Aviokäsky

1. Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1. Moos. 1:28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."

Ehkäisykielto perustuu aviokäskyyn, - lisääntykää ja täyttäkää maa.

Hepr. 13:4 Aviokäsky pitää kunniallisesti kaikkein seassa pidettämän ja aviovuode saastatoinna; mutta huorintekiät ja salavuoteiset Jumala tuomitsee.
5253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eikö kuitenkin pitäisi lisääntymisesskin kuunnella sitä synnyttäjää, miten jaksaa ja kestää ainaista synyttämistä.

Äänestä
  • Jumalan luomisen työ tapahtuu Hänen sanallaan. Esimerkiksi: “Tulkoon valkeus!” “Lisääntykää!”

    Jumala ei luo niin että hän tarvitsisi siihen käynnistää biologista lisääntymistä. Hän on luonut lisääntymiskyvyn ja -halun, ja sen jälkeen lisääntyminen tapahtuu luonnostaan, sen mukaan kuin kulloinkin se on mahdollista.

    Jumalalla ei ole "vauvavarastoa" eikä "syntymättömiä sieluja" muka odottelemassa pääsyä ihmisvauvaksi. Tällaiset opetukset ovat sielunvihollisesta ja taikauskoa.

    Äänestä

Mihinkäs sinulta on unohtunut se tämän jakeen toinen puoli:
"vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."

20 Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla."
21 Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä.
22 Hän siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä." [1. Moos. 8:17]
23 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.
24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.
25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.


Eli maapallon tuhoamiseen ei ihmiselle ole annettu lupaa.

Maksimaalisella lisääntymisellä ihmiskunta tuhoaisi maapallon alta aikayksikön. Ensimmäsienä pitäsi luopua vl elämäntavasta, jossa ajellaan kilometrikaupalla autolla edes takaisin ja kulutetaan öljyä ja tuhotaan ilmakehää. Amishit eivät toimi näin.

En minä nyt ihan näin ajattele yksi yhteen. Hedelmällisyys on suuri lahja Jumalalta, mutta kun siitä tehdään kaiken tuhoava laki, silloin minä mietin mitä Jumala on meille lahjana antanut, onko antanut meille tämän kauniin planeetan, vesivarat, puhtaan juomaveden, veden kalat ja metsät, jotta mekin voisimme todeta:
1. Moos. 1:31
Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä. [Sir. 39:16; 1. Tim. 4:4]

Yhden lapsen Kiinassa tapetaan elävänä syntyviä lapsia, tytöillä ei ole arvoa, kielletään vanhemmilta Jumalan lahjan saamisen ilo ja kollektiivisesti päätetään kuka saa saada lapsen. "Ylimääräinen lapsi" on onnettomuus. Mutta selvää on, että maailmassa ei voi olla kiinalaista vanhoillislestadiolaista, jolla on 10-12 lasta. Onko kaikilla ihmisillä oikeus uskoon kuitenkin. Jos uskot, että Kristus on kuollut sinunkin syntiesi takia, saako toisen maan kuin Suomen kansalainen kuulla evankeliumin?

Vielä siitä elämän lahjasta, kyvystä lisääntyä. Jumala antoi saman lahjan myös eläimille. Lisääntyvätkö vl maataloudessa eläimet kuten luoja on luonut. Ei kait käytetä keinosimennystä?

Kaikenlaisia ajatuksia nousee mooseksenkirjasta. Kuitenkin uskon, että yhtäkään lasta ei synny ilman Jumalan luomistyötä. Eikä lahjaa ole annettu kaikille, se kipeimpiä tunteita mitä ihminen voi kokea. Nöyrällä mielellä sitäkin asiaa joutuu lähestymään. Siksi minusta tässä asiassa kuunnellaan mitä Jumala itse kunkin kohdalla haluaa johdatuksellaan sanoa. On kyse siitä, että hyväksytään myös ne tilanteet missä ihmisen tulee pidättyä lasten saamiselta, syitä on monia, motiivin puhtauden arvioi viime kädessä Jumala. En halua tässä netissä mennä tähän asiaan sen syvemmin. Hyvin vaikeasta asiasta on kyse, kun puhtaan siitä, milloin ihminen ehkäisee elämän suojelemiseksi.

Äänestä

Ei se ,että kaikki pariskunnat eivät käyttäisi ehkäisyä kaikkialla maailmassa, tee heistä uskovaisia Jumalan tarkoittamalla tavalla. Ei tekojen kautta uskoa saada vaan uskoa seuraa elämän vanhurskaus, johon kuuluu uskovaisten kohdalla myös tuo kuuliaisuus Jumalan luomistyötä kohtaan ja se, että Jumala näkee hyväksi montako lasta Hän haluaa perheeseen siunata. Tässä on suuri ero eri hengellisyyksien ja elävän kristillisyyden välillä. Emme me uskovaiset vaadi teiltä, että te tätä ymmärtäisitte, koska ei luonnollinen ihminen käsitä, mikä Jumalan Hengen on vaan se on heille hulluus ja ei he sitä käsitä Tämä on vapaasti muisteltuna Bibliasta. ja toisekseen turha teidän on pelätä maailman täyttymistä ja luonnonvarojen kulumista, ettekö te usko edes sen vertaa, että Jumalan tiedossa on tasan tarkkaan, kuinka kauan hän tätä maapalloamme ylläpitää ja milloin tälle tulee se loppu, mikä tälle on Jumala sanassaan niin tapahtuvaksi ilmoittanut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aviovuode kirjoitti:

1. Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1. Moos. 1:28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."

Ehkäisykielto perustuu aviokäskyyn, - lisääntykää ja täyttäkää maa.

Hepr. 13:4 Aviokäsky pitää kunniallisesti kaikkein seassa pidettämän ja aviovuode saastatoinna; mutta huorintekiät ja salavuoteiset Jumala tuomitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu