”Tätähän Suomen kansa halusi, että me molemmat kuollaan!!!!!!! Nyt saatte sitä mitä halusitte!!!!!! Julia on koomassa ja katoottisessa tilassa ja mä kuolen jokatapauksessa pelkästään sydänkohtaukseen jos joudun vankilaan edes viikoksi!!!!!!! KIITOS SUOMI SAITTE SEN MITÄ HALUSITTEKIN!!!!!!!”
Tuleeko nyt Juulialle jo ennustettavissa ollut lähtö? Toivon kyllä vilpittömästi, että ei, vaikken hänen toilailujaan arvostakkaan. Tuksun on turha mesota, sillä ilman häntä Juulialla olisi ollut jopa mahdollisuuksia uuteen alkuun, mutta Tuhnulle on tärkeämpää saada Juulia pois päiviltä, koska kadehtii tätä niin paljon. Juuliaa kohtaan osa ihmisistä sentään tuntee vielä jonkinlaista myötätuntoa, toisin kuin taas Tunkkiin, josta viimeinenkin inhimisillisyys on kadonnut aikapäivää sitten.
Tuleeko nyt Juulialle jo ennustettavissa ollut lähtö? Toivon kyllä vilpittömästi, että ei, vaikken hänen toilailujaan arvostakkaan. Tuksun on turha mesota, sillä ilman häntä Juulialla olisi ollut jopa mahdollisuuksia uuteen alkuun, mutta Tuhnulle on tärkeämpää saada Juulia pois päiviltä, koska kadehtii tätä niin paljon. Juuliaa kohtaan osa ihmisistä sentään tuntee vielä jonkinlaista myötätuntoa, toisin kuin taas Tunkkiin, josta viimeinenkin inhimisillisyys on kadonnut aikapäivää sitten.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Jossain määrin jopa huvittavaa - jos nyt näin voi edes tälläisestä asiasta sanoa, että Tuksu jaksaa jopa Juulian kuolinvuoteella toitottaa itsestään ja kuinka hän nyt kärsii ja kuolee. Tunkin itserakkaudella ei ole MITÄÄN rajaa.
Hymy 9.7.2013:
”Julia Tukiaisen verensokerimittarista patterit loppu - ambulanssi paikalle!
Julia Tukiaisen diabetes on aiheuttanut naiselle varsin kohtalokkaita tilanteita, eikä vähiten alkoholinkäytön takia. Ex-mallikaunotar on kiikutettu usein sairaalaan, ja välillä Tukiaisen sisarusten puheista on saanut ulkopuolinen sellaisen käsityksen, että ambulanssi on Tukiaisille kuin taksi. Se soitetaan vähän väliä vierailulle, kun diabeteksen hoito ei ota kotiseurannassa onnistuakseen.
Nyt Tuksulandiassa on jälleen vierailtu sairaanhoitohenkilöstön tiimoilta.
Asiasta uutisoi Iltamakasiini.
Ensihoitajat mittailivat eilen Helsingin Jollaksessa Julian verensokeriarvoja. Ambulanssi oli soitettu paikalle, sillä Julian verensokerimittarista oli patterit lopussa eikä hänellä pysynyt mikään sisällä. Johanna Tukiainen totesi lehdelle Julian olevan vitivalkoinen.”
Hymy: http://www.hymy.fi/viihdeuutiset/julia-tukiaisen-verensokerimittarista-patterit-loppu-ambulanssi-paikalle
Jullen hoitamaton diabetes, juopottelu jne on tietenkin aivan ulkopuolisten syy totta kai.
Juulialle toivon hyvää ja sitä että älyäisi lähteä Tuhnun vaikutuspiiristä. Tuhnullekaan en toivo kuolemaa, sillä pääsisi muuten liian helpolla. Kärsimään vaan teoistaan linnaan ja kauan.
Kuka nyt mukamas toivoo kahdelle mitäänsanomattomalle, harhoissa eläville mitään oikeastaan?
Mua vaan suivoo Tuksun uhriajattelu ja suorastaan ällöttää se ettei aikuinen nainen osaa ottaa vastuuta mistään.
En nyt kamalasti ole pahoilllaan jullikan tilasta enkä viitsi tekopyhästi toivoa voimia ja paranemista Julialle.
Joka kerran kun on selvinnyt sairaalareissuistansa niin jo vain paraskaunehinihanimman isonsiskon kanssa räikkyy seiskalivessä, milloin Tauski ei ole maksanut palkkoja, milloin taas Olkkis on ollut kavala varas.Siis Jullikka on ilkeä kuten isosiskonsakin ja on täysin luisunut narsistisen isonsiskonsa manipuloituvaksi.
Mitä tässä nyt elämään suuruuskuvitelmissa , että Suomi saa mitä haluaakin. Vaikka tänne ahkeraan kirjoittenkin, minä en nyt mitenkään halua en sitä enkä tätä , en kuolemaa enkä elämää the Tukiaissistersseille.
Aikuinen ihminen on vastuussa omasta elämästään. Minä en ainakaan tunne minkäänlaista syyllisyyttä en Julian koomasta enkä katoottisesta tilasta. Mielestäni on oikeus ja kohtuus, että Tuksu joutuu viimeinkin vastaamaan väkivaltaisuudestaan ja joutuu kärsimään ehdottoman vankeustuomion.
Mulla ei ainkaan ole minkäännäköistä myötätuntoa ei Jullikkaa kohtaan eikä Tunkkia kohtaan.
"Toin siskolleni toivomiaan tuliaisia. Loppuillan vietin Santa Fen terassilla,…”
koomassa oleva ei esitä toivomuksia tuliaisista
Tiedätkö Johanna, sun suurimmat fanit, eli näädät eivät todellakaan toivo kummankaanteidän menehtymistä! Se on ihan toisinpäin, pitkää ikää ja paljon mielenkiintoisia tapahtumia tulevaisuudessakin toivomme.
Etkä sinä mitään sydänkohtausta siellä linnassa saa, puhtaat lakanat, säännöllisen ja terveellisen ruoan ja päihteettömän sekä virikkeellisen ympäristön sen sijaan luontaisetuna tulet saamaan.
Ajattele, elämäsi saattaa saada ihan uuden suunnan. Riivit ne kuvottavat muovi/silikoni yms härpäkkeet itsestäsi, aloitat kuntoilun, tiputat painoa, että pääset siihen jenkkikokoon 6, luet sivistävää kirjallisuutta (aloita vaikka aapisesta) ja jossain vaiheessa vaikka etäopiskelun kansanopistossa, tutkiskelet itseäsi niin sisäisesti kuin ulkoisesti, aloitat kirjeenvaihdon kaikkien niiden ihmisten kanssa, joihin olet elämäsi aikana tutustunut ja pyydät heiltä anteeksi kaikkea tekemääsi, nautit raittiudesta sekä säännöllisestä vankilaelämästä sen tarjoamilla rutiineillaan.
Eli: Voiko sinua enää parempi tuuri kohdata? Voi toki, jos saisit tätä valtion kustantamaa oikeaa elämää esim kaksikin vuotta.
Kaiken tämän tehtyäsi ja takaisin siviiliin palattuasi voit siinä vankilanportilla miettiä seuraavaa siirtoasi, joka on.....................?
Oletko Miraakkeli? Sen makuista tekstiä.Öööh, olitpa kuka vaan, niin ASIAAA!!!!!!
"luet sivistävää kirjallisuutta (aloita vaikka aapisesta)"
:D
Hämeenlinnassa odottaa jo vastaanottokomitea koirienkiduttajalle!!!!!111111111111
Ja höpöhöpö.
Tervemenoa Hämeenlinnaan,siellä et kynsi ketään vaan putsaat polvillasi vessanpyttyjä. Opit pikku hiljaa ihmisten tavoille.
Johannahan vetää tuosta vankilaelämästä pientä korvausta vastaan satuelämää kirveslehdelle ja kirveslehti on täysillä mukana. Johannaa näytetään putsaamassa vessanpönttöjä ja tuomion tultua täytetyksi Tuhkimo-Johannaa on vankilan portilla odottamassa upea, karismaattinen, rikas ja nallekarhumainen prinssi kultaisine vaunuineen. Prinssi tarjoaa Jossu-Tussulle vuittonin kenkää ja avot´sehän iskee, kuin pullo päähän.
Johanna elää viinan ja pillereiden huuruissaan fantasiaelämää. Johanna ei enää ymmärrä, mikä on todellisuutta ja mikä fantasiaa. Hän vaan kertakaikkiaan uppoaa fantasioihin niin täysin Toivon ja Onnin riippuessa, että todellisuus on aikapäivää sitten poistunut Johannan pääkopasta.
Pullukalle on varattu Hämeenlinnassa yksityinen luksushuone merinäköalalla ...
No jo on linnan tornissa korkeutta kun Hämeenlinnasta asti näkee merelle :-D
Jepulis, tunkki pääsee siellä morsiammeksi Butille.
On sen verran omanarvon tuntoa silläkin sentään!
Voi hellvetti teidän kanssa.
Buttia en kunnioita ihmisenä lainkaan.
Siinäpä näädille aidosti väkivaltainen sekakäyttäjä. Tuksun teot eivät ole mitään tuon ihmispäänkeittäjän rinnalla. Ja lapsi nukkuu samaan aikaan vaatehuoneessa..
Repikää siitä.
Olemme sairaita kun täällä vietämme aikaamme.
Puhu vaan omasta puolestasi.
Kotiinpaluujuhlat! Internet-avaruudessa supistaan, että Kooma olisi jo tänä iltana päässyt pois Meilahden sairaalasta, ja että erään soittamansa puhelun perusteella hän oli ollut aivan naamat jo nyt alkuillasta... saapa nähdä, mitä illan ja yön aikana Jollashovin suunnalla sattuu ja tapahtuu...
Hymy raportoi viimeisimmän kuljetuksen 9.7.2013:
”Julia Tukiaisen verensokerimittarista patterit loppu - ambulanssi paikalle!
Julia Tukiaisen diabetes on aiheuttanut naiselle varsin kohtalokkaita tilanteita, eikä vähiten alkoholinkäytön takia. Ex-mallikaunotar on kiikutettu usein sairaalaan, ja välillä Tukiaisen sisarusten puheista on saanut ulkopuolinen sellaisen käsityksen, että ambulanssi on Tukiaisille kuin taksi. Se soitetaan vähän väliä vierailulle, kun diabeteksen hoito ei ota kotiseurannassa onnistuakseen.
Nyt Tuksulandiassa on jälleen vierailtu sairaanhoitohenkilöstön tiimoilta.
Asiasta uutisoi Iltamakasiini.
Ensihoitajat mittailivat eilen Helsingin Jollaksessa Julian verensokeriarvoja. Ambulanssi oli soitettu paikalle, sillä Julian verensokerimittarista oli patterit lopussa eikä hänellä pysynyt mikään sisällä. Johanna Tukiainen totesi lehdelle Julian olevan vitivalkoinen.”
Hymy: http://www.hymy.fi/viihdeuutiset/julia-tukiaisen-verensokerimittarista-patterit-loppu-ambulanssi-paikalle
Mitä sekopää Tunkki siellä taas huutelee?
Mitä sä syytät tuntemattomia siitä, että Julia ei hoida diabetestaan, vaan ryyppää, väärinkäyttää lääkkeitä, syö epäterveellisesti, ei liiku.
Luuletko että alkoholisti/lääkkeiden väärinkäyttäjä pystyy elämään terveenä muutenkaan, saati jos sokeritauti?
Syypää on Julia itse ja SINÄ, joka myös osaltasi pahennat omalla lääkeriippuvaisuudellasi ja alkoholismillasi siskon tilannetta!
IDIOOTTI!!!
Toivottavasti julle tosta toipuu, Ja vihdoin tajuaa että diabeteksen kanssa ei leikitä!! lopettaa ton nk. Glamour elämän, ja vaihtaa sen terveellisempään ja tasapainoisempaan elämään. Eihän kenenkään kroppa ja mielenterveys kestä tollasta elämää mitä tukiaiset viettävät. Myös vastuu omasta elämästä on kateissa, Ei voi muita syyttää pillerin napsimisista tai liiallisesta viinanjuonnista. Toivottavasti tytöt nyt vihdoin pysöhtyvät laittamaan elämänsä kuntoon!!!
Niin, samaa toivotaan, mutta fakta on se että näitä on sattunut julialle jo aika monta, eikä niistä vissiin ole mitään opittu kun sama meno jatkuu. Miksi tämä kerta olisi erilainen?
Se voi olla tämä kerta se erilainen kerta tai sitten sortuu vielä monesti,mistäpä sitä tietää,muutoksen on lähdettävä hänestä itsestään.
Näin on.
Vasta kun Juulia itse sisäistää nämä asiat, on muutos mahdollinen.
Nyt se on ollut vain pintaa, pelkkää säikähdystä. Säikähtäneenä sitten on puhunut mitä on puhunut.
Kyllä tässä nyt viimeisiä kertoja Juulian kehoa koetellaan. Vielä 0-5 kertaa sairaalaan, ja se on siinä. Huomatkaa, myös 0! Eli seuraava kerta voi olla jo viimeinen.
Ja turha syytellä tästäkin Tuksua! Ei kukaan voi mitään alkoholistille.Ainoastaan alkoholisti itse.
Kyllä Tuksua voi syyttää koska kirjoitti taannoin FB:hen jotain että "Brett Michaelsillakin on 1-tyypin diabetes ja hänkin juo alkoholia" eli Jullekin voi Tuksun mielestä juoda ts. se on suorastaan suositeltavaa.
Julle ei opi, ei myöskään Tuksu.
Julle on viety jo toistakymmentä kertaa vuoden aikana kriittisessä tilassa sairaalaan, ja joka kerta kun on sieltä pois päässyt on vetänyt lisää hapanta kitusiin 1-7 päivän päästä.
Jotkut ketjussa toivovat että Tuksu linnatuomionsa aikana ottaisi opikseen ja raitistuisi. Ja höpön pöpön! Tuksu lienee sen verran koukussa erilaisiin mömmöihin, että saisi niitä varmaan valvotusti linnassakin (ettei saisi alkoholikramppia tms). Ja heti poispäästyään tulee menemään ensimmäiseen avoinna olevaan kapakkaan tai pitkäripaiseen.
Itse olin valitettavasti aikoinaan suhteessa alkoholistin kanssa, ja tuo alkkis joutui kerran lyhyeksi aikaa istumaankin pikkurötöksistään (3 kk). Rukoilin ja toivoin kotona, että vankilasta tulisi kotiin muuttunut mies, kun aina puhelimessa oli niin selväjärkinen ja normaali ja puhui ettei tee yhtään mieli juoda. Mutta paskanmarjat, heti kun vapautui niin meni kapakkaan ennen kuin tuli edes kotona käymään. Onneksi itse tulin järkiini ja erosin mokomasta luuserista.
Olen ihmetellyt tätä palstalla vallitsevaa naiiviutta liityen vankilatuomioihin.
Vankilassa saa todella löyhin perustein kaikenlaisia psyykelääkkeitä. Pääasiassa rauhoittavia (no niitä bentsoja) kirjoitellaan hövelisti. Samaten nukahtamislääkkeitä. (Itse olen sitä mieltä, että tämä ei ole potilaan edun mukaista, mutta minkäs teet..)
Tämän keskivertoa löyhemmän lääkepolitiikan lisäksi vankiloissa liikkuu kaikkea mahdollista päihdettä laittomasti. Moni alkoholisti kotiutuu vankilasta sekakäyttäjänä.
Johannan on turha pelätä vankilaa katkona, koska sitä se ei ole. Näätien on myös syytä huomata tämä. Ei se jakso ole päihteetön, mikäli ihminen ei itse ole siihen valmis.
Okei, tämä on hyvä pointti ja selvennys keskusteluun.
"Julia koomassa" oli melkoisen paskaa valetta Isolta siskolta symparioiden keräämiseen!!! Tuksu kykenee suoltamaan mitä tahansa valheita suustaan, Jukia jo tänään kotiutettuna kännissä!
Koomalla hän rahasti Iltamakasiinilta 300 euroa, joka julkaisi Tuksun soiton perusteella oikein uutisen. Kolmellasadalla eurolla saa kaupasta tämän viikon viinat.
Nyt ne on jo juotu; molemmat tyttäret olivat poliisiputkassa ja kuulusteluissa tänään Julia vietiin Marian sairaalan päivystyksen kautta psykiatriseen sairaalaan.
Onnee Koomalle, pärjäile.
What Doesn't Kill You, Makes You Stranger (by Julia Tukiainen).
Mutta mikä oli putkareissun syy tällä kertaa?
Siis 9.7. viety putkaan, mistä ja miksi?
Tämä on nyt jäänyt ruotimatta..saakohan tässä nyt nukuttuakaan kun niin vaivaa...
Tiettävästi siskokset olivat tapelleet keskenään, eikä heitä erottanut toisistaan muu kuin poliisin toiminta ja säilöönotto. Jotain perustavanlaatuista siskosten synkeästä menneisyydestä nousi pintaan...
Jotain tässä, tosin päivämäärästä tai ajankohdasta ei ole tietoa;
Seiskan Kääk-juorut 11.7.
”Johanna Tukiaisen pikkusisko Julia on joutunut taas Marian sairaalaan,
Seiskalle kerrotaan. Siskokset olivat viettämässä iltaa yhdessä Leonardo-ravintolassa Helsingin rautatieaseman lähellä, kun Julialta meni taju juomisen seurauksena.
- Julialle tilattiin ambulanssi, ja hän pääsi sairaalahoitoon. Toivottavasti hän voi jo paremmin, paikalta toivotaan."
Leonardo on Rautatieasemaa vastapäätä, os. Kaivokatu 6.
Linkki: http://www.leonardobarristorante.fi/bar
Miksi valehtelet?
Onpas todella suuruudenhullu, jos kuvittelee, että hänen ja siskonsa jutut kiinnostavat kaikkia ja "koko Suomen kansa" toivoo...?! Täysin mitätön luuseri-hempukka.
Onko nyt sen Marttyyri kruunun kortti- vuoro.
Kaverini (jolle brenkku maistui myös päivittäin) kävi lusimassa sakkoja 10pv.
Nukahtamislääkkeen sai, ei muuta ja hengissä pääsi pois...
(Pakko)raittiutta kesti juuri ne 10pv ja msuoraan viinakauppaan!
Tuksu kertoi Facebookissa 11.7. illalla Kooman poispääsystä Auroran sairaalasta:
”… Juliakin pääsi sairaalasta nopeasti pois, Aurora on niin järkyttävän ahdistava paikka (tiedän itse kun olin siellä malarian takia.) Ihan kuin paluu jonnekin 1900-luvun alun Venäjällä. hyi...”
Pikaparaneminen psykoosista... voidaan pitää varmaan Jumalan ihmeenä.
Ehkä Julia on hoidossa edelleen, kun ei päässyt rapujuhliin omaan kotiinsa?
Julia saattaa olla Järvenpään sosiaalisairaalassa vieroituksessa.
Hymy-näätien palstalla nimimerkki "reiskoissa" kiteytti asiat (kiitos!):
"Kyllä, oikeessa oot, että geenit määrää pitkälle diabeteksen.
Asiassa on vaan yksi mutta. Nimittäin se, että perimä on 15 prosentilla, mutta vain 2 prosenttia sairastuu siihen. Diabetes puhkeaa ulkoisista tekijöistä ja haimatulehdus on yksi syy.
Ei tarvitse olla dosentti, patologi tai maallikkosaarnaaja, kun ymmärtää alkoholin liikakäytön aiheuttavan haimatulehduksia. 80 prosenttia haimatulehduksista on alkoholin aiheuttamia.
Moni, jolla on 1 tyypin diabetes, eivät koskaan sairastu siihen kun noudattavat terveitä elämäntapoja. Jos ei tajua itse viinan ja pillereiden coctaili tuhoaa haiman ja aiheuttaa haimatulehduksia, niin mitäpä siihen on enää sanomista.
Monestikko Kooma on nappaillut yliannostuksen lääkkeitä ja herännyt teholta paskat housuissa? Arvaas, onko sisäkalut tiukilla, kun vedetään ensin 10 kertaa lääkärin määräämä annos ja siihen viinaa pari viikkoo putkeen ja syödään lentävän pitsasiivu tai joku grillieväs. Ilman diabetestäkin tuommoinen tyyli pistää sisukset huutamaan hoosiannaa.
Kooma olisi voinut toisenlaisella elämäntyylillä elää ihan normaalia elämää ilman diabeteksen puhkeamista.
Mites sen hoidon kanssa? Kyllä minä syytän ihan hyvällä omallatunnolla Tuksua ja Koomaa. Koomalla ei järki riitä, ja Tuksun pitää saada Kooma keikoille, tai rahaa ei vuittoniin tule. Kooma saa muutaman kolikon, ja Tuksu vetää loput.
Kooma alkaa olla siinä kunnossa, että tuskin edes tajuaa kusetusta.
Miten voisikaan tajuta, kun Tuksu houkuttelee sairaalasta karkaamaan keikalle ja keikalta suoraan teholle, jotta semmoinen rakas paras sisko."
Julia Tukiainen kuoli 14.12.13:
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10152177542377429&set=a.10150559485632429.433667.537312428&type=1&the
Hänet haudattiin 18.1.14. Kuva Julian arkusta Malmin hautausmaan Ison kappelin sisällä:
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/1504541_697388573624957_132160210_n.jpg
Saattoväkeä Malmin hautausmaan Ison kappelin sisällä 18.1.14. Vanhemmat ja Jasmine ovat eturivissä, ja Tuksu mehiläispesäkampauksineen kakkosrivissä:
https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/t1/q71/s720x720/1551570_10152177312067429_1299689081_n.jpg