie. Lääkkeitä ei tosiaan kaikille edes määrätä, koska epävakauteen ei ole olemassa lääkettä! Itselläni lääkkeet määrättiin pitkään jatkuneeseen vakavaan masennukseen, mennessäni viimein hakemaan apua. Sain myös apua pitkää jatkuneisiin univaikeuksiini lääkkeistä, kun mikään muu ei enää auttanut. Ajatukset vaan laukkasivat päässä eikä nukkuminen onnistunut lainkaan.
Nyt on lähes viisi vuotta terapiaa takana, masennus voitettu ja elämäkin alkaa pikkuhiljaa olla hallinnassa. Parisuhdekin toimii, kun toinen osapuoli tietää tilastani ja ymmärtää sitä, silloin kun menneisyyden möröt kaatuvat niskaan. Avoimuus ja keskustelu pitää suhteen pinnalla. Samoin jatkuva itsetutkiskelu ja tiivis terapia. Toivoa on, tsemppiä sinulle!

Mulla kans mielialat vaihtelee rajusti. Stressaannun todella helposti mm. raha-asioista. Tekisin mitä vaan saadakseni rauhallisen ja tasapainoisen luonteen. Pahimpina hetkinä epäilen ihan kaikkea ja kaikkia! Luottamukseni on petetty monta kertaa ja nykyisin olen orpo koska vanhemmat ja isovanhemmat on kaikki kuolleet.

Ärsyttää ettei ihmiset jätä silloin rauhaan kun tahtoo olla rauhassa vaan meinaavat, että on pakko olla jossain verkostoitunut. Inhoan holhousta! Sikäli järki pysyy aina päässä, että huolehdin rahoista parhaan mukaan, että laskut saa maksettua ajallaan. Kadehdin maaimassa niitä, jotka saa elää omakotitaloissa omalla tontilla, jossa naapuri ei ole perseen takana kiinni. Työkseni voisin olla maanviljelijä tai tehdä jotain maanläheistä työtä RAUHASSA!

Minulla dg bipo II ja epävakaa pers.höiriö eristäytyvin piirtein.

Bipolääkkeet olivat tappaa minut, vetivät hitalle ja veivät järjen/muistin/tunteet/elämänhalun..

Allekirjoitan epävakauden mutta bipoon en usko.. todellakin ajanmukaisen muotidiagnoosin sain jonka vuoksi nyt elämän elämääni kuin painajaisunta, koska jos ja kun työnantajani tuosta biposta saa vihiä lennen firmasta ulos kuin tuokkonen.

Minullakin mielialat vaihtelivat ennen tuon tuosta, mutta kokemani psykoottinen masennus teki kohdallani tavallaan selvää jälkeä. Pääni nollaantui ikäänkuin minut olisi ohjelmoitu uudelleen; nyt en hermoile oikeastaan mistään. Jos en työpäivän jälkeen jaksa lähteä lenkille niin mitä sitten? Ollaan kotona ja lenkkeillään myöhemmin, tai jos esimies tai asiakas haukkui töissä minut huonoksi niin oikeasti en anna tuollaisille enää sellaista painoarvoa kuin ennen psykoosiani.

Nykyin yritän ottaa asiat rauhallisesti ja elän säännöllistä tavallisen tympeää elämää. Töitä, kotiin, vapaa-aikaa ja nukkumaan. En jaksa mitään liikuntakerhoja tai muitakaan ihmismassa harrastuksia, työpaikalla täytän sosiaaliset tapahtumani ja vapaa-ajalla kerään voimia.

Toisaalta huomasin psykiatrian järjettömyyden kun ensimmäinen psykatrini kielsi minulta työnteon, harrastukset ja ihmissiuhteet; hänen mielestään minun paikkani on työkyvyttömyyseläkkeellä, päivät kotona hengaillen. Hän kielsi minulta harrastukset, meikkaamisen ja musiikinkuuntelun.. koska edellä mainitut seikat vetävät minut lääkityksestä huolimatta maaniseen tilaan.

Toinen psykiatri kauhuistui kollegaansa neuvoja, hän kumosi kaiken ja kehoitti elämään normaalia elämää. Antoi luvan musiikinkuunteluun, urheiluun ja meikkaamiseen sekä ennenkaikkea hän sanoi minulle, että lähde töihin hyvä ihminen sullahan on asuntolainaakin. Ensimmäinen psykiatri käski siis jäädä kotiin eläkkeelle ja antaa mennä kodin pakkohuutokaupattavaksi, sen jälkeen voisin hakea velkajärjestelyä.

Todellakin hyvin eri näkökantoja saman ammattiryhmän edustajilta. Ensimmäisen lääkärin epäilen olevan itse mielisairas omituisene neuvoineen.

Kunhan olen saanut itseni oikeasti kuntoon ja elämä rullaa, olen päättänyt tehdä tuosta ensimmäisestä lääkäristä kanteen. itse selvisin hänen omituista neuvoistaan ja sairaista lääkemääräyksistään, mutta jos hän jatkaa tuota linjaa miten monta ihmiselämää tuollainen psykiatri jatkossa tuhoaa?

todella paljon kiitoksia vastauksistanne! ja jotenkin helpottaa etten ole yksin tässä maailmassa jolla tuntuu "viiraavan päässä" (anteeksi en tarkottanu sitä sillälailla. :) mutta että on kohtalotovereita. Ja asiaan perehtyminen ja itsetutkiskelu auttaa ymmärtämään. ja uskallus lähteä puhumaan ja purkamaan asioita ammattilisille ja myöskin läheisille. koska kauaan tämän kanssa ei jaksa..kolmekymmentä lähestyy mittaria ja tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi yhtään missään ja ahdistus sisällä on niin kova että yksin ei enään vaan jaksa. tuhoan kaikki tärkeät asiat lähelläni ja ajan ihmis-suhteet raunioon.. etenkin parisuhteen..nyt olen jo poikaystäväni kanssa asiasta keskustellut. On ymmärtäväinen.