Asioista voi olla täällä aivan mitä mieltä hyvänsä, mutta kyllä Ray Waaraniemen saarna oli aivan kuten kristillisyytemme yhä opettaa. Ehkäisy on asia joka joitain puhuttaa ja yhä kasvavassa määrin sitä harjoitetaan uskovaisten nimeä kantavien keskuudessa. Se kuinka laajalti se hyväksytään ei oikeuta syntiin tässäkään asiassa. Vaikka ajassa meillä on vapaa valinta kaikissa asioissa, olemme me kerran vastuussa kaikesta.
Ajassamme on varmasti myös puhujaveljiä jotka puoltavat ehkäisyvälineiden käyttöä, mutta unohtavat samalla mitä Jumalan valtakunta opettaa. Raamattu kertoo useassa kohtaa että "kuulkaat mitä Henki seurakunnille opetttaa" .
Jumalan tahto ei ole mikään ihmisten päätöksellä muuttuva tahto.
Nykyaikana on erittäin helppoa lähteä tämän maailman humaniin ajatteluun, jossa haetaan inhimillisestä syystä lupaa syntiin. Ehkäisyasiassa on opetettu samalla tavoin Raamatun alkuajoista saakka aina näihin aikoihin asti. Kannattanee lukea Seppo Lohen kirjoitus aiheesta. Teksti on vakava muistutus aikamme ihmisille. Hän muunmuassa toteaa kuinka Jumalan valtakunta on jäämässä ehkäisykielteisyydessään yhä yksinäisemmäksi saarekkeeksi ja " merkiksi, jota vastaan sanotaan. Lk 11:30.
Ajassamme on varmasti myös puhujaveljiä jotka puoltavat ehkäisyvälineiden käyttöä, mutta unohtavat samalla mitä Jumalan valtakunta opettaa. Raamattu kertoo useassa kohtaa että "kuulkaat mitä Henki seurakunnille opetttaa" .
Jumalan tahto ei ole mikään ihmisten päätöksellä muuttuva tahto.
Nykyaikana on erittäin helppoa lähteä tämän maailman humaniin ajatteluun, jossa haetaan inhimillisestä syystä lupaa syntiin. Ehkäisyasiassa on opetettu samalla tavoin Raamatun alkuajoista saakka aina näihin aikoihin asti. Kannattanee lukea Seppo Lohen kirjoitus aiheesta. Teksti on vakava muistutus aikamme ihmisille. Hän muunmuassa toteaa kuinka Jumalan valtakunta on jäämässä ehkäisykielteisyydessään yhä yksinäisemmäksi saarekkeeksi ja " merkiksi, jota vastaan sanotaan. Lk 11:30.
Vastaukset 75
Vanhimmat
No niin, laittakaapas nyt se Raamatun oppi esiin, joka opettaa tästä aiheesta,katsotaan miltä se näyttää !
Amerikkalaispuhuja ei ilmeisesti olluut kovin tietoinen siitä, että kyseinen jyrkkä painostus ei ole Suomessa enää puhujien keskuudessa niin yleistä. Myös uskovaisten piirissä on ehkäisyn käyttö vähitellen yleistynyt ja sitä pidetään aika normaalina. Ainakin näin on kolmikymppisten keskuudessa.
Synnyttämällä taivaaseen? Kuoliko Kristus turhaan? (Miksi Jeesus, Paavali ja monet muut Raamatun merkkihenkilöt olivat sinkkuja? Miksi he eivät opettaneet maksimaalisen lisääntymisen oppia?)
Jos ei ole himoja, ei tarvi mennä naimisiin. Jos on himoja, niin naimisiin, paitsi jos ei vaan saa jostain syystä uskovaista puolisoa, on oltava yksin. Jumala antaa, jos antaa senkin puolison. Paavali opettaa, että parempi naida kuin palaa. Voi olla erittäin vaikea taistella lihan himoja vastaan, lankeaminen ainakin itsetyydytykseen on lähellä.
Oliko Jeesus sinkku? Tuskinpa vaan. Kolmekymppinen naimaton mies tuona aikana... Kirrko on vaan unohtanut mainita puolisosta, mitättömästä naisimmeisestä. ;)
Hyviä kysymyksiä.
Perustuuko uskomme raamattuun vai ei?
Eli melkoisella varmuudella taaskaan ei tule mitään selitystä, ei Raamatun kohtia väitteiden tueksim ei mitään.
tällaista tämä keskusteluksi sanottu on näillä osioilla.
ei nää mitään keskustele, kunhan heittävät jonkin fraasiläjän ja menevät meneojaan.
**selitystä, ei Raamatun kohtia väitteiden tueksim ei**
Valitettavasti vaikutat erittäin rajusti Raamatuilla aivopestyltä helluntailahkon upotushihhulilta, eli rikolliskesitakselta. Upotus klovnilta tai Kesitaksen kloonilta. Todennäköisesti häirikkö itse.
Miä siinä oli ävärin?
kesäesa, rauhoitu. nätisti ny, niin ei tarvi ottaa korvasta kiinni taas.
Ei niitä kohtia kirjasta tarvita vl.opissa riittää mitä puhveli sanoo ja sitä uskotaan ilman mitään Raamatun kirjotuksia. Eihän tv kieltoakaan ole raamatussa mutta hyvin sitä totellaan ja syntinä pietään, siis televisiota!
Vl opissa on kyse säännöistä kun niitä noudatat ole vl. ja siis uskossa.. Kehuvat sitten keskenään kuin ovat kalliisti uskossa. Hauskaa ...varmaan ;)
Kyllä se yleensä niin on ollut että mitä puhuja vaan sanoo "pöydän takaa", siihen ei ole vaadittu mitään perusteluja. Ei Raamatustakaan. Ajatellaan että siinä pöydän takana on suora yhteys Jumalaan, joka on antanut just oikeet Jumalan sanat suuhun miehelle joka siinä istuu.
"...melkoisella varmuudella taaskaan ei tule mitään selitystä, ei Raamatun kohtia väitteiden tueksim ei mitään."
Puhujien kokouksessa asiasta päätettäessä ehkäisy rinnastettiin murhaan, Se oli perustelu.
Tietoa ehkäisykiellon perusteluista eri aikoina löytyy tästä ja on muuten jännä lukea. Sivusto osoittaa sairaan vallankäytön jonka kohteena uskovaiset äidit ovat olleet vuosikymmeniä.
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy
Mikä lie nykyisin?
Mikäli maksimaalinen lisääntyminen olisi välttämätöntä taivaaseen pääsyyn, uskon, että Raamattuun asia olisi ohjeistettu selvästi. Mutta kun ei ole.
Ainoa ja tärkein Jeesuksen Kristuksen opetus kuuluu: Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi ja Herraasi Sinun Jumalaasi kaikesta sielusta ja sydämestäsi. Siinä on laki ja profeetat.
Ja miehen lähimmäisiin kuuluu ennen kaikkea hänen vaimonsa. Häntä pitää rakastaa niin, että hän ei väsy loppuun liian tiheiden synnytysten ja suuren lapsilauman aiheuttaman työn vuoksi.
Ja lasten kuuluu saada ihmisarvoinen lapsuus, ei puhkiväsyneen ja psykoottiseksi asti uupuneen, fyysisesti romun "äidin" hoitoa... Jos joku aidosti jaksaa ja haluaa niin paljon lapsia, se on eri asia ja se hänelle suotakoon ja onnea vaan. Näin ei aina taida olla?
No niin tuleeko niitä Raamatun kohtia aiheen tueksi vai eikö tule !
Heitä raamatun kohdat joilla perustelet synnillisyyttä.
NYT SITÄ RAAMATTUA!
- Lisääntykää ja täyttäkää maa!
Kiinalaiset ja intialaiset ovat siis parhaita ihmisiä maailmassa toteuttamaan tätä Jumalan käskyä.
Vähempikö ei riitä?
Entäs nyt, kun maa on jo täynnä eikä kaikille riitä ruokaa(kaan)?
On se kumma, että ei löydy raamatun kohtia synnillisyysväitteillesi.
Kuitenkin muutamat puhujaveljet ovat jääneet kiinni raiskauksista. Miksi niitä kauheuksia peittelette - raamatunvastaisella rippisalaopilla ?
Eikö omatunto kolkuta oikeista syneistä ja keksitte syntejä jotka eivät raamatun mukaan ole.
Mitkä kohdat?
Ehkäisy on kielletty lestadiolaisuudessakin vain siksi, että oikein uskovien määrä maksimoitaisiin. Kyseessä on myös vallankäyttö.
>Ehkäisyasiassa on opetettu samalla tavoin Raamatun alkuajoista saakka aina näihin aikoihin asti.
Ja mitä näyttöä tästä on? Mitä opetettiin hormonitoiminnasta ja siihen puuttumisesta 9. heinäkuuta vuonna 1234?
SRKn oppi ei muutu, ja vaikka muutuisikin, pitää vain uskoa SRKhon, kun se sanoo, ettei oppi muutu.
http://www.kotimaa24.fi/blogit/vanhoillislestadiolaisten-ehkaeisykielto-on-eettisesti-arveluttava ja tuolta 9. kommentti
Päivämies 1957:
"Kun me yksityiset kansalaiset, avioparit ja kodit olemme lainalaiseen yhteiskuntajärjestykseen sidottuja, olemme me siinä asemassa myöskin laillistettuun lääkärintoimeen nähden...me myös siirrämme vastuun syntyvyyden aiheelliseksi katsotusta rajoittamisesta kokonaan lääkärin vastuulle."
Päivämies 2.8.1967:
"Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous totesi yksimielisesti ja kristillisyyden aikaisemman kannan mukaisesti, että syntyvyyden säännöstely kaikissa muodoissaan on vastoin Jumalan sanaa ja ei sovi kristitylle."
Päivämies 1974:
"Perhesuunnittelu on synti kaikissa muodoissaan. Ei voi tulla kysymykseen kalenterin seuraaminen, ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen...se on Jumalan Sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi. Mutta sairauttakaan ei saa tehdä pahemmaksi kuin se todellisuudessa on ja näitä tekosyitä käyttää väärään tarkoitukseen."
Päivämies 14.2.1979:
"Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen."
Päivämies 12.10.2005:
"Vaikean sairauden tai muun ylitsepääsemättömän esteen edessä voidaan joutua ratkaisuun, jonka seurauksena uusi raskaus ei ole enää mahdollinen."
joo, päivämiehen (eli muutaman kulloinkin kynänvarressa olevan äijän) kanta heiluu sinne tänne kuiin tuuliviiri riippuen tietysti kulloinkin niistä äijistä
mutta sen sijaan kannattaakin katsoa mitä Raamattu asiasta sanoo koska se ei ikinä muutu
kas : Raamattu ei sano mitään
=> asialla ei ole Jumalalle merkitystä
Arvaanpa että tuo vuoden 1957 Päivämiehen kirjoitus on jonkun sellaisen henkilön laatima, joka meni pappiseriseuraan joka tapahtui pian tuon jälkeen vuonna 1960.
Yksi kiistakysymyksistä oli itseasiassa se että onko ehkäisy syntiä (tosin ei se keskeisin). Esimerkiksi helsinkiläinen Ilmari Soinsalon-Soininen puolusti avoimesti ehkäisyn käyttöä. Heikki Saari sanoikin että pappiseriseura syntyi siksi koska papit käyttivät ehkäisyä ja paaduttivat siten tuntonsa, ja sen johdosta eksyneet harhaoppeihin. Eriseuraan menneillä pappisperheillä oli melkein kaikilla vain vähän lapsia.
Noin näppärästi vl-mies tuomitsi Päivämiehen kirjoittajan ja iinä sivussa erään nykyisen johtomiehenkin, koska hänelläkin on pieni perhe.
Eiköhän sentään nuo Päivämiehen kirjoitukset ole kulloisenkin kannan mukaisia, vai oliko koko toimitus silloin eksyksissä.
Nämä seuraavat kohdat noissa Päivämiehen 70-luvun kirjoituksissa ovat niinsanotun uudenheräyksen hengen ja/tai kososlaisen hengen aikaansaannosta:
"...ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen...se on Jumalan Sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi." (Päivämies 1974)
Tämä toinen on tietenkin totta mutta hieman makaaberisti ihmishenkeä aliarvostavasti ilmaistu:
"Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen." (Päivämies 14.2.1979)
Muilta kohdin voin melkolailla yhtyä näihin nimimerkki "Näin se on":n esiinnostamiin Päivämiehen artikkeleihin, riippuen kuitenkin niiden tulkinnasta.
Voin hyväksyä tuonkin 1957 vuoden artikkelin sanoman jos sitä tulkitaan siten että ei puolusteta synnin tekemistä. Terveyssyistä tai vanhempien uupumisriskin takia on hyväksyttävää Jumalan sanan valossa pidättäytyä siemensyöksyyn johtavasta sukupuolielämästä. Siemensyöksyyn johtavasta seksistä pidättäytyminen ei ole ehkäisyä, eikä siten myöskään syntiä. Sukupuolielämä on nimittäin vapaaehtoista myös avioliitossa.
Jos on erittäin vakava terveysriski raskaaksi tulemisesta naiselle, ja jos pelätään etteivät aviokumppanit pysty pidättäytymään seksistä, voidaan vaimolle tehdä sterilisaatio. Jos edellä kuvatun kaltaisessa tilanteessa sterilisaatiokin on riski vaimon terveydelle, voidaan siinä tapauksessa sterilisaario tehdä aviomiehelle.
Ensisijaisesti edellä kuvatun kaltaisessa tapauksessa sterilisaatio on tehtävä vaimolle(ellei ole lääketieteellistä estettä), koska kysymys on vaimon terveydestä. Tällöin mies voisi vielä saada lapsia mahdollisessa seuraavassa avioliitossa, nykyisen vaimon kuoleman jälkeen.
Pieni perhe ei ole syntiä eikä myöskään häpeä. Ehkäisy on syntiä. Tarkoitin että pappiseriseuraan menneillä papeilla oli melkein kaikilla pieni perhe ja että siitä huomaa tilastollisesti että todennäköisesti monet heistä käyttivät ehkäisyä, vaikkakaan eivät ehkä kaikki. Jotkut pappiseriseuraan menneistä papeista myös ilmaisivat ääneen hyväksyvän kantansa ehkäisyyn.
Päivämies 1979:
Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty
vl-mies 2013:
Siemensyöksyyn johtavasta seksistä pidättäytyminen ei ole ehkäisyä, eikä siten myöskään syntiä.
Pieni ristiriita näyttäisi olevan, kyllä tuo selibaatti on ainoa varma ehkäisykeino avioparillekin.
No, eipä muuten voida steriloida! Se on sillä tavalla, että Jumala päättää syntymästä, ihminen ei. Sitä paitsi taitaa harvempi vakavasti sairas edetä raskaudessaan niin pitkälle, että lapsi syntyy. Harvempi esiastetta pidemmälle. Mitä vanhempi nainen on, sitä todennäköisepää, ettei tule raskaaksi ja että ihan ensialussa tulee keskenmeno. Älkää uskoko ihmisoppeja! Jumalan määräämä luonnontila ihmiselle on just sopiva ja oikea. Ei siinä tarvi tulla ihmisen härkkimään millään tavalla. Älkää eksykö!
Mitä tuo viimeinen sitaatti sitten tarkoitaa, että "uusi raskaus ei ole enää mahdollinen"? Eikö se nainen siis enää tule raskaaksi vaikka harrastaa seksiä ilman ehkäisyä?
Vai mistä tuossa on kyse?
Se tarkoittaa kohdunpoistoa, joka sallitaan vain jos maallikkopuhujat diagnosoivat kohdun kunnon heikentyneen liikaa.
Lääkäreillä ei ole mitään sananvaltaa tuohon, eikä heiltä sitä kysytäkkän.
Väitteesi on outo.
Mistä sinä tiedät että tuolla epämääräisellä lauseella tarkoitetaan juuri nimenomaan kohdun poistoa?
Tiedän siitä, että olen ollut noissa porukoissa.
Aika useat liikkeen sisäiset asiat on hankalia ymmärtää, jos ei ole ollut mukana.
"No, eipä muuten voida steriloida! Se on sillä tavalla, että Jumala päättää syntymästä, ihminen ei. Sitä paitsi taitaa harvempi vakavasti sairas edetä raskaudessaan niin pitkälle, että lapsi syntyy. "
"Jumalan määräämä luonnontila ihmiselle on just sopiva ja oikea. Ei siinä tarvi tulla ihmisen härkkimään millään tavalla. Älkää eksykö! "
No eipäs sitten leikata umpisuota eikä tehdä sydämen ohitusleikkaustakaan.
Toivottavasti olet tehnyt hoitotestamentin että tietävät että sinua ei sitten uskonnollisen vakaumuksen perusteella missään olosuhteissa kokaan hoideta koska uskot että Jumalan määrämä olotila on sinulle just sopiva ja oikea.
Juu ja vl miehellekkin tiedoksi, kondomi on terveellinen erityisesti naiselle
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2013073117315969_se.shtml
Kyllähän tämä ehkäisyasia koskee meitä nuoria. Kerran kirjoitinkin jo tänne palstalle siitä. Olemme menossa pian naimisiin ja ollaan päätetty, että käytämme ehkäisyä, mikä on luonnollisinta. Kondomi soveltuisi hormonivapaana meille. Tahdomme ensin opetella avioparinakin kunnolla toistemme tuntemista ja haluja ja sitten miettiä lasten saamista. Uskovaiset serkkuni Helsingissä tekevät samoin.
Avaaja kirjoittaa:
"Ajassamme on varmasti myös puhujaveljiä jotka puoltavat ehkäisyvälineiden käyttöä, mutta unohtavat samalla mitä Jumalan valtakunta opettaa. Raamattu kertoo useassa kohtaa että "kuulkaat mitä Henki seurakunnille opetttaa" .
Jumalan tahto ei ole mikään ihmisten päätöksellä muuttuva tahto."
Jumalan valtakunnasta on vuonna 1957 opettu varsin tervettä oppia, kun Päivämiehessä on kirjoitettu näin. Onko vanhat vakaat veljet olleet vuonna 1957 Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Pitäsikö olla huolissaan siitä Hernhutin ajoista ulottuneesta ketjusta. Hernnhytilaisuus on ollut ekumeeninen liike alusta asti ja on edellenkin.
Päivämies 1957:
"Kun me yksityiset kansalaiset, avioparit ja kodit olemme lainalaiseen yhteiskuntajärjestykseen sidottuja, olemme me siinä asemassa myöskin laillistettuun lääkärintoimeen nähden...me myös siirrämme vastuun syntyvyyden aiheelliseksi katsotusta rajoittamisesta kokonaan lääkärin vastuulle."
Minä en usko enään tästä asiasta. Opetushan ollut kuin tuuliviiri jo aikojen alusta.
Minusta vuoden 1952 kannaotto on ollut lähtökohdiltaan terve. On hyväksytty ihmisen rajallisuus johon terveyskin kuulluu.
*Minä en usko enään tästä asiasta*
Ei noihin tarvitsekaan uskoa, Jesus on se johon kannattaa uskoa. Se auttaa kaikkeen muuhunkin.
Miksi kuitenkin nuorille varsin tärkeästä asiasta heitetään huulta. Ei ole ihan helppo tehdä uskovaisena päätöstä. Onneksi kuitenkin useat samanikäiset pariskunnat uskovat tavallamme ja tukevat ratkaisussamme.
Eli siis omaa Raamatun tukemaa vakaumusta ei ole olemassakaan vai mitä ?
Onko mitään omaa Jumalasuhdettakaan oman uudestisyntymän kautta saatua, epäilyttävältä vaikuttaa sekin.
ELi oletteko siis pelkkiä näyteikkunaan astettuja mallinukkeja, ihmisen luomuksia pelkästään, fariseuksia ja tavoille oppineita siinä kaikki.
Siis edelleeenkään Raamatssa ei ole sanaakaan ehkäisysstä ei sen synniistä eikä synnittömyydestä.
siitä ei tietenkään voi päätellä mitään ?!
Raamatullista perustetta ehkäisemättömyydelle EI OLE.
Onhan Raamatussa tuo Oonan tapaus, mutta jos sen antamaa esimerkkiä
noudatetaan, niin silloinhan voi "muhinoida" edesmenneen veljen vaimon
kanssa!!
Eipä tosin houkuttele
Kyllä nämä argumentit vl-mieheltä näyttävät olevan köykäisiä. Ikäänkuin ehkäisyn raja voitaisiin vetää esim. siemensyöksyyn tai että miehen piuhojen katkaiseminen voisi olla pahasta, koska entisen vaimon kuoltua ei voisi saada lapsia uudessa avioliitossa.
Jumala on luonut ihmisille lisääntymisvietin ja halun vanhemmuuteen. Toisille suuremman, toisille pienemmän. Siinä kaikki. Nuo kikkailut ovat pelkkää farisealaisuutta. Kaikkivaltias Jumala taitaa naureskella partaansa meille poloisille, jotka väännämme kättä olemattomista asioista ja kuvittelemme omatekoisen jumalanpalveluksemme auttavan pelastumisessamme.
Muistamme kai, että kaikki ihmisen oma teko tai ansio on Jumalan edessä kuin saastainen vaate. Jos jotenkin voimme pelastua, niin Kristuksen täydellisen sovintotyön kautta. Synnyttämällä ei pääse taivaaseen, eikä toki ehkäisemälläkään. Täytyy uskoa, rahatta ja hinnatta. Täysin ilman omaa ansiota.
Sielunvihollinen on luonut ovelan metkun saattakseen ihmisiä lain alle juuri ehkäisyssä. Kuvitellaan, että kelvataan paremmin Jumalalle kun on oikein kärsitty ja kärvistelty mieluimmin suuren lapsikatraan keskellä ehkäisemättä. Voi voi.
Tekisimme oikein jos tottelisimme Jeesusta lähimmäisen rakkaudesta ja laupeudesta. Uhrilahjoja Hän ei meiltä vaadi, laupeutta kyllä. Hyväntekemistä lähimmäisillemme.
Lapsia kannattaa ottaa vastaan voimien mukaan, heissä näkyy Jumalan luomisen ihme. Heidän enkelinsä myös näkevät Isän kasvot taivaassa sanotaan Sanassa. Lasten myötä meidän tulevaisuutemme on turvattu, he pitävät meistä huolta ja maksavat eläkkeemme kun vanhenemme. Lapset ovat lahjaa Jumalalta.
Kuitenkin on kornia ajatella, että ädin tai isän autuuden ehtona on oman henkensä, ruumiinsa tai mielenterveytensä uhalla lisääntyminen. Jeesus opetti, että kohdelkaa toisianne kuin haluaisitte teitä kohdeltavan. Vl:nä rukoilisin, että ehkäisyopetuksessa voitaisiin siirtyä lain alta armon alle. Niin monta traagista tarinaa loppuun uupumisesta on luettu ja kuultu avioeroineen, väkivallan tekoineen päivineen pakkosynnyttämisen takia.
Kaikki ihmiset ei kerrassaan ole luotuja suurperheiden vanhemmiksi ja toisille se on kuin vettä vaan. Miksi emme luottaisi vanhempien omaan kykyyn arvioida oma tilanteensa lapsiluvunkin suhteen?
No ehkäisyn asiassa päätöksemme on hyvällä omallatunnolla tehty. Mutta toisten us-kovaisten rohkaisu on tärkeää. Enä halua tänne koko nimelläni kirjoittaa, ettei tulisi turhia ihmettelyjä.
Kyllä me olemme parannuksen tehneitä ja toimivia uskovaisia seurakunnassa. Elikkä ei ole vaikeutta olla Jumalan sanan mukaan eläväisenä. Siksi tahdomme odottaa avioliittoon asti seksielämän aloittamisessa.
Uskoisitte nyt vaan miten Raamatun mukaisesti kirjoitin. piste.
Vanhoillislestadiolaiselta naiselta jouduttiin poistamaan kohtu hätäleikkauksessa synnytyksen yhteydessä vakavan sisäisen verenvuodon takia. Äiti olisi muuten kuollut.
Äidin henki ei paina mitään, äiti uhrataan lapsen takia. Moneltakin lestadiolaiselta lääkäri kieltäisi enää lasten tekemisen oman terveyden kustannuksella. Mutta sterilisaatiota tai ehkäisyä ei saa käyttää, vaikka henki menisi. Siinäpä isä on sitten yksinhuoltajana 16 lapsen kanssa.
Kristillisyydessämme ei esiinny vastuuttomuutta. On luonnollista, että lääkärit määrit-tävät naisen jaksamisen. Ellei jaksa, hoidetaan asia muuten kuntoon. Ja itse asiassa viimeisinä vuosikymmeninä ei käytännössä ole opetettu, vaan varoitettu äitien liiallisesta kuormittamisesta. Meillä on vastuu toisistamme.
Nainenko ei voi itse tietää, mitä hän jaksaa ja mitä ei?
Mutta tahdomme toimia omantunnon mukaisesti tässä asiassa. Emme tahdo ottaa vastaan Raamatulla perustelemattomia käsityksiä ihmisen arkielämään liittyen! Ja useat nuoret sisaret ja veljet ovat ainakin Espoon ja Turun Siionissa samoilla linjoilla kanssamme. Kyllähän toisen meidän kotisiionissa Vasaraperällä ollaan toisenlaista mieltä, mutta Siionin pohjavire on yhteinen.
>Ajassamme on varmasti myös puhujaveljiä jotka puoltavat ehkäisyvälineiden käyttöä, mutta unohtavat samalla mitä Jumalan valtakunta opettaa.
Menneisyysessä oli varmasti myös puhujaveljiä, jotka eivät edes teoriassa saati käytännössä tunteneet ehkäisy"välineitä", eivätkä vielä edes keksineet, mitä valtakunnankanslian piti opettaa. Lars Levi Lestadius ei maininnut kertaakaan sanaa 'ehkäisypilleri'.
Lars L.L aikana ei ollut edes kirkon piirissä yleisesti ottaen ehkäisyä. Tämän voi todeta suurista lapsimääristä. 50-luvulle tultaessa alkoi kansankirkon piirissä yleistyä ehkäisy.
Eipä sieltä Raamatusta perusteita löydy. Ja kun kristittyjä eivät koske muutkaan vanhan testamentin säännöt, ympärileikkauksesta sianlihan syönnin kautta vieläkin hullumpiin sääntöihin, niin miksi sieltä väkisin väännettävä "ehkäisykielto" koskisi? Tuossa vähän ruodintaa ehkäisykiellon perusteista.
http://postilloja.blogspot.fi/2013/07/ehkaisykieltoon-ihmisoikeusongelma.html
Niimpä. Larssi näitä edes ole luokitellu synneiksi. Ehkäsy ja telkkarin kattominen tulleet synneiksi? Lestat keksineet lisää sääntöjä mitä nykyaikaisempaan mennään. ja vieläkään ei olla varmoja tuosta ehkäsystä, että onko vaiko ei syntiä? Koittakaa ny päättää jo!!!Yksimielisiä pitäis teiän lessujen olla tästä aiheesta. Miksi olette kaikki erimieltä? Mikä mättää? Onko himot ottaneet vallan, kun tästä jauhetaan?
Avaajalle: Osaatko vinkata onko tämä kirjoitus vielä SRKn sivulla luettavissa?
"Kannattanee lukea Seppo Lohen kirjoitus aiheesta."
En ole aloittaja, mutta hänen viittaamaa tekstiä löytyy mm:ssa http://freepathways.wordpress.com/2009/07/15/seppo-lohen-perustelut/
Sivulla on maininta "SRK:n johtokunnan julkistama teksti julkaistu yllä muuttamattomana. SRK:n omilta sivuilta julkilausuma poistettiin helmikuussa 2011.)"
Kiitos linkistä!
>Ehkäisyasiassa on opetettu samalla tavoin Raamatun alkuajoista saakka aina näihin aikoihin asti.
Olisi mukava nähdä joku väitettä tukeva dokumentti tällaisesta samalla tavoin tapahtuneesta opetuksesta kolmannelta päivältä helmikuuta vuonna 2014 eKr.
Raamatussa ilmoitetaan selkesäti synti synniksi - ei sitä jätetä epäselväksi.
Älä tapa, älä varasta.
Jos lasten teon maksimointi olisi pakollista niin se olisi selkeästi ilmoitettu.
Muutamalla patriarkan vaimollakin oli vain 3 lasta.
Lahkon tulevaisuuden maksimoimiseksi ja talkootyön tekijöiksi ja johdon kulujen maksajiksi yritetään pakottaa lahkosäännöin tekemään maksimaalisesti "karjalaumma".
Monella Raamatun miehellä oli iso perhe....paljon lapsia... ja vaimoja ..ja vielä uskovainen perheenpää kävi hässimässä orjansakkin....pitäiskö tätäkin noudattaa tämäpäivänä? Täällä on säälittäviä henkipalloja jotka saarnaavat ehkäisyn synnillisyydestä ja keksivät perustuksia Raamatusta , irrottamalla sieltätäältä lauseota tueksi pois asiayhteydestä. Toiset sanovat ehkäisyn olevan syntiä terveyssyistä . Mitä se sellainen synti on joka on toiselle synti, toiselle ei. Jumala on kymmenessä käskyssä määritellyt ihmiselle mitä sopii tehdä , mitä ei.Ja lisäksi suurimman käskyn ; Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi..Tämä käsky yhdessä kahdeksannen käskyn kanssa tulee ainakin meikäläisten keskuudessa eräitten osalta pahasti rikottua...lieneekö he niitä mätiä kaloja sitten. On sairasta pitää naista kristillisyydessämme lainsuojattomana ,ainoana tehtävänä synnyttää kristillisyyteen uusia jäseniä...oman terveyden ja jaksamisenkin kustannuksella.Sellaisille miehille en anna minkäänlaista arvoa omassa arvomaailmassani. Enkä sellaisille puhujille jotka naamatusten sanoo että terveydellisistä syistä voi ehkäistä mutta seuroissa jatkuu sama "otammehan rakkaat jumalanlapset kaikki meille annetut lapset vastaan , emmekä estä niitten tuloa...." näin sitä lastataan taakkoja lähimmäisten kannettavaksi.
Tässä ehkäisyasiassa on muutama kummallisuus, johon tulisi saada SRK:lta julkinen vastaus.
1.Raamatulliinen perustelu ehkäisykiellolle. Oona ei ole oikea vastaus! (Oona / veljen vaimo)
2. "Ehkäisy on syntiä kaikissa muodoissa". Paikka Raamatussa?
3. Lääkäri voi antaa "poikkeusluvan "syntiin" "pakottavissa tapuksissa". Paikka Raamatussa?
-Miten lääkäri muuttaa Jumalan tahdon? Milloin ja mistä tämä poikkeus on löydetty Raamatusta? Vaaditaankio lääkäriltä joku erityinen jumaluustutkinto, vai riittääkö ns.valelääkäri?
Lisäksi tulisi ilmoittaa, milloin Jumala on antanut ohjeen ehkäisykiellosta ja milloin/miten Jumala on antanut nämä poikkeukset ja lisäohjeet? Paikka Raamatussa?
4. Ehkäisy linee ainoa asia vl:n opissa, jossa synti määritellään tapauskohtaisesti, usein Jumalan valtakun *ulkopuolisten lääkäreiden toimesta! (*=niin kuin vl:t ymmärtävät tuon ulkopuolisuuden).
5. Mikä tekee lisääntymistä "käskyn", vaikka Jumala ei ole sitä Mooseksen lain tauluihin tallentanut?
6. Onko ehkäisy ainoa asia, jossa uskovainen on lain alla, vaikka muutoin on armon alla?
7. Onko "lisääntymiskäsky" annettu myös ns.uuden liiton ihmisille? Paikka Raamatussa?
9. Miksi ns. "lisääntykää" -Raamatussa koskee vain naimisissa olevia? Perustelut ja poikkeukset Raamatusta?
Jumala sanoi "lisääntykää" ihmiselle! Eivätkö yksinäiset ole sitten "ihmisiä"?
10.Onko ehkäisykielto sellainen asia, jota ei tarvitse perustella Jumalan Sanalla, vaan se astuu voimaan miesten-puhujaveljien päätöksellä naisista välittämättä?
11. Kumoaako ehkäisykielto myös ohjeen rakastaa vaimoa?
12 Onko SRK:n ehkisykielto suurempi käsky kuin Jumalan käsky rakastaa lähimmäistä ja aviopuolisoa?
Viisaat kysymykset herättävät näkemään, millainen harhaoppi on kyseessä jota meilel on syötetty. Vuodesta 1967 lähtien.
Kuka puhujista ottaa nyt tämän asian hommakseen että vl opista putsataan ehkäisykielto pois. Juurineen.
Olipa hyvä kirjotus "pahoja kysymyksiä" :) siinäpä onki teille kaikille pohdittavaa!!! Olisi hienoa jos joku nyt heti vastaisi noihin kysymyksiin! Osaakokohan kukaan?
Epävarmojakin ovat nämä lessut ehkäsy asioista, kun kaikki ovat erimieltä ja jauhaavat sitä täällä!!!
odottelemme edelleen vastauksia...perusteltuja sellaisia.
Lisääntykää - älkää vähetkö on raamatussa.
Esim. kahden lapsen tekeminen on lisääntymistä kun yhden sukupolven aikana tulee kahdet lisääntymiskerrat.
Jer. 29:6
Ottakaa itsellenne vaimoja ja siittäkää poikia ja tyttäriä; ottakaa pojillenne vaimoja ja naittakaa tyttärenne, että he synnyttäisivät poikia ja tyttäriä. Lisääntykää siellä älkääkä vähentykö.
Eu tuossakaan mitään maksimaalisesta pakkolisääntymsiestä puhuta - kunhan ette vähene.
"Ottakaa itsellenne vaimoja"
Vl-opin mukaan mies ei saa ottaa vaimoa, vaan Jumala antaa aviopuolison.
Ehkä siinä onkin yksi tekijä naisten ylivoimaan vl:n keskuudessa, kun miehen tulee "ottaa", eikä odottaa antoa.
Tutkimattomat iovat Herran aivoitukset.
Sieltä ett etule koskaan saamaan minkäänlaisia vastauksia vaan pelkkää vempulointia ja kasvojen kohotusta ja pelastusta on kaikki sepustukset ja selitykset tuolla johtoporukalla.
omituinen kerho se on josta ei kukaan saa selvää.