Olen lomalla Alicantessa ensimmäistä kertaa, olen myös asunut aiemmin muissa Välimeren maissa ja tähän paikkaan petyin. Hotelli Melian viereinen ranta on likainen, täynnä ruohoa ja muuta roskaa. Rannalta ei löytynyt minkäänlaisia uimakoppeja! Ranskassa ja Italiassa on paljon ilmaisia uimakoppeja, ihmetyttää miksi ne on tuolta paikasta jätetty pois etenkin kun ranta oli täpötäynnä ihmisiä. Lähellä on yksi kahvila jonka ovessa lukee että vessassa käyminen maksaa, sielläkään ei siis saa ilmaiseksi vaihtaa vaatteita, hyvä palvelu turisteille. Rannan lähellä on vaatekojuja joissa myydään Italiasta tuotuja halpavaatteita, mutta on myös rantaputiikkeja joissa niitä myydään 25 euron kiskomishintaan (oikea hinta 5-10 euroa korkeintaan, Alicanten torikojuissa ne olivatkin 10e). Graffitteja on aivan liikaa lähes joka talon seinässä ja roskia heitelty sinne tänne eikä kukaan siivoa niitä pois, voisin jälleen vedota siihen ettei niitä ole näkynyt muissa käymissäni Välimeren maissa yhtä paljon ja käymistäni kohteista löytyy monia kymmeniä eri paikkoja. Varmasti työntekijöitä löytyisi roskia siivoamaan, sillä näin pylvääseen kiinnitetyn lapun jossa puolalainen etsii kaikenlaista työtä.
Paikalliset olivat ihan mukavia ja ruokakaupoissa halpaa, ainoa plussa koko paikassa! Täällä on myös kehuttu busseja halvoiksi mutta ne maksoivat yhden päivän aikana 12 euroa, olin sivummalla Alicanten keskustasta ja vaihdoin bussia kaksi kertaa ja sama takain tullessa niin summa oli 12 euroa. Välimatkat on pitkät ja käveleminen keskustaan olisi kestänyt 2 tuntia. Yhdellä lipulla pääsee vain yhteen suuntaan, liput kalliimpia kun Suomessa koska Suomessa ja monessa muussa paikassa liput ovat tunnin voimassa. Jatkossa lomailen muualla.
Kokemus ylisuositusta Alicantesta
17
8370
Vastaukset
- 27-v
Espanjan rannikkokaupungit ovat todellakin sisämaan espanjalaisten suosiossa sesonkikuukausina.
Alicante itsessään ei ole varsinainen ulkomaalaisille suunnattu pakettimatkailun kohde.
Pohjoispuolen Benodorm sitä on.
Kaikki hinnat elävät vuodenaikojen mukaan ja muuttuvat sesongin ulkopuolellakin hyvinkin pienillä alueilla.
Mutta tuosta matkasta. Miksi valitat etäisyyttä jos kerran olet hakeutunut asumaan johonkin periferiaa?- Tietoa haluaa
Kiitos viestistä. Olemme menossa lokakuun lopussa Alicanteen tai lähistölle. Hiukan siis pitää miettiä paikkaa. Hotelli Meliahan on keskustassa.
Missä asut nyt? Tämä hotelli olisi hyvä tietää. Siellä on paljon hotelleja, joista valita. Oletko siis kaupungin laidalla. Mikä alue?
Pliis, vastaa. - 27-v
Tietoa haluaa kirjoitti:
Kiitos viestistä. Olemme menossa lokakuun lopussa Alicanteen tai lähistölle. Hiukan siis pitää miettiä paikkaa. Hotelli Meliahan on keskustassa.
Missä asut nyt? Tämä hotelli olisi hyvä tietää. Siellä on paljon hotelleja, joista valita. Oletko siis kaupungin laidalla. Mikä alue?
Pliis, vastaa.Lokakuu on sesongin ulkopuolista aikaa jolloin sillä alueella on tyhjiä asuntoja tarjolla todella paljon.
Suosittelen jotain paikallista välittäjää. Vertaa vaihtoehtoja!
Lokakuun lopulla on jo esteetön auringon valon (=lämmön) saanti tärkeää, ainakin viihtyvyyden kannalta.
Varmista se!
Paseo Juan Aparicio Torrevieja kertoo sijaintimme.
Olemme siis eri kylässä.
Lokakuun lopulla olemme jo Suomessa. Toivotun perhetapahtuman johdosta, jos kaikki menee hyvin. - Pliis vastaa
27-v kirjoitti:
Lokakuu on sesongin ulkopuolista aikaa jolloin sillä alueella on tyhjiä asuntoja tarjolla todella paljon.
Suosittelen jotain paikallista välittäjää. Vertaa vaihtoehtoja!
Lokakuun lopulla on jo esteetön auringon valon (=lämmön) saanti tärkeää, ainakin viihtyvyyden kannalta.
Varmista se!
Paseo Juan Aparicio Torrevieja kertoo sijaintimme.
Olemme siis eri kylässä.
Lokakuun lopulla olemme jo Suomessa. Toivotun perhetapahtuman johdosta, jos kaikki menee hyvin.Kiitos tiedosta. Nämä ovat tärkeitä tietoja ja on tosi kiva, kun ihmiset vaivautuvat kirjoittamaan ja antamaan vinkkejä.
- miksitäynnäroskaa?
Olen Elchessä joka on kaukana Alicanten keskustasta, mielestäni keskusta on kivempaa aluetta ja siellä on myös enemmän ruokapaikkoja, myös pikaruokaravintolat löytää sieltä. Tämä on ilmeisesti paikallisten aluetta joten ravintoloita ei oikein ole täällä näkynyt, paitsi noin 30minuutin matkan päässä on Burgerking. Ruokakaupat ovat kyllä erittäin halpoja täällä! olen täällä Elchessä koska täällä on erittäin halpa hotelli noin 50e yö, mutta alueena parempi autoilijoille. Paljon on liikkeitä täälläkin mutta suurin osa niistä pidetään kiinni, ilmeisesti laman takia lopettaneet. Täällä näkyy paljon graffiteja ja talot on jokseenkin jätetty rempalleen, tosin ymmärtäähän sen ettei paikallisilla ole varaa laman takia niitä korjata, mutta kun kadutkin on likaisia ja haisee virtsalle, ilmeisesti myös katusiivoojat on irtisanottu laman takia? Italiassa ja Ranskassa kulkee yöllä autot jotka pesevät kadut, sen takia tämä minua häiritsee. Pistin myös merkille ettei lapsilla ole täällä leluja ulkona vaan leikkivät lähinnä vain puun lehdillä, se on surullista, toivottavasti tämä EU kriisi saadaan vielä järjestykseen joskus.
- Kummassakin ollut
Lokakuu on ainakin rantaelämää halajavalle kylmää niin Alicantessa kuin Torreviejassa. Rannoille tosin silloin mahtuu, kun siellä ei ole ketään. Uima-altaat ovat myös kiinni. Muut fasiliteetit pelittävät.
Jos et välttämättä kaipaa rantaelämää, kannattaa jommankumman keskustasta ottaa hotelli tai vuokrata yksityiseltä Atico( kattohuoneisto) etelä-länsi- suuntaan. Auringon lämpö on tosiaan silloin tärkeää.- Torreviejalainen
Tuo nyt on taas ihan puppua,että lokakuussa on kylmää ja rannat tyhjiä.
Täällä on ihan hyvät kelit vielä lokakuussa,päivisin voi loistavasti ottaa aurinkoa rantsussa ja todella,rannat ei ole nuijalla täyteen lyöty kansaa.
Tähän aikaan siellä ei kauaa viihdy,kuuma kun hornassa.
Palveluja on lokakuussa vähemmän kuin kesällä,mutta kaikki toimii,ja hinnatkin halpenee.
Auton saa parkkiin,jos sellaisen vuokraa ja niiden vuokrahinnat putoaa paljon.
Kylmää täällä on tammi-maaliskuussa,silloin on aamulla 7 astetta ja tuuli on todella kylmä,mutta päivällä on sitten 16-22 lämmintä,joten ei ole ihan shortsi kelit,mutta upeat lenkkeily ilmat.
Sisämaassa on kylmempää,mutta Torreviejassa koko viime talven olleena,voin sanoa,että hyvät kelit.
vettä tuli muutamana päivänä,nyt ei sitten vettä ole tullut moneen kuukauteen tippaakaan.
Lämpöä on sellaiset 32-35,aamulla vain 25 : )
Täällä on läpi vuoden kolmet markkinat viikossa,niistä saa edulliset ja taatusti tuoreet vihannekset ja kasvikset.
Calle Ganhilla on loistava ja edullinen lihakauppa,naudan sisäfile 30 e kilo.
Jos haluaa erikoisuuksia laitella,saa Carrefourista vaikkapa ponin sisäfilettä.
Jos ei itse viitsi laitella voi piipahtaa intialaiseen syömään Calle Waxmannille ja nauttia 255 eri ruokalajin listasta mieleistään.
Kaikkiin ruokiin kuuluu naan leipä,kolmella soosilla,pääruoka,jälkiruoka ja snapsi karamellit : )
Los locosin
Hinta haarukka on sellaisen 4.90-9.90.
Los Locosin rannassa on kiinalainen jossa nautit seisovasta pöydästä,niin ankanrintaa,sammakonreisiä,sikaa,nautaa ,eri kaloja,keräät annokset lautaselle ja viet paistettavaksi,on runsaasti salaatteja,löytyy äyriäisiä,simpikoita... ja hinta 9.90
Paikkoja piisaa,
Kadut ovat siistejä.
Mutta hotelleja täällä ei isommin ole,ei ainakaan rantaalueella.
Muutama hjotelli,jossa iloluontoisia tyttöjä tarjolla ja löytyy oikein eskortpalvelujakin,niitä tarvitseville.
Kuntosaleja piisaa,onhan täällä talvisin yli 100.00 asukasta,kesäisin jopa 600000 ,että palveluissa löytyy.
Edullisimman asunnon saat paikalliselta kiinteistönvälittäjältä,suomalainen ottaa aina suomilisän.
Google päälle ja etsimään.
Minä tulin tänne vuosi sitten ja olen täällä edelleen ja nyt en Suomeen enää kaipaa. - nauttimaan
Nimenomaan väärä väittämä. esim Lokakuussa 2012 kun kouluilla oli syysloma, oli mielettömän lämmin Torreviejassa, sekä altaan että merivesi 26, ja lämpöä riitti joka päivä REILUSTI.
Rannoilla oli kyllä reilusti ihmisä, ei mikään järkyttävä helle, mutta joka päivä oli yli 25 ilma, joten meille ainakin ihan passeli.
Taas lokakuussa uudestaan mennään. - potro2
Torreviejalainen kirjoitti:
Tuo nyt on taas ihan puppua,että lokakuussa on kylmää ja rannat tyhjiä.
Täällä on ihan hyvät kelit vielä lokakuussa,päivisin voi loistavasti ottaa aurinkoa rantsussa ja todella,rannat ei ole nuijalla täyteen lyöty kansaa.
Tähän aikaan siellä ei kauaa viihdy,kuuma kun hornassa.
Palveluja on lokakuussa vähemmän kuin kesällä,mutta kaikki toimii,ja hinnatkin halpenee.
Auton saa parkkiin,jos sellaisen vuokraa ja niiden vuokrahinnat putoaa paljon.
Kylmää täällä on tammi-maaliskuussa,silloin on aamulla 7 astetta ja tuuli on todella kylmä,mutta päivällä on sitten 16-22 lämmintä,joten ei ole ihan shortsi kelit,mutta upeat lenkkeily ilmat.
Sisämaassa on kylmempää,mutta Torreviejassa koko viime talven olleena,voin sanoa,että hyvät kelit.
vettä tuli muutamana päivänä,nyt ei sitten vettä ole tullut moneen kuukauteen tippaakaan.
Lämpöä on sellaiset 32-35,aamulla vain 25 : )
Täällä on läpi vuoden kolmet markkinat viikossa,niistä saa edulliset ja taatusti tuoreet vihannekset ja kasvikset.
Calle Ganhilla on loistava ja edullinen lihakauppa,naudan sisäfile 30 e kilo.
Jos haluaa erikoisuuksia laitella,saa Carrefourista vaikkapa ponin sisäfilettä.
Jos ei itse viitsi laitella voi piipahtaa intialaiseen syömään Calle Waxmannille ja nauttia 255 eri ruokalajin listasta mieleistään.
Kaikkiin ruokiin kuuluu naan leipä,kolmella soosilla,pääruoka,jälkiruoka ja snapsi karamellit : )
Los locosin
Hinta haarukka on sellaisen 4.90-9.90.
Los Locosin rannassa on kiinalainen jossa nautit seisovasta pöydästä,niin ankanrintaa,sammakonreisiä,sikaa,nautaa ,eri kaloja,keräät annokset lautaselle ja viet paistettavaksi,on runsaasti salaatteja,löytyy äyriäisiä,simpikoita... ja hinta 9.90
Paikkoja piisaa,
Kadut ovat siistejä.
Mutta hotelleja täällä ei isommin ole,ei ainakaan rantaalueella.
Muutama hjotelli,jossa iloluontoisia tyttöjä tarjolla ja löytyy oikein eskortpalvelujakin,niitä tarvitseville.
Kuntosaleja piisaa,onhan täällä talvisin yli 100.00 asukasta,kesäisin jopa 600000 ,että palveluissa löytyy.
Edullisimman asunnon saat paikalliselta kiinteistönvälittäjältä,suomalainen ottaa aina suomilisän.
Google päälle ja etsimään.
Minä tulin tänne vuosi sitten ja olen täällä edelleen ja nyt en Suomeen enää kaipaa.Carrefourissa myytävä "potro" on varsaa ei ponia, vai millä nimellä sitä ponia myydään? Varsa ja poni ei ole sama asia vaikka molemmat pieniä ovatkin!!
- locolocoloco
potro2 kirjoitti:
Carrefourissa myytävä "potro" on varsaa ei ponia, vai millä nimellä sitä ponia myydään? Varsa ja poni ei ole sama asia vaikka molemmat pieniä ovatkin!!
KUKA HALUAA SYÖDÄ VARSAA!
HEVOSEN LASTA!!!!
- Täällä asuva
Bussi maksaa lähialueella 1.35 suunta.
Jos menet esim,Torreviejasta Oriehulaan,se maksaa 2.55 ja matkaa on reilu 20 kilsaa. Vastaavasti matka Alicantesta Torreviejaan maksaa 6.50 suunnilleen.
Suomessa et kyllä tohon hintaan pääse mihkään.
Että se niistä sun bussi tietämyksistä.
Suomessa ei taida olla missään enää ilmaisia vessoja,täällä kyllä aseman vessa on ilmainen ja missään baarissa en ole nähnyt lappua ,että vain asiakkaille.
Kadut siivotaan joka helkkarin päivä samoin kun jätehuolto toimii joka yö.
Aamuisin on valitettava näky rannoilla,ennen kun puhtaanapito on käynyt.
Tyhjiä pulloja,tölkkejä,siruja,paperia,kaikkea roskaa.
Mistä luulet niiden tulevan,merestäkö?
Kyllä ne kuule on ihan turistien jälkeensä jättämää sotkua,eli jokainen voisi kattoo peiliin.
Roskiksia täällä kyllä on joka kulmauksessa ja vielä niiden välissäkin.
Ja hullu ei ole se joka tuotteestaan ylihintaa pyytää,tyhmä on se joka sen maksaa.
Täällä Torreviejassa olen nähnyt muutamia grafiitteja,ne on todella hienoja.
Löytyy sitten muutama tuhrittu aitakin,mutta niitä täällä maalataan jatkuvasti,joten pysyy ne hetken taas siisteinä.- 24.08.
Lauantai ja muidenkin aamujen siivo. Kotikatumme ajetaan koneilla puhtaaksi aamutuimaan -8 aikohin. Usein paljon aikaisemminkin.
Öisin paikallista nuorisoa hilluu baareissa ja niiden ulkopuolella lasit ja pullot kourassa.
Lasinsirpaleet ovat harvinaisuus ennen koneitakin.
Kalasataman lähistön kenttä on paikallisen nuorison suosiossa pe-la öisin.
Tyhjiä rommi- ym. pulloja on pystyssä jalkakäytävällä mutta rikkinäistä näkee erittäin harvoin.
Sirpalekulttuuri poikkeaa täysin meikäläisestä!.
Kyllä ylisuosittu on jotenkin harhautunut tai jostakin syystä katkeroitunut.
- Torresta Kanarialle
Ihan vaan tiedoksi, että lokakuu on kylmä Torreviejassa. Siksi otin hatkat sieltä ja muutin Kanarialle. Joka muuta väittää ei ole asunut Torreviejassa vuottakaan tai sitten ilmastonmuutos on tullut sinne neljän vuoden sisällä eli 2009 jälkeen.
Onhan siellä lämpimiäkin päiviä mutta koko lokakuu, ei pidä paikkaansa- jopasjotakin1
http://finnish.wunderground.com/history/airport/LELC/2012/10/4/MonthlyHistory.html#calendar Viimevuonna lokakuussa oli alin päivälämpötila 18 plussaa!
- Torresta Kanarialle
18 on aivan eri lämpötila kuin 25. MOT.
- kakoo
Alicantealueet mm torrevieja on likaisia reunat rannat roskaisia täynnä rakennusjätettä ym. Turismia???
- 29v
Vettä ja jotain pesuainetta käyttävät koneet ajavat kotikatumme Torreviejassa jokainen aamu.
Sisemmällä kaupungissa huiskivat siivousukot harjoineen ja kihveleineen.
Myös läheiset hiekkarannat on ajettu koneilla anivarhain aamuisin.
En minä osaa tämän kummempaa vaatia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005077606- 2302666
- 262581
- 1601917
- 1141768
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?41495Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p11372- 761183
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621168IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155