Huomenta-ketju

kys1

Kokemuksia Huomenta-yrittäjyydestä?

16

3045

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä mene

      Älä mene mihinkään ketjuun. ÄLÄ MENE.

      On aivan turhaa maksaa millekkään ketjulle omasta työstään.
      Itsellisenä asiakkaiden hankkiminen voi olla aluksi vaikeaa, mutta kun niitä sitten saa, niin kaikki tulot jäävät itselle.
      Ketju ottaa aina omansa päältä ja ketjusta riippuen maksaa täytyy huononkin työtilanteen aikana. Ketju antaa yleensä alkutyökohteet, mutta ei välttämättä anna mitään tukea jos näitä kohteita menettää.
      Jotkut ketjut vaativat vaikkapa autoon (ketjun kautta hankittuun?) ketjun tunnukset, yhtenäiset työasut, työvälineet, siivousaineet yms. Ja kaikki tämä maksaa ylihintaa verrattuna itse hankittuihin.

      Huomenta-ketjusta en tiedä juurikaan muuta, kuin että entinen naapurini kuului siihen. Oli joutunut lopettamaan. Syytä ei kertonut, mutta oli hieman katkera.
      Laatutakuu-ketjun yrittäjiä olen tavannut muutaman kerran. Kaikki ovat olleet tyytymättömiä. Muutama jopa purskahti itkuun kertoessaan vaikeuksistaan ketjun kanssa.
      Ihmiset ovat tietenkin erilaisia ja kokevat asiat eri tavalla.

      Jos yrittäjyydestä haaveilet, niin kannattaa hieman opiskella asiaa. Netistä löytyy monenlaista materiaalia ja aivan ilmaiseksi.
      Asiakkaiden hankinta on aluksi vaikein asia. Jos ja kun tekee työnsä hyvin, niin hyvä maine leviää ja asiakasmäärä lisääntyy hyvinkin nopeasti.
      Kirjanpidon voi antaa tilitoimiston huoleksi, jos itse ei osaa. On kohtuu hintaista (ketjun hoitama kirjanpito maksaa paljon enemmän).

      Työvälineet alkuun pääsemiseksi eivät maksa paljoakaan. Hyvä imuri, pesumoppeja välineineen, pesuliinoja ja pesuaineita yms. pientä. Kulkuväline olisi hyvä olla jo ennestään. Mainontaan menee aluksi ehkä hieman.
      Alkupääomaa olisi kuitenkin oltava sen verran, että tulee toimeen muutaman kuukauden ilman tuloja (jos toiminta käynnistyy nihkeästi).

      Kun rekisteröit oman toiminimen tai muun yhtiön, niin kohta alkavat netin luettelofirmat soittelemaaan. Älä osallistu yhteenkään.
      Hanki nauhoitusohjelma puhelimeesi. Nauhoituksella voit todistaa, että et sopinut näkyvyydestä luettelofirman kanssa (todella epärehellisiä), lisäksi asiakkaiden kanssa käymiäsi keskusteluja voit käyttää tarvittaessa todisteena, jos asiat menevät solmuun asiakkaan epärehellisyyden vuoksi (ei ole harvinaista).

      Vakuutusasiat kannattaa laittaa kuntoon. Vastuuvakuutus töppäyksien takia ja eläkevakuutus eläkeikää, tapaturmaa ja sairastumista varten. Vapaaehtoinen tapaturmavakuutus on oikeastaan tarpeeton ja turha kuluerä.
      Maksetun eläkemaksun mukaan saa eläkkeen ja sairauden tai tapaturman sattuessa sairauspäivärahan (yrittäjä-palstalla moni kertoo maksavansa vain pienimmän mahdollisen maksun. Jos ja kun heille sitten sattuu tapaturma, sairaus tai he jäävät eläkkeelle, niin veronmaksajat joutuvat yleensä maksamaan heille toimeentulotukea).

      Yrittäjänä oleminen vaatii tietynlaista luonnetta tai asennoitumista. Täytyy olla halu oppia uutta, pitkä pinna, tunnollinen, kyky ratkaista ongelmia, rohkea, kyky sietää loukkauksia ja suoranaista halveksuntaa tai kateutta yms. Ja ennenkaikkea ennakkoluuloton.

      Tämä pätee itselliseen yrittäjään ja myös ketjussa toimivaan.
      Jos siis näitä kykyjä omaa, niin oma yritys on ketjua parempi vaihtoehto.

      Minä olen itsellinen, siis omaan pussiini tienaava.
      Alkuvaikeuksien jälkeen olen tyytyväinen työaikoihini ja tienesteihini.
      Joskus päivä on pitkä ja joskus lyhyt.
      Tienaan n. 3 - 4 kertaa enemmän, kuin toisen palveluksessa ollessani.

      Suosittelen kaikille itselliseksi ryhtymistä.

      Huomenta-ketjusta tässä ei kerrottu juurikaan mitään.
      Itsellinen yrittäjyys on mielestäni parempaa.
      Vaikkakin kirjoitukseni voi lisätä kilpailua itseäni vastaan, niin ei haittaa.
      Onnellinen yrittäjä on parempi yhteiskunnalle ja minulle, kuin onneton (ketjulainen).

      Kirjoitukseni perustuu kantapään kautta opittuun.

      Jos jaksoit lukea tekstin loppuun asti, niin Sinussa on ainesta itselliseksi yrittäjäksi.

      • kys1

        Kiitos vastauksesta! =)


    • hemmetin hemmetti

      Ketjusta ei ole mitään muuta kuin harmia. Nimimerkillä kokemusta on yli 6v.
      Töitäkin sais mutta se tyssääntyy siihen ketjun perimään ketjumaksuun. Hommia saa painaa niska limassa eikä siitä hyödy kuin tämä ketju. Ketjun ainoa tarkoitus onkin saada yrittäjäjästä kaikki mahdollinen hyöty, eikä se piittaa yrittäjän hyvinvoinnista tai toimeentulosta tuon taivaallista. Pitäs lailla kieltää tämmönen toiminta sehän ei ole muta kuin laillista orjuuttamista.

      • Olen täysin samaa mieltä kokemusta on tästä firmasta,maksat ketjumaksua et saa mitään tuke ostat asiakkaat kalliisti,teet n.6kk ennenkuin alat saamaan tuottoa näistä paikoista,jos menetät se on sinun tappio ketjua ei kiinnosta sinun bisneksesi.
        Tuntivelotukset tippuneet 5vuodessa 20% kun samana aikana kiinteät kulut ovat kokoajan kasvaneet vakuutukset,YEL, autokulut ym.. joten yrittäjälle jää aina vähemmän.Et pysty kilpailemaan villien yrittäjien kanssa koska maksat 18% ketjumaksua,kirjanpitomaksut ovat ihan poskettomat eikä siinä saa mitään verosuunnittelua tai mikä yritysmuoto ois paras tai onko auto oma vai firman ym...
        Nämä asiat selvitetään yleensä yrittäjälle hyvin tarkasti ennen yrityksen alkamista.
        Ketjun toiminta on todella epärehellistä,uhkailua ja ketju aiheutti vain ongemia.
        Alussa puhuttiin ketjun tuesta,sitä vaan ei ole.Ketjun johdossa aivan väärät ihmiset.ei mitään kokemuksia ketjutoiminnasta ja sen kehittämisestä!!! onneksi pääsin kuivin jaloin tästä,en hyväksy tällaista kusettamista ja epärehellisyyttä minua ja muita kohtaan!! Osaan hoitaa asiakkaat hyvin ja hoitaa hommani en kaipaa muita jotka vain pilaavat ja rahastavat yritystäni!! Nyt onnellinen ja helpottunut YES!!!


      • 18pros

        just tuolleen on asiat,onneks älysin lopettaa.


      • 18pros kirjoitti:

        just tuolleen on asiat,onneks älysin lopettaa.

        Olen täysin samaa mieltä,itsellä 6v kokemus ja parasta oli kun pääsin kuivin jaloin pois.Täyttä kusetusta tuo yritys on valovuoden jäljessä nykyajan kehityksestä ja etenkin siitä miten yhteistyötä tänään tehdään, nykyaikana kun tehdään yhteistyötä siinä katsotaan,että molemmat pärjäävät,ovat tyytyväisiä. Huomenta-ketjulle tärkeintä kusetus ja itselle kaikki,yrittäjä ei oo mitään Tämä on kuin 70-livulta.
        Nämä Huomenta-ketjun "esimiehet" ei mitään tajua johtamisesta/ketjutoiminnasta ei ketjun kehittämisestä ammattitaidottomia väärin valittu henkilökunta. Uhkailua,sopimusten rikkomista ym... Miten L&T pitää tällaisia palkkalistoilla??


      • Anonyymi
        kawa73 kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä,itsellä 6v kokemus ja parasta oli kun pääsin kuivin jaloin pois.Täyttä kusetusta tuo yritys on valovuoden jäljessä nykyajan kehityksestä ja etenkin siitä miten yhteistyötä tänään tehdään, nykyaikana kun tehdään yhteistyötä siinä katsotaan,että molemmat pärjäävät,ovat tyytyväisiä. Huomenta-ketjulle tärkeintä kusetus ja itselle kaikki,yrittäjä ei oo mitään Tämä on kuin 70-livulta.
        Nämä Huomenta-ketjun "esimiehet" ei mitään tajua johtamisesta/ketjutoiminnasta ei ketjun kehittämisestä ammattitaidottomia väärin valittu henkilökunta. Uhkailua,sopimusten rikkomista ym... Miten L&T pitää tällaisia palkkalistoilla??

        Oot kyllä niin oikeassa, sama kohtelu myös työntekijöitä ja asiakkaita kohtaan eli ei vain Huomenta yrittäjiä.


    • ompom

      Sitä innostuu alussa kun myyjä kauppaa siivousketju jutskaa, mutta älä mene.
      Olen samaa mieltä edellisen kanssa, et lailla pitäs kieltää.

      • Älä mene

        Ei,Ei.Kokemusta toisesta ketjusta on ja en suosittele!


    • varovaro

      Kokemusta on. En suosittele. Pitkäaikainen vitutus ja yö unien menetys. Voitto menee muiden taskuun.

    • Anonyymi

      Ei kannata ryhtyä tähän ketjuun mukaan.
      Orjana joutuu työskentelemään alipalkattuna ja ketju repäisee liikevaihdosta, joka kuukausi 19 %.
      Kannattaa kiertää kaukaa, jos vaan mahdollista.
      Alihankinta hinnat 9€- 27€ ja yrittäjä maksaa siitä vielä kulut. Laillista orjatyövoimaa Suomessa v. 2025. Eivät välitä oikeasti haalituista "yrittäjistä" vain kyseinen bisnes tärkeintä pörssiyhtiölle.

      • Anonyymi

        Lisäksi aluksi velvoitetaan ottamaan 30000€ pankkilaina, että ostat sillä summalla pörssiyhtiöltä asiakkaita, että voit aloittaa ketjussa liiketoiminnan. Ei tietoa kauan asiakkaat ovat sinulla. Takaavat puoli vuotta sen.


    • Anonyymi

      Kun lopetin ketjussa ja aloin kertomaan, että täällä ei hommat mene aivan oikein. Kaksi henkilöä Lassila& Tikanoja Huomenta- ketjussa hyökkäsivät minun päälle, että ottavat pörssiyhtiön lakimiehen. Yrittivät pelotella minua... Menen vielä pitemmälle kun arvaavatkaan.

    • Anonyymi

      Halusin varoituksen sanan kyseiseen firmaan ja ketjuun, että pysyttäisiin kaukana, niin ei ongelmia elämässä.

    • Anonyymi

      Tähän Huomenta- ketjuun otetaan esimerkiksi ulkomaalaistaustaisia, kun niitä voi manipuloida helpommin ketjun tarkoituksiin toimia oikein ja mukaisesti.

    • Anonyymi

      Liian pienellä liikevaihdolla yrittäjät joutuvat toimimaan ja sinnittelevät toimentulon kanssa koko ajan. On helpompaa olla vaikka palkka työssä siivoojana, niin tienaa paremmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 151
      3871
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      88
      3282
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      86
      2668
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      259
      2442
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2256
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      99
      1905
    7. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      999
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      988
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      869
    10. Haapaveille jotain uutta!

      Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
      Haapavesi
      16
      820
    Aihe