Synnyin 80 luvun puolessa välissä pääkaupunkiseudulle ensimmäisenä lapsena.. äiti ja isä olivat avioituneet vuotta aikaisemmin 20 vuotiaina. Olin lapsena herkkä ja pohtivainen, mietin aina maailmaa monelta katilta. Kävin peruskoulun keskinkertaisin arvosanoin. Pääsim peruskoulun jälkee opiskelemaam terveydenhoitoalaa, valmistuin ja menin työelämäön,muutin pois kotoa. 1/2 vuotta kotoa poismuuton jälkeen sairastuin ahdistuneisuushäiriöön todenteolla. ( olin aikaisemmin saanut muutamia paniikkikohtauksia). Pelkäsin sairastivani mt-sairauteen, pelkäsin kaikkea.. olin säikky ja arka. KO. aika oli kamalaa....! No sittemmin olen tervehtynyt ja saanut lapsia jne. Mutta miten tämö liittyy narsismiin... noh,äitini on hyvin epätasapainonen ihminen, sai aikanaan ihme kilahduskohtauksia ja eli isän selän takana kaksoiselämää.. oli lukuisia miessuhteita,josta sittemmin on kertonut hyvinkin tarkasti minulle. Isäni on äidin tiskirätti, sitä voi riepotella miten haluaa... isä tekee kaiken mitä äiti pyytää , välttääkseen hirviöäidin huutoa ja mollaamista. Äitini on kade, hän kadehtii ja haukkuu ystäviää ja ilmeisti myös minua. ( olen nyt opiskelemssa korkeakoulussa) mitä hän ei ole itse saavuttanut... Hän ei soita minulle juuri koskaan, eikä kysele perääni. Hän manipuloi nuoruuttani ja identiteettiäni sotkemalla asioitani. hän näytteli kiinnostunutta mutta ei sitä koskaan ole ollut.. juhlia pidettiin, mutta ne olivat vain kulissia, kulissia siitä miten hyvin meidän perhe muka pärjää... tarinaa riittäisi millä mitalla,mutta kertokaa tekin kokemuksia mitä narsisti on teidän mielenterveydelle tehnyt...? Minulla ln tosiaan ahdistuneisuushäiriö ja jonkun verran hypokondriaa.. ,minua aina vaivaa vakavin fyysinen sairaus ;)
Tarinani narsistin lapsena..
narkutus
4200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Äitini on luultavasti narsisti ( en osaa sanoa minkä asteinen ). Tällä hetkellä on kuolemassa syöpään ja toimin itse epävirallisena omaishoitajana, sisareni on ottanut oman hyvinvointinsa nimissä etäisyyttä.
Eniten narsistiset piirteet näkyivät siinä, että lapsuudessamme äiti oli sietämätön kotioloissa ja kuin toinen ihminen vieraiden läsnäollessa/puhelimessa. Käytännössä äitiä sai pelätä, ja hänen tieltään pysyä poissa. Äiti ei juurikaan välittänyt asioistamme, laittoi oman etunsa ensimmäiseksi ei osoittanut mitään lämpimiä tunteita,haukkui, vähätteli, oli agressiivinen joskus myös fyysisestii eikä sallinut mitään poikkeamista hänen käytännöistään, todella negatiivinen. Omat välini äitiin paranivat jossain määrin siinä vaiheessa, kun pääsin 16-vuotiaana muuttamaan kotoa ja kanssakäymisemme väheni satunnaisiin vierailuihin ja puheluihin joiden aikana hän saattaa olla jopa miellyttävä. Pidemmät yhdessäolot ovat äärimmäisen kuormittavia. Olen osittain äitini kasvatuksen tuloksena masentunut, ahdistunut, epävarma ja kärsin elämättömästä elämästä. Olen ollut mielenterveydellisistä syistä ajoittain hoidettavana 14-vuotiaasta lähtien. Oireita on ollut aikaisemminkin, mutta niihin on puututtu vasta kun sisareni tuolloin ymmärsi hakea meille apua alunperin kuraattorin kautta ja äiti alkoi ulkopuolisten edessä esittää huolehtivaista. Erikoisena pidän sitä, että äiti muistaa asioita hyvin valikoidusti jaselittää asiat omaltakannaltaan parhain päin ja ilmeisesti myös itse niin uskoen. Omasta mielestään hän on hyvinkin hoivaavaluonne ( ammatiltaan lastenhoitaja ), mutta tyttärenään käsitykseni on aika päinvastainen. Äitini on halannut minua viimeisen 20-vuoden sisällä oma-aloitteisesti kahdesti, muutama viikko sitten kun tulin huolehtimaan hänestä, ja 8 vuotta sitten jorvin kahvilassa muutamaa päivää itsemurhayritykseni jälkeen. Anteeksi tämä epätasapainoinen vuodatus. Ajattelin vielä mainita, etten pidä häntä mitenkään tunteettomana psykopaattina, tai todella huonona ihmisenä. Lähinnä äidiksi sopimattomana. Hänellä oli itsellään vaikea lapsuus ja hylkäämiskokemuksia. Joskus hän saattaa yllättää voimakkailla tunteen ilmaisuilla, näennäisellä huolehdinnalla ja olemalla lempeä eläimille. Näiden ominaisuuksien perusteella olen ajatellut, että kyseessä olisi muuten vaikea luonne.
eips. Kuulostaa hyvin tutulta, meillä oli myös joskus jops väkivaltaa. Saatoin saada mitättömistä asioista tukkapöllyt ja "henkinen väkivalta" oli aina läsnä. Äitini ei ole ikinä kehunut minua millään tavalla, ehkä joskus vieraiden edessä kehunut,tämäkin liittunyt lähinnä tähä elämäni mittaiseen teatteriin,esitetään kun on tarve. Voi hyvin kun en ole yhteydessä hänen kanssaan,toki isäni lähettäå narsistin tiskirättinä " viestiä" siitä kuinka äiti on nyt niin väsynyt ja uupunut ja nyt hån tekee sitä ja tätä. Kannan kovaa taakkaa mielessäni siitå mitä hön on isälle tehnyt,mm. Pettämiset js isäni on myös kokenut väkivaltaa.. äiti lyö ja huutaa. En tiedä miten itse osaisin suhtautua tilanteessasi, ( varmaankin joskus pitää häntä jossain määrin avustaa ja hoitaa), mutta en tekisi sitä rakkaudesta vaan velvollisuudesta. Äidillä on myös samanlaienn tapa muistaa asiat juuri niin kuin hänelle on parasta, milloin mitäki, kuhan hänen roolinsa on paras... joskus istun ja mietin kuinka olisi ihana istua OIKEAN lämpimän äiti-ihmisen kanssa ja sanoa ääneen,mua oikeesti pelottaa tms.. tiedän ettei de ole mahdollista... mietin usein mummoani, joka oli lämmin äiti ihminen,kuvittleen usein hänet viereeni... äidilläni oli hånen mukaansa huono lapsuus, lienee narsisteille tyypillinen tausta? -muka huono lapsuus- tiedä håntä,mutta yrittåvät näin selittää itsellee tai muille huonoa käytöstään.. olen alkanut myös epäilemään tässä ajansaatossa tätåää tarinaa huonosta lapsuudesta - ei ollut leluj,tai mitään- mutta valokuvat lapsuudestaan kertoi muuta... itseasiassa leluja oli mielestäni paljon.. sihen maailman aikaan nähden...
Ja anteeks kovasti kirjoitusvirheet( kirjoitan kännykällä). Lisään vielä, että puolisoni on onneksi tärkeä tuki minulle,hän on "sielunkumppanini" ja ymmärtää onneksi minua ja osaa tukea. Minulla on päivittäin kamalia ajatuksia siitä että menettäisin hänet vaikkapa onnettomuudessa tms.. lienen aika läheisriippuvainen ja taipuvainen "kaaosteorioihin" muutoinkin... lienee johtuvan siitå kun lapsesta asti aina meillä ajateltiin pienetkin asiat hyvin dramaattisesti ja tämmöinen " jos kuolen kohta" äidin puolelta oli hyvinkin tuttua puhetta.. pelkään että olen huono äiti omille lapsilleni,joskus tunnen että en anna tarpeeksi syliä jne...
Onko kohtalotovereita?