Entisen sefun

pillinmukaan kulkee ketju.Sääli monet omilla aivoillaan ajattelevat jäävät varjoon.
Tehkää aloituksia,kertokaa,niistä kolotuksista,ryytimaankitkemisistä ja vaikka haleista sen läheisen kanssa.
Minulla toi muistisaisas ukonköriläs on elämääni eteenpäin vievä kokonaisuus

18

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä kummallinen maininta on näistä entisistä sefuista ihan otsikkona:D
      Aikanaan mökillä luin arkistoa huvikseni, ja eikös sielläkin ajoittain joku Billmann sai arvosteluja niin maan perusteellisesti--nyt alkoi jo naurattamaan!

      Juupa juu, lähtemättömät jäljet on jättäneet rituliininkin oppositimieleen, mutta mitäpä näistä.

      No olihan eilen täällä yrttien istutusta ulkoruukkuihin, lähinnä basiliikkaa, joista olen jo saanut satoa kuivatettavaksi.

      Villiintyneistä mansikoista aina jonkun virkistyksen saa, ennenkuin lintuset ne napsii. Siiliä en ole muuten nähnytkään tänä vuonna
      joskin hyviä piiloja löytyy pihaltani.

      Kolotuksista, juu u, etupihan pihapuiden roskia eilen siivoilin ja pyllistelin niin että selkä natisi, vaan hetken tanssahtelin hulaa,...jo asettui kohtaalleen! Taas huvittaa kun muistan Puntini siellä Sipoossa sanovan tahallaan --- * sillä kohtaalla*

      Nyt onkin aamuaskareiden vuoro,...perjantain mukava pikkusuorimisen aika, ennen muita menoja.

      Hyvää jatkoa päivälle!

    • Voi kuinka tärkeää on,että sini-sirkku kerrot kuinka sinä koet tämän päivän,voimme sivuuttaa sen tuskan jota koen muistisairaan myötäeläjänä.
      Sinä Ruunen kera voitte elää siellä,mikämikä maassa,joka on haasteelisin keino paeta todellisuutta

    • Juu --mekin ollaan oltu oikein aamuvirkkuja "taas>2 jerrynkanssa -- käytiin kaupassa ,ennen perjantai ruuhkia . Ja ei hellettäkään taida olla tulossa --tällaista mukavaa pilvipoutaa vaan .

      Rituli -- kaikilla meillä on jo "tähän ikään " ollut omat painiottelut elämän kanssa -- kyllä me sinun kanssa ollaan myötäeläjiä -- ja ymmärretään .
      Jos nyt pikkusen muistan sitä nuoruutta --kun mies oli vakavasti sairas . Ja tuossäkin oli käytävä - ym. ---ym-- :=(
      Kestä -- kirkkaamman Kruunun saat . Tyhmä sanonta muuten . Kenenkääs keksimä .

      • Tämä aikuistenhiekkalaatikko jolla aivotoimintaamme elimimioimme ei saa olla kaavoihin kangitunutta,sitä yritän tuodan esille.Se että yksi lensi yli käenpesän ei tarkoita,että laumasieluja olisimme


      • rituliini_38 kirjoitti:

        Tämä aikuistenhiekkalaatikko jolla aivotoimintaamme elimimioimme ei saa olla kaavoihin kangitunutta,sitä yritän tuodan esille.Se että yksi lensi yli käenpesän ei tarkoita,että laumasieluja olisimme

        Sorry,pöpilälstähän se yksi otti hatkat,jatkoa edelliseen mielipiteeseen.Hyvä leffa ja todella hyvä näyttelijä,en muista nimeä,siis taas olen saanut vaikutteita hoidokiltani


    • hulvatonhapeli

      Tällä ryhmällä on uusi sefu josta eräs (nimimerkkiä en mainitse) kirjoitti riemuissaan sumppilaan.
      Siis kanssakirjoittajistamme valittu...amen

      • Voi hyvä jyssäys,että laumanvartija meille hupakoille,johan siinä menis katekismus uusiin kansiin,jo vain.
        Jos tämä meno vielä kangistuu,niin soronoo,pelkkää musisointia


    • PLIIIIIS!

      Mainitsisit nikinkin nyt, ole niin kiltti!

    • II elämä

      Minäkin .
      Harva meistä päässyt helpolla tai hellien tähän pisteeseen, elämänkoulu piikkeineen ja jopa itse aiheutettujen mokien kautta tässä voidaan olla onnellisia, kun on selvitty.4
      Pitkä olisi minunkin listani jos kaiken kertoisin, sitä en tee, jo oman mielenrauhani takia, kärsitty mikä kärsitty nyt elän rauhallisia eläkepäiviäni niin pitkään kuin Luojani suo, minun Luojani on armahtavainen ja anteeksinatava, ja minulla on hyvä olla.

      Toivon sitä samaa teille kaikille tänne ja kotiinne.

    • Aloitteellinen,mutta en pyrkyri lista ykköseksi tiettävästi ole.
      Se aika jonka voin koneella viettää,luen mieluummin,kuin otan kantaa mielipiteisiin.Tänään toi testosteroni vei voiton naisen kehossan ja sai minut käyttäytymään kuin mies,siis avoimin mielipitein.Onko se niin väärin,kertoa miltä minusta juuri nyt tuntuu?

    • Ja mitäänkö väliä

      ei ole muilla kirjoittajilla ja heidän tunteillaan? Voit hyökätä ruunen niskaan äkkiarvaamatta kuin villipeto, ja sitten vain että kun musta tuntui siltä!! Ihmettelt kovasti jos joku laittaa miinuksen!!! onko minkäänlaista kasvatusta muutamilla täällä ollutkaan?

      • Nyt olen täysin ällikällä lyöty.Ja minäkö tunteeton ihminen? Enhän toki,tuntein meistä tuntee jokainen,olisiko hymyillevää Apolloa?
        Kuka hyökkää Ruuneperin reviirille,siis minäkö?Onko hän ertyissuojelussa?
        Tietääkseni tämä on avoin areena ja mittäänkö väliä,elämä jatkuu,kivat sulle


    • niin on se itsekkyys

      kin tunne. ja itsesääli. Eikö ruune ansaitsisi myötäelämistä vammaisuutensa kerrottuaan täällä.
      Ja meillä kaikilla on omat vammamme, näkyvät taikka näkymättömät, miten paljon äitini itki sodan aikana, kun elämä yllättäin muuttui aivan kauheaksi loputtomaksi raadannaksi vailla lepotaukoa , vielä ne hammassäryt. olisin tehnyt vaikka mitä jos olisin pystynyt auttamaan. Siinä on minun kipuni, vammaisuuteni. Ja elämäni läpi olen mennyt vaikeuden kautta seuraavaan. Sinulla on omat vaikeutesi ollut ja on, kuten meillä kaikilla. Ollaan ystävällisiä ja ymmärtäväisiä toisillemme, se ei maksa teille mitään. Kaikki eivät ole kovanaamoja jotka kestäisivät mitä tahansa.

      • Tottakai,hänelle kaikki kunnia,avoimmuudesta,me kaikki kan
        namme hänen kuormaansa,minäkin.
        Se sota me jokainen kannamme kohdallamme omana painolastina.Se että minä äidin hylkäämänä pentuna jouduin ilmaiseksi piiakski sukulaisten hoteisiin kahden vanhana,ei lievitä tuskaa.
        Kipuilu ja hyväksytuleminen vie aikansa,niin toivon myös sinulle


    • Minä olen jo ollut

      hyväksyttynä livessä niin pitkään kuin muistan, sitä en hae.
      Muttä hyökkäämättömyyssopimus tekisi eetwarttia. Kaikki emme ole kovanaamoja.

    • Se,että minä olen minä,voin valaista asiaa,olin lähes yksinhuoltaja lasteni ollessa pieniä.Olin myös työyhteisössä jossa 90 prossaa miehiä,siellä tiuukapipoisuus karsittiin heti kättelyssä ja minä olin hyvä jätkä.Kaiketi toi nöyristely,että insinöörille pitäis olla alamainen kalskahtaa näin haudanpartaalla olevilta tyhjänpäiväiseltä.Jokaiselle se sulka hattuun on vaatinut uhrauksia

    • Joukossanne

      Tuskin kenenkään pillin mukaan on pakko täälläkään tanssia, yksilöinä, toiset huomioiden ja tilaa antaen, mielipide- erot hyväksyen polku olisi tasaisempaa tallattavaa jokaisella palstalaisella.

      Kivien keräääminen kivittämistä varten, pahan mielen patoaminen ja sen jälkeinen laukominen syyttömille kanssakulkijoille, tänne palstalle, ei osoita kovin tarkkaan harkittua sadon tuottamista muiden luettavaksi. Joku voi saada osuman ja ainakin pienen kolhun herkkään pintaan. Koviksia emme ole ja pehmeyttämme emme halua julistaa, sehän luetaan täällä heikkoudeksi.

      Jos ja kun, oppii hyväksymään muiden kirjoitukset mielipiteinä, ei määräyksinä muuttaa omia tapojansa, saa täältäkin palstalta paljon ajateltavaa ja joskus jopa sellaisen viisaan ajatuksen josta on iloa ja hyötyä oman polun tallaajalle, jos uskaltaa myöntää toisen olleen oikeassa, ei aina väärässä ja määräämässä mitä ja miten.

      Eilenkin sain kuulla, laitoin voita väärälle puolelle näkkileipää, mutta minähän voitelinkin oman leipäni ja toinen voi voidella sinne tasaiselle puolelle oman leipänsä. Minusta kun oikea puoli on se kolopuoli. Ei hän määrännyt minua muuttamaan tapaani, vaikka oman mielipiteensä laukaisi kuin lain, vain näin, mutta minä teen toisin, riitelemättä erilaisuudestamme siinäkin asiassa.

      Sus, tuolla toisaalla kirjoittaakin hienon ajatelman jota voi soveltaa aina ja kaikessa. Jos rakastat, rakasta täysillä, jos vihaat, tee sekin täysillä, mutta onhan siinä sentään jokin raja pidettävä, tee se kuten itse haluat ja osaat, älä vaadi muita tekemään samoin kuin itse teet.
      Sus löytää usein juuri sen jujun jota minä ainakin täältä haen, ajatuksia antavaa ja omaa sisintä ravistelevaa viisautta.

      Turhaan täällä on luulla ja luulotella. Mitä väliä kuka sanoo ja mistä lukee, onko kotona kaikki hyvin vai huonosti, täällähän on yksilöitä joilla kaikilla on oma elämä ja omat ajatukset. Kaikille on tie auki eikä porteissa lukkoja, ei sefun, eikä sefuksi aikovan viritelmiä.
      Mukavaa sanailua kaipaamassa, mutta riitoja kaihtamassa on moni vähemmän julkisuutta kaipaava nikitön joilla on sittenkin ajatuksia, omastakin päästä, vaikka aloituksia eivät tee, eivätkä heitä sitä kiveä joka ehkä oli taskussa.

      • Joukossanne

        Tämä viestini on luvatta kopioitu aloitukseksi!

        En ole niin julkisuudenkipeä, että tekisin aamulla kirjoittamastani viestistä vielä aloituksen illalla !

        Se joka kopioinnin suoritti, kertokoon rehellisesti ettei ole minä, koska en kaipaa palstalta kiitoksia, enkä tekstieni kopiointia hyväksy missään muodossa ellei kerrota mista teksti on peräisin.
        Eikä minulla ole tarkoitus olla palstalla esillä millään nimimerkillä.

        Ilmoitan kopioinnista ylläpidolle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4503
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3304
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      2935
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2926
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2757
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2677
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2105
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1791
    Aihe