Esmeralda

Olen mielenkiintoisessa tilanteessa, olen tavannut muutaman uuden miespuolisen tuttavuuden ja tällä hetkellä elämääni etsinkin elämänkumppania sekä ihmistä jonka kanssa voisin joskus perustaa perheen.
4 miestä on hämmentämässä "soppaa", kukin omalla tavallaan.
Mitä näet tilanteesta? Millainen mies jää rinnalleni kulkemaan?
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ristiverinen, nauravat silmät, ei kovin pitkä. Normaalivartaloinen ulkoilmamies. Liittäisin hänet tosiaankin ulkoilmaan, todennäköisesti työn merkeissä. Hän on kenties metsuri tai muulla tavalla puun kanssa tekemisissä. Ulkohommissa joka tapauksessa.

Äänestä

Hei, kiitos sinulle!
Yksi näistä neljästä miehistä on tosiaan ristiverinen, vain hieman itseäni pidempi ja hänellä on nauravat silmät :) Mies on liikkuvainen, sekä työnsä että harrastusten puolesta eli sillä tavoin liittyy ulkoilmaan, ja harrastaa esim. metsästystä. Ei siis kuitenkaan "ulkotöissä", mutta liittyy niihin kyllä. Rakentaminen ja kunnostaminen liittyy hänen ammattiinsa, puu siis kai tätä kautta.
Saatko muuta kiinni tilanteesta? Välimatka ja kiireiset aikataulut kiristävät hermoani juuri hänen kanssaan, heittäytymistä suhteeseen ei ole kumminkaan puolin tapahtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkautta vaiN kirjoitti:

Olen mielenkiintoisessa tilanteessa, olen tavannut muutaman uuden miespuolisen tuttavuuden ja tällä hetkellä elämääni etsinkin elämänkumppania sekä ihmistä jonka kanssa voisin joskus perustaa perheen.
4 miestä on hämmentämässä "soppaa", kukin omalla tavallaan.
Mitä näet tilanteesta? Millainen mies jää rinnalleni kulkemaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu