Olen samaa mieltä, jokseensakin. Kansalaisten pitäisi ryhtyä kansalaistottelemattomuuteen yksissätuumin esim sähkön siirtoveron poistamiseksi. Kuten on uutisoitu, ovat eläkeläiset velkaantuneet pahasti ja tämähän ei johdu leväperäisestä raha-asioiden hoidosta vaan siitä, että poliitikkomme antavat nostaa elinkustannukset sietämättömälle tasolle. Poliitikot on asetettava vastuuseen teoistaan ja kiireellisesti. Ja henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä että mielisairaiden äitien tukeminen lasten kustannuksella on lopetettava välittömästi. Tälllaisella tukemisella on kauaskantavat vaikutukset lasten tulevaisuudessa. Tällainen toiminta aiheuttaa lapsille psyykenongelmia ja tällainen on faktatietoa jotka perustuvat asiantuntijatutkimuksiin.
Päivitetty 10.7.2013 12:43, julkaistu 10.7.2013 12:34.
Räsänen Kankaanpäässä: Raamattu menee lain edelle
Kuva: Kristiina Lehto
Alma MediaLähetä palautetta toimittajalle.
Päivi Räsänen kehotti asettumaan rohkeasti yleistä mielipidettä vastaan, jos raamattu sanoo toisin.
Sisäministeri Päivi Räsänen kehotti kuulijoitaan seuraamaan elämässään Raamattua, vaikka laki sanoisi vastaan. Räsänen vieraili Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä lauantaina.
– Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Näin sanoo Raamattukin, Räsänen sanoi.
Räsänen löytää Raamatusta ohjeita ja kannan ajankohtaisiin kysymyksiin. Lait löytyvät sieltä.
– Jos lumituiskussa ladulla ei ole riittävästi hiihtäjiä, umpihankeen hiihtäminen käy raskaaksi. Edellä hiihtäjiä tarvitaan, Päivi Räsänen muistutti.
– Mielihyvästä on tullut aikamme suosituimpia epäjumalia, jonka eteen ollaan valmiit uhraamaan jopa oma terveys ja henki. Mielihyvän asettaminen korkeimmaksi arvoksi ja elämän tarkoitukseksi ei kuitenkaan tuota hyvinvointia, vaan suunnattomasti pahoinvointia yhteiskuntaamme, sanoi sisäministeri Päivi Räsänen luennollaan Kankaanpäässä lauantaina.
Räsänen luennoi Kansanlähetyspäivien juhlapuhujana teemanaan Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa.
Räsäsen mukaan muuttuva yhteiskunta ja vallitseva maailmankuva ovat haasteita kristillisille arvoille. Kristityltä vaaditaan rohkeutta asettua yleistä mielipidettä tai lakia vastaan, jos nämä ovat vastoin Jumalan sanaa.
Räsänen kehoittaa rikkomaan lakia
3
237
Vastaukset 3
- eijaksais1
Voivittu mikä jankkaaja.....
- von Lagerbom
Koetappa sitä Beroccaa, sehän ainakin mainoksen mukaan auttaa jaksamaan, heh ja virn ja silmänisku..
- LAKI LUKI
JUMALANLAKIA VAI MAALLISTALAKIA ? ? ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686
