Mua kiinnostaa se näinpäin, että mitä mies tekisit mulle niissä kaikkein raivon sekaisemmissa ajatuksissasi, jos olisin suututtanut sut tosi pahasti? Anna tulla vaan kaikki kerrankin, en pelästy enkä tuomitse sua sen perusteella enkä tuomitse muutenkaan koskaan. Ihan vaan keskustelun tasolla. Haluaisin tietää oonko aliarvioinut sut vai onko mun ihmistuntemus hyvää, koska mä tunnen kyllä sen sun kontrolloimattoman raivon. Mä silti väitän, että oon ehkä ainut ihminen maailmassa, joka ei säikähdä sitä. Miten se vaikuttaisi sun raivoon etten säikähdä? Kerro vaan, suuttumus on pieni osa jokaista ihmistä eikä kerro sen laajemmasta. Paitsi että varmaan osaa rakastaa jos osaa vihatakin, mutta se on eri tarina. Mua vähän kiinnostaisi tietää kuinka nappiin mun intuitio osuu :) Ja tiedät varmaan että rakastan sua silti vaikka mitä sanoisit. Me ollaan jo ylitetty se kohta, missä sanat voisi kauheasti vaikuttaa siihen.
Mitä tekisit mies?
Entäs näinpäin
7201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tää ei nyt ollut mulle. Itsehän en ole koskaan väkivaltainen.
Raivo on tunne joka vain laukeaa ja jos on yhtä fiksu kuin minä ärsyttää sen itsestään ulos kuin kirurgi. Voilaa hyvä olo. Taas joku stereotypia femakko täällä...
taisin paikalla olla, kun sitä temperamentisuutta jaettiin... no väkivaltainen en ole, mutta ehkä saattaisin hajoittaa jotain ja sanallisesti olla hyvin suorapuheinen ja jättää ehkä sanattomaksikin. siihen minä yleensä pyrin suutuksissani, mutta en ole ylpeä siitä, vaan kadun nopeasti...varmasti siihen, jos et säikähtäisi olisi reagoitava, niin että siinä on todellinen auktoriteetti, josta ei pääse yli, eikä ympäri ja antaisin tunnustusta siitä, jollain omintakeisella tyylilläni. sellaisen henkilön kanssa vain voin kuvitella eläväni. ehkä toiset näyttävät sitä välittämistään hieman räiskyvämmin, kuin toiset ja minun kanssani tarvitsee mielikuvitusta. ehkä minusta on vaikea saada käsitystä, olenko hyvä vai paha, sen ymmärtää silloin, kun kokee kohdanneensa toisen samanlaisen ja on syystäkin hieman varuillaan. omasta mielestäni olen kuitenkin, yleisesti hyväksynyt ihmiset jo sellaisenaan, joten minulla ei ole tarvetta vastakkainasetella heitä, hyvän ja pahan kaksintaistelussa, jossa kumpikaan ei edes oikeasti voita. voikohan olla niin, että kumpikin olisi ikäänkuin ulkona koko matsista??
Terve varovaisuus on hyvä aina olla. Pelkokerroin on toisilla korkeampi kuin toisilla, mutta täysin peloton ihminen on menettänyt jotain omasta ihmisyydestään.
onko ihmisyys päämäärä? asiat eivät kuitenkaan ole aina sitä, miltä ne näyttävät. on eriasia, mikä on oikein ja mikä väärin, kuin mikä on hyvä ja mikä paha. kyse on mittakaavasta, missä suhteessa asiat pystyy näkemään.
Kaavanko siinä viipyy, jos tapasa parantaa.Siä olt nii paha suuttumaa, et jos vaikka tikulla silmää pistäis, niin sillo jo nokka punottaa..hihhih! ; )..Ei mikkää nii viisas ku immeinen, savolaene niistäe ihan viisaen..hihhih! ; )
En fyysisesti mitään. Sä menisit vaan vessaan itkemään. Mutta mä luulen, että seurustelusuhteessa ja parisuhteessa menee vuosia, ennen kuin ollaan siinä pisteessä, että oikeasti tulee sanottua tosi pahasti. Jotain pientä riitaa ja tappelua tietysti voi olla ja murhalla uhkailua. Mä en usko, että meille tulis pahoja riitoja. Me ollaan ihan liian fiksuja sellaiseen. Nää "Mä tapan sut!"-huudot ja muut sellaset ei oo niin paha juttu.