Olen juuri 14 täyttänyt tyttö Etelä-Suomesta ja haluan näyttelijäksi. Tällä hetkellä en tiedä mitään muuta ammattia mitä haluaisin tehdä. Haluan päästä avustamaan elokuviin kameran ulkopuolelle, haluan näytellä mainoksissa ja joskus elokuvassa, haluan pikkupikkusivurooleja ja haluan isoja rooleja, haluan käydä monissa kymmenissä koekuvauksissa ja yrittää kunnes onnistun.
Mutta en ole harrastanut ikinä näyttelemistä. Olen miettinyt, että josko menisin ilmaisupainotteiseen lukioon sitten kun menen lukioon, mutta se olisi kyllä hyppy tuntemattomaan. Juuripa siksi etten ole näytellyt, en laula, en tanssi. En halua laulaa, en halua tanssia, haluan vain näytellä.
Olen lisäksi aika ujo, mutta en usko että se vaikuttaisi näyttelemiseen. Siinä kohtaa vaan pitää osata heittäytyä ja jättää ujous oikeaan elämään.
Jos kertoisin jollekkin että haluan näyttelijäksi, hän varmasti yllättyisi. Mutta nyt olen valinnut kasiluokalle ilmaisutaidon, ja toivon saavani siinä ihan pikkuhippusen näyttelemistä, jotta osaan sitten sanoa varmemmin haluanko näytellä. Jos sitten tuntuu että haluan, voisin ehkä uskaltautua johonkin näytelmäkerhoon.
Miten voisin päästä näyttelijäksi, miten kannattaisi toimia, mitä tehdä, miten itse pääsitte näyttelijöiksi, mistä aloititte, osaako joku suositella mulle jotain mitä ehdottomasti kannattaisi tai ei kannattaisi tehdä? IHAN KAIKKI aiheeseen liittyvä tieto on tarpeellista! :)
Haluan näyttelijäksi
55
3394
Vastaukset
- Heebo92
Se ujous on aika vaikea heittää nurkkaan. Kameran ja kuvausryhmän edessä taitaa vaan pahentua.
Nyt voisit painottaa siihen esiintymiseen ja näyttelemisen opettelemiseen.
Kannattaa etsiä googlella tietoa siitä ilmaisupainotteisesta lukiosta. Pakosti siitä löytyy juttua joltain foorumilta.
Täysi ikäisenä sitten lähetät kuvat mallitoimistoille ja sitä kautta saat sitä julkisuutta ja pääset kameran eteen. Näyttelijäksi hakemisessa se on etu sitten.
Julkisuudessa ja esilläolossa on se huono puoli, että saa paljon kritiikkiä ja se ei ole hyväksi ujolle. - ansikka1
Ehdottaisin heittäytymisharjoituksia. Kun olet yksin kotona, laita musa soimaan ja tanssi/laula mukana/suunnittele esitys. Minulle toimii ja toinen suositteluni on tämä; Katso youtubesta tällaiset videot; jossutossu lumikki ja kaksi lumikkia, jossutossu aliisa ihmemaassa ja jossutossu epäys. Katso moneen kertaan, valitse paras tyyppi ja harjoittele replat. Sitten voit näytellä sen yksin itsellesi. Katso tubesta myös videoita käyttäjltä candyxoxo janita. Ota hänen innostuksestaan mallia ja leiki joskus ADHDta oikein kunnolla. Muista ilmaisutaidontunneilla, että pahin moka on, kun ei heittäydy tarpeeksi ja pilaa toistenkin näytelmän. Jos luokka nauraa, se on oikeesti hyvä juttu. Ei hävettävä. Kun saat ilmaisutaidosta hyvän numeron, voit oikein hyvin kertoa, että haluat näyttelijäksi. Kaikki ajattelevat silloin, että; valitsitpa hyvän aineen kun se noin kiinnostaa, eikä; Mitä kummaa miten siihen noin päädyit? Zemppiä!
- Käytä järkeäsi
Mieti kaksi kertaa, suurin osahan nykynuorista haluaa näyttelijöiksi/malleiksi/laulajiksi/toimittajiksi jne jne eli elämää julkisuuden "paisteessa". Mikään kunnollinen, elannon varmemmin tarjoava ammatti ei kelpaa. Tässä jo useamman vuoden takaiseen juttuun, ajat eivät näköjään ole ainakaan parantuneet näiden vuosien aikana: http://www.tiede.fi/artikkeli/601/nuoret_tahtovat_julkkiksiksi_varjopuolista_vahat_
- olavi ukki 1879
Vika on siitä lähtösin kun radion ja telkkarin kautta alettiin kuulla muusta maailmasta ja ei eletty enää kylän sisäistä elämää.
Nykysin on paljon asioita joista tuntuu että ilman niitä ei pärjää. Jos niitä poistetaan vähitellen, niin siihen tottuu.
Nykyään on jokaisella miljoonia asioita ajateltavana, ja ei ihme jos pää menee täyteen ja jumiin. Ei pysty enää järkevästi ajattelemaan.
- äänestämään!!
http://nautinelamasta.blogspot.fi/2013/07/nyt-tarvitaan-kaikkien-aanet.html
kaikki lukijat kovasti vain äänestämään. - huppelipuudeli
Tuo ilmaisutaidon aloittaminen on huippujuttu! Siitä se lähtee vähitellen ja lukiossa voi vielä jatkaa samaa. Eikä kannata miettiä ujoutta nyt: se lähtee kyllä pois vähitellen kun esiintymiskokemustakin karttuu :)
Mutta haluan ihan mielenkiinnosta kysyä: Miksi haluat näyttelijäksi? Niin, ja vielä: monissa kaupungeissa on myös erikseen näytelmäkerhoja yms., jotka pyörivät iltaisin. - castbooker
No Castbookin avulla voit saada jtn pikkupestiä.
- Oppiaikäkaikki
Aika moni haluaa julkisuuteen, harva pääsee. Ja osa pääsee kyseenalaisin ansioin. Ihmisillä on tiettyjä ajatusharhoja, ja julkisuus on yksi niistä. Jokaista pinnalle päässyttä kohdin on läjäpäin pohjalle uponneita. Sama toimii esim. yritysten perustamisessa. Kaikki näkevät menestyvät, mutta harva huomaa, kuinka moni kaatuu alkuunsa.
Päämäärätietoisuudella ja uskolla voi tosin saavuttaa mitä tahansa, etenkin kun ikää on vähän. Alasta en tiedä mitään, mutta suosittelen, että pilkot tavoitteesi osatavoitteiksi, jolloin on helpompaa tarttua toimeen. Ilmaisutaidon lukio kuulostaa hyvältä. Laulutunteja voi ottaa aloittelijakin. Maksavat, mutta vältyt ainakin pahimmilta äänenkäytön virheiltä. Ääni on tärkeä instrumentti näyttelemisessä, ja sitä kannattaa huoltaa (voit lainata alan oppaita kirjastosta). Myös kansalaisopistoissa on esiintymis- ja laulukursseja, mutta etusijalla taitavat olla täysikäiset ihmiset.
Miten olisi harrastelijanäyttelijäksi ryhtyminen? Vie varmasti paljon aikaa koulun lisäksi, mutta pääsisit ainakin suoraan kokeilemaan ja tekemään sitä, mitä haluat, ja saisit hyvää opastusta saman tien.
Onnea matkaan!- Heebo92
Tiedätkö miten Lemmy Kilmister huoltaa ääntään.
"Otanpa lehtipihvin sijasta viinaa!"
Lukio kuin lukio. Siitä saa hyvät pohjat vaikka mieli muuttuisikin konttorityön suuntaan.
- kiimamuninuu
Tossa kuvassa olevalla tytöl o hyvät boobiet sluuuurp
- Elokuva mongoli
Kyynärpäät ylös ja leukapystyyn, anteeksi pyytelemällä ja omaa vuoroasi odottamalla et pääse mihinkään.
- Ala harjoitella nyt!
Liity teatterikerhoon ja hae paikkakuntasi kesäteattereihin ensi kesänä.
Opettele myös laulamaan ja tanssimaan näyttelijtät tarvitsevat ylltävän usein myös laulutaitoa ja hyvää kehon hallintaa.
Älä treenaa koti huoneessa vaan hae tässäkin kohtaa johonkin opistoon/harrastus ryhmään harjoittelemaan: teatteria, laulua ja tanssia!
Yritä säännöllisesti päästä mahdollisimman kovataitoisiin ryhmiin!
Ole sinnikäs hakemisessa jos taidot eivät aluksi meinaa riittää sisään pääsyyn lupaa ohjaajalle kehittyä!
Älä jätä treenaamista kesken!
Hanki hyvä koulutodistus sillä koulupisteet auttvat myös sisään pääsyssä esim.ilmaisutaitolukioon ja teatterikorkeaan!
Pyydä vuoden lopuksi harrastus todistukset ohajaajiltasi ja säilytä ne hyvin.
Hae ilmaisutaitopainoiteiseen lukioon! - Pohdiskelua2
"Julkisuudessa ja esilläolossa on se huono puoli, että saa paljon kritiikkiä ja se ei ole hyväksi ujolle."
Höpö höpö! Vaikka oonkin aika ujo niin ei se tarkoita ettenkö kestäis hyvin kritiikkiä. Kritiikki pitää unohtaa ja keskittyä kehuihin, vaikka dislikettäjiä ois 100 ja likettäjiä yksi. Omasta mielestä ittelläni tosi hyvä asennoituminen kaikkeen eikä mikään ole sellaista ettei siitä pääsisi yli. Ihan hassua yhdistää ujous herkkyyteen ja ohutnahkaisuuteen.
ADHD kokeilussa olisi ainakin haastetta :D Pitäähän tuota varmaan kokeilla ens kerran kun satun olemaan yksin kotona XD
Tanssi ja laulu eivät silti oikein kolahda vaikka tiesin jo että niistä olisi ehdottomasti hyötyä näyttelijälle.- vaari4
Pohdiskelua
Olet niin tyypillinen nuori kuin olla voi. Arvaan ettei sun vanhempas ainakaan kannusta sinua noissa haaveissas. He ovat korkeintaan huolestuneita jos sinun haaveesi pysyvät samoina kuin nyt 3-4 vuoden kuluttua jolloin jo odotetaan ihmisen ottavan vastuu omasta elämästään. Minulla on tälläinen kuva nyky nuorista, että joka toinen haluaa haaveilemaasi ammattiin. Tuskin näistä haaveista toteutuu yhtäkään tuhannesta, joten vähät on myös sinun mahdollisuutesi. Onkohan suomessa yhtään näytteliää jotka eläisivät pelkästään näyttelemällä. Muutamia laulajia voi elääkkin laulamalla. Sanoisin sinulle suoraan, että vähät on mahdollisuutesi jos aijot leipäsi näytteliänä hankkia.
Tämä päivä on kyllä siitä hyvä että jokainen usva pää haaveilee mitä haaveilee, kun on rikkaat vanhemmat, eikä haaveilia itse tarvitse ottaa vastuuta elämästään. Minun nuoruudessani oli otettava sitä työtä vastaan mitä osasi tehdä ja sillä siisti. Jätä sinäkin turhat horinat pois, ja hanki ammatti joka takaa varmemman leivän kuin tämä sinun haave kuvasi. - Ameriikkaan-ameriikk
vaari4 kirjoitti:
Pohdiskelua
Olet niin tyypillinen nuori kuin olla voi. Arvaan ettei sun vanhempas ainakaan kannusta sinua noissa haaveissas. He ovat korkeintaan huolestuneita jos sinun haaveesi pysyvät samoina kuin nyt 3-4 vuoden kuluttua jolloin jo odotetaan ihmisen ottavan vastuu omasta elämästään. Minulla on tälläinen kuva nyky nuorista, että joka toinen haluaa haaveilemaasi ammattiin. Tuskin näistä haaveista toteutuu yhtäkään tuhannesta, joten vähät on myös sinun mahdollisuutesi. Onkohan suomessa yhtään näytteliää jotka eläisivät pelkästään näyttelemällä. Muutamia laulajia voi elääkkin laulamalla. Sanoisin sinulle suoraan, että vähät on mahdollisuutesi jos aijot leipäsi näytteliänä hankkia.
Tämä päivä on kyllä siitä hyvä että jokainen usva pää haaveilee mitä haaveilee, kun on rikkaat vanhemmat, eikä haaveilia itse tarvitse ottaa vastuuta elämästään. Minun nuoruudessani oli otettava sitä työtä vastaan mitä osasi tehdä ja sillä siisti. Jätä sinäkin turhat horinat pois, ja hanki ammatti joka takaa varmemman leivän kuin tämä sinun haave kuvasi.Hollywoodissa ne isot rahat asuvat. Kaikki suomalaisetkin katsovat mieluiten hollywoodin hömppää. Kuka sitä nyt tänne synkkään korpimaisemaan jää kun voi ansaita miljoonia ja olla kaikkien tuntema ja lennellä jetsetpiirien mukana kaikkiin ihaniin paikkoihin mitä maailmassa on.
- näätäläinen
Lyöttäydy Johanna Tukiaisen seuraan. ;)
- rock roll star
Menet vaan töihin normaaliin paikkaan ja lopetat tyhjänpäiväisen haaveilun glamourista. Näitä jauhopää haaveilioita kun tuntuu riittävän, mutta työntekijät alkavat olla vähissä.
- ei suomessa!
Jos haluat olla näyttelijä, kannattaa oppia enkku kunolla ja sitten muuttaa Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat on ainoa paikka jossa todella voisit päästä näyttelijäksi. " Mahdollisuuksien maa!"
- tsemii vaan
Mene ehdottomasti lukioon, panosta äidinkieleen ja kirjallisuuteen, liikuntaan, musiikkiin ja yleissivistyksen saamiseen. Mitä paremmin osaat laaja-alaisesti kaikkea, sitä paremmat mahdollisuudet on työllistyä aikuisena. Myös vieraiden kielten osaaminen on tärkeää ja tosiaan jotkut rohkeat menevät ulkomaillekin työn/koulutuksen perässä tunnetuimpana ehkä Ville Haapasalo.
Krista Kososeksi tai vastaavaksi pääsee vain aniharva. Ylipäätään se, että pystyisi päätoimisesti tekemään töitä näyttelijänä, niin se onnistuu vain harvoilta. Jos kuitenkin todella haluat näyttelijäksi, niin ala tekemään haaveilun sijasta systemaattisesti töitä, että voit saavuttaa unelmasi. Ala käydä tanssitunneilla ja vaikka soitto- tai laulutunneilla, sillä paljon nuoria näyttelijöitä työllistyy esim. musikaaleihin. Parhaimmat pystyvät luomaan uraa myös musiikin puolella (esim. Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann).
Äidinkieli ja kirjallisuus on kaiken A ja O. Treenaa muistiasi. Ylipäätään elä elämää, jotta sinulla on sitten jotain, mistä ammentaa uskottavia roolihahmoja.
Näyttelijän työssä ujous ja arkuus ei johda mihinkään, vaan sinun pitää olla valmis heittäytymään uusiin juttuihin. Herkkä saa olla, mutta ei saamaton. Muista kuitenkin, että näyttelijänä joutuu tekemään myös tylsiä rooleja, pitää ottaa komentoja ohjaajalta vastaan, työajat ovat epäinhimillisiä ja tulot epävarmoja. Näyttelijäntyötä ei ole myöskään tarjolla kaikilla paikkakunnilla, vaan työn perässä voi joutua muuttamaan esim. maakuntateattereihin. Tarjontaa on paljon ja vain harva pärjää. - jekskepf
Näytteleminen on yksi typerimmistä unelmista. En suosittele.
- Järjen ääni
Toisen unelmille nauraminen ei ole kohteliasta tai muutenkaan suvaitsettavaa. Ihminen saa päättää mikä haluaa olla isona.
Jokaisen on aloitettava jostain ja hyvä on aloittaa paikallisesta harrastajateatterista esimerkiksi, kuten minäkin olen nyt tehnyt. Olen neljättä vuotta esiintynyt/kilpaillut pukukilpailuissa ja juontanut erilaisia ohjelmanumeroita Suomessa pidettävissä Japanilaisissa populäärikulttuuritapahtumissa.
Niiden innostamana kiinnostuin teatterista/näyttelemisestä ja viime vuonna armeijapalvelustani hoitaessani reserviupseerikoulussa otin vastuulleni kurssijuhlani musikaalin järjestämisen ja käsikirjoittamisen. (RUK:n kurssijuhla on Suomen kakkosjuhla Linnan juhlien jälkeen.) Ja sain kouluhenkilökunnalta, kunniavierailta sekä puolustusministeriltä vaimoineen kiitosta, että meidän show oli RUK:n historian hienoin tähän mennessä. :)
Nyt itse liityin Savonlinnan seudulla paikalliseen harrastajateatteriin ja parin kuukauden sisään alkaa meillä harjoitukset talven näytelmää varten.
Kaiken tämän tekstipaljouden tarkoituksena on siis sanoa, että tee sitä mitä haluat äläkä anna minkään estää haaveitasi! On päästävä omalta mukavuusalueeltaan pois, jotta voi ylittää itsensä henkisesti sekä fyysisesti niin kokeile vain rohkeasti uusia juttuja vaikka kuinka oudolta/typerältä tuntuisi.
Kannustan sinua täältäpäin tällä uravalinnallasi.- Uusi kontti
Miten olis, jos lukisit ensin ylioppilaaksi ja opettelisit yksityisesti laulua ja muita luovia alueita, Soittotaito on hyväski. Opettele puhmman ja kävelemään samanaikaisesti, sitä työtä se lavaesiintyminen on. Ja sitten menet pyrkimään teatterikouluun. Jos pääse niin hyvä. Laita lippu minulle ensi-iltaasi. Voit tietty mennä luovan alan lukioonkin, jos se nyt sattuu olemaan hollilla. Ja hanki itsellesi toinen ammatti, millä elättää niin sinut kuin tulevan perheeis, neiti 14-v. Kasva ensin ja lue paljon,niin voit olla kypsä luovaan ammattiin, joskus. OPO auttaa.
- Haaveilia
Mee sinne Helsinkiin,siellä on jossain semmonem paikka et meet sinne koe esiintymään niin voit päästä mainokseen.Luultasti löytyy Googlaamalla :)
- diamonda
ilmaisutaidon lukioon vaan! ja johonkin harrastelijaryhmään! täällä on sulla sielunsisko, 18-vuotias näyttelijän urasta haaveilija :) Oulussa "taidelukiossa" (Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio) abina nyt ja jatko-opiskelu haaveena on TEAK tai Näty. Itse oon harrastanu teatteria just 14-vuotiaasta lähtien, ja suosittelen! Kannattaa rohkeasti mennä mukaan, itsekin olin ujo, mutta teatteri auttaa siihen ihan sairaan paljon! Saat sitä kautta aivan varmasti paljon rohkeutta :) Lukiossa kannattaa ottaa tosiaan draaman kursseja, niillä oppii tosi paljon! Ja kannattaa yrittää kehittää itseään mahdollisimman monella osa-alueella - just laulussa ja tanssissa. Näyttelijäksi varmimmin pääsee suorittamalla tutkinnon, ja teatterikouluun on kovat pääsykokeet ja paljon hakijoita eli kaikki erityistaidot on plussaa!! toivottavasti saat jotain tästä sepostuksesta irti :)
ps. kannattaa varmuuden vuoksi miettiä jokin toinenkin ammatti mikä voisi olla edes vähän kiinnostava, sillä tosiasia on, etteivät kaikki pääse näyttelijäksi, jotka sitä haluavat. Mutta silti, uskalla tavoitella unelmaasi!! - je55ev
Heebo ja muut ujoudesta ei tiedä ollenkaan mistä puhuvat. Maailma on täynnä ujoja ja itsestään epävarmoja menestyviä näyttelijöitä. Kyse on herkkyydestä ja taidosta kommunikoida tunteita eikä siitä kuka on suurin hölösuu tai luokannaurattaja. Ala näyttelemään kaikkialla missä voit, koulussa, harrastelijateatterissa, missä ikinä pääsetkin lavalle. Muutenkin, 14 vuotiaana olet vielä niin nuori että saatat parin vuoden päästä olla hyvinkin päinvastainen etkä ujo enää ollenkaan. Pyri aina eteenpäin ja tunge itseäsi näyttelemisessä niihin tilanteisiin jotka oikeasti haastavat!
Onnea ja rohkeutta! - Kamera käy!
Hanki kamera ja ala tekemään omia videoita ja kehity sitä kautta. Opettele kaikki mitä kuvauksiin ja kuvauksien hallinnoimiseen liittyy. Hae oppisopimuspaikka yleltä ja opettele mitä heillä on antaa ja ala tuottajaksi jolloin voit itse vaikuttaa omaan tekemiseesi. Tee muille alalla työskenteleville keikkaa freelancer kortilla jolloin voit saada oman talouden jotenkin kuntoon. Hanki itsellesi sosiaalinen verkosto oikeista ihmisistä ja skippaa kaikki huomionhakuiset ja nopeaan julkisuuten haluavat henkilöt. Tee työtä joka päivä äläkä sorru alkoholiin tai muihin jos joskus onnistut.
Tällä neuvolla sinulla VOI olla mahdollisuus päästä toteuttamaan itseäsi. Sitähän sinä haluat? Tämä vaatii paljon aikaa ja todella paljon työtä. Älä jätä koulujasi kesken ja menen johonkin alan koulutukseen jos sinulla ei ole varaa kameraan ja ohjelmiin. Koulu ei ole paikka missä sinä opit tekemään sitä työtä vaan muista että koulu opettaa työkalut tekemiseen ja sinä olet se päättäjä.
Taisi sivuuttaa aihetta mutta luulen että tämän jälkeen olet jo menettänyt ujouden ;)- Niin käy
Itse asiassa taisi viestisi neuvot olla parhaat tässä ketjussa. Sen verran palauttaisin tilannetta tähän päivään että se videokamera kannattaa antaa kaverille ja pyytää sitä kuvaamaan erilaisia näyteltyjä tilanteita. Ensin yksin, sitten jonkun sielunsiskon tai -veljen kanssa yhdessä. Tehdä ja kehittää erilaisia projekteja ja latailla niitä juutuupiin sekä katsoa millaisia reaktioita se saa. Rohkeutta vaatii aloittaa, mutta siellä voi piillä ylätys, jopa jättipotti.
Tekemisestä se kaikki alkaa, päämäärä aloittajalla on tiedossa ja nyt on sopiva hetki alkaa etsiä tietä menestykseen. Tutkia mahdollisuuksia, tehdä kokeiluja, luoda strategiaa ja päättää taktiikkaa. Päämäärää ei saa hetkeksikään unohtaa.
Pst. Webbikamerallakin pääsee alkuun oman uskottavuuden testaamisessa näyttelijänä.
- unelmammatti
Haluatko näyttelijäksi, vai julkkikseksi?
Näyttelijän tie on pitkä ja kivinen, ja harvat pääsevät (tai edes haluavat) parrasvaloihin. Paljon hikeä ja vähän hepeniä, se on suomalaisen näyttelijän arki :) Glamour on kaukana, ja mielenterveys/päihdeongelmat paljon yleisempiä...
Ehdottomasti kannattaa pyrkiä ilmaisupainotteiseen lukioon, osallistua vaikkapa improvisaatiokursseille, ottaa yhteyttä harrastajateattereihin, ja miksei ammattiteattereihinkin (kysele vaikkapa TET-paikkaa teatterin puvustamossa/kampaamossa/lavastamossa näkee hyvin backstagea) vaikka unelmat muuttuisikin, niin ehdotttomasti varsinkin ujolle nuo on todella hyviä tuomaan rohkeutta.- Ketku kieronperä
Pohdiskelua
Hei mää tiiän hyvän konstin mite sää voit jo harjotella. Mee pimeeseen huoneesee ja sytytä siel sit joku valo noi vyötärön korkeuvelle ja ala harjotella. Ku sun varjo kuvas sit seinäl tekee sinua miellyttäväl taval nii sää oot min mielest jo jotai oppinu. Tämä saman sää voi titenkii tehhä peilinkii ees. Sit mää oon kuullu sellast, et meet vessaa ja puhut siel sit pää vessan pöntös ja kuuntelet samal niit kaikuja mitä se vessa pönttö kehittää. Silt varalt jos joku kotiväestäs yrittä tulla vessaa keske harjottelu, nii kirjuta siihi vessa ovee ulkopuolel et "Pääsy kielletty tääl harjotellaa näytelmää".
- ggweawwaw
- esjonne5
tuskin tuut kuuluisaks, käy koulut loppuun ja hommaa ammatti.. lopeta tommonen pelleily näyttämöllä
- mfjonne
kuulepa esjonne5 veä ites hiteen
- Kaskaskas
yksi
Gwen
muuttaa
väsynyt
Tämä on vasta alkua
Järvi vapina - kyllä!
itsekkin olen 14 ja haen näytteliäksi mutta en suomeen koska on liian pienet elokuvat haen americkkaan näyttelemään oma englannin taito on loistava.
- wewewewewq
Englannin kielen taito ei ole millään tavalla plussaa, sillä se on kaikilla amerikkalaisilla jo luonnostaan.
- Väärin
wewewewewq kirjoitti:
Englannin kielen taito ei ole millään tavalla plussaa, sillä se on kaikilla amerikkalaisilla jo luonnostaan.
Väärin meni, on erittäin tärkeätä osata kieltä jotta voi neuvotella itselleen hyvät diilit. Ja euroaksentti on vain plussaa. Monissa elokuvissa tarvitaan näyttelijää jolla on ulkomainen aksentti ja plussaa että osaa muitakin kieliä. Harvoin nämä tosin ovat aivan sen keskeisimmän pääosan esittäjiä. Mutta moni ulkomaalainen on pärjännyt hyvin hollywoodissa. Parhaimmin ehkä Arnold Swartsenegger joka on itävaltalainen eikä siis puhu äidinkielenään englantia.
- Tukinainen
Oikea roolimalli on kaiken A ja O, esim Johanna Tukiainen.
- 14 vee tyttö
Olen itekki 14 ja itse asiassa yksi haave ammateitani on näyttelijä, mutta voin sanoa että se ei ole mikään helppo ammatti ja teatterikouluun on ihan vitun vaikee päästä. Monet luulee että se on ruusuilla tanssimista ja näyttelijänä olemisessa on omat riskinsä!
Mutta jos oot tosissas niin tsemppiä vaan!;) mä tiiän niin ton tunteen mäkin olin vähäaika sitte ihan tosissani ton ammatin kans, mut luovuin koska tiiän en näillä koulutodistuksilla pääse sisään! Sinne pääsee niin harvat:(
Mut kiva kun otit ilmasutaidon valinnaiseks.Itekki oon kasilla ja on alkanu kaduttaa kun en ottanu ilmasutaitoo valinnaiseks meinaa olis auttanu tähän munkin ujouteen!!;)
Sori jos oli vähän masentava kommentti toivottavasti en murskannu sun unelmias mut se on totta et näyttelijäks pääsee erittäin harva! MUT TSEMPPIÄ KUMMINKI AINA ON PIENI MAHDOLLISUUS JA JOS SULLA TOSIAAN ON LAHJOJA NIIN NÄYTELMÄKERHOON VAAN! SIÄ MÄKI KÄYN!!:D meillä hämeenlinnassa on ainakin miniteatteri, jossa eri-ikäiset harjoitteli näyttelemsitä ja kesäteatterille sai ilmoittautua eri näytelmiin. :)
- Parrasvaloissa
Helppoa! katso vaikka
http://wpkoulutus.tp.samk.fi/wp1101976 - googlettaja
minäkin haluan tämän linkin suomi24 etusivulle, saatte siitä rahaa jos lisäätte sen sinne http://goo.gl/5RYuXY
- -THN-
hae lahden kansanopistoon näyttämötaiteen linjalle.kokeet 2 waiheiset.teakin opettajia käy siellä myös pitää puheitansa.sit woionmaalla on myös ja onha näitä mut lahti on paras paikka eli, jos pääset sisään ni onnee,mie en aikoinaan päässy,en ymmärrä miks koska olin loistawa.jee jee.teakiin kannattaa hakee joka wuosi aina joku pääsee jo eka wuonna sisään mut jokainen joka haluu pääsee joskus,uskon niin.mie en jaksa mut kyl me nähää wielä.- thn-
- pöö
Haluaisin itsekkin nääytteliäksi ja aionkin mennä kesäteatteriin. Minun mielestäni haaveita saa olla. Jos joku sanoo ettet pystyisi siihen älä välitä. Jos halut näytellä niin sitä pitää kokeilla. Jotkut voivat olla jo valmiiksi luonnon lahjakkuuksia. Kaikilta se ei välttämätt heti onnistu, mutta opettelemalla oppii.
- kajzzza
Mäki haluan kovasti näyttelijäks enkä oo harrastanu näyttelemist mut haluaisin alottaa sen syksyllä :) mäki oon 14. oon kyl ollu koulun jossaan draamakerhossa kaks jaksoo ja oli meil siel näytelmäkin :) mut sanoisin et kannattaa mennä jonnekkin harrastajateatteriin ja sit hakea ilmaisutaidon lukioon :)
- meril1
Olet vielä sen verran nuori että ehdit puuhata harrastelija teatteria yms tosi paljon ennen kuin haet esim. opiskelemaan alaa. Siitä on tosi paljon apua! Eli nyt vaan kaikkiin koulun produktioihin mukaan ja googlailet kaikki lähistön harrastelija teatterit ja käyt rohkeasti kyselemään, jotta sitten kun on aika hakea kouluihin tai koe-esiintyä sulla on kokemusta. Itse aloitan elokuva-alan ja näyttelijän opinnot Kanadassa ensi syksynä. Kirjoittelen myös blogia aiheesta: http://canadiaries.blogspot.fi/
- Pöö9
Kysykää nuoret itseltänne MIKSI haluatte näyttelijäksi?
Haluatteko olla esillä? Haluatteko julkisuutta tai hyväksyntää?
Haluatteko kertoa tarinoita?
Oletko valmis tekemään psyykkisesti ja fyysisesti raskasta työtä freelancerinä eli ilman vakituista työpaikkaa. Työajatkin ovat kamalat.
Näytteleminen on huikean hieno harrastus, mutta ammattilaisuus vaatii ihmiseltä paljon. Intohimoa kannattaa kyllä seurata jos kokee, että on mukana oikeista syistä. - Nyymi111
Hei, olen itsekkin haaveillut näyttelijän urasta. Olen siis 18 vuotias enkä tiedä oikeen mitä tulevaisuudelta haluaisin. Koen olevani hyvä ilmaisemaan itseäni keholla ilmeillä ja osaan mielestäni näytellä, enkä ole ujo. Tanssia ja laulaa en osaa. Mulla ei ole yhtään kokemusta esiintymisestä
- Integraatioteatteriin
Tässä olisi sulle huippumahdollisuus! Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin johtaman, vakituisesti Aleksanterin teatterissa toimivan Integraatioteatteri Baltzarin seuraavalle kaudelle -17–18 on avoin haku valintakokeisiin käynnissä! Ilmoittautuminen valintakokeisiin viimeistään pe 29.9. Koe-esiintymiset järjestetään viikolla 40 (3.-7.10). Aiemmalla esiintymiskokemuksella ei ole
merkitystä, tahtotila ratkaisee!
Kauden aikana valmistetaan Aleksanterin teatterissa ja Savoy-teatterissa esitettävä produktio ”Linnuntietä taivaaseen”. Motivoituneimmilla ja lahjakkaimmilla on mahdollisuus päästä esiintymään Suomessa ja kansainvälisillä areenoilla! Baltzar on tehnyt 50-vuotisen taiteilijauran ja opettanut useita kertoja Teatterikorkeakoulussa.
Jos haluat mukaan niin lähetä perustiedot ja kuva itsestäsi tai kysy lisää!
Avustava tiedottaja Peppina Sillasto
[email protected], puh.nro 040-7199246
Luovan kulttuurin yhdistys Drom ry
www.drom.fi, www.veijobaltzar.fi- jsrt6
moi siis voisitkokertoa tästä tarkemmin itseä kiinnoistaisi, misstä voisi ilmotautua ja minkä ikäisille suunnattu
- Peppina_Dromry
jsrt6 kirjoitti:
moi siis voisitkokertoa tästä tarkemmin itseä kiinnoistaisi, misstä voisi ilmotautua ja minkä ikäisille suunnattu
Moikka! Kerron mielellään lisää, sano vaan mitä haluat tietää! Ikähaarukka on suurin piirtein 14-29. Ilmoittautua voi lähettämälle minulle osoitteeseen [email protected] perustiedot ja kuvan itsestään. Alla vähän enemmän tietoa Integraatioteatteri Baltzarista ja tulevasta kaudesta:
Integraatioteatteri Baltzarin johtaja Veijo Baltzar on 50-vuotisen taiteilijauran tehnyt kirjailija, teatteriohjaaja ja kuvataiteilija. Hän on opettanut useita kertoja Teatterikorkeakoulussa, ja hänet tunnetaan paitsi monipuolisena taiteentekijänä myös pedagogina ja koulutuksen kehittäjänä. Integraatioteatteri Baltzar toimii vakituisesti Helsingin Aleksanterin teatterissa.
Integraatioteatteri Baltzarin ohjauksessa paneudutaan tekniikan sijasta Baltzarin kehittämään monikulttuuriseen tunneäly-ilmaisuun. Metodi painottaa yksilön henkistä kasvua sekä oppimista kokemuspohjaisten prosessien kautta: tunne itsesi, hyväksy itsesi, riitä itsellesi. Kauden aikana valmistetaan Aleksanterin teatterissa ja Savoy-teatterissa esitettävä mustalaiskabaree ”Linnuntietä taivaaseen”. Motivoituneimmilla ja lahjakkaimmilla osallistujilla on mahdollisuus päästä esiintymään Suomessa ja kansainvälisillä areenoilla.
Aiemmalla esiintymiskokemuksella ei ole merkitystä. Tahtotila ratkaisee!
- Osallistuminen on maksutonta, mutta edellyttää sitoutumista.
- Harjoitukset käynnistyvät 11.10.2017 ja kestävät huhtikuuhun 2018. Näytökset ovat huhtikuussa 2018 Aleksanterin teatterissa ja Savoy-teatterissa.
- Harjoituksia pidetään kahtena päivänä viikossa (noin 3h/kerta). Salivarauksia on keskiviikkoisin 19-21, perjantaisin 19-21 ja lauantaisin 15-18
- Motivoituneimmilla ja parhaimmilla mahdollisuudet päästä esiintymään Suomessa ja kansainvälisillä areenoilla.
- Osallistujiksi pyrkiville järjestetään koe-esiintyminen (aikavälillä 4.-7.10)
- Ilmoittaminen päättyy 29.9, mutta mitä nopeammin sitä parempi!
Jos haluat tutustua perusteellisemmin Integraatioteatterin toimintaan ja sen taustoihin niin kannattaa vierailla meidän nettisivuilla: www.drom.fi ja www.veijobaltzar.fi.
- VIISASMIES123
Juu vastailen täällä 2017 kun tää tuli 2013XD Mutta ku piti sanoo vaa että helvetti tee asialle jotain! Koska teitysti jos et oikeesti rakasta näyttelemistä vaan haluut vaan tulla kuulusaksi ja saada 10000 ig seuraajaa nii fine en sitten auta. Mutta jos oikeesti rkastat näyttelemistä ja se on un intohimo, syy miksi synnyit niin tee asian eteen jotain äläkä oo lahna paskana sohvan nurkassa.
Koska kun minä olin 8 vuotias ja näin ekaa kertaa Narnian mää tiesin tää on se juttu mitä haluun. Kun olin 11 älysin nyt pitää tehä jotain ja olin sääsätänyt 200 euroa et saan mutettuu usaan koko lapsuuteni ja annopin ne rahat iskälle ja äitille että pääsen tonnin harrastukseen koska oon sitä aina halunnu ja se oli mun unelma. Ja se harrastus oli Tampereen komediateatteri suomen korkeekoulutetuin teatteriopisto. J anyt oon 12 ja oon siä ja oon seuraavat 4vuotta että saan sitten teatteri todistuksen jonka avulla pystyn päästä monenn juttuun ja tällä hetkelle tehään kahden tunnin kestävää näytelmää koko vuosi joka esitetään keväällä TAMPEREEN KOMEDIA TETTARISSA! Mutta vaikka kaikki nyt on menossa eteen en siltikään lopeta ja laske mun uraa sen varaan, vaan just äskön laitoin pariin elokuvaan avustaja hakemuksen.
Yritän tällä kertoo et jos oikeesti haluat älä vaan tuu nettii ja kirjota siitä. Määki tein nii pari vuotta si kunnes älysin mun pitää tehä jotain ja aloin säästää omia syntteri rahojani9 yms muuta että pystytään ostaa mut tonne opistoon. En määmun rahoja käyttäny meikeihin ja muuhun. Arvaa miks? Koska mun intohimo ja palo onn niin suuri näyttelemistä kohtaan. Voin vittu leikata mun vasemman kädenkin kuhan pääsen näyttelijäks! Ja siihen nähden on tyytyväinen että älysin että mun pitää tehä jotain NYT TAI EN TUU TÄYTTÄÄ MUN UNELMAA! Ja huom oon vasta 12. Mutta et varmaa es lue tätä koska on menny jo 4 vuotta tosta sun tekstistäs mutta sanon vaan jos joku sun tyyppinen tulee lukee näitä että se älyy että AIKA KULUU JA SUN PITÄÄ TEHÄ JOTAIN NYT - Marina00
Onnea matkaan!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227