Aluksi pientä infoa, eli olen kohta 19 täyttävä nuori nainen, joka on sairastanut viisi vuotta vaikeaa masennusta, määrittämätöntä ahdistuneisuushäiriötä ja paniikkihäiriötä. Käyn kaksi kertaa viikossa juttelemassa psykologilla ja minulla on lääkkeet. Osastojaksoja on useita takana ja tuntuu silti, että elämä on taas pahassa alamäessä.
Tämänhetkinen tilanne on se, että asun omassa kämpässä. Olen asunut kohta vuoden. Elän Kelan tuilla, joilla olen tähän asti pärjännyt hyvin. Kuitenkin olin keväällä niin paljon sairaslomalla, että tukeni katkaistiin kesän ajaksi, koska minun pitäisi lähettää sairaspäivärahahakemus jälkikäteen Kelaan, ennen kuin ne jatkuu. Tämän hetkinen elämäntilanteeni ja mielenterveyteni on siinä kunnossa, etten jaksa mitään (tästä myöhemmin lisää) ja en ole siksi saanut asiaa hoidettua. Minulla on huimat 200e tilillä ja pitäisi maksaa tämän kuun vuokra, laskut, ostaa ruokaa jääkaappiin, jossa on pelkkä valo enää jäljellä ja ostaa lääkkeitä. Tämä stressaa suunnattomasti, mutta koska olen niin väsynyt tähän kaikkeen, niin mitään en saa aikaseksi. Tämä on siis loputon oravanpyörä.
Lisäksi paniikkihäiriöni on pahentunut todella paljon. Alun jälkeen kun paniikkihäiriöni rauhoittui, sain kohtauksia ehkä kerran vuodessa. Tämän kevään ja kesän osalta en pysy enää edes laskuissa kuinka monta kohtausta olen saanut. Varmaan useita kymmeniä. Paniikkikohtaukseni kun ovat niin fyysisiä, että vievät kaikki mehut minusta (muistuttavat epilepsiakohtausta) ja pahinta on se, että ne ovat nykyään todella rajuja ja niitä tulee kaksi peräkkäin joka kerta.
Olen tässä lähiaikoina viillellyt taas monen vuoden tauon jälkeen ja ottanut yliannostuksia lääkkeitä, että saisin pääni sekaisin ja pääsisin edes hetkeksi pois tästä kaikesta paskasta. Ennen alkoholi oli se pakokeino, mutta se ei enää auta vaan tekee vain huonomman olon.
Olen aivan puhki. Yleensä kesä on helpottanut oloani todella paljon. Tämä on rankin kesä pitkään aikaan ja siksipä minua pelottaa mennä syksyllä takaisin kouluun. Pelkään, että jos tämä sama tahti jatkuu, niin en pysty käymään siellä taaskaan. Viime vuonna olin niin paljon poissa koulusta masennukseni vuoksi, että joudun aloittamaan alusta (olin ammattikoulussa ensimmäisellä luokalla).
En enää tiedä mitä tehdä. En jaksa enää mitään. Haluaisin vaan unohtaa kaiken ja nukkua kaiken tämän ohi. Tuntuu, että ainoa pakokeino tästä olosta on enää itsemurha. Sitäkin olen harkinnut todella usein nykyään. Olen fyysisesti ja psyykkisesti niin loppu, etten voi edes itse enää käsittää sitä. Mikään ei tunnu miltään. En osaa enää edes itkeä ja ruoka ei maistu.
Minulla on kyllä rakkaita ympärillä. Perhe, ystävät ja poikaystävä, mutten uskalla kertoa heille kaikkea. Pelkään heidän reaktioitaan. Pelkään, että jos he tietävät kaiken ja näkevät oikean oloni, he eivät jaksa olla enää tukenani.
Tuntuu, ettei mikään enää auta. Haluan pois.
Tämänhetkinen tilanne on se, että asun omassa kämpässä. Olen asunut kohta vuoden. Elän Kelan tuilla, joilla olen tähän asti pärjännyt hyvin. Kuitenkin olin keväällä niin paljon sairaslomalla, että tukeni katkaistiin kesän ajaksi, koska minun pitäisi lähettää sairaspäivärahahakemus jälkikäteen Kelaan, ennen kuin ne jatkuu. Tämän hetkinen elämäntilanteeni ja mielenterveyteni on siinä kunnossa, etten jaksa mitään (tästä myöhemmin lisää) ja en ole siksi saanut asiaa hoidettua. Minulla on huimat 200e tilillä ja pitäisi maksaa tämän kuun vuokra, laskut, ostaa ruokaa jääkaappiin, jossa on pelkkä valo enää jäljellä ja ostaa lääkkeitä. Tämä stressaa suunnattomasti, mutta koska olen niin väsynyt tähän kaikkeen, niin mitään en saa aikaseksi. Tämä on siis loputon oravanpyörä.
Lisäksi paniikkihäiriöni on pahentunut todella paljon. Alun jälkeen kun paniikkihäiriöni rauhoittui, sain kohtauksia ehkä kerran vuodessa. Tämän kevään ja kesän osalta en pysy enää edes laskuissa kuinka monta kohtausta olen saanut. Varmaan useita kymmeniä. Paniikkikohtaukseni kun ovat niin fyysisiä, että vievät kaikki mehut minusta (muistuttavat epilepsiakohtausta) ja pahinta on se, että ne ovat nykyään todella rajuja ja niitä tulee kaksi peräkkäin joka kerta.
Olen tässä lähiaikoina viillellyt taas monen vuoden tauon jälkeen ja ottanut yliannostuksia lääkkeitä, että saisin pääni sekaisin ja pääsisin edes hetkeksi pois tästä kaikesta paskasta. Ennen alkoholi oli se pakokeino, mutta se ei enää auta vaan tekee vain huonomman olon.
Olen aivan puhki. Yleensä kesä on helpottanut oloani todella paljon. Tämä on rankin kesä pitkään aikaan ja siksipä minua pelottaa mennä syksyllä takaisin kouluun. Pelkään, että jos tämä sama tahti jatkuu, niin en pysty käymään siellä taaskaan. Viime vuonna olin niin paljon poissa koulusta masennukseni vuoksi, että joudun aloittamaan alusta (olin ammattikoulussa ensimmäisellä luokalla).
En enää tiedä mitä tehdä. En jaksa enää mitään. Haluaisin vaan unohtaa kaiken ja nukkua kaiken tämän ohi. Tuntuu, että ainoa pakokeino tästä olosta on enää itsemurha. Sitäkin olen harkinnut todella usein nykyään. Olen fyysisesti ja psyykkisesti niin loppu, etten voi edes itse enää käsittää sitä. Mikään ei tunnu miltään. En osaa enää edes itkeä ja ruoka ei maistu.
Minulla on kyllä rakkaita ympärillä. Perhe, ystävät ja poikaystävä, mutten uskalla kertoa heille kaikkea. Pelkään heidän reaktioitaan. Pelkään, että jos he tietävät kaiken ja näkevät oikean oloni, he eivät jaksa olla enää tukenani.
Tuntuu, ettei mikään enää auta. Haluan pois.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos et selvitydy maksujutuista niin on mentävä vain sosiaalitoimistoon tai puhuttava läheisille, kotiväelle ettet selviydy. Pitää kertoa myös heille tuosta mielesi ahdingosta, ei ne sinua jätä. Se olisi heille koko elämänikäinen kurjuus jos päätyisit itsemurhaan.
Tuo asioiden itsellä panttaaminen ja näytteleminen vie sinulta viimeisetkin voimat ja ei ole ihme jos saat enemmän paniikkikohtauksia.
Avoimuutta ehdotan sinulle nyt ensi lääkkeeksi.
Olen edellisen vastaajan kanssa samaa mieltä..Koska sinä itse et tässä vaiheessa et jaksa tehdäasioillesi mitään ,niin anna toisten auttaa sinua...ei kukaan voi auttaa jos ei tiedä asioiden oikeaa kantaa..tiedä ettei olen helppoa sanoa miten voi kun ei ittekkään le selvillä omasta tilasta,mutta käytännön asioissa voivat läheisesi auttaa joten ne eivät aiheuta sulle lisä paineita ja sit mielenterveys puoli apua hae lääkäriltäsi....ei auta että pyörit oravanpyörässäsi,hyppää pois ja pyydä apua.....meitä on paljon jota elämä ahdistaa mutta opitaan kantaan tää sairaus.....halaus sulle..
http://www.youtube.com/watch?v=0zpMDwPJHM4