Meditaatio; mietiskelyä vai ajatuksettomuutta?

Ja onko meditaatiolla aina oltava uskonnollinen merkitys?

Olen hämmentynyt kun en tiedä tai ymmärrä tästä mitään!

Paras kirja tähän mennessä Bhante Henepola Gunaratanin Johdatus tietoisen läsnäoloon. Siinä on perusasiat tiivistetysti, aloittelevan harjoittajan kysymyksiin valmiita vastauksia.
Tähän mennessä olin ehtinyt kahlata mm. parisenkymmentä zen kirjaa.

En keskity lainkaan hengitykseen. Keskityn olemaan läsnä. Alussa voi olla tarvetta keskittyä hengitykseen, keskittymiskohde riippuu henkilön mieltymyksistä. Kun olet meditoinut riittävästi olet läsnä syvällä kehossa ihan huomaamatta ja yrittämättä. Läsnäolemisen huomaa siitä, ettei mieti tulevaa ei mennyttä. Jos näitä mietii niin se on hyvin hetkellistä. Lepää mielen rauhassa, joka syntyy siitä ettei yritä mitään.

Tervetuloa läsnäoloon.

Kiitos kaikille avusta, eiköhän tässä vielä alkuun päästä! Nyt vain kirjastoon hakemaan kirjoja.
Ja ZenKivi, erityisesti todella paljon kiitoksia sinulle, autoit ymmärtämään vaikealta tuntuvia asioita.. Välillä kun tuntuu että netissä on niin paljon tietoa että meinaa hämmentyä kun ei tiedä että mikä on sitä tietoa mitä oikeasti tarvitsee.

Eilen illalla löysin Youtubesta hirvittävän paljon meditaatiomusiikkia, mitä mieltä olette sellaisesta? Itse eilen, kun unettomuus ja ahdistus vaivasivat ja oli hankalaa keskittyä ja rauhoittua, laitoin soimaan äänitteen, jossa oli ikäänkuin mielikuvaharjoitus, ja sen jälkeen sainkin paremmin rauhoituttua ihan hiljaisuudessa, eli ainakin itsellä toimi tuo ääneen keskittyminen, vaikka se voi kuullostaa hieman hassulta.

Tee niinkuin koet tällä hetkellä oikeaksi, jos musiikki auttaa niin käytä toki sitä. Ääneen keskittyminen toimii aivan kuten mielikuvaharjoituskin.

Youtubessa löydät myös termillä "Tibetan Singing Bowl" paljon eri mittaisia kokonaisuuksia meditaatioon. Niissä on usein harmonia, mutta myös yllätyksellisyyttä, mikä auttaa paljon keskittymisessä.

Tuossa ohjeistusta Zazeniin.

http://www.youtube.com/watch?v=1_djWyC1-_4

Minäkin aloittelin meditaation oikeastaan ahdistuksesta, paniikkikohtauksista ja masentuneisuudesta eroon päästäkseni. Tein vain sen virheen, että yritin päästä niistä eroon taistelemalla niitä vastaan, mikä johti lopulta vain kärsimykseen. Ne saavat vain lisää energiaa siitä, että niitä yrittää ajaa pois.

Kärsimys (ahdistus/masennus) on seuraus, ja sillä on jokin syy. Seuraus poistuu itsekseen kun sen perimmäinen syy poistuu. Syyn kärsimykseen voi löytää meditaation avulla.

Minun ahdistuneisuuteni ja masentuneisuuteni on vähentynyt huomattavasti sen jälkeen kun aloin nähdä selvemmin sen aiheuttajan. Ja aiheuttaja ei ollut se, että jouduin pitämään koko luokalle puheen koulussa. Eikä sekään, että ketään ei kiinnosta seurani vapaa-aikana. Syy oli paljon syvemmällä minussa itsessäni. Syy oli ymmärtämättömyydessä ja takertumisessa.

Toki vieläkin saatan joskus ahdistua tietyissä tilanteissa "vanhasta tottumuksesta", mutta tiedän nyt, että se on vain tunne, jolle ei tarvitse antaa valtaa. Ja jos en luo itse sille aiheuttajaa, vaan katson sitä sellaisena kuin se on, se häviää melko nopeasti itsekseen. Tietynlainen välinpitämättömyys ahdistusta kohtaan on hyväksi.

Buddhalaisia meditaatiotekniikoita on pilvin pimein, ja eri ohjeissa kehotetaan keskittymään eri kohteisiin, mikä saattaa monesti hämmentää aloittelijoita. Yhdessä metodissa keskitytään hengitykseen, toisessa johonkin visualisointiin, kolmannessa sanalliseen koaniin jne.

Mutta niissä kaikissa on kuitenkin loppujen lopuksi yksi ja sama kohde: nykyhetki. Se on tärkein kohde, koska kaikki tapahtuu nykyhetkessä, eikä meillä koskaan ole mitään muuta. Kaikki muu on vain kuvitelmaa, ja se kuvitelmakin on nykyhetkessä. Aina kun huomaamme ajatuksiemme harhailevan, palaamme takaisin siihen mitä olemme tekemässä, nykyhetkeen.

Kannattaa aloitella jollain yksinkertaisella tekniikalla, joka tuntuu itsestäsi hyvältä. Hengityksen tarkkailu tai laskeminen ovat hyviä tekniikoita aloittelijoille. Siitä voi sitten myöhemmin siirtyä vaikka pelkkään istumiseen, jos haluaa.

Eikä tarvitse välttämättä meditoida kovin pitkiä aikoja kerralla, vaan tärkeämpää on yrittää meditoida päivittäin edes jonkin aikaa.

Mutta muista, että meditaatio ei ole oikotie onneen. Se on vain työkalu todellisuuden tiedostamiseen ja ymmärtämiseen. Se myös kehittää kärsivällisyyttä ja opettaa hyväksymään todellisuuden sellaisena kuin se on. Se auttaa meitä huomaamaan oman takertumisemme pysymättömiin asioihin, ja päästämään niistä irti.

Äläkä tosiaan lannistu, jos meditaatio tuntuu aluksi hankalalta. Tai jos lannistut, niin älä lannistu siitä että lannistuit :)

Itse aloitan meditaation istumalla selkä suorassa tasaisella alustalla, hengittämällä hitaasti ja syvään. Koska olen ADHD:sta koko elämäni kärsinyt, omaan mitä erikoisimman mielikuvituksen, joten alan pohtia itseäni ja asioita, jotka minua ovat ahdistaneet. Parin minuutin päästä meditaation aloituksesta näen itseni kolmannesta persoonasta ja alan pikku hiljaa kokea niitä samoja asioita, jotka aikoinaan minulle kovasti ahdistusta aiheuttivat, kuten humalasekoilut, ja tunnen kuinka alan antaa niitä itselleni anteeksi. Yleensä tulee vedet silmiin, kun huomaan, että asiat eivät sittenkään olleet niin kamalia kuin miltä aluksi vaikuttivat. Tulee todella helpottunut olo! Keskittyminen, rauhoittuminen, mukava ja ryhdikäs asento, hengitys ja mielikuvitus saavat kaiken tämän aikaan.

Toiset meditaatiota johtavat "ajatuksettomuuteen", toiset sisältävät mietiskelyä jostakin asiasta.

Käsittääkseni "mestariavain" mikä vie tosi pitkälle, on keskittyminen hengitykseen. Ei tahdonalainen hengittäminen, vaan sen katsominen ikäänkuin sivusta, silti aistien ja kokien sitä.

Mitä useammin oppii, että ajatus kannattaa kääntää hengitykseen, eikä ajatuksiin, sitä parempi. Siinä tulee automaattisesti paremmaksi. Aluksi voi hengittää syvään tahdonalaisesti tai "puhdistaa" ja valmistella kehoa ja mieltä sopivalle "tuulelle". Kun rutiinia kehittyy ja alkaa tunnistaa jotain ilmiöitä mitä kehossa ja .. tuntemuksissa tapahtuu niin homma helpottuu. Edistyneen tarvii vain mennä istumaan ja mielen verhot alkavat haihtua, merkkituntemukset ilmestyvät ja ei tiedä kuinka syvälle saattaa mennä! Yllätyksiä ainakin on luvassa jos meditoi.

Liika yrittäminen luonnollisesti tappaa rentoutumisen ja jos joihinkin meditoinnin "merkkipaaluihin" tulee himo tai pelko, niin niitä ei tule uudestaan, ennenkuin voimakas tunne mikä asiaan liittyy unohtuu. Suoraviivainen tavoittelu siis tappaa meditoinnin syvenemisen. Itseasiassa muutamat vanhat buddhalaiset ovat sanoneet, että kehitys on automaattista, eikä sille edes itse voi mitään.

Meditointi lisää aivojen tehoa ja tuo aistimuksiin uusia sävyjä.