Pakkolihotusta

Minun on aivan pakko puhua tästä jossain. Äitini pakkolihottaa minua ja siskoani. Joka päivä on tarjolla rasvaista ruokaa ja herkkuja. Olen 11, kohta 12w pituudeltani n. 157cm ja painan n 85kg tai yli, vain koska en saa terveellistä kotiruokaa tai liikuntaa. Minusta tuntuu, että äitini nauttii lihomisestamme, vaikka on itse pitkä ja hoikka. Minusta tuntuu, että kaikki ikäiseni tytöt ovat paljon laihempia ja kauniimpia kuin minä. Äiti sanoo aina, että pulleat tytöt ovat suloisia, mutta olen kyllä eri mieltä. Olen yrittänyt salaa käydä lenkillä, mutta kotona kyllä pidetään huoli siitä, ettei paino pääse putoamaan. Olen kesän aikana lihonut ainakin 6kg. Vaatteet käy aina vaan pienemmäksi ja pienemmäksi. En enää tiedä mitä tehdä.
21401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Eräs tuttuni, niin kamalalta kuin se kuulostaakin, lihotti lapsiaan näyttääkseen itse hoikemmalta heidän seurassaan.

Sinun pitää vain pitää pääsi ja kieltäytyä syömästä näitä rasvaisia ruokia, tai ainakin syödä niitä paljon vähemmän. Ja mene vain lenkille, ei äitisi voi sinua kahlita kotiin ettet menisi.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi. Olen yrittänyt syödä vähemmän ja vähemmän, sekä lenkkeillä, mutta tuntuu vähän epätoivoiselta.

    Tuntuu kyllä siltä, että meilläkin on samat syyt kuin sinunntutullasi.. valitettavasti.

    Äänestä

  • Tyttö avun tarpeessa kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi. Olen yrittänyt syödä vähemmän ja vähemmän, sekä lenkkeillä, mutta tuntuu vähän epätoivoiselta.

    Tuntuu kyllä siltä, että meilläkin on samat syyt kuin sinunntutullasi.. valitettavasti.

    Kerro koulussa vaikka opettajalle, jos et itse terkkarille kehtaa, mene sosiaalitoimistoon jos on lähellä kertomaan. Ja sitten on tämä http://www.mll.fi/nuorille/lnpn/, eli netin kautta viestiä, jos et uskalla jutella puhelimessa. Nyt hae apua, heti huomenna. Tuo on sairasta, enkä soisi tuollaista yhdellekkään lapselle.

    Äänestä

  • ota noihin yhteyttä kirjoitti:

    Kiitos

    Äänestä

Tuntuuko että olet äidin syöttöporsas?

Millainen Jouluaatto on teillä?

Voisiko sun äiti lihottaa muita lapsia ja nuoria jättimäisen lihavaksi?

Asutteko kaupungissa vai maalla maalaistalossa?

Mä itse olen laiha ja hoikka haaveena olisi lihoo jättimäisen lihavaksi syöttöporsaaksi?

Äänestä
  • Mitä hemmettiä sä tommosii kyselet? Älä hyvä ihminen toivo olevas lihava! Ei oo kivaa, kun ei saa sidottua kengännauhoja, eikä lakattua kynsiä, kun maha on koko ajan tiellä. On koulukiusaamista, haukutaan läskiksi ja kaikkea! Sitäkö sä haluat?

    Äänestä

  • Tyttö avun tarpeessa kirjoitti:

    Mitä hemmettiä sä tommosii kyselet? Älä hyvä ihminen toivo olevas lihava! Ei oo kivaa, kun ei saa sidottua kengännauhoja, eikä lakattua kynsiä, kun maha on koko ajan tiellä. On koulukiusaamista, haukutaan läskiksi ja kaikkea! Sitäkö sä haluat?

    kerron sinulle erään asian, jota et varmaan vielä ymmärrä, koska olet vasta 11 kesää viettänyt tässä maailmassa, mutta selitän kuitenkin oman ajattelutapani mukaan. :)
    Siis jokaisella ihmisellä on yleensä tietyntyyppinen seksuaalisuus, ja tutustut omaasikin pian parin vuoden kuluttua. Ihmisillä on kaikenlaisia kummallisia fantasioita, jotka tuntuvat heistä miellyttävältä. Tietääkseni monilla on hyvin normaali seksuaalisuus, toisin sanoen yleisesti samantyyppinen sellainen. Sitten on meitä muita, joilla on hieman erilaiset fantasiat.
    Uskoisin, että äitisi kuuluu meihin erilaisiin ja että hän kokee pulleuden ja lihavuuden kauniiksi ja ihanaksi asiaksi. Itse olen myös tällainen erilainen, ja tykkään reilusti pulleammista tytteleistä enemmän kuin laihoista. Oikeastaan en edes vilkaise laihoihin päin, vaikka minusta tämäntyyppiset tytöt ovatkin kauniita.
    En todellakaan ole varma tästä asiasta äitisi kohdalla, enkä suosittele kysymään asiaa häneltä, mutta nuo äitisi hommat ovat omasta mielestäni väärin. Jollekin sanominen olisi todellakin hyvä idea.
    Voin lohduttaa sinua sillä, että kasvaessasi laihdut ja liikkumalla vielä nopeampaa. :) Olet varmasti kaunis tyttö äläkä anna toisten masentaa itseäsi. Monet ihmiset ovat yleensä ajattelemattomia tai sitten vain julmia, kun haukkuvat niitä jotka ovat vähäänkään erilaisia näihin nykyajan kauneusnormeihin verrattuna. :/ tsemppiä kuitenkin!

    Äänestä

  • poikapoloinenvain kirjoitti:

    Kiitos paljon

    Äänestä

Herkkuja ei ole pakko syödä ja annoskoot voi pitää kohtuullisina.

Äänestä

Siis oos tällä jottain tekemistä ton yhen toisen palstan kanssa? :O Oos tämä oikeasti joku kunnon provo vai tosijuttu?

Äänestä
  • Minkä toisen???????

    Äänestä

  • Tyttö avun tarpeessa kirjoitti:

    Minkä toisen???????

    no tuo punkeroiden äiti palstan. :O

    Äänestä

Sinun tarvitsee saada kunnon kotiruokaa. Monipuolisesti. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja, niin maitotuotteita kuin kaikkea muutakin, kuitupitoista runsaasti, sekä monesti päivässä lasillinen vettä ja kyllä sitä liikkua pitää saada. Mene ja sano äidillesi, että tarvitset päästä ravitsemusterapeutin juttusille ja anna hänen sanoa oma näkemyksensä äidillesi. He ovat tiukkoja vanhemmille.

Voisikohan äitisi oma sairaus, kerta on laiha voinut tehdä sen, ettei hän halua sinulle samaa, mutta ei vain ymmärrä tekevänsä väärin sinulle. Olet nimittäin varhaismurrosikäinen ja ihan hirveää on, että ikäisesi kamppailee tuolla tavalla.

Äänestä
  • Kiitos ymmärryksestäsi :)

    Äänestä

Heh, ihmiset lankee kerta kerran jälkeen tän pervon provoihin..... Kuka tahansa normijärjellä varustettu näkee aloituksesta, että puhdas provo ja ei totisesti kymmenvuotiaan kirjoittama.

Äänestä
  • no sitähän minäkin. :DD

    Äänestä

  • Köh olen 12 :D mistäs tuon 10-vuotiaan repäsit? Ihanko omastanpäästäs?
    Pervon? No huhhuh.. xD

    Äänestä

  • Tyttö avun tarpeess kirjoitti:

    Köh olen 12 :D mistäs tuon 10-vuotiaan repäsit? Ihanko omastanpäästäs?
    Pervon? No huhhuh.. xD

    jotkut saattavat luulla tätä provoksi. Täällää liikkuu paljon nuita jotka trollailee. :P

    Äänestä

  • trollkilleer kirjoitti:

    jotkut saattavat luulla tätä provoksi. Täällää liikkuu paljon nuita jotka trollailee. :P

    No älä muuta sano..

    Äänestä

Rupea sinä tekemään teillä kotona ruuat,iso tyttö jo olet.Netistä löytää hyvin ohjeita,nyrkkisääntö että jotain kasviksia tai hedelmiä joka aterialla,ja 5-6kertaa päivässä,sisältäen välipaloja..Annosten ei tarvi olla isoja,lisäksi liikuntaa puoli tuntia päivä,ja huomaat ajan saatossa miten pienenet pikku hiljaa,nälkää näkemättä.Äitisi ei ehkä osaa laittaa muuta kuin helppoa ja lihottavaa pika-ruokaa,niinkuin nykyisin monessa perheessä on tapana.Uskon että onnistut,ja huomaat miten olosi paranee kun ylipaino häviää.Syö itsesi solakaksi.Ei se tarvi olla mitään hienoa...Jatkossa sano äidillesi että syö itse herkkusi!

Äänestä

Magee mutsi

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttö avun tarpeessa kirjoitti:

Minun on aivan pakko puhua tästä jossain. Äitini pakkolihottaa minua ja siskoani. Joka päivä on tarjolla rasvaista ruokaa ja herkkuja. Olen 11, kohta 12w pituudeltani n. 157cm ja painan n 85kg tai yli, vain koska en saa terveellistä kotiruokaa tai liikuntaa. Minusta tuntuu, että äitini nauttii lihomisestamme, vaikka on itse pitkä ja hoikka. Minusta tuntuu, että kaikki ikäiseni tytöt ovat paljon laihempia ja kauniimpia kuin minä. Äiti sanoo aina, että pulleat tytöt ovat suloisia, mutta olen kyllä eri mieltä. Olen yrittänyt salaa käydä lenkillä, mutta kotona kyllä pidetään huoli siitä, ettei paino pääse putoamaan. Olen kesän aikana lihonut ainakin 6kg. Vaatteet käy aina vaan pienemmäksi ja pienemmäksi. En enää tiedä mitä tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu