ELikkäs nuoruuteni meni värikkäiden mielenterveyden heittelyiden kanssa, syöminen on ollut ongelma niin pienestä saakka kun muistan, isäni on kohdistanut minuun niin kovaa henkistä väkivaltaa että kärsin siitä edelleen, vielkä 25 vuotiaanakin.
Pääsin ammattikoulun jotenkin läpi, valmistuin vuonna 2008 ja siitä lähtien elämä on ollu tyhtä helvettiä (toki ennenkin sitä)
Työpaikka ei vaan saa! tai sitte ne on olleet parin kuukauden pätkiä, olen lähettänyt hakemuksia hakemusten perään eikä mistään kuulu mitään.
Olen miettinyt että olenko tosiaankin niin luuseri etten kelpaa edes siivoojaksi.
Juuri kun ajattelin asiani menevän parempaan päin ja saavani raha asiat kuntoon tulikin tieto ettei mulla enää ole työpaikkaa...
Maailmani romahti, tunne on sietämätön, olisi pakko saada töitä että saisin rahaa perus elämiseen edes, kämppä lähtee alta ja seuraavan kämpän takuuvuokraan olisi pakko repiä jostakin 1500e. ja siihen vielä tavallinen vuokra päälle. Viimeisen palkan sain, 1000e ja vielä olisi laskujakin maksettava ja ruokaakin saatava, mutta ei tuosta tonnista kamalasti riitä..
Mistä helvetistä mä muutun rahaksi? se on aina ollut ongelmani ja mä oon niin totaalisen väsynyt tähän kituuttamiseen..
Mä en vaan jaksa, mä oon yrittänyt sata ja tuhat kertaa saada työpaikan, mutta en kelpaa mihinkään..!
Mikä tekee juuri minusta niin paskan ihmisen etten kelpaa minnekkään töihin?
Mä en jaksa enää edes yrittää.
Tuotan läheisillenikin vaan pelkkää pahaa.. avokki ei enää jaksa sitä että itken jatkuvasti.. mutta en käsitä häntäkään, miksi en saisi itkeä?
Miksi hän ei enää tule ja pidä lähell'ä kun itken, hän vain menettää malttinsa..
Oon niin umpikujassa, enää en voi edes viillellä jäämättä kiinni ja varaa ei oo vetää edes kunnon kännejä.
Ainut keino millä voisin satuttaa itseäni on syöminen.. alan taas kuihduttaa itseäni tai ahmimaan ja oksentamaan..
En keksi mitää muuta, pakko on saada purettua pahaa oloa johonki.
Yritän olla reipas, olen liiankin, esitän että kaikki on hyvin ja kukaan ei oikeasti tiijä, ei edes avopuoliso miten pahalta musta oikeasti tuntuu..
Hänellä on ollut sekopää tyttöystävä aikaisemmin ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä että mulla menee huonosti ja vanhat paskat puskee pintaan niin että nuppi leikkaa ihan justiin kiinni, minun pitäisi olla reipas ja normaali...
Mutta en jaksa.. en vaan jaska.
Kohta uudetkin tuttuni kääntävät mulle selkänsä niinku kaikki aina ennenkin. KOhta avokki kyllästyy ja heittää minut pihalle, mulla ei oo kohta enää yhtää mitää.. aiheutan ympärilleni vaan pelkkää tuskaa.. ihan sama minne menen, aina sattuu jotakin.. alan vahvasti uskomaan että se on minun syyni..
Aina sanotaan että vastoinkäymisissä on joku opetus ja tarkoitus, mutta en enää keksi mikä vitun juju tässä hommassa on?
Mitä mun pitää vielä oppia?
Yritän ajatella positiivisesti että mulla on ihana mies, ihanat lemmikit ja katto pään päällä.
Mutta silti tunnen olevani yksin, niin yksin.
Olen aina yrittänyt auttaa muita ja kun itse tarvitsen apua en saa sitä mistään.. kukaan ei pysty auttamaan, ei edes omat vanhemmat..
Mä oon niin umpikujassa tässä kuin olla ja voi.. enkä mä enää tiijä mitä tässä pitäisi tehdä..
Työkkärissäkin unohdin käyda ja tottakait karenssi napsahtaa.. sen näkee huomenna.. mä en kestäisi sitä.. sillo leikkaisi kiinni kyllä lopullisesti..
Aina saan pelätä jatkuvasti jotakin, aina. Ikinä, ei edes päivääkään voi olla rennoin mielin, se ei vaan onnistu. Aina kun yksi asia menee pois murheista tulee tilalle vähintään kaksi..
Miksi mun elämä pitää olla tälläistä?
Kauanko mieskään enää jaksaa kattoa tälläistä luuseria joka on tullut sen kotiin elätettäväksi kun omat rahat ei vaan yksinkertaisesti riitä?
Mä oon vaan hyödytön paska kuka on henkisesti niin kukistettu kuin olla ja voi..
Olisivat perkeleet lapsuudessa edes lyöneet, mutta henkisesti oon niin rikki.. niin helvetin rikki ettei sitä usko kukaan..
Pelkään vihaisia ihmisiä, ruoka on minulle enemmänkin kuin ongelma, vihaan sosiaalisia tilanteita enkä osaa käyttäytyä' niissä, viettäisin mieluiten kaiken aikani yksin, liika ihmishälinä vaan väsyttää minut henkisesti. En tapaisi mielelläni kavereitani enkä pitäisi heihin yhteyttä, en edes vanhempiini vaikka näen heitä enää pari kertaa vuodessa.. en kehenkään.
Tahtoisin vain kadota, jälkiä jättämnättä, kauas kauas pois, niin ettei kukaan enää ikinä löytäisi minua...
Pääsin ammattikoulun jotenkin läpi, valmistuin vuonna 2008 ja siitä lähtien elämä on ollu tyhtä helvettiä (toki ennenkin sitä)
Työpaikka ei vaan saa! tai sitte ne on olleet parin kuukauden pätkiä, olen lähettänyt hakemuksia hakemusten perään eikä mistään kuulu mitään.
Olen miettinyt että olenko tosiaankin niin luuseri etten kelpaa edes siivoojaksi.
Juuri kun ajattelin asiani menevän parempaan päin ja saavani raha asiat kuntoon tulikin tieto ettei mulla enää ole työpaikkaa...
Maailmani romahti, tunne on sietämätön, olisi pakko saada töitä että saisin rahaa perus elämiseen edes, kämppä lähtee alta ja seuraavan kämpän takuuvuokraan olisi pakko repiä jostakin 1500e. ja siihen vielä tavallinen vuokra päälle. Viimeisen palkan sain, 1000e ja vielä olisi laskujakin maksettava ja ruokaakin saatava, mutta ei tuosta tonnista kamalasti riitä..
Mistä helvetistä mä muutun rahaksi? se on aina ollut ongelmani ja mä oon niin totaalisen väsynyt tähän kituuttamiseen..
Mä en vaan jaksa, mä oon yrittänyt sata ja tuhat kertaa saada työpaikan, mutta en kelpaa mihinkään..!
Mikä tekee juuri minusta niin paskan ihmisen etten kelpaa minnekkään töihin?
Mä en jaksa enää edes yrittää.
Tuotan läheisillenikin vaan pelkkää pahaa.. avokki ei enää jaksa sitä että itken jatkuvasti.. mutta en käsitä häntäkään, miksi en saisi itkeä?
Miksi hän ei enää tule ja pidä lähell'ä kun itken, hän vain menettää malttinsa..
Oon niin umpikujassa, enää en voi edes viillellä jäämättä kiinni ja varaa ei oo vetää edes kunnon kännejä.
Ainut keino millä voisin satuttaa itseäni on syöminen.. alan taas kuihduttaa itseäni tai ahmimaan ja oksentamaan..
En keksi mitää muuta, pakko on saada purettua pahaa oloa johonki.
Yritän olla reipas, olen liiankin, esitän että kaikki on hyvin ja kukaan ei oikeasti tiijä, ei edes avopuoliso miten pahalta musta oikeasti tuntuu..
Hänellä on ollut sekopää tyttöystävä aikaisemmin ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä että mulla menee huonosti ja vanhat paskat puskee pintaan niin että nuppi leikkaa ihan justiin kiinni, minun pitäisi olla reipas ja normaali...
Mutta en jaksa.. en vaan jaska.
Kohta uudetkin tuttuni kääntävät mulle selkänsä niinku kaikki aina ennenkin. KOhta avokki kyllästyy ja heittää minut pihalle, mulla ei oo kohta enää yhtää mitää.. aiheutan ympärilleni vaan pelkkää tuskaa.. ihan sama minne menen, aina sattuu jotakin.. alan vahvasti uskomaan että se on minun syyni..
Aina sanotaan että vastoinkäymisissä on joku opetus ja tarkoitus, mutta en enää keksi mikä vitun juju tässä hommassa on?
Mitä mun pitää vielä oppia?
Yritän ajatella positiivisesti että mulla on ihana mies, ihanat lemmikit ja katto pään päällä.
Mutta silti tunnen olevani yksin, niin yksin.
Olen aina yrittänyt auttaa muita ja kun itse tarvitsen apua en saa sitä mistään.. kukaan ei pysty auttamaan, ei edes omat vanhemmat..
Mä oon niin umpikujassa tässä kuin olla ja voi.. enkä mä enää tiijä mitä tässä pitäisi tehdä..
Työkkärissäkin unohdin käyda ja tottakait karenssi napsahtaa.. sen näkee huomenna.. mä en kestäisi sitä.. sillo leikkaisi kiinni kyllä lopullisesti..
Aina saan pelätä jatkuvasti jotakin, aina. Ikinä, ei edes päivääkään voi olla rennoin mielin, se ei vaan onnistu. Aina kun yksi asia menee pois murheista tulee tilalle vähintään kaksi..
Miksi mun elämä pitää olla tälläistä?
Kauanko mieskään enää jaksaa kattoa tälläistä luuseria joka on tullut sen kotiin elätettäväksi kun omat rahat ei vaan yksinkertaisesti riitä?
Mä oon vaan hyödytön paska kuka on henkisesti niin kukistettu kuin olla ja voi..
Olisivat perkeleet lapsuudessa edes lyöneet, mutta henkisesti oon niin rikki.. niin helvetin rikki ettei sitä usko kukaan..
Pelkään vihaisia ihmisiä, ruoka on minulle enemmänkin kuin ongelma, vihaan sosiaalisia tilanteita enkä osaa käyttäytyä' niissä, viettäisin mieluiten kaiken aikani yksin, liika ihmishälinä vaan väsyttää minut henkisesti. En tapaisi mielelläni kavereitani enkä pitäisi heihin yhteyttä, en edes vanhempiini vaikka näen heitä enää pari kertaa vuodessa.. en kehenkään.
Tahtoisin vain kadota, jälkiä jättämnättä, kauas kauas pois, niin ettei kukaan enää ikinä löytäisi minua...
Vastaukset 13
Vanhimmat
vitun hienoa ettei kukaan ole edes käynyt lukemassa..
Itselläni samanlaisia ongelmia.. En kelpaa mihinkään.. Rahat ei riitä ja en kestä olla väenpaljoudessa.. Harmi ettet töitä saa mistään. En itsekkään töitä mistään saa ja en ole edes varma haluaisinko niitä, koska sitten pitäisi lähteä tuonne ahdistavaan maailmaan.. Jos avokkisi sinut jättää, koska sinulla on vaikeaa ja yksinäistä, ei hän sinua ansaitse. Olet varmasti ihana ihminen ja yritä jaksaa eteenpäin..
:(
Tekee pahaa lukee tällasta. Tiedän niin, miltä toi kaikki voi tuntua. Haluisitko jutella jossain ihan private? En tunne omakseni kirjottaa tänne kaikkien nähtäville mitään. :/
pistä mailia, [email protected]
On tuntunu niin samalta itestä joskus. Ootko miettiny, et voisit olla masentunu? Sitä on niin vaikea myöntää ja itse tajuta. Mut kuulostaa ihan samalta, miltä itestä tuntu ku olin vakavasti masentunu. Mene lääkärille, ja kerro olostasi. Itse sain avun terapiasta ja lääkkeistä! Cipralex-lääke pelasti mun elämän! Ja sossun luukulle vaan, jos tuntuu ettei rahat riitä laskuihin! Tsemppiä! Ihan oikeesti, nyt heti vaan lääkärille puhelua! Jos tuntuu ettet itse jaksa, pyydä miestäsi tai vanhempiasi avuksi hoidon hakemiseen. Masennus on sairaus, josta voi parantua.
Maailma muuttuu heti pelottavaks ku alat pelkäämään, ja työttömyydel ja rahattomuudel ei oo mitään tekemist keskenään.
Mut sellaisen vinkin annan, että lähde jälkiä jättämättä. Mene ja kauas.. Tulet takasin jos se on samaa paskaa siellä muualla. Itse olen tilanteessasi..No vähän eli variaatiot, mutta kuitenkin. Joten reppuun vaatteita ja peukalo pystyyn, aina kun mietin, että enään ei oo mitään elämässä niin aina löytää jonkun pelättävän niin, että voi pureskella ja märistä sitä taas päivän lisää.
Noniin kävin työkkärissä ja raivosin siekkäki, saan odottaa viikon nyt sitte sitä että mitä tapahtuu, vähintään.. koko ajan pelko perseessä että
mitä tulee tapahtumaan ja kuinka pitkäksi aikaa rahat evätään..
vittu mitä paskaa oikeasti, mua on pompoteltu työkkärissä milloin mitenkin, tulin VARATULLE ajalle ja odotin melki tunnin ennenkuin selvisi että koko työntekijää jolle aika varaus oli, ei ollut koko talossa, vaan lomalla.
ja työnhakijalle ei saisi ilmeisesti tälläistä virhettä sattua..
Vittu, suomi on hyvinvointivaltio, niin varmaan!!
Vaikea nyt on varsinkin pienellä paikkakunnalla töitä saada. Vaikuttaa hieman siltä, että oletko työkuntoinen jos sinulla on hermot noin kireellä. Jos et saa töitä ja joudut taloudelliseen ahdinkoon, niin näytä tämä kirjoitettu tarinasi mielenterveyden ammattilaiselle.
Kyllä olisi hyvä saada apua noihin ongelmiin. Jos on henkisesti rikki niin ei jaksa töissä tehokkaasti. En teidä ja kun ei tunne ihmistä, mutta työnantajat voivat aistia pahan olon ja väsymyksesi.
Ei ole sinun syy, kun olet joutunut kokemaan turvattomuutta isäsi psyyken taholta. Halua yrittää ja mennä eteenpäin sinulla kyllä näyttää olevan. Jos antavat karenssia ja niin kerro tämä tarina työkkärin perusteluissa. Kyllä ymmärtävät että olet henkisesti ahtaalla.
Tilannetta ei yhtään auta se että pelkään suuttuneita ihmisiä ja meillä kotona sellainen tilanne päällä että koira söi avopuolison pelikuulokkeet rikki, olen satamiljoonaa kertaa sanonut että mitään rikkimenevää EI jätetä lattialle ja kuinka ollakkaan kuulokkeet oli lattialla ja koira purrut johdon rikki.
Tuossa vieressä hän kiehuu ja minun on erittäin hankala olla koska pelkään että hän suuttuu lopullisesti ja kohdistaa vihansa minuun.
Isä teki ja tekee kännissä niin että yksikin väärä tavu poikittain johonkin suuntaan niin samantien on helvetti irti. Minä olen kusipää paska, musta lammas, minä olen itse aiheuttanut sen että saan huudot, omalla käyttäytymiselläni aiheutan sen että olen paska ja kaikki on aina minun syytäni.
VAikka itseasiassa olisinkin istunut seurassa hiljaa viimieset puolituntia ja seurannut mitä muut keskustelee. Olen aina ollut hänen maalitaulunsa.
Kun aistin kireän ilmapiirin menen ihan lukkoon, stressaa niin vitusti ja tekisi mieli lähteä tilanteesta pois.
En vaan voi lähteä minnekkään, asun vieraalla paikkakunnalla ja vanhemmatki asuu 300km päässä...
Tuossa se nyt raivoaa.. hitto että mä pelkään..
Mä en kaipaisi tähän enää yhtää mitää paskaa niskaani..
Voiko sossusta saada apua esim silmälaseihin vaikka puoliso onkin töissä ja saa ihan ok palkkaa?
Voiko sossusta saada apua omiin laskuihin vaikka puoliso käy töissä ja asutaan saman katon alla?
Eivät anna sossusta mitään jos puolisosi on hyvä tuloinen, molempien tulot sossu kysyy, se on ahdas paikka saada rahaa. Molempien oltava työttömiä tai hyvin pieni tuloisia ja paljon velkaa.
Onko sinulla kännykässä kikkiä ? Jos haluat.puhua niin olen täällä mutta olen 14 täytän joulukuussa 15 olen 9. luokalla
Kyllähän se on raskainta kun yleeensäkin pitää mennä sinne sossun luukuille. Mutta siihenkin tottuu., kun ei ole vaihtoehtoja. Uskon siihen että suurin osa meistä ihmisistä haluaa kuitenkin huolehtia itsestään omalla toiminnallaan, ja osaamisellaan. Sillä ajatuksella , että voit itse hallita elämääsi ja saat toimeentulon hankittua ilman anelua, ja nöyrtymistä. Sinä olet ihan hyvä ihminen sellaisena kun olet. Sinulla ei ole mitään sellaista vikaa että tarvitsee syyttää kaikesta epäonnistumista itseäsi. Yhteiskunnan toiminnassa on paljon mälsää.............. Kannattaa nostaa nokka pystyyn ja miettiä mitä sille paskalle voi tehdä. Kyllähän sitä masentuu ja väsyy kun kaikki on vaikeaa, ja mihinkään ei saa otetta. Ja kun juuri luulet että on jotain saumaa, sitten taas kaikki kaatuu päälle. Mutta nuori ystäväni
elämässä menestyminen on tunne, siitä, että olet sovussa itsesi kanssa. hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Luota siihen tunteeseen että olet riittävän hyvä kaikkeen , missä haluat olla mukana. Ne ihmiset jotka aiheuttavat sinulle pahaa mieltä, jätä vailler huomiota, ja omaan arvoonsa. Elä masennu itsesääliin, sitä voi tulle sinulle loukku johon jumiudut.
Ettei ap;n polttoaine olis vaan liian matalaoktaanista laatua. Olin 15v.sitten aivan liian väsynyt.
Muista tämä ap, elämänikkäis; ihmiin on tosiasiassa kone. Kupsahat ennenaikojais, jos et saa riittäviä hivenaineita.
Katselin tämän päivän hintoja lääkäriaseman vitamiinitutkimuksesta. Nyt "vain" 89€.
Jos on maholliist men hyvä ihmiin ottamaan selvää mistä elimistösi on jäänyt paitsi. Nyt pitäisi saada ainakin D-vitamiinia reilusti.
Sanottiin että itsetarkkailussani menen reippaasti yli. Ainakin se auttoi huomaamaan, että viinasta ei ole minulle muuta hyötyä kuin lääkkeellinen otto.