vaikea lapsuus

Kyllä niistä lapsuuden traumoista voi päästä yli mm. terapialla. Itsellä lapsuus"traumoja" on isän väkivaltanen käytös (ei tosin kohdistunut ihmisiin) ja rakkaudettomuus. Ajattelin ite hakea syksyllä apua jos rohkenen..

mulla kanssa oli "erilainen" lapsuus joka sai minut tuntemaan riittämättömyyttä,epävarmuutta ja itseinhoa.Koko elämäni olen ollut alisuoriutuja ihan vaan koska en arvosta itseäni enkä usko itseeni,helvetin vaikeaa on elämä ollut.Normaalista elämästä olen vain voinut haaveilla,kukaan ei ole ymmärtänyt.Kaikenlaisia itsehoito-oppaita olen lukenut,mutta pää tuntuu entistä sekavammalta ja pakko se on vain nöyrtyä ja mennä terapiaan selvittämään asioita,jospa ne ongelmat pikkuhiljaa siitä helpottaisi.

Täytyy käydä jossain turvallisessa yhteydessä niitä tunteita ja traumoja niin paljon että ne lakkaavat ahdistamasta. Lopulla järki alkaa hallita ja sisäsitää, että nyt on olosuhteet toiset ja ei asait eivät ole enää todellisuudessa valllalla.

Hei,
Kiitos kaikille vastanneille.
Itselläni sattui aika paljon ikäviä asioita lapsuudessani, mutta ei niistä kuitenkaan voi ystävillekään oikein kertoa, kun he eivät osaa ymmärtää ja toisaalta osa tapahtumista on sen verran kauheita, että en voi antaa heidän joutua sellaista kuulemaan/ pelkään heidän käsityksien minusta muuttuvan.

Mutta niinkuin neuvoitte, niin kai sitä apua on lähdettävä hakemaan, mutta se on hirveän vaikeaa puhua nyt tuntemattomalle synkimmistä salaisuuksista, ja mennä nyt sinne. Ja tuleeko siitä joku merkintä jonnekin jos käy terapiassa, vaikeuttaako se työnhakua?

Terv. Ap

itse olen kertonut rukouksessa Taivaalliselle Isälle ikävistä kokemuksista ja myös oli kerran sellainen pieni raamattu- ja keskustelupiiri, jossa ensin avauduttiin ja sitten yhdessä rukoiltiin. Pyydettiin myös voimaa antaa anteeksi väärinkohdelleille henkilöille ihmisille.
Porukalla oli vaitiolovelvollisuus.

Ite en jaksa jankata niitä liikaa. Ärsyttää jos joku muu alkaa muistuttamaan niistä jne. Parasta on kun vaan jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin ja mieltää asiat realismilla. Ne jotka kohtelee väärin, niillä vasta isot ongelmat onkin! Toivottavasti nauttii kaltaistensa seurasta.

Kiitos taas vastauksista,
eli ehkä sitä ei sitten viitsi riskeerata, että parempi kai vaan olla hakematta mitään apua, ja selviytyä yksin, yrittää unohtaa ja antaa anteeksi.
Ja jotenkin selviytyä niistä kaikista oireista, traumoista ja peloista,, mitä on tullut.. mutta kyllä kaikki varmasti selvenee joskus.

Joillain meillä kai vaan oon huonot kortit elämän alkuun annettu, mutta nyt sitten pitää itse aikuisena osata välttää kaikkea huonoa, osata puolustautua ja suojella itseään.

Terv. Ap

no en usko että kannattaa jäädä yksin asioita hautomaan jos ne omaa elämää haittaa.Itse olen jo reilun kolmenkymmenen ja tapellut omien ongelmien kanssa kun ei ole ollut nöyryyttä myöntää oma heikkouttaan ja hakea apua.Monta vuotta mennyt elämästä hukkaan oman typeryyden ansiosta,ja sen sijaan että olisin jotain asialle tehnyt niin olin vain katkera muille ja tekeydyin uhriksi.Onneksi en ole vielä niin ikäloppu ettenkö voisi vielä joskus saada elämän kondikseen ja edes vähän nauttia elämästä.Kukin valitsee oman tien.Minäkin joskus olen kuvitellut omaavani huonot kortit tähän elämään,mutta olen huomannut etten ole osannut pelata edes tätä peliä oikein.Ja jos en opi pelaamaan niin sitten bluffaan.Näen jo valoa tunnelista ja olen päässyt jo pahemmasta,mutta vielä on paljon tehtävää.

Tarkoitatko, että et ole ihan vielä menossa tässä asiassa?
- Kokemus on varmaankin vain hieno virtuaali-kokemus maailmsta, aivojen toiminnasta, sitä rakastaen tulevaisuudeksi, myös muita ihmisiä varten. Kuinka kevyt oletkaan suhteessa ympäristöösi, ja muuhun sinua ympäröivään maailmaan....
Miksi kysyt tätä?
- Ai, että onko minulla aina tähän lähinnä turvallista ja luotettavaa ulkopuolista apua?
' tasapainoisuuudeksi, sisimmällisyyden lähtökohtaisena hyvinvointina