Ujous juuret lapsuudessa

olen kyllä samaa mieltä että voi juontaa lapsuudesta, meidän perheessäkään ei oikein kunnolla tunteita näytetty, ei myöskään koskaan kehuttu vaikka aihetta olisi ollut.. Ja aina hyssyteltiin. en oppinut hyväksymään itseäni, eikä itsetuntoni rakentunut normaaliksi.

Sieltä lapsuudesta tunnen itsekin saaneeni tämän ujouden mitä taakkaa olen kantanut. Muistan samanlaisia kokemuksia , ei halauksia, ei tunteiden näyttämistä, eikä näytetty rakkautta. Vanhemmat riitlivät ja pyrin olemaan kiltti. Nyt sitten hyvin yksinäinen vailla ystävää ja ikää jo 45. Voisinpa saada ujouteni pois ja ystävän edes yhden.

kylläpä on samanlaiset kokemukset ja havainnot teillä ja ikääkin saman verran ,väkivaltaa en ole kokenut mutta muuten ,pahin ujous on kylläkin vuosienmyötä karissut mutta siellä se taustalla vaan on.Aloittajalle sanoisin rohkeasti vaan ihmisten seuraan ,ei kaikkien tarvi olla suunapäänä osallistuu vain periksi ei anneta.

Ihan samanlaiset lapsuudenkokemukset täälläkin. En ole niinkään ujo, mutta jotenkin estynyt. En osaa olla oma itseni. Sosiaalisuuteni kehittyi parempaan suuntaan ehkä kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti, kunnes lähdin alamäkeä ja nykyään en eron jälkeen osaa oikein ollenkaan puhua ihmisille.

Kaipaan todella kipeästi ihmisten seuraa, mutta kuka tällaisen puhumattoman kummajaisen kanssa jaksaisi olla. Ei kukaan.

Minua ei haittaisi puhumattomuus. Jos toisen kanssa olisi muuten hyvä olla, niin se olisi tärkeintä. Voisihan sitä puuhailla kaikenlaista, jos ei puhuttavaa olisi. Ei kannata siitä masentua, jos ei kovin puhelias ole.

Samanlaisia kokemuksia myös itsellä lapsuudesta. Henkinen väkivalta suurimmaksi osaksi jättänyt jälkensä & en uskalla päästää ketään lähelle itseäni, peläten että menneisyys toistuu. Yksin tulen tod. näk. olemaan lopun elämäni, ellei suurta ihmettä tapahdu. Haaveet perheestä olen jo haudannut, onneks kummilapset tuo iloa elämään.

Kiitos kirjoittajalle ja vastanneille. Samaa maata ollaan. Siinä on ansaitu vaihtoehto, kertoa muille että painukoon sinne minne kuuluvat. Sukulaiset mukaan lukien. Jos ei ole kenelle osoittaa kunnon vitut... kiipes langallee.. Mielestäni vasta silloin on oikea kohta puhua hommat muille ulos.

Itse en voi, enkä halua ymmärtää, että yli 4-kymppiset selittävät edelleen oireitaan lapsuuden traumoilla. Vaikeita vaiheita on ollut monien lapsuudessa ja elämässä ylipäätään, mutta ne pitää jättää taakseen ja jatkettava pää pystyssä eteenpäin. Näin itse ajattelen ja olen myös tehnyt, tuleen ei kannata jäädä makaamaan.

Kuinka paljon pitää sairas olla jotta luokitellaan sairaaksi.Imiset jotka mekastavat suu päälaellaan missä vain,kuinka terveitä he ovat millä mittarilla mitaten.Miten terve on oltava saadakseen panetella toista ujoudestaan sairaaksi.Yritetäänkö väittää että maapallolla olisi täysin terveitäkin? onko mahdollinen väittäjä isekkään terve?

Kuinka paljon pitää sairas olla jotta luokitellaan sairaaksi.Imiset jotka mekastavat suu päälaellaan missä vain,kuinka terveitä he ovat millä mittarilla mitaten.Miten terve on oltava saadakseen panetella toista ujoudestaan sairaaksi.Yritetäänkö väittää että maapallolla olisi täysin terveitäkin? onko mahdollinen väittäjä isekkään terve?