Hei, en nyt tiedä mistä aloittaisin, mutta tilanne on tällä hetkellä se että olemme muuttamassa omakotitalosta pois ja pelkään yli kaiken sitä että talosta löytyy kauppojen jälkeen jotain epäilyttävää kuten hometta tai muuta ja joudumme elämämme pituiseen kurimus-helvettiin. Syytä peloille ei erityisesti ole, itse olemme asuneet yksitoista tervettä vuotta talossa eikä ns. pommeja ole tullut vastaan joten... :)
Koko elämäni olen pelännyt pahinta; tässä parit esimerkit.
- lapsena pelkäsin kuollakseni, että jään luokalleni enkä voinut pariin päivään ennen kevätjuhlia keskittyä mihinkään, vaan olin kuin viulunkieli pelosta ja jännityksestä.
- lapsena myöskin, pelkäsin että autossa on ajon aikana niin paljon painoa että pohja hajoaa motarilla
- maailmanlopun pelko
- pelko siitä että talo syttyy yhtäkkiä palamaan
- pelko siitä, että talvella katto romahtaa suuren lumipainon vuoksi
- pelko siitä että jollekin läheiselle tapahtuu jotain pahaa
- pelko sodan alkamisesta
Nuorempana pelkäsin mm. sitä että joudun katuojaan ja päädyn varattomaksi (en ole katuojassa :) )
- pelko petetyksi tulemisesta (nuorempana, ei enää niinkään)
- pelko työttämäksi joutumisesta (ei ehkä pelota enää niin paljoa)
- pelko vanhempien kuolemasta tai kärsimyksestä
- pelko vanhentumisesta, en koskaan halua joutua laitokseen tms.
Yleisestikin ottaen pelko siitä, että menetän kaiken, on tuntunut olevan läsnä pienestä pitäen. Samoin epäusko siitä, että asiat menisi menestyksekkäästi.
Sairauksia jne. en niinkään ole koskaan pelännyt, ehkä jotain pientä aivokasvaimen poikasta joskus, mutta mennyt aika nopeasti pelot ohi noiden suhteen.
Pelot tulevat aina silloin tällöin, eivät hallitse jatkuvasti elämää mutta jännityshetkiä aiheuttavat nimenomaiset suuret elämäntapahtumat. Tällöin vaikutukset ovat todella kiusalliset, sillä olen ärtynyt ja todella huono hermoinen ja tiuskin lapsille ja miehelle :(((( tästä olen todella pahoillani aina.
Osaako joku sanoa, mistä tällaiset pelot saavat alkunsa. Ihan normaali ihminen olen muuten, ehkä tavanomaista arempi ihmisten kanssa ja muutenkin sosiaalisissa tilanteissa.
Koko elämäni olen pelännyt pahinta; tässä parit esimerkit.
- lapsena pelkäsin kuollakseni, että jään luokalleni enkä voinut pariin päivään ennen kevätjuhlia keskittyä mihinkään, vaan olin kuin viulunkieli pelosta ja jännityksestä.
- lapsena myöskin, pelkäsin että autossa on ajon aikana niin paljon painoa että pohja hajoaa motarilla
- maailmanlopun pelko
- pelko siitä että talo syttyy yhtäkkiä palamaan
- pelko siitä, että talvella katto romahtaa suuren lumipainon vuoksi
- pelko siitä että jollekin läheiselle tapahtuu jotain pahaa
- pelko sodan alkamisesta
Nuorempana pelkäsin mm. sitä että joudun katuojaan ja päädyn varattomaksi (en ole katuojassa :) )
- pelko petetyksi tulemisesta (nuorempana, ei enää niinkään)
- pelko työttämäksi joutumisesta (ei ehkä pelota enää niin paljoa)
- pelko vanhempien kuolemasta tai kärsimyksestä
- pelko vanhentumisesta, en koskaan halua joutua laitokseen tms.
Yleisestikin ottaen pelko siitä, että menetän kaiken, on tuntunut olevan läsnä pienestä pitäen. Samoin epäusko siitä, että asiat menisi menestyksekkäästi.
Sairauksia jne. en niinkään ole koskaan pelännyt, ehkä jotain pientä aivokasvaimen poikasta joskus, mutta mennyt aika nopeasti pelot ohi noiden suhteen.
Pelot tulevat aina silloin tällöin, eivät hallitse jatkuvasti elämää mutta jännityshetkiä aiheuttavat nimenomaiset suuret elämäntapahtumat. Tällöin vaikutukset ovat todella kiusalliset, sillä olen ärtynyt ja todella huono hermoinen ja tiuskin lapsille ja miehelle :(((( tästä olen todella pahoillani aina.
Osaako joku sanoa, mistä tällaiset pelot saavat alkunsa. Ihan normaali ihminen olen muuten, ehkä tavanomaista arempi ihmisten kanssa ja muutenkin sosiaalisissa tilanteissa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
et ole ainoa. nuo pelot mun mielestäni johtuu lapsuusajantraumoista, ainakin minun kohdalla.
Taitaa olla jonkin sortin pessimismiä ilmoilla. Seuraavan linkin takana oleva kirja kannattaa vilkaista, ja siellä oleva testi. Itsekkin vastaavista jutuista kärsineenä ja tuota lukeneena voin sanoa että auttaa. Elikkäs.
http://www.tunnelukkosi.fi/
Hyvää kesää! :)
Lapsuuden traumat minullakin syynä, tein testin ja lähes kaikista tuli tulos erittäin vahva. Olen sen aina tiennyt mutta asioille ei vain voi mitään. Pelot hallitsee välillä niin paljon että menetän toimintakykyni, ahdistun, itken, hädin tuskin teen pakolliset arkiasiat. Psykiatri ja psykologi eivät ole auttaneet vaikka heillä olen käynyt, pahimmissa kohtauksissa käskettiin van syömään diapamia jota sain.
Ymmärrän noita pelkoja, koska nuo ovat lapsuudesta tulleita ja fobiaa on seurannut aina muita fobioita. Lumipalloilmiö, jolloin fobiat ruokkivat aina vain uusia. Näistä, kun jollekin kerrot, ei niitä kukaan ymmärrä, mutta aina on poikkeuksia ihan jo ammattiauttajissakin on. Itse olin arka lapsena ja arkuushan ruokkii pelkotiloja tietenkin, tajusin myöhemmin johtuvan kasvatustavasta, jolloin autot ajaa sun yli, koirat puree, vieraiden ihmisten luokse ei saa mennä. Kaikki nuo varoitukset äitini teki hysteerisellä huudolla ja noita en edes osannut pelätä. Omat pelkoni oli sitten jokin eksyminen metsässä, torikammo, en pelännyt pimeää vaan hämäräaikaa, tukkirekkoja pelkäsin ihan älyttömästi. Tajunneeni asian itse, tiesin ettei mitään pidä pelätä eikä varsinkaan etukäteen murehtia. Kyllä sinä tarvitset henkilön, kenelle on turvallista puhua.
Kiitos vastauksista ja linkistä. Hienoa kuulla, että tässä ei ainoita olla. Suurin osa päivistä (onneksi) on sellaisia, ettei moiset pyöri mielessäni, mutta stressaavan elämäntilanteen aikana tuntuu että jokin minussa muuttuu. Vielä kamalampaa on tajuta, että kylvän kurjaa tunnetta omaankin perheeseen saamalla raivareita ja järjettömiä ylilyöntejä pikku asioista. Suhteellisuuden taju hämärtyy ja kaatunut maitolasi voi saada tolkuttomat mittasuhteet, näin karrikoidusti.
Arjessa tuo arkuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko on ehkä ennemminkin ongelma. Ei aina tiedä, miten sitä pitäisi olla. Jännittää olla oma itsensä, sitten sitä alkaa puhua muka kiinnostavia asioita, muka kiinnostavalla äänellä ja sitä rataa. No, plussa on se, että kai ainakin jonkun mielestä olen ihan ok tyyppi, ja ehkä sitä itsekin voisi tutustua itseensä kunnolla.
Mukavaa kesää kaikille, ja keskustelen tästä aiheesta mielelläni lisää ja kuulen erilaisia kokemuksia :)
Voi kun täällä joskus olisi avointa ja vilpitöntä keskustelua eikä aina näitä iänikuisia mainoslinkkejä testeihin, joissa täytyy antaa sähköposti tai puhelinnumero.
RAHAAAAA! Sitähän täällä kerjätään.
Katohan linkki uuestaa. Ei siellä mitään sitoutumista tarvi tehdä. Ja edelleen kyseinen kirja kannattaa ainakin LAINATA kirjastosta. Voin taata että tuosta on enemmän apua kuin arvaattekaan.