Illanvietto ystävien kesken

Onnellinen pari

Kahta viikkoa ennen juhannusta ystäväpariskuntamme Salla ja Jukka olivat tulossa meille kesän avausta juhlimaan. Olimme tutustuneet heihin vasta muutama kuukausi sitten ja he tulivat meille nyt ensimmäistä kertaa. Salla ja Jukka olivat molemmat meitä jonkin verran nuorempia, mutta olimme tulleet hyvin juttuun ne kerrat kun olimme yhteisiä iltoja paikallisessa ravintolassa viettäneet. Vaimoni Miia oli luvannut huolehtia muut tarjoilut ja minä perinteiseen tapaan olin luvannut toimia grillimestarina.

Miia on vähän alle nelikymppinen, mielestäni kaunis nainen. Hän oli pukeutunut kesäisen keveästi lämpimään kesäiltaan. Hänen ohuen toppinsa alta näkyi selvästi päivällä päälle jäänyt bikinien yläosa ja pakaroiden muotoa korostavat sortsit olivat täydelliset. Se oli aivan älyttömän seksikäs näky ja sai ajatukseni laukkaamaan hieman muualla kuin illan järjestelyissä. Yritin kuitenkin pitää ajatukseni kasassa ja auttaa vaimoani illan valmisteluissa. Hieman kiire meille tulikin, sillä päivä oli mennyt takapihallamme auringossa loikoillessa.

Vieraamme saapuivat sovitusti viiden aikoihin. Olo tuntui kaikilla olevan rento ja välitön. Ruokaa odotellessa otimme muutamat oluet ja siiderit. Liha tirisi grillissä, viinipullo pöydässä, radiosta kuului mukavaa rytmimusiikkia ja hyvä porukka istui terassilla pöydän äärellä. Keskustelu oli iloista ja ajoittainen nauru kuului varmasti koko naapurustoon. Mitä muuta voi kesäillalta toivoa.
Ilta jatkui mukavana ja saunaan päätettiin mennä koko porukka yhdellä kertaa. Yhdessä saunominen oli luonnollista, sillä niinhän meillä Suomessa tehdään. Kaikki sujui ihan normikaavan mukaan ystävien kesken, tosin jutut olivat muuttuneet jo hieman rohkeammiksi. Naiset poistuivat saunasta ensin ja jäimme Jukan kanssa vielä hetkeksi ottamaan viimeiset löylyt.

4

11539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnellinen pari

      Tulimme terassille vilvoittelemaan vain pyyhkeet ympärillämme. Naiset olivat saunassa ollessamme avanneet uuden viinipullon. Istuin vaimoni viereen ja avasin oluen. Miialla oli jo melko hyvä vauhti päällä ja hänen kätensä hakeutui reidelleni pyyhkeen alle. Hän hieroi reiteni sisäreunaa ja hänen kätensä uivat kuin vaistomaisesti ylemmäs jalkojeni väliin päätyen lopulta suoraan kullilleni. Tunsin miten kaluni kovettui hitaasti Miian käsittelyssä. Kaikki tämä tapahtui kuin itsestään, täysin estottomasti vieraittemme edessä. Sallakin oli painautunut tiukasti Jukan kainaloon ja he katselivat Miian touhuilua pyyhkeeni alla. Lopulta Miia havahtui ja veti ehkä hieman hämillään kätensä pois. Salla huomasi tämän ja pyysi Miiaa jatkamaan. ”Se näyttää niin hyvältä, et kai aio tuohon lopettaa” Salla sanoi Miialle ja nauroi päälle. Miia katsoi minua suoraan silmiin ja ennen kuin ehdin sanomaan mitään, hän pudottautui eteeni polvilleen ja painoi päänsä pyyhkeeni alle.
      Miia otti kullini suoraan suuhunsa. Se tuntui taivaallisen ihanalta ja irstaalta siinä Sallan ja Jukan katsellessa. Jukankin kädet olivat jo hakeutuneet Sallan rinnoille ja kaikesta huomasi, että he nauttivat näkemästään.

      Vähän aikaa jatkettuamme tultiin pisteeseen josta ei enää ollut paluuta. Pyysin porukkaa siirtymään sisälle olohuoneeseen, johon satunnaisella ohikulkijalla ei olisi näköyhteyttä. Sisälle päästyämme otin Miian syliini, riisuin hänen paitansa ja kaadoin hänet kulmasohvallemme. Jukka teki saman Sallalle. Olimme Jukan kanssa nyt vaimojemme kimpussa kulmasohvallamme niin, että päämme olivat aivan vierekkäin sohvan keskiosalla. Salla laskeutui alaspäin ja imaisi Jukan kullin suuhunsa. Näky sai minut entistä suuremman kiihkon valtaan. En ollut koskaan ennen päässyt näkemään toisen pariskunnan aktia näin läheltä. Makasimme Miian kanssa huohottaen vieressä ja katselimme tuota suihin ottoa samalla kädet toistemme vartaloilla liikkuen. Olin jo aivan malttamaton ja työnsin sormeni Miian täysin märkään jalkoväliin ja aloin liikutella sormiani hitaasti huulien välissä.
      Samalla Salla nosti päänsä ja näin hänen katsovan Jukkaa silmiin samalla kun nousi ylöspäin ja istui hitaasti Jukan kullin päälle. Näky oli avain lumoava. Salla aukaisi pillunsa ja Jukan kivikova kyrpä ohjautui suoraan sisälle. Salla aloitti ratsastuksen hitaasti, mutta tahti yltyi nopeasti villiksi.

      Olin itsekin kääntänyt Miian kyljelleen ja painanut kullini takaa hänen sisäänsä, samalla sormet klitorista hieroen. Vaikka tilanne oli todella kiihottava varoin panemasta liian innokkaasti, etten laukeaisi saman tien. Halusin Miian ehtivän ensin ja hieroin sormillani Miian klitorista entistä voimakkaammin. Miia huohotti ja kiemurteli käsittelyssäni ja tunsin hänen lähestyvän orkkua. Käänsin hänet polvilleen ja aloitin voimakkaan panemisen takaa. Tiesin että tätä Miia ei kestäisi kauaa, en kyllä minäkään. Normaalisti tykkään katsoa kun kullini uppoaa Miiaan takaapäin, mutta nyt katseeni oli nauliintunut viereisellä sohvalla touhuavaan pariskuntaan. En voinut enää pidätellä vaan laukesin Miian sisään. Jatkoin vielä hetken kovaa sillä tunsin Miiankin olevan valmis. Kovaa parkaisten Miia laukesi alleni ja lysähti vatsalleen alleni. Vapisimme molemmat maatessamme siinä päällekkäin hikisinä.

      Salla jatkui Jukan päällä ja uikutti kovalla äänellä. Jukka piti Sallaa tiukasti lanteista ja painoi vastaan. Jukan ilmeestä näki, ettei kestäisi enää hetkeäkään. Jukan rintakehä nousi kaarelle hänen lauetessaan rajusti Sallan sisälle. Hän nytkähteli saadessaan rajun orgasmin, mutta Salla jatkoi rajua ratsastustaan. Sallakin alkoi olla valmis loppu huipennukseen. Jukka käänsi Sallan selälleen ja laskeutui alemmas. Hän työnsi rajusti ainakin kolme sormea Sallan sisään ja painoi huulensa suoraan klitorikselle. Hän nuoli ja imi jopa kovakouraisen näköisesti Sallaa samalla työntäen sormiaan tottuneesti ja rajusti Sallan sisälle.
      Lopulta Sallan orgasmi tuli ja se tuli sellaisella voimalla mitä en ole ennen nähnyt. Salla heittelehti Jukan otteessa ja ulisi kuin koira. Jukka jatkoi edelleen kovaa ja Sallan orkusta ei tuntunut tulevan loppua ollenkaan. Lopulta Jukka nosti Sallan nesteistä ja omasta spermastaan kiiltelevän naamansa ylös ja katsoi vuoroin meitä ja vuoroin Sallaa silmiin. Tunnelma oli sähköinen ja kaikki tämä oli tapahtunut täysin spontaanisti ja suunnittelematta. Katselimme toisiamme ja räjähdimme lopulta vapauttavaan nauruun.

      Päätimme mennä vielä saunaan ja jatkaa illanviettoa juoden loput juomat. Keskustelumme illan mittään sai nyt aivan uuden luonteen. Puhuimme myös todellisista kimppajutuista, mutta ne jäivät odottamaan toista kertaa. Salla ja Jukka jäivät luoksemme yöksi ja jakoivat parivuoteemme kanssamme. Vietimme yön kaikki neljästään samassa sängyssä . Otimme uusiksi vielä toisen erän ennenkin nukahdimme.

    • kiiihg0000
    • Ystävämies

      Kirjoitettu tuntuu vähän samanlaiselta tilanteelta kun minulle sattui keväällä. Olin tuntenut hyvän ystäväni Jennin jo vuosia ja asiassa lyhennettynä tapahtui, että menin kahville hänen luokseen ja me olimme vain kavereita, mutta puhuimme seksiasioita ja jaoimme kokemuksia puhumalla seksistä todella paljon, kunnes tuona iltana kahvikeskustelut taas ajautuivat seksiin ja hän kertoi kuinka he olivat poikaystävän kanssa panneet rajullakin tavalla pitkän illan ja tässä tapahtui lopulta niin että Jenni huomasi että aloin kovettua näistä hänen puheistaan. Yhtäkkiä hän vain työnsi tuolin pois ja alkoi leikkiä minulla ja kielsi tekemästä mitään. Hän riiisui minut ja imi minua kauan ja pikkuhiljaa riisui myös itsensä ja pani monella eri tavalla mutta edelleen kielsi minua tekemästä mitään, ja lopuksi hän sai minut laukeamaan ja sen jälkeen en voinut vastustaa kiusausta, joten nuolin häntä ja tyydytin hänet todella pitkän leikittelyn jälkeen. Yöllä nauroimme että olimme molemmat kuvitelleet tätä mutta kumpikaan ei uskaltanut ehdottaa seksiä... Lopulta jatkui monen kuukauden seksisuhde koska molemmat olivat jo sinkkuja.

      • MrLoveDoctor

        Taas yksi petturi huora nainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe