Nyt vihdoin selvisi suomenkielisellä puolellakin, mikä oli Närpiön joukkotappelun syy lauantai-sunnuntai-yönä viikko sitten.
Närpiössä 15 paikallista miestä kaatoi puistoon parkkeeratun romanikerjäläisten pakettiauton ja pahoinpiteli sen omistajan.
Kyseessä oli ns. kerjäläinen, joilta Kokoomus yrittää viedä ammatin.
Miksi asiaa ei kerrottu heti, mistä oli kysymys. Olisiko se ollut tahra Närpiön paratiisi-imagolle, jossa kaikki maahanmuuttajat elävät kuin taivaassa?
NärTV:ssä, Närpiön omassa paikallis-TV:ssä (nähtävänä joka viikko netissäkin, tosin hidas), kuvattiin pari viikkoa sitten kerjäläisautoa samaisessa puistossa. Perhe, mies ja nainen istuivat pakettiauton edessä, myivät tavaraa ja kerjäläisen näköisiä juoksenteli ympärillä. Puistossa oli "Puistojuhla", jossa oli aivan laillista myydä kirpputoritavaraa. Tomaattipäivät alkoivat sitten parin päivän päästä.
Uutisten mukaan kerjäläiset ovat ryhtyneet "osallistumaan" Suomen kesätapahtumiin, kun kerjääminen pääkaupunkiseudulla on vaikeutunut. Eiköhän ne nyt ole Seinäjoella ja ensi viikolla Porissa.
__
Närpiöläiset tekivät siis ns. "eteläranskalaiset" kerjäläisporukalle, joka oli tullut Tomaattikarnevaaleille Närpiöön.
He "tekivät selväksi, että tänne ei kannata tulla".
Mitä mieltä esim. Rkp ja Kokoomus ovat asiasta?
Rkp:hän on korostanut, että "ovet auki kaikille" Suomeen.
Juha Vuorinen, Iltalehti:
"...Euroopan maista ainakin Ranskassa ja Suomessa aggressiivinen kerjääminen on kielletty. Käydessäni vuosi sitten Etelä-Ranskassa ihmettelin, mihin olivat hävinneet edellisellä matkallani näkemäni romanikerjäläiset. Kysyessäni asiaa kadulla partioineelta poliisilta vastaus tuli kuin mellakkavarusteltu kyynärpää leukaan.
– Teimme selväksi, ettei heitä enää kaivata tänne.
Päivettyneelle virkanaamalle levinnyt virnistys kertoi, miten asiat voidaan tehdä selväksi mahdottoman korkealta tuntuvan kielimuurinkin läpi.
Mistähän niitä muurinmurtajia saisi tänne meillekin?
Tämä kolumni on kuultavissa Radio Suomipopissa, Radio Rockissa ja Radio Aallossa."

Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja miten tämä liittyy Kuopioon?
Siten, että täälläkin liikkuu aina välillä noita "kerjäläisiä"
Onhan noita nähty täälläkin "osallistumassa" esimerkiksi Kuopion Rockcockin aikana. Majoittuvat siksi viikonlopuksi musiikkikeskusken parkkipaikalle, ja sieltä käsin käyvät kopeloimassa festaritungoksessa ja kaupittelemassa varastettuja koruja ja muuta tavaraa. Monia kertoja ovat tunkeneet jopa Rockcockin aidatulle telttailualueelle telttoja "siivoamaan".
Persuja voitaisiin siirtää Ulko-Hebrideille niin saataisiin tilaa ahkerille mamuille.
Ahkerat mamut, et siis tarkoita tulijoita JIIS-maista.
Mamu on aina ahkerampi kuin Persu.
Tilastot tuskin tukevat näkemystäsi.
Persut ulooooooos.
Kaipa ne persut ulkoilee siinä missä vasuritkin.
Suomalaiset vihaa Soinia.
Olet väärässä ja tiedät sen itsekin :)
Tutkimustulos on selvä että Persuja vihataan eniten.Enkä yhtään ihmettele.
Eipä voi noilla kannatusluvuilla puhua "kansan vihasta" :)
Persut 61%, MUTTA juuri kannoilla tulevat "liittolaiset" näissä kerjäläis asioissa, eli virheät ja vasurit, kummatkin 55%. Tuo jälkimmäinen lienee merkittävämpi havainto tässä yhteydessä.
Katkerat vihaiset Persut.
Sekä todellisuudesta vieraantuneet hölmöläiset vihervasurit :-)
Kaikki viherpiipertäjät ja ituhipit voitaisiin siirtää Ulko-Hebrideille harrastamaan luomuviljelyä.
"Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa." - Adolf Ehrnrooth
Ehkä tuore veri on tarpeellista Närppiössä?
http://www.youtube.com/watch?v=a7eoo7iCBAg
Persut sielläkin asialla.