Oulu on synkkä

Oulu on synkkämielinen, kolkko ja kylmä kaupunki. Oikea pahuuden ja tekopyhyyden pesäke. Eräs tuttuni kertoi taannoin että muutettuaan Helsingistä Ouluun hänen teki mieli vain vetää viinaa ja hypätä narun jatkeeksi. En yhtään ihmettele sillä Oulua paljon masentavammaksi ei voi kaupunki enää mennä.
22647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Oulu on kuin kaunis, lämmin, liukas, sykkivä persreikä joka pakottaa nauttimaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Äänestä

Oulu on kuin Venäjä; moni tietää missä se on, mutta kukaan ei halua mennä sinne.

Äänestä

Kerran olen hesassa käynyt. Teki mieli hypätä junan alle, mutta hyppäsinkin junaan ja matkustin takaisin Ouluun. Hesa on ahtaasti rakennettu, ikkunoista näkyy vain vastapäinen betonikorsu. Pakokaasut leijailee ilmassa kun pk-seudun 1.5 miljoonaa laiskimusta ajelee lyhyetkin matkat kotteroillaan. Taskuvarkaat ja kerjäläiset pörrää ympärillä kuin kärpäset koiranpaskassa. Yksiön hinnalla saa Oulusta uuden ok-talon.

Äänestä
  • Taitaa tulla oululaiselle maalaisjuntille yllätyksenä, että kaupungeissa on oikeasti paljon erilaisia ja erivärisiä ihmisiä, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Helsinki on myös aikanaan rakennettu niinkuin kaupungit kuuluu rakentaa eli tiiviisti ja käytännöllisesti: Helsinki ei ole mikään rykelmä pellioille ja metsiin rakennettua lähiöä, niinkuin Oulu kokonaisuudessaan on.

    Helsinki on siis paljon muutakin kuin automarketteja ja betonilähiöitä. Siellä on kaupunkikulttuuria, ihmisiä ja elävää elämää, toisin kuin kepulais-Oulussa.

    Haukut vielä pääkaupunkiseudun ihmisiä laiskoiksi, vaikka todellisuudessa oululaiset ovat Suomen laiskin ja saamattomin porukka: teillä on maan kaupungeista korkein syntyvyys ja nopein väkiluvun kasvu ja siitä huolimatta ette saa edes yhtä kalliopysäköintiluolaa sinne pieneen keskustaanne rakennettua. Oululainen laiskuus heijastuu koko keskustan alueen rumuudessa/saamattomuudessa.

    Äänestä

  • Opiskelijja21 kirjoitti:

    Taitaa tulla oululaiselle maalaisjuntille yllätyksenä, että kaupungeissa on oikeasti paljon erilaisia ja erivärisiä ihmisiä, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Helsinki on myös aikanaan rakennettu niinkuin kaupungit kuuluu rakentaa eli tiiviisti ja käytännöllisesti: Helsinki ei ole mikään rykelmä pellioille ja metsiin rakennettua lähiöä, niinkuin Oulu kokonaisuudessaan on.

    Käpykylä eikä mikään kaupunki,lisäksi se on ulkomaalaisten valtaama,lähin oikea kaupunki löytyy Pietarista.

    Helsinki on rykelmä betonilaatoista kasattuja minkkitarhoja. Ei ole ihmisille tarkoitettu, vaan hesalaisille. Itse viihdyn 2004 rakennetussa velattomassa ok-talossa 9km päässä Oulun keskustasta. Minkkitarhaan en muuttaisi enää vaikka saisin ilmaiseksi sellaisessa asua.

    Äänestä

  • Helsinki on kirjoitti:

    Käpykylä eikä mikään kaupunki,lisäksi se on ulkomaalaisten valtaama,lähin oikea kaupunki löytyy Pietarista.

    Ouluko ei sitten ole käpykylä?

    Äänestä

  • faktapamaus! kirjoitti:

    Helsinki on rykelmä betonilaatoista kasattuja minkkitarhoja. Ei ole ihmisille tarkoitettu, vaan hesalaisille. Itse viihdyn 2004 rakennetussa velattomassa ok-talossa 9km päässä Oulun keskustasta. Minkkitarhaan en muuttaisi enää vaikka saisin ilmaiseksi sellaisessa asua.

    Jos tykkää asua pöndellä 10 kilsan päässä keskustasta, keskellä peltoa ja metsää, niin ehkä silloin kaupungissa asuminen ei ole sinun juttusi.

    Itse en muuttaisi Ouluun mistään hinnasta sillä tiedän, että Suomessa on paljon parempia, sekä väkiluvultaan isompia että reippaasti pienempiä paikkoja asua, kuin joku kämänen Oulu.

    Oletko pössytellyt vai joko tsadin pakokaasut on pehmentäneet aivosi? Onko kiva asua vaatehuoneen kokoisessa kopissa ja maksaa siitä itsensä kipeäksi? Sitten vielä olla taloyhtiön sääntöjen orja. Ok-talossa minä määrään säännöt. Jos päätän katsoa keskellä yötä elokuvan teippaalla äänenpaineella, ei kukaan ole hakkaamassa seinän takana tai pudottelemassa häätöilmoituksia postilaatikkoon. Ok-talosta ei voi tulla häätöä, mutta osakehuoneistosta voi tulla.

    Äänestä

  • ...tuon havaitsin minäkin kun kävin helsingissä kesäkuun alussa,ei kiva paikka...

    Äänestä

  • ei minkkitarhassa kirjoitti:

    Oletko pössytellyt vai joko tsadin pakokaasut on pehmentäneet aivosi? Onko kiva asua vaatehuoneen kokoisessa kopissa ja maksaa siitä itsensä kipeäksi? Sitten vielä olla taloyhtiön sääntöjen orja. Ok-talossa minä määrään säännöt. Jos päätän katsoa keskellä yötä elokuvan teippaalla äänenpaineella, ei kukaan ole hakkaamassa seinän takana tai pudottelemassa häätöilmoituksia postilaatikkoon. Ok-talosta ei voi tulla häätöä, mutta osakehuoneistosta voi tulla.

    Mutta Ouluhan oikeastaan muistuttaa minkkitarhaa Suomen kaupungeista eniten. Oulun lähiöt näyttävät minkkitarhoilta maasta ja ilmastapäin katsottuna: kaiken lisäksi Oulu haisee ihan minkkitarhalle sellutehtaan päästöistä johtuen.

    Jokos siellä Oulussa hiihdetään ja ajetaan porovaljakoilla?

    Äänestä

  • Opiskelijja21 kirjoitti:

    Mutta Ouluhan oikeastaan muistuttaa minkkitarhaa Suomen kaupungeista eniten. Oulun lähiöt näyttävät minkkitarhoilta maasta ja ilmastapäin katsottuna: kaiken lisäksi Oulu haisee ihan minkkitarhalle sellutehtaan päästöistä johtuen.

    Jokos siellä Oulussa hiihdetään ja ajetaan porovaljakoilla?

    Oulussa ei ajeta poroilla vaan jääkarhuilla. Ilmeisesti et ole luokkasi terävin oppilas. Luntahan täällä on tällä hetkellä noin 70cm ja pakkasta -25 astetta.
    Onko kaikki hesalaiset opiskelijat yhtä tyhmiä vai oletko jopa muita älykkäämpi? Ei mikään ihme että hesalaisilta pätkitään leegot kitalakeen kun täällä erehtyy paljastamaan että on hesalainen.

    Äänestä

  • Opiskelijja21 kirjoitti:

    Ouluko ei sitten ole käpykylä?

    Sitä aidosti mutta Helsinki yrittää olla jotakin mitä se ei ole.

    Äänestä

  • Opiskelijja21 kirjoitti:

    Taitaa tulla oululaiselle maalaisjuntille yllätyksenä, että kaupungeissa on oikeasti paljon erilaisia ja erivärisiä ihmisiä, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Helsinki on myös aikanaan rakennettu niinkuin kaupungit kuuluu rakentaa eli tiiviisti ja käytännöllisesti: Helsinki ei ole mikään rykelmä pellioille ja metsiin rakennettua lähiöä, niinkuin Oulu kokonaisuudessaan on.

    Helsinki on siis paljon muutakin kuin automarketteja ja betonilähiöitä. Siellä on kaupunkikulttuuria, ihmisiä ja elävää elämää, toisin kuin kepulais-Oulussa.

    Haukut vielä pääkaupunkiseudun ihmisiä laiskoiksi, vaikka todellisuudessa oululaiset ovat Suomen laiskin ja saamattomin porukka: teillä on maan kaupungeista korkein syntyvyys ja nopein väkiluvun kasvu ja siitä huolimatta ette saa edes yhtä kalliopysäköintiluolaa sinne pieneen keskustaanne rakennettua. Oululainen laiskuus heijastuu koko keskustan alueen rumuudessa/saamattomuudessa.

    Se helevetin kallioluola on täys paska.
    Turhempaa rahareikää saa etsiä.

    Äänestä

Mikä ihme vaivaa ihmisiä, jotka tekevät kaupungin x-haukkumisketjuja? Taitaa kateus sielä huudella...

Äänestä
  • Kokkolan puppelipoju käy täällä kiihottuneena kirjoittelemassa. Kyllä se kohta rauhoittuu kun koulu taas alkaa.

    Äänestä

  • oulu hetero kirjoitti:

    Kokkolan puppelipoju käy täällä kiihottuneena kirjoittelemassa. Kyllä se kohta rauhoittuu kun koulu taas alkaa.

    Taitaa olla melkoinen kaappihomo tämä "oulu hetero" kun on täällä jo pitkään pitänyt kovaa meteliä heteroudestaan ja siinä sivussa haukkunut muita palstan tyyppejä homoiksi.

    Äänestä

  • 3+11 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat haukkua homoksi? Onko homo sinun mielestä jotenkin heteroa alempiarvoinen, jos jotakin voi homoksi nimittämällä syyllistyä haukkumiseen?

    Äänestä

  • garlebyGay kirjoitti:

    Mitä tarkoitat haukkua homoksi? Onko homo sinun mielestä jotenkin heteroa alempiarvoinen, jos jotakin voi homoksi nimittämällä syyllistyä haukkumiseen?

    Jos ei kerran ole haukkumasana, niin totean että Oulu Suomen homoin kaupunki ja täynnä kaltaisiasi kaappihomoja (niinkuin sinä Oulu "hetero")!

    Äänestä

  • UleåborgGayBorg kirjoitti:

    Näin siis siksi, koska oululaiset miehet (puppelipojat) ovat kilttejä pikku jeesuslapsia. Kyllähän sen tietty ymmärtää, kun oululaisista suurin osa on lestadiolaisia ja kerta raamattuvyöhykkeellä asutaan.

    Onpas surkealla tasolla yleistietosi. Oulunsalo on lesta-aluetta. Se kyllä kuuluu kuntaliitoksen takia Ouluun, mutta on sopivasti syrjässä varsinaisesta Oulusta. Varsinaisessa Oulussa ei lestat majaile. Oikein huvittaa tuollaisten peruskoulun säälistä läpipäässeiden sukkelat sutkautukset. Huomaa kyllä heti minkälaisen imbesillin kanssa on kunnia keskustella. Taidat olla joku parikymppinen kakara joka asuu vielä äidin helmoissa. Oletko ajatellut hankkia itsellesi ammattia ja mennä töihin?

    Äänestä

  • Kerro lisää ;) kirjoitti:

    Vai etteikö Oulussa ole lestadiolaisia? Joka päivä näkee Oulun Prismoissa lestadiolaisia ostoskärryjen kanssa. Jos et tuota ole huomannut niin väitän että A) et ole asunut Oulussa B) olet niin jälkeenjäänyt, että et ole moista koskaan huomannut sillä Ouluhan kuhisee lestadiolaisia. Että kuka se tässä on se imbesilli, kun ei perusasiat millään tahdo mennä jakeluun. Ja ei, en asu äidin helmoissa (toisin kuin sinä), käyn kokopäivätyössä ja omistan suht mukavan asunnon mukavalta alueelta kaukana Oulusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Opiskelijja21 kirjoitti:

Oulu on synkkämielinen, kolkko ja kylmä kaupunki. Oikea pahuuden ja tekopyhyyden pesäke. Eräs tuttuni kertoi taannoin että muutettuaan Helsingistä Ouluun hänen teki mieli vain vetää viinaa ja hypätä narun jatkeeksi. En yhtään ihmettele sillä Oulua paljon masentavammaksi ei voi kaupunki enää mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu