http://www.hs.fi/elama/Näin ajattelee narsisti/a1340531647897?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&jako=c678740965ef2d2c72feee81ee733d02
Näin ajattelee narsisti. Hyvä artikkeli
Markku Ahdeoja
19525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tunnistaako joku tämän artikkelissa esiintyvän miehen?
En, mutta ilmeen tunnistan.
Sama ilme on niin nais kuin mies narsisteilla.
Sellainen kasvoihin juurtunut ylimielinen, väheksyvä, perustyytymätön ilme.
Aina kun olen nähnyt tuon ilmeen ihmisellä ja joutunut jostain syystä tekemisiin hänen kanssaan, niin joka ikinen kerta se on paljastunut narskuksi.
Ai häntä ärsyttää tällaiset sivustot...no sitten on hyvä, että tällaisia on olemassa :)
Hehe, oletko päässyt oikein diagnoosin teon asteelle em. "ilmeilijöiden" kanssa? Vai miten olet paljastanut "narsistin"?
Kun osaat varautua, niin näet selvästi kuinka he eivät kunnioita sinun tai toisten rajoja. Itsevarma, iloinen käytös kuin tuntisivat sinut entuudestaan. Toisten mustamaalaus ja itsekehu alkaa nopeasti. Valheet lyö heti silmille, kun osaa odottaa niitä.
Kun alkaa kysyä näistä valheista ja perkaa ne, niin se on sitämyöten selvä ja nämä henkilöt alkaa välttämään (tosin puukottaa selkään kun pystyy).
Sellainen kysymys että voiko narsistin lapsesta kasvaa narsisti?
Minä tunnistan tuon ilmeen, omilta vanhemmiltani sekä parilta sukulaiseltani. Voi olla että vain yksi näistä on narsisti ja muilla on vain narsistisia piirteitä, mutta jotenkin sairaita he ovat koska heidän suhteensa toisiin ihmisiin ei meinaa millään toimia, he ovat vihoissa lähes kaikkien kanssa, ja silti pitävät yhteyttä (silloin kun se heille itselleen sopii). Kaikki on monimutkaista ja ihmiset heidän lähellään voivat pahoin.
Jos on ollut narsistin kanssa tekemisissä, tietää mitä narsistinen ilme tarkoittaa. Jos ei ole ollut, kiittäkööt luojaansa että on säästynyt tältä ja epäilee voiko tällaista edes olla.
Narsistin ilmeessä on jotain surullista tai melankolisesti vetoavaa vaikka hymyilisi, ainakin minusta. Silmissä kova ja kylmä ilme. Suun vino hymy ei ole vapautunut vaan tulee tunne että henkilön ilokin tulee jotenkin riipaisevan tuskan kautta, kuin henkilö tuntisi samaan aikaan tosi vahvasti eikä ollenkaan. Narsistin suhtautumistapa kaikkeen on todella kiihkeä, ja vastakohdaksi tilanteissa, joissa "normaali" ihminen tuntee läheisyyttä, narsisti muuttuu yllättäen kylmäksi kuin teräs. Se on jotenkin karmivaa.
Tuntuu ettei narsisti koe olevansa olemassa, ellei joku huomioi häntä, hyvällä tai pahalla. Narsisti yrittää vakuuttaa, on mielin kielin kuin sokeri, melkein liiankin makea, tekee asiat tarkasti, kontrolloidusti, muiden suhtautumista ja etikettiä ylen määrin ajatellen, mitään ei voi tehdä ilman näiden pohtimista ensin, tekemisen aikana ja sen jälkeen. Narsisti haluaa olla jotenkin liian läheinen samalla kun pitää mystisesti etäisyyttä ja samalla kärsii ja nauttii tästä "erikoislaatuisuudestaan".
Tuntuu että henkilö jatkuvasti salaa mielessään arvottaa toisia, arvostelee ja laskee sitten toisen arvo- sekä hyötypisteet, aivan kuin sijoittaisi ihmisiä eri lokeroihin ja arvoasteikolle sen mukaan, mitkä pisteet toinen on saanut. Korkeimmat pisteet on narsistilla itsellään.
Kamalaa on että olen viime aikoina havainnut itsessänikin joitain narsistisia piirteitä ja se herättää järkyttävää itseinhoa minussa, suorastaan oksettaa. Tiedän että minulla on takana kylmä ja narsistinen lapsuudenkoti, hylkäämiskokemuksia ja kotoa oppimani käytösmallit ja syvältä sisisimmästäni kumpuavat kasvatusmallit joita vahingossa sovellan lapsiini, ovat tyystin vääriä ja sairaita!
Näen näissä omissa itsekkäissä piirteissäni paljon omia vanhempiani, ja syyllistän kovasti itseäni jokaisesta lapsessani ilmenevästä narsistisesta piirteestä. Tuntuu välillä että olen pilannut lapseni kotoa oppimillani kasvatusmalleilla, välillä taas syytän vanhempiani siitä että ovat pystyneet jo näin lyhyessä ajassa vaikuttamaan lapseen.
Olen havahtunut siihen että olen hyvin usein hyvin itsekeskeinen henkilö, ja sisimmässäni haluaisin että muut toimivat kuten minulle sopii eli miten koen parhaaksi, jos ihan rehellisiä ollaan, koska minusta tuntuu - vaikka tiedän että se on väärin - että ne muiden omat tavat tuntuvat vääriltä, ihan kuin henkilöt itse eivät osaisi nähdä miten heidän tulee toimia. Siis todella itsekeskeinen ajatus! Piirre suorastaan yököttää minua ja pyrin välttämään tätä nykyisin kuin ruttoa. Laitan omat tarpeeni sivuun, ja teeskentelen että kaikki on hyvin kun "annan" toisen toimia kuten hän haluaa. Kun hän sitten tekee niin kuin kokee itse hyväksi ja mikä tekee hänet onnelliseksi, olen nykyään alkanut tuntea suunnatonta hyvän olon ja onnen tunnetta tästä, siis todella vahvoja tunteita epäitsekkäästi toisen puolesta. Tuntuu että olen viimeksi tuntenut näin vahvasti lapsena ja nuorena! Siinä välissä on kylmä kausi, ja epäilen että se on peruja lapsuudenkodin kokemuksista.
Päiväkirjassani mm. lukee oman teini-ikäisen itseni kirjoittamana että aion kovettaa itseäni vielä enemmän, jotta vanhempien loukkaukset tuntuisivat vähemmän, koska niitä on muuten lähes sietämätöntä kestää, ja jos pystyn olemaan tarpeeksi kylmä ja kova sisältä, he eivät enää pysty vaikuttamaan minuun, ja että aion olla entistä umpimielisempi enkä häiritä heitä heitä enää jotta he eivät hermostu minuun, ja samalla ihmettelen miten voin olla niin tyhmä etten millään muista ja tajua pitää suutani kiinni ja pysyä mahdollisimman huomaamattomana vaikka aina käy huonosti. Nyt tuo kirjoitus saa kylmät väreet selkääni, eniten siksi että pelkään että olen onnistunut itseni kylmettämisessä.
Tämä vahvojen hyvän olon tunteiden tunteminen kannustaa toimimaan jatkossakin näin, ja tuntuu että teeskentelyä tuossa "päätösvaiheessa" täytyy tehdä yhä vähemmän ja vähemmän.
Nykyään harjoittelen itse ahkerasti jokaisessa tilanteessa sitä että yritän mahdollisimman vähän vaikuttaa ihmisiin, mitä vähemmän he reagoivat minuun, sitä parempi. Pyrin käyttäytymään niin että ihmiset ovat mahdollisimman välinpitämättömiä minua kohtaan, ja sukeltelen sitten oikein kunnolla tunteessa että olen aivan tavallinen, huomaamaton ja samaan aikaan todella täysivaltaisesti olemassa, ilman että kenenkään täytyy huomata minua millään tavalla vaikka seisoisin ihan vieressä, siis ihan kuin muutkin ihmiset. On ihanaa sulautua massaan kuin kala parveen! Minun on nykyään helpompi olla ja hengittää.
Toisinaan tulee itku, entä jos en tajuakaan olevani narsisti ja olenkin kylmä ja kykenemätön tuntemaan todellista rakkautta ja oikeaa empatiaa. Ajatus kylmää ja pelottaa minua. Eikö sanota ettei narsisti pysty koskaan kaikilla tasoilla tajuamaan olevansa narsisti, vaan sekoittaa omat tarpeensa tunteisiin eikä siten ymmärrä mitä muiden tunteet ovat koska häneltä itseltäänkin ne puuttuvat? Toivon että minulla on ainoastaan itserakkaita, narsistisia piirteitä ja että minun on mahdollisuus parantua niistä ja päästä niistä eroon. Yritän yhä useammin unohtaa itseni täysin, hiljentyä keskittymällä niin tarkasti kuin pystyn, näkemään maailman ja muiden ihmisten kauneuden. Haluan tervehtyä, jotta en siirrä narsistista kasvatusperintöä jälkeläisilleni. Haluan katkaista narsistisen olemistavan, järkyttävän, sukupolvia vaivanneen sairauden tähän omalle kohdalleni ja lopettaa myös lopullisesti kaiken kanssakäymisen narsistien kanssa nyt tähän.
Olen siten joutunut etäännyttämään perheeni myös vanhemmistani, koska he saavat minut voimaan suorastaan pahoin, toisinaan lapsenikin ovat ymmällään, solmussa ja ahdistuneita heidät tavattuaan. Elämän jatkuva vaikeus ja asioiden monimutkaisuus vanhempieni kanssa, minun mustamaalaamiseni ja lasteni asettaminen eriarvoiseen asemaan, ahdistavat toisinaan niin että tuntuu etten saa henkeä. Yritän nykyään pysytellä vanhemmistani kaukana, välilä vaikeaa mutta hienovaraisesti yritän saada itseni katkaisemaan välit kokonaan, syyllisyys hidastaa prosessia mutta ensimmäinen askel on se, etten koskaan missään tilanteessa jätä lapsiani pieneksi hetkeksikään yksin heidän kanssaan. En aio enää koskaan päästää vanhempiani takaisin vaikuttamaan omaani ja meidän perhe-elämään.
Anteeksi pitkä vastaus. Tuntui jotenkin helpottavalta kertoa nimettömänä kaikki täällä kun nyt pääsin kirjoittamisen alkuun. Ihan kuin terapeutille olisi päässyt.
Nyt lakkaan ajattelemasta tätä ja yritän keskittyä muihin ihmisiin kuin itseeni ja jatkaa elämääni. Ja päästä elämässäni eroon narsistisia toimintatapoja käyttävistä ihmisistä, joita minun vanhemmiksenikin kutsutaan. :(
En halua tällä huomiota, tarkennetaan vielä se. Lähinnä pelottaa, voinko olla narsisti? Jos olen, mitä ihmettä voin tehdä parantuakseni?
Tuli vielä mieleen se kauhea seikka, että vaikka minulla on kova tarve olla rakastettu ja että minulla on läheisiä lähelläni, niin näin jälkikäteen olen tajunnut, että kun täysi-ikäisenä pääsin vihdoin muuttamaan pois kotoa, en nähnyt kotona vielä asuvaa sisarustanikaan pitkiin aikoihin tai puhunut hänen kanssaan edes puhelimessa. Vaan käperryin omaan ahdistukseeni, paranemisyrityksiini ja siihen itsesäälintihkuiseen tietoon että vanhempani olivat hylänneet minut, olemalla soittamatta, käymättä kylässä tai muutenkaan ottamatta yhteyttä minuun moneen vuoteen kotoa muuton jälkeen, muuten kuin silloin kun heillä oli syntymäpäivä, nimipäivä, äitien- tai isänpäivä tai oli joulu. Silloin oli "pakko" käydä kylässä ja viedä heidän määrittelemänsälainen lahja, tai muuten seurasi kamalia tekstiviestejä ja puheluita (joihin tyhmä ja syyllisyydentuntoinen kun olin, vastasin aina ja kuuntelin ja vastaanotin kaiken p*skan kun luulin että olin sen jotenkin ansainnut), ja seuraava pakkokäynti vanhempien luona muodostui suorastaan piinaavaksi, niin että viimeistään takaisin omaan kotiini päästyäni purskahdin itkuun. Silti en pystynyt olemaan tottelematta ja menemään kylään silloin kun minulta niin odotettiin.
Mutta nyt tosiaan tajusin, olenko itse narsisti kun itse tajuamattani katkaisin vähäksi aikaa välit tahattomasti myös sisareeni? Jälkikäteen katsoen todella kylmästi, hänestä välittämättä. Koskaan en hänelle mistään vihoitellut, nälvinyt, kohdellut alentavasti, syyllistänyt mistään, tms. mutta en muutenkaan ottanut yhteyttä. Sen on täytynyt olla kauheaa! :( Varsinkin kun hän vielä jäi yksin lapsuudenkotini ahdistavaan tilanteeseen, jota en myöskään tullut ajatelleeksi.
En tajua miten se on mahdollista, olinko vain itse niin ahdistunut, lapsellinen, helpottunut pois pääsystä vai olenko jonkin sortin narsisti itsekin?
No nyt lakkaan häiriköimästä tätä palstaa tämän enempää. Kamalaa mutta en vain tajua itseäni. Kuulostaa aika sekopäiseltä kieltämättä vaikka tähän asti olen pitänyt itseäni nykyään kaikesta menneestä huolimatta kutakuinkin tasapainoisena ja tavallisena ihmisenä. :(
Tuota noin harvoin narsisti itse tajuaa olevansa narsisti. Jokin aiheuttaa heissä sen, että löytää ns. oikean kohteen ja alku on niin lupaavaa, koska ovat täydellisyyden tavoittelijoita. Todellinen helvetti saattaa tulla ilmi todella nopeastikin toiselle osapuolelle, koska ovat myös omistushaluisia
Suosittelen. Artikkeli oli varmaankin paras koskaan lukemani narsistin omakuva. Ihmettelen, miten kertojan diagnosoimiseen oli kulunut ammattilaisilta vuosikausia. Tyypilliset narsimin kriteerit tulevat esille mennen tullen jo tuossa artikkelissa.
Tietyt piirit tietävät sen tosiasian, että tuo koko juttu oli tuon miehen vedätys.
Mies oli kyllästynyt siihen,että ihmiset näkevät narsisteja jokapaikassa ja hesarin toimittajakin oli ollut niin innoissan,ettei ollut tarkastanut mitään faktoja tai taustoja.
Kaksisuuntainen sillä kyllä on.
Se käsittääkseni halusi antaa keittiöpsykologeille ja valtaväestölle, koko rahan edestä sitä mitä ne haluaa kuulla.
Alkoiko kaduttaa?
Artikkelista poimittua
"Mielestäni kaikki ihmissuhteet ovat viime kädessä vaihtokauppoja. Kaikkien tuntemieni avioparien yhteiselo perustuu pohjimmiltaan yksinäisyyden pelkoon sekä tavaroihin, joita he ovat keränneet ympärilleen."
Tyypillinen narsistinen näkemys, ei tunnista empatiaa ja rakkautta. Näkee vain luurangon. Tätä asiaa on tälläkin palstalla vatvottu toistuvasti yhtenä narsistin tyypillisenä ominaispiirteenä. :)
Kun narsisti aloittaa suhteen niin hänellä on päälimäisenä tämä näkemys ja sitä kautta toisen hyväksikäyttö. Suhteessa normaalilla ihmisellä kiintymys yleensä kasvaa ajanmyötä, mutta ei narsistilla, hänellä kasvaa yleensä vain riippuvuus. Jonka hän korvaa erotessaan toisella riippuvuudella uudessa suhteessa.
Mielenkiintoista on, että hän tuntuu pitävän itseään normaalina ja viihtyvän narsistin roolissaan kuten narsistit yleensä tekevät. Ei mitään vastuuta mistään, huijaamista valehtelua, pettämistä jne, ja vielä kehuskelee niillä.
Pitää itseään vielä viisaana kun on huijanut ihmisiä, ei käsitä että kuka tahansa meistä siihen pystyisi, ei olla kuitenkaan niin tyhmiä. Hän pitää huijausta, manipulointia ja valehtelua erikoisina viisauden merkkeinä, eikä tajua että se on pitemmän päälle syvää tyhmyyttä. Minkälainen yhteiskunta olisi jos kaikki olisivat samanlaisia narsisteja?
Tämä artikkeli oli jossakin muualla aiemmin, ilmeisesti kyse on huomionhakuisesta narsistista, jolla alkaa peilit ja virikkeet olla huonolla tolalla.
Mikään ei riitä pitää tulla julkisuuteen jo.
Pienenä plussana se että myönsi narsisminsa, mutta vaikuttimena on narsistiseen tapaan itse kehuskelu ja itsepetoksesta johtuvan ylivertaisen viisauden näyttäminen, jota hän ei todellisuudessa ole.
Normaalien ihmisuhteitten puutteessa muidenkin häiriöiden hoito on vaikeaa.
Vähän ilkeän pessimistinen kirjoitus, mutta artikkelin perusteella ei valitettavasti muuhun lopputulokseen voinut tulla.
Toivotaan että toipuu, hän olisi jo toinen toipunut narsisti maailmassa jos niin kävisi. Siitähän saisi jo pienen vertaisryhmän kasaan.
Vähään aikaan ei tosin ole toivoa, kun löytyi kanadasta narsistinen morsiain, johon on luonut riippuvaisuus suhteen ja josta riittää virikettä vielä pitkään.
"Toivotaan että toipuu, hän olisi jo toinen toipunut narsisti maailmassa jos niin kävisi. Siitähän saisi jo pienen vertaisryhmän kasaan. "
Kuka on toinen?
Mielestäni Vaknin on kirjoittanut teoksensa huijatakseen lisää... Hänhän sanoo, että uhrit alkavat kuvittelemaan, että tapailevat narsistia edelleen, vaikka eivät oikeasti tapaakaan. Hän kirjoitti sen jollekin vakikumppanilleen, että tämä ei uskoisi juttuja, joita hänestä puhutaan...
Toivottavasti ei nyt älähdä tästä... Poistunkin takavasemmalle...
Tuo artikkeli; "Näin ajattelee narsisti" on mielestäni paras omakuvaus narsistista. Siinä oli kiteytettynä kaikki. Se puistatti ja pisti todella miettimään kuinka tällaista pahuutta voi olla ja mistä se on peräisin.
Ikävä tuhota illuusio vertaistukiryhmästä :(
Sam Vaknin on edelleen narsisti ja tunnustaa tämän...eli artikkelin mies olisi ensimmäinen, jos hoidosta olisi apua.
täysverisen narsistin hoito ei lähde siitä, että henkilö saataisiin kuntoon, siinä mielessä kuin me kuvittelemme kuntoontulon.
- ykköstavoite on saada narsisti pois peilimaailmasta (Vaknin ja artikkelin mies on onnistuneet siinä)
- kakkostavoite on saada narsistille sellaiset selviytymiskeinot, että he pystyvät elämään sairautensa kanssa mahdollisimman "normaalia" elämää (esim. vähentää konfliktien määrää jne.)
Jos nuo kaksi tavoitetta toteutuu, niin hoito on ollut hyvin onnistunutta.
"Ikävä tuhota illuusio vertaistukiryhmästä :(
Sam Vaknin on edelleen narsisti ja tunnustaa tämän...eli artikkelin mies olisi ensimmäinen, jos hoidosta olisi apua."
Vertasiryhmä oli pikemminkin kevennys, jolla halusin kuvata narsistin paranemisen mahdottomuutta. Ryhmässä olisi vain kaksi koko maailmasta :)
EI hoidosta ole apua itse narsismiin, se ei parane.
"- ykköstavoite on saada narsisti pois peilimaailmasta (Vaknin ja artikkelin mies on onnistuneet siinä)"
Juuri näin
"- ykköstavoite on saada narsisti pois peilimaailmasta (Vaknin ja artikkelin mies on onnistuneet siinä)"
Niin tuo peilimaailma on pikkusen vaikeasti hahmotettava käsite...löysin tässä yhden jutun jossa pohditaan tuota aihetta ja tässä kopioituna pari kohtaa aiheeseen liittyen...
"Meidän elämämme ja tarinamme muodostuvat siitä, kenen roolin valitsemme omassa elämässämme, miten asiat koemme ja millaisen ajatustavan hyväksymme osaksi itseämme.
Kumpikin teos kyseenalaistaa näin myös sen, onko objektiivista, absoluuttista totuutta edes olemassa, jos me kaikki koemme kaiken ympärillämme tapahtuvan omalla, ainutkertaisella tavallamme.
Peili itsessään toimii teoksissa eräänlaisena realismin antiteesinä. Se symboloi ihmisen kykyä nähdä ainoastaan heijastuksia siitä, mikä on todella totta.
Platonin luolavertauksen mukaan ihmiset näkevät vain varjon tai heijastuksen totuudesta ja todellisesta maailmasta. Se, minkä luulemme
olevan todellisuutta, onkin harhaa. Katselemmeko mekin siis todella Terezan tavoin heijastuksia itsestämme, elämästämme ja maailmastamme, sokeina totuudelle ja aidolle tiedolle?samana.
Konkreettiset ja silminnähtävät seikat eivät siis voi määritellä meitä eivätkä edusta sitä,mikä on todella tärkeää. Tereza katsoo peilin kautta lukijaan ja pakottaa tämän yhdellä ainoalla katseella miettimään, mikä oikeastaan määrittelee ihmisen, inhimillisyyden ja sen, minkä uskomme
olevan totta. Kummalla puolella peiliä me todellisuudessa elämme? Onko aitoa, objektiivista ja absoluuttista totuutta olemassakaan? Kykenemmekö näkemään ja ymmärtämään sen, mikä ontodellista ja merkityksellistä vai pystymmekö näkemään vain heijastuksia totuudesta?"
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=8&ved=0CEwQFjAH&url=http://www.aidinkielenopettajainliitto.fi/document.php/1/180/sofia_tiira_heijastuksia/55c8cf84676a7585a977455e5ada95d9&ei=1lXkUbefCsGt4AT6u4EQ&usg=AFQjCNGX0KzmjJ5YUZMNSwzHrXY6Ng3VFw&bvm=bv.48705608,d.bGE&cad=rja
Oh tulipa pitkä osoite ja tiedosto on pdf muodossa...