Miksi myyt roskaa kirppiksellä?

käsittämätöntä

Minua on jo pitkään ihmetyttänyt se millaista kaatopaikkatavaraa ihmiset kirpputoreille myyntiin tuovatkaan. Likaisia tavaroita (jopa tahraisia alusvaatteita,käytetty vessaharjakin on tullut vastaan), rikkinäisiä vaatteita, käytettyä kosmetiikkaa (pahimmassa tapauksessa vuosia vanhaa), täysin ylihinnoiteltua halpiskrääsää tyyliin lehtien tilaajalahjat ym. vastaava, käyttökelvotonta ja ikivanhaa elektroniikkaa, pelkkää roskaa esim. erilaisten tavaroiden pakkaukset.....tämänkaltaisten tavaroiden myynti on hämmästyttävän yleistä.

Mikä idea tämmöisen roskan raahaamiselle kirpputorille oikein on? Eihän kukaan tuollaista osta. On suorastaan ostajan halveksintaa yrittää myydä (ja vielä kalliilla) tavaraa jonka oikea paikka olisi roskis ja joka pahimmillaan on niin likaistakin ettei siihen saattaisi edes koskea. Jokaisen kirppismyyjän kannattaisi miettiä että voisiko itse ostaa sen tavaran jonka myyntiin aikoo laittaa.

Kannatan kierrätystä mutta joku raja siinäkin on mitä voi myyntiin laittaa. Kävisin mielelläni kirpputoreilla sekä ostajana että myyjänä mutta se rähjäinen yleisilme joka monilla kirpputoreilla on ei houkuttele.

206

8195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkeasitä

      Eräs myi käytettyä (sielä pullossa ei ollut kuin tippa pohjalla, kun sitä nostin) matkakokoista sampoopulloa 1,50e hintaan. Siinä ei tiennyt että itkeäkkö vai nauraa kun melkeen samalla hinnalla saa uuden, käyttämättömän pullon kaupasta..

      • norppakii

        Näin juuri ja jotkut itkee,että miksi "varakkaan tuntuiset" ostavat kirpputorilta. Itse ostan mielummin, vaikka pirkka shamppoota kuin käytetyn pullon kirpparilta. Enhän ees tiedä mitä se käytetty pullo todella pitää sisällään?

        Hulluinta mitä olen kirpparilla nähnyt oli avattu glöki purkki, joka oli suljettu jesarilla. Sinä "köyhä", joka ostat kirpparilta niin ostatko mielummin 1e avatun purkin vai kaupasta samaan hintaan avaamattoman?

        Ja kirppareilla saavat käydä ihmiset rahavarallisuudesta huolimatta. Silti maalaisjärkeä saa ostamisen ja myynnin suhteen käyttää!

    • käsittämätöntä

      Juuri tuota tarkoitan. Ja nuo käytetyt kosmetiikat ovat ylipäänsä jotain todella ällöttävää. Yhdelläkin itsepalvelukirppiksellä on ollut samat kosmetiikkapurkit myynnissä jo VUOSIA....hyi. Ja tuo on kuitenkin muuten ihan siisti kirppis josta viitsii jotain ostaakin.

      Jos minä olisin kirpputorin omistaja niin kieltäisin kaiken epähygieenisen myynnin ja joka ei tätä kieltoa noudata saisi porttikiellon. Siisti kirpputori jossa ei ole myynnissä likaa ja roskaa menestyisi taatusti hyvin.

      • K: A. I.

        Miksi ihmeessä menet kirppikselle kun olet noin varakkaan tuntoinen. Tiedätkö todella mitä paskaa meille myydään netti ynnä normaaleissa kaupoissa?????????

      • töttöröö
        K: A. I. kirjoitti:

        Miksi ihmeessä menet kirppikselle kun olet noin varakkaan tuntoinen. Tiedätkö todella mitä paskaa meille myydään netti ynnä normaaleissa kaupoissa?????????

        No et kai sinä ihan tosissasi puolusta noita pas:kan myyjiä??? Kyllä kaupasta saa ihan uutena shampoota ja kaikenlaista kosmetiikkaa edullisestikin, ei edes henkilön, joka ei ole "varakkaan tuntuinen", tarvitse ostaa skeidaa kirpputorilta!!! Ja kysehän oli nimenomaa YLIhinnoitellusta törystä. Ihan turhaan auot päätäsi!!! On kyllä totta, että siistillä kirppiksellä, jossa ei myydä sontaa, on mukava asioida ja kauppakin varmasti käy paremmin.

      • käsittämätöntä
        K: A. I. kirjoitti:

        Miksi ihmeessä menet kirppikselle kun olet noin varakkaan tuntoinen. Tiedätkö todella mitä paskaa meille myydään netti ynnä normaaleissa kaupoissa?????????

        Joo köyhänhän se varsinkin kannattaa laittaa vähät rahansa pelkkään roskaan, eikö vain? On sinullakin omituiset mielipiteet.

      • 9090+0+
        töttöröö kirjoitti:

        No et kai sinä ihan tosissasi puolusta noita pas:kan myyjiä??? Kyllä kaupasta saa ihan uutena shampoota ja kaikenlaista kosmetiikkaa edullisestikin, ei edes henkilön, joka ei ole "varakkaan tuntuinen", tarvitse ostaa skeidaa kirpputorilta!!! Ja kysehän oli nimenomaa YLIhinnoitellusta törystä. Ihan turhaan auot päätäsi!!! On kyllä totta, että siistillä kirppiksellä, jossa ei myydä sontaa, on mukava asioida ja kauppakin varmasti käy paremmin.

        Ostin cittarista tänään kengät 15 eurolla. ihan uudet ja hyvät. Kirpparilta olis sanut homeiset kengat samaan hintaan. En osta kirpparilta mitään vaatteita ikinä.

      • töttöröö
        käsittämätöntä kirjoitti:

        Joo köyhänhän se varsinkin kannattaa laittaa vähät rahansa pelkkään roskaan, eikö vain? On sinullakin omituiset mielipiteet.

        Niin, nykyään vaan ei oikein tuo hinta korreloi laatuun, ikävä kyllä. Ja kokemusta on. Ei tosin mistään Chanelista, Pradasta tai Vuittonista, mutta noista halveksimistasi cittarin vaatteista vs. jotenkin laadukkaampina miellettyihin Marimekkoihin, Benettoniin, Adidakseen ym. Ei kohtaa hinta ja laatu, ei. Ja lähes kaikista tuotteista löytyy samat taikasanat: Made in China. Ja nykyään yhä useammin myös Kambodzha, Thailand ja Philippines... Siinä sulle roskaa, urpo!
        Kun vaikutat kovin tietäväiseltä, niin kerrohan meille tietämättömille, että mihin ne köyhän rahat sitten pitäisi laittaa?

        Et sitten näköjään ymmärtänyt sarkasmia. Vastasin tuolle joka oli sitä mieltä että roskan myynnin kritisoiminen johtuu siitä että olen varakas (mitä en ole). Hänhän se ilmeisestikin sitä mieltä oli että köyhä ostaa vaikka millaista roskaa.

      • saamyydäeitarviostaa
        töttöröö kirjoitti:

        No et kai sinä ihan tosissasi puolusta noita pas:kan myyjiä??? Kyllä kaupasta saa ihan uutena shampoota ja kaikenlaista kosmetiikkaa edullisestikin, ei edes henkilön, joka ei ole "varakkaan tuntuinen", tarvitse ostaa skeidaa kirpputorilta!!! Ja kysehän oli nimenomaa YLIhinnoitellusta törystä. Ihan turhaan auot päätäsi!!! On kyllä totta, että siistillä kirppiksellä, jossa ei myydä sontaa, on mukava asioida ja kauppakin varmasti käy paremmin.

        Voin ostaa uuden auton ja veneen käteisellä kaupasta.
        Silti ostan kirpputorilta vaatteita, työkaluja ja tarvikkeita.
        Jätän ostamatta sellaiset asiat joita en halua ostaa.
        Jos joku haluaa myydä jotain mitä kukaan ei osta niin myyköön.

      • zibuliz
        saamyydäeitarviostaa kirjoitti:

        Voin ostaa uuden auton ja veneen käteisellä kaupasta.
        Silti ostan kirpputorilta vaatteita, työkaluja ja tarvikkeita.
        Jätän ostamatta sellaiset asiat joita en halua ostaa.
        Jos joku haluaa myydä jotain mitä kukaan ei osta niin myyköön.

        Näin se on. Ihminen haluaa tehdä hyviä kauppoja. Varallisuus ei asiaan juurikaan liity.

      • laatueines
        9090+0+ kirjoitti:

        Ostin cittarista tänään kengät 15 eurolla. ihan uudet ja hyvät. Kirpparilta olis sanut homeiset kengat samaan hintaan. En osta kirpparilta mitään vaatteita ikinä.

        Cittarin kengät on niin huonosti tehtyjä, että itkettää.

      • Eetu Laines
        laatueines kirjoitti:

        Cittarin kengät on niin huonosti tehtyjä, että itkettää.

        jahas, sensijaan kirpparikengät ovat aitoa nahkaa ja hyvin tehty, mutta ne ovatkin 50-luvulta.

      • löytöjä
        9090+0+ kirjoitti:

        Ostin cittarista tänään kengät 15 eurolla. ihan uudet ja hyvät. Kirpparilta olis sanut homeiset kengat samaan hintaan. En osta kirpparilta mitään vaatteita ikinä.

        Turha aliarvioida kirppareita..
        Olen monesti löytänyt lapselle uuden veroisia vaatteita ja halvalla. Vieläpä hyvännäköisiä.
        On löytynyt myös ihan merkkivaatteita.

      • Sukka
        9090+0+ kirjoitti:

        Ostin cittarista tänään kengät 15 eurolla. ihan uudet ja hyvät. Kirpparilta olis sanut homeiset kengat samaan hintaan. En osta kirpparilta mitään vaatteita ikinä.

        Jaa'a minä taas suorastaan rakastan kirppareilta löydettyjä Kenkiä, vaatteita ihan laidasta laitaan kaikenlaista hyvää ja Erinomaista löytyy kirppareilta pitää vaan vähän joustaa siinä mikä on hyvää ja käyttökelpoista ...
        laittakaa vaan tähän sp-osoitteenne niin ostan just sinultakin kaikki poisheittämäsi kengät ym..
        T. Etenkin Kenkiä

    • 3j5hhj34

      No en ymmärrä kyllä käytettyjä kosmetiikkoja tai shampoo pulloja, mutta jotkin ''Likaiset'' tavarat voivat olla esim. ullakolta,vintiltä,varastosta kaivettuja tavaroita jotka on vuosien varrella kerännyt pölyjä itseensä ja ehkä muutaman muta tarhan. Vanhat astiat? Jotkut ihmiset voivat ostaa niitä lasten leikki kaluiksi. Oliko se tyhjä shampoo pullo normaali shampoo pullo vai joku edition, ulkomailta tuotu? Jotkut ihmiset kerää mitä ihmeellisimpiä asioita. Kirpputorin maine on sanomatta selvää ''Toisen roska on toisen aarre''. Itse Käyn katselemassa kirpputoreilta pääosin vanhoja pelejä, elokuvia mitä ei enään kaupoista saa. Mutta kyllä saa olla tyhmää porukkaa jos pistää ''Kirjaimellisesti'' paskaa myyntiin, minkä saat jostain kaatopaikalta ilmaiseksi.

      • putsinkia

        No jos sinä roudaat ullakoltasi jonkun pölyn peitossa olevan tavaran myyntiin, niin eikö missään vaiheessa mäjähdä mieleen, että mitä jos sen puhdistaisi ennen myyntiin vientiä, niin ostajaehdokkaatkin näkisivät, mitä siellä pölykasan alla oikein piilee ja saattaisivat ostaakin sen. Minä en ainakaan ryhdy kantamaan mitään paskaisia ja homeelta haisevia kaluja ilmankaan saati, että maksaisin niistä.

      • Tämä on totuus

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

      • Voivoi26
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Ei oo pakko lukee näitä jos kirjotusvirheet häiritsee ja sana enään on murretta!!!! Ai ei oo olemassa sanoja mie tai mä, on vaan minä!??! oho! tuli jo aika monta kirjotusvirhettä =/

      • ,lcfkkxvk

        Hei, keskuudessamme elää lukihäiriöisiä, jotka eivät ole saaneet tukiopetusta ja se näkyy esim. kirjoittamallasi tavalla. Vähän suvaisevaisuutta.

      • TÄMÄ on totuus.
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        kun tälle linjalle lähetään niin:
        Oletko=Ootko
        Käynyt=Käyny
        Edes=Ees
        Peruskoulua?=p-koulua
        siinä sulle esimerkkiä miten normaalit ihmiset puhuu
        miks oot katkera? miks ihmisten pitää yleensäkki alkaa pauhaamaan näi turhan päiväisistä asioista? (ja kyl maar ihan su ilokseks kirijotan näin, puhkeeko suoni?)

      • marskutin
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        Ihanaa pilkunnussintaa :D Kyllä siitä asian selväksi sai vaikka olikin virheitä pari, jos noin vituttaa nii mee lukemaan kirjoja kirjastoon, siel ei pitäis olla niin paljon virheitä.

      • Nipotäti
        Voivoi26 kirjoitti:

        Ei oo pakko lukee näitä jos kirjotusvirheet häiritsee ja sana enään on murretta!!!! Ai ei oo olemassa sanoja mie tai mä, on vaan minä!??! oho! tuli jo aika monta kirjotusvirhettä =/

        Enään ei kylläkään ole murretta, vaan ihan oikea kirjoitusvirhe. Siksi toisekseen murresanoja ei ole tapana kirjoittaa.

      • Kielinazi

        Kirjoitit vahingossa kirpputorin ja kaatopaikan oikein! :D
        Mut ei mitään, ei mua haittaa, kunhan hieman vitsailin. Plussasin myös ihan tsoukilla...

      • vuan näkkyypähän
        Voivoi26 kirjoitti:

        Ei oo pakko lukee näitä jos kirjotusvirheet häiritsee ja sana enään on murretta!!!! Ai ei oo olemassa sanoja mie tai mä, on vaan minä!??! oho! tuli jo aika monta kirjotusvirhettä =/

        Murteet ovat pääasiallisesti puhekieltä. Ja sehän se osoittaa "kielitaidon", että osaa puhutusta murteesta huolimatta kirjoittaa ilman murretta.

      • Totuus meni pieleen
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        "Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et..."
        Korjaus: Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea, koska et.. Huomaa pilkku.

      • LUKIHÄRIÖ
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        AIVOKÄÄPIÖ!

      • hhcx

        Pilkku puuttui viimeisestä lauseesta.

        Terv, pilkunnussija

      • huhu

        Älä vääristele asioita, nyt ei ole kysymys kirjoitustaidosta vaan paskaisista ja kaatopaikalle vietävistä niin sanotuista "kirppistavaroista". Ekopisteet ottaa vastaan näitä p..koja. Vaatteet lumputetaan (jos tiedät mitä se on niin hyvä) ja muu mahdollisesti kierrätetään uusio käyttöön. En tiedä onko näillä tarkoitus ansaita edes pullollinen kaljaa vai mikälie mielessä näillä jotka kantaa tätä paskaa mööntiin.

      • gkjo989

        älä poju niuhota..!

      • Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        Miten ihmeessä kirjotusvirheet liittyy aiheeseen jossa käsitellää kirpparilta löytyvän tavaran hinta/laatu-suhdetta ja kirpparin yleisilmettä? Itse en ole täysin suomalainen, joten täytyy myöntää että ei omakaan äidinkieleni kirjotettuna oo täydellistä, mut kyllä siitä selvän saa muutamia mahdollisia kirjotusvirheitä lukkuun ottamatta.

        Mutta kyllä oon itse kirpparilla käydessä saattanu törmätä avattuun hiusväri-pakettiin josta on siis saattanu uupua joko suojakäsineet, värivoide tai kehite-emulsiopullo. Tälle väripaketille on saatettu laittaa hintaa pahimmillaa jopa 5 euroa.... KUKA_HELEVETTI_TÄLLASTA_OSTAA??? Koittakaa ny ihmiset vähän ajatella. Mikä ihmeen järki on ekana ostaa kaupasta väri, sit kotona ottaa siitä jotain pois ja sit pistää se kirpparille pilkkahintaan ja sisällöstään puutteellisena? Ei hyvää päivää.

        Paitoja ja hameita olen kyllä löytäny ihan hyväkuntosena ja hinnoiltaan kohtuullisena. Aina kun ei ole varallisuutta niin paljon että pystyisi menee johonki liikkeeseen ostamaa samankaltasta vaatetta huomattavasti kalliimpana. Jos itse siis haluan jotain uutta päälle, niin kyllä ensin käyn paikallisen kirpputorin läpi, ennenku ryntään ostamaan samankaltasta vaatetta käyttämättömänä ja kalliimpana.

        Itsehän laitoin tuossa loppu-talvesta jätesäkillisen vaatteita kirpparille. Nuo vaatteet oli siis jääneet mulle liian isoiksi painon pudotuksen ohella ja jälkeen. Kuluneet/rikkinäiset vaatteet heitin roskikseen ja näille kirpparille meneville vaatteille asetin kohtuullisen hinnan. Aikanaan mulle opetettiin että LAITA KIRPPUTORILLE VAATTEITA AINOASTAAN SIINÄ KUNNOSSA KUN ITSE OSTAISIT VASTAAVAN TUOTTEEN*. Tätä oppia olen noudattanu ja vaalinu.

      • pilkunviilaaja1

        sampoopulloja.

      • Suomea kiitos
        pilkunviilaaja1 kirjoitti:

        sampoopulloja.

        Hiustenpesuaine.

      • Jos Tämä
        huhu kirjoitti:

        Älä vääristele asioita, nyt ei ole kysymys kirjoitustaidosta vaan paskaisista ja kaatopaikalle vietävistä niin sanotuista "kirppistavaroista". Ekopisteet ottaa vastaan näitä p..koja. Vaatteet lumputetaan (jos tiedät mitä se on niin hyvä) ja muu mahdollisesti kierrätetään uusio käyttöön. En tiedä onko näillä tarkoitus ansaita edes pullollinen kaljaa vai mikälie mielessä näillä jotka kantaa tätä paskaa mööntiin.

        Mikä tarttu noihin kirjoitus virheisiin on itse tämän roinan myyjä,ja nyt harmittaa kun hän myymänsä tavarat ei kelpaakkaan

      • Nipotäti kirjoitti:

        Enään ei kylläkään ole murretta, vaan ihan oikea kirjoitusvirhe. Siksi toisekseen murresanoja ei ole tapana kirjoittaa.

        Niinpä, "kaikkihan" täällä Suomi24:ssä kirjoittavat AINA kirjakieltä.... Justjust, kuka oikeest jaksaa kirjoittaa kirjakieltä?! Miks puhekieli muuten ois, jos sitä ei kukaa käyttäis?! Miss keskusteluis oot oikee ollu, ku sanot, et murresanoja ei ole tapana kirjoittaa? Mie ainakin näen JOKASESSA keskustelussa murresanoja.

      • Onkosilläväliä?
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        Ammattilaistrolli asialla

      • Tasokas v-tyyli ei n
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        Onneksi tasokas raapustuksesi palasti päivän?

      • odosd
        hhcx kirjoitti:

        Pilkku puuttui viimeisestä lauseesta.

        Terv, pilkunnussija

        eikö asia ollut kirp.toreista eikä mistään v.... pilkuista,kirpparimyyjä dyykkää UFF-laatikoita ja lasten vaatteista saa kuulemma parhaiten// p,,,,,,,,,,,,,ut :)

      • iyuiv k
        huhu kirjoitti:

        Älä vääristele asioita, nyt ei ole kysymys kirjoitustaidosta vaan paskaisista ja kaatopaikalle vietävistä niin sanotuista "kirppistavaroista". Ekopisteet ottaa vastaan näitä p..koja. Vaatteet lumputetaan (jos tiedät mitä se on niin hyvä) ja muu mahdollisesti kierrätetään uusio käyttöön. En tiedä onko näillä tarkoitus ansaita edes pullollinen kaljaa vai mikälie mielessä näillä jotka kantaa tätä paskaa mööntiin.

        Suomessa ei ole enää vuosikymmeniin ollut lumpputehdasta. Kyllä ne kauheimmat menee ihan kaatopaikalle.

        Kaatopaikat lopettavat kuitenkin lähitulevaisuudessa tekstiilijätteen vastaanoton.
        Ilmeisesti sitten tekstiilijäte poltetaan?

      • oikeest sillee
        kettu98 kirjoitti:

        Niinpä, "kaikkihan" täällä Suomi24:ssä kirjoittavat AINA kirjakieltä.... Justjust, kuka oikeest jaksaa kirjoittaa kirjakieltä?! Miks puhekieli muuten ois, jos sitä ei kukaa käyttäis?! Miss keskusteluis oot oikee ollu, ku sanot, et murresanoja ei ole tapana kirjoittaa? Mie ainakin näen JOKASESSA keskustelussa murresanoja.

        "Miks puhekieli muuten ois, jos sitä ei kukaa käyttäis?!"

        Puhekieli on puhumista varten. Puhekielisesti kirjoitettua on rasittavaa lukea. Täysin murteella kirjoitetut kommentit jätän kokonaan lukematta. Ei vaan jaksa.

        "Mie ainakin näen JOKASESSA keskustelussa murresanoja."

        Nuo "miet" ja vastaavat vielä menettelevät, kunhan kirjoitus on muuten oikeakielistä. "Enään" on tahaton virhe ja monet ihan oikeasti luulevat, että se kirjoitetaan/lausutaan noin. Se harhaluulo siinä ainakin minua eniten ärsyttää ja vähän myös se, ettei oman kielen sanastoa osata. Nuo "leikki kalut" ja muut taas ovat silkkaa laiskuutta. Noin yksinkertaiset yhdyssanat PITÄÄ osata, jos ei nyt ihan imbesilli ole.

      • 5 e roskasta
        ecstasy92 kirjoitti:

        Miten ihmeessä kirjotusvirheet liittyy aiheeseen jossa käsitellää kirpparilta löytyvän tavaran hinta/laatu-suhdetta ja kirpparin yleisilmettä? Itse en ole täysin suomalainen, joten täytyy myöntää että ei omakaan äidinkieleni kirjotettuna oo täydellistä, mut kyllä siitä selvän saa muutamia mahdollisia kirjotusvirheitä lukkuun ottamatta.

        Mutta kyllä oon itse kirpparilla käydessä saattanu törmätä avattuun hiusväri-pakettiin josta on siis saattanu uupua joko suojakäsineet, värivoide tai kehite-emulsiopullo. Tälle väripaketille on saatettu laittaa hintaa pahimmillaa jopa 5 euroa.... KUKA_HELEVETTI_TÄLLASTA_OSTAA??? Koittakaa ny ihmiset vähän ajatella. Mikä ihmeen järki on ekana ostaa kaupasta väri, sit kotona ottaa siitä jotain pois ja sit pistää se kirpparille pilkkahintaan ja sisällöstään puutteellisena? Ei hyvää päivää.

        Paitoja ja hameita olen kyllä löytäny ihan hyväkuntosena ja hinnoiltaan kohtuullisena. Aina kun ei ole varallisuutta niin paljon että pystyisi menee johonki liikkeeseen ostamaa samankaltasta vaatetta huomattavasti kalliimpana. Jos itse siis haluan jotain uutta päälle, niin kyllä ensin käyn paikallisen kirpputorin läpi, ennenku ryntään ostamaan samankaltasta vaatetta käyttämättömänä ja kalliimpana.

        Itsehän laitoin tuossa loppu-talvesta jätesäkillisen vaatteita kirpparille. Nuo vaatteet oli siis jääneet mulle liian isoiksi painon pudotuksen ohella ja jälkeen. Kuluneet/rikkinäiset vaatteet heitin roskikseen ja näille kirpparille meneville vaatteille asetin kohtuullisen hinnan. Aikanaan mulle opetettiin että LAITA KIRPPUTORILLE VAATTEITA AINOASTAAN SIINÄ KUNNOSSA KUN ITSE OSTAISIT VASTAAVAN TUOTTEEN*. Tätä oppia olen noudattanu ja vaalinu.

        "Mikä ihmeen järki on ekana ostaa kaupasta väri, sit kotona ottaa siitä jotain pois ja sit pistää se kirpparille pilkkahintaan ja sisällöstään puutteellisena?"

        Ehkä ostajalla on jo omasta takaa osa aineksista, mutta yksi puuttuu. Itse olen usein käyttänyt yhtä väripakettia kahteen värjäykseen, kun lyhyeen tukkaan ei tarvitse koko pakettia.

        Mutta pilkkahintaan? Tuo mainitsemasi 5 e vajaasta väripaketista ei ainakaan ole pilkkahintaa nähnytkään.

        "kirpparille meneville vaatteille asetin kohtuullisen hinnan"

        Nykypäivänä kirpparin tarkoitus ei enää ole päästä eroon tarpeettomasta sälästä vaan rikastuttaa myyjä. Miten lie onnistuu, jos pelkkää p*skaa myy ylihintaan... No, saahan sitä unelmoida.

      • ikkuna lauta
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Oletko käynyt edes peruskoulua?

        shampoo pulloja = shampoopulloja
        muta tarhan = mutatahran
        leikki kaluiksi = leikkikaluiksi
        enään = enää (mikä siinä on, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa tätä sanaa oikein?)

        Tekstisi on muutenkin vittumaista lukea koska et näköjään hallitse minkäänlaisia perusasioita.

        Tämäonaivanuskomatontaviisasteluaetkötodellaymmärränäitäsanoja.

      • nuuuuuuuuuuu
        kettu98 kirjoitti:

        Niinpä, "kaikkihan" täällä Suomi24:ssä kirjoittavat AINA kirjakieltä.... Justjust, kuka oikeest jaksaa kirjoittaa kirjakieltä?! Miks puhekieli muuten ois, jos sitä ei kukaa käyttäis?! Miss keskusteluis oot oikee ollu, ku sanot, et murresanoja ei ole tapana kirjoittaa? Mie ainakin näen JOKASESSA keskustelussa murresanoja.

        don't feed the troll

      • Peräkylänmeikkis
        Nipotäti kirjoitti:

        Enään ei kylläkään ole murretta, vaan ihan oikea kirjoitusvirhe. Siksi toisekseen murresanoja ei ole tapana kirjoittaa.

        Kai maar sitä saa kirjoottaa niiku ite tykkää, tää mikhään kiälioppikoulu oo, vaa ihavvaan miälipireseinäsaatanaviäköönnääs! ;)

      • LJR
        iyuiv k kirjoitti:

        Suomessa ei ole enää vuosikymmeniin ollut lumpputehdasta. Kyllä ne kauheimmat menee ihan kaatopaikalle.

        Kaatopaikat lopettavat kuitenkin lähitulevaisuudessa tekstiilijätteen vastaanoton.
        Ilmeisesti sitten tekstiilijäte poltetaan?

        Dafecor Oy:llä on "lumpputehdas". Marttojen keräyksistä on tietääkseni viety huonokuntoisimpia vaatteita sinne.

        http://www.dafecor.fi/

    • käsittämätöntä

      En tarkoittanut likaisella kulunutta vaan ihan oikeasti LIKAISTA. Siis vaikka kakkatahraisia lastentarvikkeita (kyllä, näitä on). Pölytkin voi pyyhkiä ennenkuin laittaa tavaran myyntiin mutta mielessäni ei kyllä edes ollut pölyisyys kun tästä kirjoitin vaan kaikenlainen epämääräinen möhnä ja ihan selvät eritteet.

      Vanha ei ole sama kuin likainen. Esimerkiksi vanhojen astioiden myymisessä ei ole mitään pahaa mutta siinä sen sijaan on että myydään esimerkiksi kahvinkeitintä jossa on homehtuneet kahvinpurut sisällä (tämä oli muistaakseni p*skat kirppislöydöt -blogissa).

      Itse pidän vanhasta tavarasta ja siinä saa ajan kuluminen näkyä. Mutta tosiaan en tarkoittanut tätä.

      • Intohimona kirppis

        Juuri eilen ihmettelin kun joku oli tuonut kahvikupin myyntiin ja siinä oli kuivunut vanhat kahvin jäljet. On tosiaan asiakkaan halveksuntaa tuollainen. Samassa pöydässä rikkinäisiä lastenvaatteita. Onko niin ettei nuoret äidit ja isät välitä enää siisteydestä vai onko sekä välinpitämättömyyttä?

      • 16+5
        Intohimona kirppis kirjoitti:

        "Onko niin ettei nuoret äidit ja isät välitä enää siisteydestä vai onko sekä välinpitämättömyyttä"

        No mitä helvettiä tuolla tarkoitat? Sitäkö, että vain nuoret ihmiset ostavat repaleisia vaatteita vai sitä, että vain nuoret ihmiset tuovat kaatopaikkatavaraa myntiin? Mistä helvetistä sä voit tietää kuka niitä tavaroita myy/ostaa? Oletko tyypillinen kyylääjävanhus?

      • Tavarat.
        16+5 kirjoitti:

        "Itse pidän vanhasta tavarasta ja siinä saa ajan kuluminen näkyä"

        Kyllä nuori, vähän käytetty tavara miellyttää enemmän,

      • äijääjääjää
        16+5 kirjoitti:

        "Onko niin ettei nuoret äidit ja isät välitä enää siisteydestä vai onko sekä välinpitämättömyyttä"

        No mitä helvettiä tuolla tarkoitat? Sitäkö, että vain nuoret ihmiset ostavat repaleisia vaatteita vai sitä, että vain nuoret ihmiset tuovat kaatopaikkatavaraa myntiin? Mistä helvetistä sä voit tietää kuka niitä tavaroita myy/ostaa? Oletko tyypillinen kyylääjävanhus?

        Silloinkin, kun toisen ihmisen lausahdus suututtaa, on hyvän tavan mukaista säilyttää malttinsa ja vastata hyvän tavan mukaisin sanakääntein. Jokainen törkeästi käyttäytyvä ja toimiva ihminen on malli niille, joilla on alttiutta ottaa vääränlaisia idoleja. Toisaalta, lapset puhuvat niinkuin kotona kuulevat puhuttavan...vielä aikuisenakin? vanhanakin?

        mutta on se niin helvetin äijää vähän karjuu!Oletko joku helvetin huutajavanhus, häh?

      • Big Anna
        Intohimona kirppis kirjoitti:

        Juuri eilen ihmettelin kun joku oli tuonut kahvikupin myyntiin ja siinä oli kuivunut vanhat kahvin jäljet. On tosiaan asiakkaan halveksuntaa tuollainen. Samassa pöydässä rikkinäisiä lastenvaatteita. Onko niin ettei nuoret äidit ja isät välitä enää siisteydestä vai onko sekä välinpitämättömyyttä?

        Noh.. itse ostin 5 eurolla vanhan muumimukin (jollaisia ei enää kaupasta saa) ja siinä oli "kahvin jälkiä", mutta saihan ne helposti ruokasoodalla pois.
        Pahin, minkä olen itse nähnyt, on ehkä farkut joissa oli veritahroja haaroissa. Nekin olisi ehkä saanut pois kylmällä vedellä, mutta ei kiinnostanut ostaa ja kokeilla lähtevätkö tahrat.

      • Vitun siat!
        Intohimona kirppis kirjoitti:

        Juuri eilen ihmettelin kun joku oli tuonut kahvikupin myyntiin ja siinä oli kuivunut vanhat kahvin jäljet. On tosiaan asiakkaan halveksuntaa tuollainen. Samassa pöydässä rikkinäisiä lastenvaatteita. Onko niin ettei nuoret äidit ja isät välitä enää siisteydestä vai onko sekä välinpitämättömyyttä?

        Äitini on ollut koko 90 luvun lamasta asti kirpputorimyyjänä ja hän on jatkuvasti ihmetellyt sitä kuinka ihmiset voivat tuoda ihan silkkaa roskaa ja esimerkiksi pesemättömiä likaisia vaatteita, jopa alusvaatteita, kirpputorille myyntiin.

        Äiti on manannut sitä että hän ei voi laittaa myyntiin sellaisia ja on silloin tällöin itse pessyt joitakin hyväkuntoisia mutta likaisena tuotuja kamppeita, mutta joutunut huomattavasti useammin, valitettavasti, joko kieltäytymään kokonaan vastaanottamasta, tai jos joku toinen myyjä on ollut paikalla, joutunut kylmästi hävittämään roskat.

        Eli muistakaa että kaikki kirpputorimyyjät eivät todellakaan vastaa siitä mitä ihmiset haluaisivat myydä vaan ne paskan levittäjät ovat niitä yksityisiä kusipäitä tai palkattuja myyjiä jotka eivät ole uskaltaneet kieltäytyä ottamasta vastaan.

        Ja muistakaa te paskiaiset jotka kärräätte ne kusiset alkkarinne kirpputoreille. En tiedä teidän syitänne siihen, mutta jos ajattelitte sitä vitsiksi, roskalava löytyy kaikkien kirpputorien takaa ja sinne ne teidän paskapöksynne menevät suoraa kyytiä. Ja jos olette olleet tosissanne, eikö teitä yhtään hävetä? Saatana, aikuiset ihmiset ja tuollaisia sikoja!? Luuletteko te vitun pellet että muiden pitäisi pestä ja puhdistaa teidän rojunne? Viekää ne riepunne pesulaan jos haluatte ne puhtaaksi, sillä kirpputori on vain kauppapaikka.

    • käsittämätöntä

      Ylipääntänsä mitä VITUN JÄRKEÄ ostaa suomesta KUN SAMAT TAVARAT SAA HALVEMMALLA EBAY.COM!

      • etk2

        Postimaksut vaan ei sitte niin kovin halvat olekkaan.

      • marskutin
        etk2 kirjoitti:

        Postimaksut vaan ei sitte niin kovin halvat olekkaan.

        Suurimmassa osassa kamasta mitä mä oon ebaystä tilannu, on ollu ilmaiset postarit.

      • llllllllllllllllllll
        etk2 kirjoitti:

        Postimaksut vaan ei sitte niin kovin halvat olekkaan.

        Toimitusmaksut on sellaisia, miten ne tuotteet halutaan hinnoitella.
        E Baylle ei tarvitse maksaa toimituskulujen osuudesta, esim. jos tuotteesta pitäisi saada 50€, laittaa tuotteen hinnaksi 1€, toimituskulut 49€, niin E Bayn osuus tulee eurosta.
        Kokanaishinta ratkaisee, joskus hinnoittelu on tehty ilman kikkailuakin, melko isokin paketti tulee esim. Englannista alle kympillä.

      • ap. käsittämätöntä

        Täällä on jollain muullakin näköjään sama nimimerkki. Mutta kaimani kanssa olen kyllä tuosta vähän eri mieltä, olen itsekin ostanut aika palkon ebaysta mutta usein siellä ovat postimaksut hyvin suuria vaikka tavara itse ei paljon maksaisikaan. Ebaysta ostan sellaista tavaraa mitä ei Suomesta saa. Itse toivoisin että meillä olisi samanlaisia isoja kirpputoreja kuin usein ulkomailla on, sellaisia joissa myydään ihan oikeasti kiinnostavaa vanhaa tavaraa. Tuntuu että Suomessa kirppikset ovat menneet juuri kuvaamikseni roskan myyntipaikoiksi tai sitten jostain tukusta ostettua surkeaa krääsää myyvät "ammattimyyjät" ovat valloittaneet ne.

    • nou_one

      Kaikkein paras mikä itelle tullun vastaan on käytetyt vessaharjat 20 senttiä/kpl. Pitää olla rahan tarve kova ja pokkaa :D

      Itekkin juuri tästä syystä aniharvoin tulee käytyä kirpulla, niin paljon tosiaan kaatopaikkatavaraa, aivan paskasia, rikkinäisiä tuotteita hyllyt pullollaan että ei innosta.

    • 888888888888888888

      Näin kerran pienen pussin pikkukiviä hintaan 2€. Tiedä sitten oliko jotain arvokkaita tai erityisiä mutta ihan tavallisilta näyttivät.

      • 12+11

        Akvaarioon tarkoitettua kiviä kenties?

        Mut joo. Mua harmittaa se, et kirpputoreilla on nykyään niin kallista ja ymmärtäähän sen. Jos itsepalvelukirpputorin viikkohinta on esim 29 € loosi niin pakkohan niihin tavaroihin on laittaa hintaa et saa edes omat kustannukset katettua.

        Jos esim viikkohinta olis vaan 5 € niin kirpputoreilla tavaran hinta varmaan taas laskis.

      • KTM­
        12+11 kirjoitti:

        Joo vai kerroppa talousnerona miten kirpparin pitäjä kattaa kiinteistön kulut ja työntekijöiden palkat sekä tilojen siivoukset ynnä muut juoksevat kulut? Enkä kyllä usko, että tavaran hinta juurikaan laskee, sillä ihmiset on luonnostaan ahneita ja osa vielä tyhmiäkin. Kyllä munista ratkenneet "merkki" farkut VARMASTI 10€ saa myydyksi. Hei haloo.

        Lisäksi ärsyttää pöydän tunkeminen aivan täyteen tavaraa. Siis aivan tunkemalla tungettu vaaterekit ja pöytätasot täyteen tavaraa joka sitten tekee tuotteiden katselun todella vi­ttumaiseksi kun saa ensin kaivaa artikkelin kaiken töryn takaa vielä kaupan päälle varoa pudottamasta mitään. Halvemmilla pöytävuokrilla ehkä "vajaita" pöytiäkin tulisi enemmän.

      • dkkekwikrk

        Vahasta käyräsarvisesta nopsa naisten pyörästä pyydettiin 150€ sohvatkin ovat heti jotain 200 kun tori.fissä porukka tarjoo jopa ilmaseks noita

      • Idiootit!
        KTM­ kirjoitti:

        Joo vai kerroppa talousnerona miten kirpparin pitäjä kattaa kiinteistön kulut ja työntekijöiden palkat sekä tilojen siivoukset ynnä muut juoksevat kulut? Enkä kyllä usko, että tavaran hinta juurikaan laskee, sillä ihmiset on luonnostaan ahneita ja osa vielä tyhmiäkin. Kyllä munista ratkenneet "merkki" farkut VARMASTI 10€ saa myydyksi. Hei haloo.

        Lisäksi ärsyttää pöydän tunkeminen aivan täyteen tavaraa. Siis aivan tunkemalla tungettu vaaterekit ja pöytätasot täyteen tavaraa joka sitten tekee tuotteiden katselun todella vi­ttumaiseksi kun saa ensin kaivaa artikkelin kaiken töryn takaa vielä kaupan päälle varoa pudottamasta mitään. Halvemmilla pöytävuokrilla ehkä "vajaita" pöytiäkin tulisi enemmän.

        ''Lisäksi ärsyttää pöydän tunkeminen aivan täyteen tavaraa. Siis aivan tunkemalla tungettu vaaterekit ja pöytätasot täyteen tavaraa joka sitten tekee tuotteiden katselun todella vi­ttumaiseksi kun saa ensin kaivaa artikkelin kaiken töryn takaa vielä kaupan päälle varoa pudottamasta mitään. Halvemmilla pöytävuokrilla ehkä "vajaita" pöytiäkin tulisi enemmän.''

        Siis tämä on niin totta ja inhoan täysiä rekkejä yli kaiken, olin kirpputprilla pari kuukautta töissä, enkä takaisin mene! En sitten vaikka saisin parempaa palkkaa. Raivostuttaa ihmisten välinpitämättömyys. Pudottelevat vaatteita ja eivät nosta niitä, keräävät korin täyteen tavaraa ja dumppaavat sen ilman mitää tunnontuskia jonnekin nurkkaan työntekijöiden huoleksi, sovittelevat vaatteita ja myttäävät ne sovituskoppiin, varastelevat tuotteita ja vaihtelevat hintalappuja sekä repivät hintaalaput pois ja dumpaavat...!!!! Arggghhhh! Idiootit! Ja kaiken lisäksi kyseessä oli itsepalvelukirppis, jossa vaatteet tulisi palauttaa paikoilleen, joo ehkä palauttavat viskaamalla hyllykköön tai rekin päälle missä vaatteet takertuvat muihin hengareihin ja sitten soppa on valmis ja kaikki putoaa. On niitä rekkejä nähty jossa enemmän vaatteita on pudonneena kuin hengareissa!!

      • 11+5
        KTM­ kirjoitti:

        Joo vai kerroppa talousnerona miten kirpparin pitäjä kattaa kiinteistön kulut ja työntekijöiden palkat sekä tilojen siivoukset ynnä muut juoksevat kulut? Enkä kyllä usko, että tavaran hinta juurikaan laskee, sillä ihmiset on luonnostaan ahneita ja osa vielä tyhmiäkin. Kyllä munista ratkenneet "merkki" farkut VARMASTI 10€ saa myydyksi. Hei haloo.

        Lisäksi ärsyttää pöydän tunkeminen aivan täyteen tavaraa. Siis aivan tunkemalla tungettu vaaterekit ja pöytätasot täyteen tavaraa joka sitten tekee tuotteiden katselun todella vi­ttumaiseksi kun saa ensin kaivaa artikkelin kaiken töryn takaa vielä kaupan päälle varoa pudottamasta mitään. Halvemmilla pöytävuokrilla ehkä "vajaita" pöytiäkin tulisi enemmän.

        Totta hel*****sä ne rekit on täynnä, kun se kirpputoripaikka maksaa hunajaa. Pitäiskö sen kirpputorille tavaraa vievän henkilön sitten hyvää hyvyyttään myydä siellä vaan muutamaa tuotetta ja toivoa, et kaikki menee kaupaksi et saa todellakin edes ne omat kulut katettua.

        Ja miks ihmeessä niiden kiprputorien täytyy olla niin hel**tin suuria megakeskuksia. Minä ainakin tykkään pienemmistä kirpputoreista. Esimerkiksi tässä lähellä on oikein mukava kirpputori, jossa on yksi myyjä/omistaja. Hän pitää paikat siistinä ja huolehtii, että kaikki sujuu. Viikkohintakin taitaa olla 16 € viikko.

        Ja mitä tohon tavaran hintaan tulee niin minä ainakin myisin halvemmalla. Itse asiassa sen jälkeen kun viimeksi olen ollut myymässä tavaraa itsepalvelukirpputorilla ja oli just todella hankalaa saada se viikkokustannus katettua niin olen sen jälkeen antanut kaikki lapsille pieneksi käyneet vaatteet lahjoituksena pois, koska en jaksa sitä kirpputori rumbaa enää ikinä.

        Olen aina pessyt vaatteet ja varmistanut, että on ehjiä ennen kuin olen vienyt myyntiin. Siltikään kukaan ei oo valmis maksamaan ehjästä hyväkuntoisesta lapsen vaatteesta euroa enempään. Paljon helpommalla pääsen, kun pesen vaatteet, pakkaan siististi kasseihin ja lahjoitan vastaanottokeskukseen.

      • hyvämyyjä
        11+5 kirjoitti:

        Itsepalvelukirppiksellä on hyvä käydä päivittäin täydentämässä ja siistimässä pöytäänsä. Eli ei tunge sitä liian täyteen ja mene seuraavan kerran viikon päästä tyhjentämään..

      • ....
        12+11 kirjoitti:

        Akvaarioon tarkoitettua kiviä kenties?

        Mut joo. Mua harmittaa se, et kirpputoreilla on nykyään niin kallista ja ymmärtäähän sen. Jos itsepalvelukirpputorin viikkohinta on esim 29 € loosi niin pakkohan niihin tavaroihin on laittaa hintaa et saa edes omat kustannukset katettua.

        Jos esim viikkohinta olis vaan 5 € niin kirpputoreilla tavaran hinta varmaan taas laskis.

        Jos ylihinnoittelee tavarat, niin ei ne silloinkaan mene kaupaksi.

      • ....
        11+5 kirjoitti:

        Totta hel*****sä ne rekit on täynnä, kun se kirpputoripaikka maksaa hunajaa. Pitäiskö sen kirpputorille tavaraa vievän henkilön sitten hyvää hyvyyttään myydä siellä vaan muutamaa tuotetta ja toivoa, et kaikki menee kaupaksi et saa todellakin edes ne omat kulut katettua.

        Ja miks ihmeessä niiden kiprputorien täytyy olla niin hel**tin suuria megakeskuksia. Minä ainakin tykkään pienemmistä kirpputoreista. Esimerkiksi tässä lähellä on oikein mukava kirpputori, jossa on yksi myyjä/omistaja. Hän pitää paikat siistinä ja huolehtii, että kaikki sujuu. Viikkohintakin taitaa olla 16 € viikko.

        Ja mitä tohon tavaran hintaan tulee niin minä ainakin myisin halvemmalla. Itse asiassa sen jälkeen kun viimeksi olen ollut myymässä tavaraa itsepalvelukirpputorilla ja oli just todella hankalaa saada se viikkokustannus katettua niin olen sen jälkeen antanut kaikki lapsille pieneksi käyneet vaatteet lahjoituksena pois, koska en jaksa sitä kirpputori rumbaa enää ikinä.

        Olen aina pessyt vaatteet ja varmistanut, että on ehjiä ennen kuin olen vienyt myyntiin. Siltikään kukaan ei oo valmis maksamaan ehjästä hyväkuntoisesta lapsen vaatteesta euroa enempään. Paljon helpommalla pääsen, kun pesen vaatteet, pakkaan siististi kasseihin ja lahjoitan vastaanottokeskukseen.

        Liian täyteen tungettu tai sotkuinen loossi ei innosta tutkimaan mitä sieltä löytyy.

      • 20+17
        hyvämyyjä kirjoitti:

        Itsepalvelukirppiksellä on hyvä käydä päivittäin täydentämässä ja siistimässä pöytäänsä. Eli ei tunge sitä liian täyteen ja mene seuraavan kerran viikon päästä tyhjentämään..

        Kuka työssäkäyvä perheen äiti oikeasti ehtii joka päivä piipahtamaan kirpputorilla siistimässä ja täydentämässä myyntipöytää? En minä ainakaan.

    • eheheheeeee

      Pahin vastaantullut oli käytetty hieromasauva, selkeästi jostain 70-80-luvulta. Yök.

      Itseäni ihmetyttää silkan kaatopaikkatavaran myynnin lisäksi hirveät hintapyynnöt.
      Pikkasen kannattaisi ihmisten miettiä uusiksi hintojaan. Vai onko tarkoitus hintasuojata tavarat, niin saa sitten kantaa ne takaisin kotiin..?

      • äijääjääjää

        onhan tarjolla käytettyä kikkeliäkin 70-80 luvulta. YÖK.

      • taitaa sieltä löytyä?
        äijääjääjää kirjoitti:

        onhan tarjolla käytettyä kikkeliäkin 70-80 luvulta. YÖK.

        ei vaan ihan HYI. HELVETTI.

      • kirppis1

        Paras"löytöni"kirpparilta on ollut tavaranippu tällä tekstillä: KYNEKOLOKIN TARVIKKEET ...hintaa en muista ,mutta olihan siinä koukkua ja kaavinta "tee se itse"-miehelle

      • Teia-
        kirppis1 kirjoitti:

        Paras"löytöni"kirpparilta on ollut tavaranippu tällä tekstillä: KYNEKOLOKIN TARVIKKEET ...hintaa en muista ,mutta olihan siinä koukkua ja kaavinta "tee se itse"-miehelle

        Hahahahahhaa...Reps*

        Tuo on jo melkein pelottavaa....olisipa "kiva" tietää minkälainen tyyppi noita myy ja mihin niitä on käytetty...

    • nokiddin

      Sellanen joku pieni muovinen lastenlelu joka oli varmaan kinderistä, 5 euroa. No, keräilykappale... hahahahaha
      Surullista on ne jotka ostavat niitä ylihinnoiteltuja tai surkeita tavaroita ilman mitään ymmärrystä

      • tyhmä ostaa

        Ei nekään aina tee kauppaansa , vaikka olisivat kuinka "KERÄILYHARVINAISUUS":

        Seurailin yhdellä kirpparille (kirpparin lopulliseen sulkemiseen saakka... eli kuukausia):
        1 € Kinder- ukko (Disney Herra Fantastinen) Keräilyharvinaisuus (kuulemma)

        ...Siksi että ostin toiselta kirpparilta 50 sentillä kinderlelu pussin josta sain niitä kolme.

    • en ole ite k-mies

      Kauppamies on aina kauppamies, sanonta menee että "se ei ole tyhmä joka pyytää (hintaa), vaan se joka ostaa".

      • eipä muuten päde

        Kyllä sillä pyytäjällä täytyy jotain vikaa päässä olla, jos pyytää ylihintaa selkeästä roskasta, jotka KUKAAN ei ottaisi edes ilmaiseksi.

      • Pölöt kerjuulla

        Tyhmä hinnoittelee väärin ja kerjää (pyytää).

      • käsittämätöntä

        Kyllä se tietyissä tapauksissa on myös tyhmä joka myy.

        Itseäni ainakin jo hävettäisi todella paljon myydä esimerkiksi likaista tavaraa.

      • yäks.....

        Pidätkö fiksuna sellaista myyjää, jonka loosi kierretään kaukaa jo pelkästään sen takia, että se näyttää kaatopaikalta? Minä kun luulin, että te yritätte myydä jotain.

    • Joku tolkku

      Eipä ole enää kaatopaikkoja, ja kirpparille viemällä jotkut säästää jätemaksuja.
      Elekroniikkaromun kun saa viedä nyt maksutta jäteasemalle, on sen myynnin yrittäminen vähentynyt.
      Sinänsä kierrättäminen on hyvä asia.

    • vetoketjut

      paras oli se vauvanpotkupuku johon oli ommeltu aivan tautisen paksu ja iso vetoketju.

    • Roskallakin arvo...

      Niinhän se on. toiselle roska ja toiselle arvokas!

    • hohhoijaa

      Sekin on ulkomaalaisten valtaama ala, roskaa myyvät ja rikkinäisiä tavaroita.

      • 358324583

        Mutta tätä näkee MYÖS kirpputoreilla, joissa pöytämaksu on 20 €/vko.

        Koska pöytä on käytössä, on tämä summa maksettu. Miten toimii roskaa myyvän henkilön ajatusmaailma tässä tilanteessa? Koko pöydän sisällöstä saisi tuskin 20 € kasaan.

        Eräässä myyntikirjassa oli mainittu uusien liiketoimintaa aloittavien ihmisten yksi yleisimmistä ajatusmalleista ja -virheistä: "If I build it, they will come". Tämä on lainaus eräästä leffasta ja tarkoittaa käytännössä sitä luuloa, että kaikelle löytyy ostaja. Jopa sille käytetylle vessaharjalle.

    • roskia

      Kierrätyksessä töissä olleena voin sanoa että varsinkaan varakkaat eivät välitä en voi käsittää että kalliita merkki vaatteita tuodaan jätesäkeissä ja kamalassa kunnossa sinne aivan kuin eräskin säkki ja sen tuotteet olisi pyöritelty jossain eläimen ruuassa ennen sinne tuontia!

      Kun oli sitten jonkin halpa hallin pussi niissä silitettyjä ja tosi siistejä vaatteita näin on ja olen itsekkin huomannut että kirrpu toreilla kautta suomen on taso laskenut itse en roskiani myisi vaan ne kuuluu just sinne roskikseen!

      • oovhp

        Molemmat huomiot pitävät paikkansa.

        Rikkaat eivät välitä mistään mitään, mutta kai se on helppoa vain pyyhkäistä kaikki leivänmurut pois lattialle kun uutta leipää saa pöydälle.

        90 luvulla laman aikaan tuotteet olivat hyvälaatuisia ja hyvälaatuinen tavara vaihtoi hyvin omistajaa. Sitä mukaa kun ihmiset taas 00-luvulla rikastuivat, paskanmyynti ja paskantarjoaminen lisääntyi. Noille ihmisille kirpputoreista ei ole tullut kirpputoreja vaan jotain helvetin kierrätyskeskuksia. Yhä enemmän olen kuullut sitä kuinka kauppaajat selittävät että se kuukautisverellä haaroista sotkettu merkki farkku on "kuitenkin ihan hyvää kangasta vaikka reppujen hihnoiksi että voisitko ottaa myyntiin".

        Kokeilisivat itse myydä riepunsa osina, tai tekisivät ensin sen reppunsa valmiiksi niin tietäisivät paljonko sellaisesta saa.

    • Kirppiskävijä 8

      Jos joku myy ja toinen ostaa niin mitä se muille kuuluu? Minäkin olen myynyt HuutoNetissä kaiken maailman tavaraa joka on mennyt kaupaksi ties mistä syystä.
      Varsinkin keräilijätostavat mitä ihmeellisintä tavaraa.
      Jos ei kukaan osta niin loppuuhan se siihen se kaupankäynti.
      'Mitä se muille kuuluu??

      • Hölskyykö nupissa?

        Käyn kirpparilta ostamassa sulle persetulpan.

        Milloin sulla on synttärit? Laitan silloin tulemaan niin saat ajan kanssa edes vähän täytettä korvienväliisi.

      • yäks....

        Ootko koskaan muuten huomannut pahaa hajua kirpparilla? Esim. sitä se muille kuuluu.

      • käsittämätöntä

        Kyllähän se kuuluu sillä tavoin että se vaikuttaa koko paikan yleisilmeeseen kun siellä myydään ihan hirveää törkyä.

        Esimerkiksi muut myyjät, ne jotka myyvät kunnollista tavaraa menettävät tuon takia tuloja kun asiakkaat alkavat kiertää kirpputorin kaukaa. Jos aikoo saada edes pöytävuokran takaisin niin saa todella miettiä että minne kannattaa laittaa tavaroitaan myyntiin. Olen itse myynyt joskus jo lopetetulla Valtterin kirpputorilla hyväkuntoisia, muodikkaita vaatteita, koruja ja laukkuja, siistejä ja puhdistettuja hyväkuntoisia kenkiä sekä lähes uudenveroisia kirjoja. Hinnat olivat muutamaa euroa. Kaikki meni kaupaksi todella nopeasti, sen sijaan monen viereisen pöydän rähjäinen romu (mm. nuhjuisia linttaan astuttuja kenkiä uusien hinnalla) ei mennyt . Jo tällöin paikalla oli "ammattimyyjiä" jotka myivät hirveää krääsää aivan ylihintaan ja sitten tätä todella epäsiistiä tavaraa myyviä. Viimeisinä aikoinaan koko paikka oli niin epäsiisti ja tavara niin huonolaatuista että en kyllä olisi mennyt uudestaan myymään. Aloittaessaanhan tuo oli monipuolinen ja hyvä kirppis jossa myytiin esimerkiksi kiinnostavaa vanhaa sisustustavaraa. Tämä tason aleneminen tuntuu olevan todella yleinen ilmiö suomalaisilla kirpputoreilla.

      • Kiimakirpistelijä
        yäks.... kirjoitti:

        Ootko koskaan muuten huomannut pahaa hajua kirpparilla? Esim. sitä se muille kuuluu.

        Tilastollisesti yli 50% suomen asunnoista on homeessa, rintamamiestaloista varmaan 80%. Ei ihme että tavarat haisevat kun ne hävittämisen sijaan roudataan kirpparille.

      • niiskuneiti_2
        Kiimakirpistelijä kirjoitti:

        Tilastollisesti yli 50% suomen asunnoista on homeessa, rintamamiestaloista varmaan 80%. Ei ihme että tavarat haisevat kun ne hävittämisen sijaan roudataan kirpparille.

        Totta. Siivosin isoäidin kuoltua hänen kotinsa ja otin muutamia tavaroita muistoksi. Hänen luotaan otetut kirjat tuoksuvat/haisevat edelleen hänen kodiltaan.

    • halvalla hyvää

      Kaikilla ei ole korvien välissä ajatusta, mitä ihmiset ostavat ja ennenkaikkea, mitä kannattasi myydä. Huono tavara kirppareilla vaikuttaa kirpputorin yleisen laadun mieltämiseen. Selvästi on havaittavissa laadukkaan tavaran ja kohtuullisen hintatason kirpputorit. Siellä kauppa käy. Likaista ja rikkinäistä tavaraa ei osta kukaan. Joku rikkinäinen vaate voi mennä kaupaksi, jos siinä on esim. hienot napit tai jotain muuta, jota joku hyödyntää omissa käsitöissään. Mutta silloinkin hinta pitää olla kohdallaan.

      Kierrätyksen tarkoitushan on kierrättää kierrätyskelpoinen tavara.

      Minua myös huvittaa käytetty kosmetiikka. Ostaakohan sitä ihan oikeasti kukaan? Risaisella t-paidalla voi olla lähes uuden hinta jne. Nykyajan ihmiset kuvittelevat, että joku on niin tyhmä että ostaa vaikka likaista tavaraa. Nuoret äidit aj isät voivat olal uskomattoman sottaista porukkaa. Joskus ihan säälittää heidän lapsensa. Mutta kukin tyylillään.

      Älkää vain ostako sitä likaista ja rikki mennyttä tavaraa, niin loppuhan sen tarjoaminenkin.

      • Ei lopu

        Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara!

    • joku raja

      Tuskin kaikki inkkarit on kanootissa, jos myy huonoa tuotetta ja likaista. Silloin se on kulutuskaaren loppupäässä ja kirpparin kassa voisi puuttua sellaiseen heti.

    • Varkaat ottaa hyvät

      En enää ota kirppikseltä pöytää, vaikka tavaraa ja hyvää sellaista olisi vaikka muille jakaa. Vaikka paikassa oli valvontakamera niin siitä huolimati tavaraa hävisi pöydästä enemmän, kuin sinne viitti rahdata. Paras oli se, kun huomasin, että pöytäni joihinkin tavaroihin oli vaihdettu hintalappuja niin, että oma pöytänumeroni oli pyyhitty yli ja laitettu toisen pöydän pöytänumero. Samoin, jos olin jonkun kahdeksan hengen kahviastiaston jakanut kahtia ja laittanut niihin neljän hengen astiastohinnan (luetellut mitä siihen pakettiin kuuluu, eli 4 kaikkea), niin jo vaan kassan ohi oli mennyt 4 hengen paketti, jossa oli kahdeksan hengen astiasto. Eli ei ne kirppiksen kassallakaan katso vaikka lapussa olisi osat mainittu. Jos mun myynti tuolloin oli 400 €uroa/viikko, niin yhtä paljon hävisi rosvojen taskuihin. Ei kiitos enää rosvoille tavaraa.

      Paras kirppislöytöni on ollut Arabian maustepurkit. Ne on sellaisia, missä on valkoisessa purkissa kauniilla kaunolla tehty mausteen nimi ja päällä on korkki. Maksoin niistä kauniista kuudesta purkista kolme €uroa eli 50 senttiä kappale.

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että kirppiksillä harvemmin enää on kunnon tavaraa, vaan sinne rahdataan kaikki mikä pitäisi rahdata suoraan kaatopaikkajätteeseen. Ohitan kaikki ne pöydät missä on jostain konkurssipesästä tai ulkomailta tilattuja esim. lasten pili-pali-leluja ja joitain keittökippoja.

    • En ostakirpparilta

      Aina se jollekkin passaa kirpparitavara. Mutta joillakin on koti niin kuin kirpputori.

    • Tyhmiä tarvitaan

      Kirpputoreilla myyjinä ovat vain yhteiskunnan tyhmimmät. Paikkojen vuokraus tyhmille on hyvä bisnes. Tyhmä raahaa tavaraa sinne ja luulee rikastuvansa. Ainoa kuka rikastuu on paikkojen vuokraaja. 100e neliö tyhjästä peltihallista on loistava vuokra.

      • aletaan luulemaan

        Kuinka monen luulet luulevan rikastuvan?

    • En valita

      Onhan se hyvä, että on vähän sitä sun tätä ihan rohkeasti, niin löytää melkein aina sen, mitä etsii. Itselläni oli esmes hyvä löytö pöytätuuletin 3 eurolla. Siinä toimii vain toinen teho, mutta se on tarpeeksi voimakas. Muutenkin löytyy kyllä aarteita, jopa joululahjoja, joita ollaan ihasteltu. Tahroittuneita pikkuhousuja en ole metsästänyt, niitä löytyy kyllä omastakin takaa...

    • pucepuce

      Olen ollut kirpputorilla useita kertoja itse myymässä ja ihmettelen samaa kuin aloittaja; viereisessä pöydässä saatetaan myydä uskomatonta krääsää ja niin se vain on, että mitä kamalampaa myytävää ja mitä enemmän sitä pöydällä on, sitä varmemmin pöydän ympärillä on asiakkaita hypistelemässä tätä roskaa ja myyjän kanssa jonninjoutavia juttelemassa.

      Olen myynyt itse lähinnä vain vaatteita, hyväkuntoisia sellaisia (joskus täysin käyttämättömiä). Myyn myös halvalla, koska haluan tavarasta eroon; saatan pyytää esim. talvitakista 5 euroa ja mitä tapahtuu: Krääsää ostavalle asiakkaalle tämäkin on liikaa ja hän alkaa tingata hintaa 3 euroon.

      Joskus harvoin myyntipöydälläni on ollut jotakin pientä krääsää, jota en itse ostaisi; kuinka ollakaan juuri tämä menee aina ensimmäisenä kaupaksi.

    • kukkasdpa

      wwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww

    • Säästö ostokset

      Itse ostan kirppikseltä vanhoja hyviä VHS-kasetteja, kun tulee halvemmaks, kun nykyisten DVD:n ostaminen. VHS-video laite toimii mulla edelleen. Tähän mennessä oon ollu video ostoksiini tyytyväinen ja rahaa säästyy. Pyydän myös AINA takuu kuitin, jos ei kasetti toimi, niin saan (1€ kasetilta) takas. Pikkupalkkasena ostan halvimmat tavarat ja oon säästäväinen, niin jää enemmän rahaa lomalla matkustamisiin.

      • dvd4

        Joo kyllä kirppistaso on huonontunut ja kallistunut.Kaikenlaisesta krääsästä pyydetään aivan mahdottomia.Paras esim.on kun just olin ostanu kaupasta uuden vadin opiskelijatyttärelleni(hinta 1e)samanlainen vati myytiin kirppiksellä 10e:lla.Tarkkana pitää olla jos edullisia löytöjä vielä tänäpäivänä tekee.Juuri tavaran huonokuntoisuus ja kallis hinta on pilannut monen kirppiksen.Hintatietoinen pitää olla jos säästömielessä ostoksia kirpparilta tekee. En osta enää mitään muuta kuin DVD:Tä niitä saa halvemmalla kuin kaupasta.Toisten likaiset tavarat inhottaa.

    • vvvvvvv-ille

      Kirppari on joka:

      a)
      VERONKIERTÄJÄ -JOBBARIN uuden tai uudenveroisen tavaran luukutuspaikka (=pimeän verottoman tulon myyntipaikka).

      TAI

      b)
      SOSSU-LUUSERIN viimeinen mahdollisuus saada tuloja viimeisillä tavaroillaan.

      ...itsekin ajankuluksi joskus kirppareita kierrellyt ja tasan samat tunteet kuin aloittajalla: ei mitään järkee.
      Kirppis-myynneillä ei tienaa kuin pöytien vuokraajat ja pimeän kaupan jobbarit.

      = Joutais lopettaa koko touhu.

      • kysyjä

        mitenkä teksti tuntuu erittäin tuttavalliselta.

    • dMCMM

      Olen samaa mieltä. Kirpparille pitäisi tuoda myyntiin vain puhdasta ja ehjää vaatetta/tavaraa, sellaista mitä itsekin laittaisi päälle/käyttäisi. Käytetyt alusvaatteet ja sukat laittaisin roskiin, niitä ei kukaan osta. Ko. lastenvaatteet on menneet aikoinaan kavereiden lapsille, myyntiin en laittaisi. Käytettyjä tutteja tai -pulloja en myöskään /myisiostaisi. Välillä Huuto.netissä myydään esim. täysin kulahtaneita vuosikymmeniä vanhoja lastenkenkiä vähän käytetyn hinnalla. UFF:ssä hinnat on tosi törkeät. Monia vaatteita saa uutena tarjouksessa halvemmalla. Mielestäni ko. toiminta on ostajan aliarvioimista. Toisaalta jotkut kirpparilla kävijät on ihan mahdottomia. Tarjolla esim. käyttämätön lakana/merkkipaita/merkkihajuvesi(myydään kaupassa hintaan 40€) avaamattomassa pakkauksessaan, hintapyyntö 4€ ja siitä vielä halutaan tinkiä puolet.

      • insinööri­

        Kyllä naisten käytetyt alkkarit menee kaupaksi hyvään hintaan. Opiskeluaikana ostin aina naisten alkkareita tukkupakkauksissa ja pidin niitä päivän kaksi ja sitten tuplahinnalla (ja pesemättä) kirpparille myyntiin. Kauppa kävi kuin häkä.

      • Miljunääri
        insinööri­ kirjoitti:

        Kyllä naisten käytetyt alkkarit menee kaupaksi hyvään hintaan. Opiskeluaikana ostin aina naisten alkkareita tukkupakkauksissa ja pidin niitä päivän kaksi ja sitten tuplahinnalla (ja pesemättä) kirpparille myyntiin. Kauppa kävi kuin häkä.

        Itsekin tienasin ekan miljoonani käytetyillä miesten pitkillä kalsareilla. Vaihdoin niitä sorbuspulloihin paikallisilta spurguilta. Kirppareilla tavara suorastaan revittiin käsistä etenkin jos oli harvinaisuus tyyliin ruskea raita olikin edessä ja keltainen takana!

    • Huihaihiisi

      Hartolassa uusi mahdollisuus niminen kirpputori.Tavara huonolaatuista ja likaista.Hinnat pilvissä.Myyjät persiistä.En mene toiste.Parempi nimi Viimeinen Mahdollisuus.

    • 5V. MYYNYT

      PARHAAT HINNAT OLEN SAANUT KAATOPAIKALTA KERÄTYISTÄ TAVAROISTA. . -----UUSIMPIA, SIISTEJÄ, HALVENPIA ,NE EI MENE KAUPAKSI.

    • en ymmärrä minäkään

      Ite törmäsin pikkasen käytettyyn vessan laattojen saumoihin tarkoitettuun silikooni tuubiin. Ei kukaan lähe vessaremonttiin silikoonia ettimään kirpparilta ja yhellä tuubilla tule muutenkaan kun äkäseks vaan tarttee melkein koko laatikon. Muutenki kuka tahtoo ostaa vanhoja seiskalehtiä joita saa paperinkeräyksestä kun vaan jaksaa kaivaa?

    • Vanha tavara : >)

      Minä olen aina ostanut lasteni vaatteet uusina ja kummallakin niitä on ihan hirveästi. Tänä kesä vuokrasin pöydän ja laitoin muutaman kerran käytettyjä poikien t-paitoja, jotkut olivat jopa uusia ja hintalappu tallella, myyntiin. Hinnaksi laitoin 2 €/kpl ja olin aivan varma että menevät kuin kuumille kiville. Paitoja oli
      varmaan 15 kpl, muutama meni. Alensin hintaa 1 €/kpl ja siltikin jouduin tuomaan puolet pois. Olivat todellakin uuden veroisia. Kuka ostaa likaisia ja nyhryisiä kun uudenveroisetkaan eivät mene kaupaksi?
      Olen itsekin ihmetellyt miten jotkut viitsivät kantaa osittain käytettyjä meikkejä ja voiteita yms. kirpparille. Mikä kamala bakteeripesä sellainen tuote onkaan.
      PS. Minäkään en voi sietää kirjoitusvirheitä.

      • ööööööööööööööööö.

        "PS. Minäkään en voi sietää kirjoitusvirheitä."

        Olet sitten varmaankin itse täydellisyys, se ja sama, sinun omahyväisyys loistaa
        kirjoituksessasi ja se, jos mikä ärsyttää.

      • töttöröö

        Sinun mielestäsi ei ilmeisesti ole kirjoitusvirhe, jos lauseista puuttuvat lähes kaikki pilkut... Se on varmaankin sitä valikoivaa oikeinkirjoitusta, josta minä taas en ymmärrä tuon taivaallista! Suosittelen kuitenkin tutustumaan suomen kielen pilkkusääntöihin, joka on TÄYSIN eri asia kuin englannin kielen vastaava sääntö!

    • Kyrppis9191

      Esimerkkinä Japanista:

      Kirppareille ei hyväksytä roskaa myyntiin, ei ainuttakaan.

      Kaiken tavaran pitää olla hyväkuntoista ja puhdistettua tai saat viedä sen kotiisi takaisin.

      Oli nimittäin ilo käydä ostoksilla. 8€ sain erittäin hyväkuntoisen takin, kalastustarvikkeita sun muuta tuli osteltua.

      Antaa samantien laatukaupan kuvan kun tiskillä ei ole jotain puoliksi poltettuja kynttilöitä 15€ hintaan tai vanhoja puhkikuluneita lenkkareita jossa haisee edellisen omistajan jalkahiki ja muhii jalkasieni.

      Kirppisten pitäjät ilmeisesti tienaa liikaa koska tällaisia rajoituksia ei ymmärretä laittaa porukalle?

    • kirppu-iikka

      Joskus löytyy ihan ok tavaraa,mutta harvemmin. Pääasiassa lapsille ku etin ni en TODELLAKAAN maksa 5e rikkinäisistä housuista vaikka kuin olisivat ns. merkkituote. Sen muutaman kerran kun itse olen kirppispaikan vuokrannut niin hinnat olen laittanut sen mukaan mitä itse olisin tuotteesta valmis maksamaan jos sen tarvitsisin. Tällä periaatteella ihan hyvät viikkomyynnit olen saanut eikä tavaraa ole takaisin tarvinnut paljoakaan rontata.

    • bricbrac

      Ok, mutta osaako joku suositella hyvää kirpparia? Mikä, missä olis paras?
      Niin ja kyllä ulkomaillakin kirpputoreja käydessä pask=(asia tavaroita myydään. Monesti onnesta kiinni. Mutta onhan joissakin ihan mukava tunnelma. Vaikkei mitään löytäisikään.

      • mmmmmmmmmmm

        Jos kirpputoreilla haluaa käydä, Helsingistä löytyy parhaat (ainakin minusta). Ei pikkukaupungeissa ja kylissä tahdo sitten millään löytää mitään (eikä tietenkään kaikissa Helsingin kirpputoreissa helmiä löydä). Lähinnä suurissa kaupungeista löytää parhaimmat löydöt. Paras löytö, jonka tein kirpputorilla oli siisti merkki laukku (maksoi neljä euroa, vaikka uutena olisi taatusti maksanut muutaman satasen). Myöskään ulkomaiden kirpputoreja ei pidä väheksyä (esimerkiksi Tukhomassa saattaa tehdä löytöjä ja tietenkin jos rahat riittävät New Yorkista ja muista suurista kaupungeista).

    • HJHlksjdfs

      Roskista puheenollen.. Ehkä itseäni eniten on ihmetyttänyt lasiset purkit myyntipöydillä. En tarkoita astioita, vaan niitä purkkeja missä suolakurkut ja muut säilykkeet myydään. Hintahaitari 0,50-5 euroa! Aku Ankka- lehti sinänsä on klassikko ja kai niitä ostetaankin, yleensä nekin on isoissa nipuissa halvalla, mutta muutaman kerran nähnyt kun 3-5 lehteä maksaa 3 euroa. :D

      Rikkinäisiä kenkiä on ehkä eniten tämän seudun kirppareilla. Ei mitään pieniä vikoja (tyyliin korkolaput rikki) vaan siis ihan selkeästi monenmonta vuotta käytössä olleita, linttaan astuttuja, pohjat puhkikuluneita hirvityksiä. Miksi joku edes jaksaa roudata sellaista kirpparille asti?

      Ylihinnoittelua on myös vaatteissa, toisella nätti paita maksaa euron pari, mutta vieressä samanlaisesta paidasta rohmuttaisiin kymppi. Tilaajalahjoja (päiväpeittoja, laukkuja ym) kympistä ylöspäin, lankapuhelin ikivanha, muttei antiikkia kuitenkaan 30e, vhslaitteita muutamilla kympeillä ym ym

      Kirppareilla jaksan roskasta huolimatta remuta, koska olen tehnyt valtavasti hyviä löytöjä niin vaatteista, astioista kuin sisustuselementeistäkin. Se vaan ärsyttää kun on sitä roskaa niin paljon että menee ikuisuus kun kaikki pöydät kiertää. Ja jos joku pöytä sisältää jonkinlaista roskaa, en edes jaksa vilkaista muita tuotteita, joten uskon, että roskan kauppausyritykset heikentää omaa myyntiä noin yleensäkin. Hyhhyh. Järki käteen ihmiset. Toisen roska on toisen aarre- sanonta tuskin kannattaa ottaa niin kirjaimellisesti. Ei kukaan halua ostaa sun vanhoja lasi- tai jugurttipurkkeja.

    • res. alik.

      Ei ole tyhmä joka myy ja hinnoittelee, vaan se joka ostaa ja maksaa!

      • fdsvcxfdsfds

        Kyllä se myyjäkin on aika typerä jos laittaa roskaa kojuunsa, koska sitä ei kovin moni viitsi edes katsoa kunnolla.

      • yäks......

        Enpä tiedä - joitakin looseja vilkaistessa on heti selvää, että myymässä on joku mäntti. Ylihintainen tilaajalahja, kuraiset alushousut ja "vaan vähän käytetty kosmetiikka" saavat asiakkaan helposti siirtymään seuraavaan loosiin.

        Eli ensivaikutelmalla on väliä.

    • kekkonen654f3

      NO sen taki että sun näköinen urpo vois niitä ostaa!

    • joopa joo

      Yksi asia mikä minua ärsyttää kirppareilla on että osassa on aika paljon myynnissä uutta tavaraa eikös kirpputori pitäisi olla käytetyn tavaran myyntipaikka!!

      Niin ja sitten näille jotka nurisee hinnoittelusta vuokrapaikka on aika kallis ei siellä kenenkään kannata myydä 0,20-0,50e kappale jos haluaa saada edes myyntipaikan maksettua!!

      Onhan monessa paikassa toki ylihinnoiteltuja tuotteita mutta ei ole pakko ostaa!!

    • idiootit ostoksilla

      kait siksi myydään kun on niin iso osa on sellasiai idiootteja että ostaa sitä roksaa. fiksu myy roskaa ja tyhmät vaan ostaa

    • TavaraJouten

      Nykyään on ihmisillä niinpaljon joutilasta tavasaa, Suomessa.., josta halutaan päästä eroon.

      Olisi ehkä parempi lahjoittaa ylimääräin joutilas tavara Venäjänkarjalaan itärajan taakse, tai Balttianmaihin.

      Niitä lahjoituksia hoitaa esimm..jotkut hyväntekeväisyys järjestöt jne..

      • käsittämätöntä

        No ei niitä likaisia ja rikkinäisiä tavaroita voi sinne Venäjällekään lähettää. Jotkut ihmiset kuvittelevat että köyhälle saa kelvata vaikka millainen sonta mutta ei se nyt niin mene. Halveksiva asenne tuollainen. Tavaroiden keräys hyväntekeväisyyteen EI ole paikka jonne voi kärrätä roskansa kun ei niitä itse viitsi hävittää. Sinne voi viedä vain käyttökelpoista tavaraa. Keräyksen järjestäjät vain joutuvat sitten itse ne roskat hävittämään ja siitä tulee heille kuluja mikä on sitten pois siitä köyhien avustamisesta.

    • JA EN VARMASTI OSTA

      KUN ISO OSA KANSAA ON NIIN SAIRAAN PIHIÄ! KAIKESTA YRITETÄÄN NYHTÄÄ HYÖTYÄ! NÄIN SE VAAN ON!

    • lääkevoidetta

      miten on, kerran oli puoliksi tyhjä kipuvoide tuubi?, onkohan ihan ok..

    • Itse käyn kirppareilla myymässä... ja kyllä katson tarkkaan että tavarat on ehjiä, puhtaita ja asiallisia!
      Silitän vaatteet, vaikka ostaja yleensä peseekin kirppiskamat itsekin...

      Sellaista mitä tosiaan vois itsekin kuvitella ostavansa...

      Silloin tällöin näkyy kirppiksillä pöytiä joihin ei tekis mieli koske pitkällä tikullakaan...tavarat läjissä, epämääräistä törkyä...ryppyistä, tunkkaisen hajuista...ja sitten ihmetellään miksi kauppa ei käy????

      Mutta ei niitä törkyjä pidä kyllä lahjoittaakaan mihinkään...roskiin vaan!!

    • Paskat kirppislöydöt
      • tuulika1

        kiitos linkistä. niin "ihania" esimerkkejä, että sanattomatksi laittoi. todella.
        eikö ihmisillä ole mitään hygieniatajua? likaisia tai puolityhjiä tuotteita. kiertäisin melko kaukaa vastaavat partavaahto/deodorantti pyödät.
        itse kierrätän ja ostan käytettyä, mutta en enää itsepalvelukirpputoreilta. nettihuutokaupat ovat siistimpiä ja laadukkaampia.

    • 89joNNe89

      Muistan kun markat vaihtui euroihin niin samantein joku pässi myi 10mk kolikkoa 20€:llä voi vittu nauratti niin paljon että oli pakko lähtee siitä läävästä.

    • 4+6

      ihmisillä on mennyt euro ja markka sekaisin ajatellaan, että 5 euroa = 5 markkaa, mutta todellisuudessa 5 markkaa onkin noin 0,8 euroa. Mutta myyjä maksaa myyntipaikasta ja jos tuo paskaa myyntiin niin sen täytyy mennä kaupaksi muuten tulee takkiin... näin kerran kun äiti ja tytär kävivät hakemassa kaatopaikka tavarat pois myynnistä ja joutuivat maksamaan pari sataa euroa myyntipaikasta eli heille kirpparikäynti oli rankasti tappiollinen kun mitään ei saatu myytyä. Mutta kirpparin pitäjälle se on kannattavaa, koska myyntipöydät tuottaa vuokratuloina rahaa. Jos haluat nähdä oikeaa käytettyä tavaraa niin mene osto- ja myyntiliikkeeseen niin siellä ei paskaa ole myynnissä, koska liikkeenpitäjän ei kannata jätettä ostaa varastoon vain sellaista mikä menee kaupaksi...

    • fdsvcxfdsfsd

      Tyhjiä pulloja tulee vastaan usein. Ilmeisesti ovat joidenkin mielestä hienoja, vaikka ihan tusinatavaraa alkosta valtaosalle.

      Sitten on sitä sekalaista rihkamaa, jota ei kukaan koskaan osta. En ole täysin samaa mieltä tuosta kosmetiikasta. Joskus on myynnissä lähes käyttämättömiä hajustepulloja muutamalla eurolla, jotka maksavat kaupasta ostettuna yli 50 euroa. Tietenkin kannattaa tarkistaa, että pullossa on sisällä oikeaa ainetta eikä haju ole muuttunut.

      • yäks......

        Jos hajustepullo on avattu, se voi olla vanhentunut jo aikaa sitten, tai sitten ihan kohta vanhentumassa.

    • Kirpparit kunniaan

      Pysy kaukana kirppiksiltä ku noin etoo!
      Kyllä voit mennä supermarketteihin ostelee! -Ei ne tarjoukset muuallakaan ku kirppiksellä aina niin mltaita maksa kun ale koreja ehtii.

      Kirppis on hyvä asia ja siinä on sellainen kauppaketju joka tarkoittaa parasta kierrättää menetelmää. Siinä sitt maailma ainakin jollain tavoin säästyy kaatopaikkojen ylilyönneiltä..
      -Sunki lapset saavat tulevaisuudessa elää suht koht siistissä maapallossa, jotenkin ne hiton jätevuoret pienenee ja just kirppari toiminnalla. Kaikki käytetään loppuun on hyvä juttu!
      Sun ei ole pakko langeta kirppikseltä ostamaan jotain roskaa, kyllä kirppiksiltä aarteitakin löytyy kun osaa soppailla!

      • Öh, tuota...

        "jotenkin ne hiton jätevuoret pienenee ja just kirppari toiminnalla. Kaikki käytetään loppuun on hyvä juttu!"

        - Kysyisin vain että miten niin pienenee siitä että kaatopaikkajäte vaihtaa omistajaa? En oikein usko että käytetty vessaharja olisi kauppatavara, enkä usko sitäkään että jos joku joka ostaa sen aaltovaasin, menisi stokkalle ja ostaisi sen sieltä kun ei kirpparilta saanutkaan.

        Eli kaatopaikalle menevän tavaran määrä on vakio(suorassa suhteessa valmistettuihin nähden), eikä se vähene siitä vaikka sitä kuinka monen omistajan kautta kierrättäisi.

      • käsittämätöntä

        No kyllä ne kaatopaikkatavarat sinne kaatopaikalle päätyvät kuitenkin vaikka ne kirppiksen pöydillä kävisivätkin. Ei niitä kukaan osta.

        Vai ostatko itse vaikka pissaiset alushousut siksi että kaikki pitää käyttää loppuun? Tuskin ostat.

      • heräteostaja
        Öh, tuota... kirjoitti:

        laitappas sähköpostiosote niin ilomielin saat hyvää tavaraa multa ihan ilmatteeks!
        Tosin käytettyä wc harjaa en kehtaa laittaa jollet erikseen pyydä.
        Meinaan vaan että suomalainen heittää roskiin paljon hyvää tavaraa!
        Sulle olis ilmaiseksi tarjolla digipokseja, jotain vähän käytettyjä cd soittimia, ym ja hopean harmaita, jotka olen säilönyt varastooni tarpeettomana. Sitt löytyy turhan tärkeitä radio-cd soittimia ja rutkasti Aku Ankkoja. Tosin koriste esineitä joita on sukukunta joululahjaks laitellu, niitäkin roppa kaupalla. Itse en niitä tarvihe. -Sitt löytyy heräteosto vaatteita lähinnä naisille, mitä teen niillä, jotka olen varaston uumeneihin säilöny!
        Munn tavaroista tulisi iso kirpputori päivä täällä Etelä-Suomessa ja kaiken olen uutena ostanu ja ihan turhaan.
        -Mulla on myös kuntoiluvehkeitä, kerran kokeiltuja, yhden hinta alimmillaan 80 euroa ja en tarvi, tuolla makaa varaston uumenissa uutta tavaraa!
        - Mulla ei ole autoa jolla kuskata mahtaviin kirppis alueille hyvää uutta tavaraa, kai kerkeen kuolla ennenkuin omistaja löytyy niille.

        Eli ei kaikki ole paskaa ja sontaa kirppari touhuissa.
        Tuskin ainoa hyvän tavaran myyjä olisin!

        Elikkä jos olette mun uusista kirppari tavaroista kiinnostunu, löytyy ja paljon!

      • heräteostaja
        käsittämätöntä kirjoitti:

        No kyllä ne kaatopaikkatavarat sinne kaatopaikalle päätyvät kuitenkin vaikka ne kirppiksen pöydillä kävisivätkin. Ei niitä kukaan osta.

        Vai ostatko itse vaikka pissaiset alushousut siksi että kaikki pitää käyttää loppuun? Tuskin ostat.

        Kuka ny kusisia allus housuja ostais, ne on henkilökohtaisia sotkuja!
        Mutta suurin osa on ihan käypää tuotetta, sen verran olen kiertäny kirppiksiä.

    • yäks.....

      Avatut kosmetikkapakkaukset! Siis ei hyvää päivää - nehän menevät vanhaksi määrätyn ajan kuluttua avaamisesta, eikä ostaja voi millään tietää, milloin ne on avattu! Säilymisaika on yleensä vuoden tai kuusi kuukautta.

      Kyllä on muutenkin sellaista roinaa, että kuuluisivat kaatopaikalle. Itse en kehtaisi rahaa mennä pyytämään ilmaislahjasta.

      Vihje: näppärästi pääsee romusta eroon, kun laittaa tavarat reilusti vaan kymmenen sentin hintaiseksi! Näin tein hirveimpien vaatteiden kohdalle, ja kaikki lähti.

      • trokareita on

        "Vihje: näppärästi pääsee romusta eroon, kun laittaa tavarat reilusti vaan kymmenen sentin hintaiseksi! Näin tein hirveimpien vaatteiden kohdalle, ja kaikki lähti."

        OIkeassa olet, pääsee eroon nopeasti, mutta älä ylläty jos näet rakkaat romusi viereisellä tiskillä kolminkertaisella hinnalla myynnissä seuraavana päivänä :D

      • yäks....
        trokareita on kirjoitti:

        "Vihje: näppärästi pääsee romusta eroon, kun laittaa tavarat reilusti vaan kymmenen sentin hintaiseksi! Näin tein hirveimpien vaatteiden kohdalle, ja kaikki lähti."

        OIkeassa olet, pääsee eroon nopeasti, mutta älä ylläty jos näet rakkaat romusi viereisellä tiskillä kolminkertaisella hinnalla myynnissä seuraavana päivänä :D

        Näin varmasti, mutta minua se ei haittaa. Itse pyrin pääsemään eroon sellaisesta jota en käytä, en niinkään saamaan voittoa. Jos joku keksii typerän näköiselle 80-luvun miesten villatakille käyttöä (olkoon se käyttö vaikka jälleentrokaaminen), niin siitä vaan!

    • eke388

      Moi itese kerään kolikoita ja sillä oikeasti elän ... miksi siä haukut jos et osaa elää sen mukaan voit ostaa minulta 1836 markan ja katsotaan sitten hasu olet ,,

      • zibuliz

        Markka tuli 1860-luvulla käyttöön.

    • kukkisvaari

      Samoin valitettavasti tori.fi on tosi heikkoa tavaraa ja sikahintoja!!

    • jkjaoöj

      On eritasoisia kirppareita. Pahimmat mitä ite olen nähnyt, niin oli farkut jotka oli haaroista valmiiksi puhki. En ikinä osta housuja enkä kenkiä kirppareilta mutta hyvälaatuisia ja siistejä paitoja löytyy.
      Elektroniikkakrääsä ihmetyttää. En ostais onnella.

    • arvaa ostinko

      Hietsussa tuli kerran vastaan iäkkäämpi herra, jolla oli 2 myyntipöytää, joista toisessa oli ihan asiallista tavaraa, kirjoja, pari lamppua ja kahvinkeitintä, ja vanhoja rannekelloja yms. Mutta toinen oli täynnä puunsäleitä, katkenneita johdonpätkiä, pirstaleiksi menneitä kännyköitä, metallinpalasia jne.

      Uteliaisuudesta otin käteen jonkin ruosteisen tangon, jossa oli puinen kahva. Luulin aluksi hiilihangoksi, mutta oli kai sittenkin olevinaan jokin piloille mennyt miekka. Myyjä luuli minun olevan ostoaikeissa, ja ilmoitti hinnaksi 100€. Että sillä viisiin...

    • :))

      Juku voi löytää sieltä oikeita aarteita kuten 70-luvun kesälierilakin tai vaikka pampulan jonka kadotti pienenä tyttönä naapurin huussiin aaaah.

    • nyppyily

      Paras löytö lienee paita, joka oli venynyt ja kulunut ja todella nyppyyntynyt. Hintapyyntö taisi olla 8 euroa! Samalla rahalla saa tarjoustalosta uuden paidan ilman nyppyjä!

    • kirppistelijä

      Olen myynyt kirpparilla (itse myymässä) vähän kaikkea tavaraa, josta olen halunnut päästä eroon ja oikeasti melkein kaikki kelpaa. Mulla oli puolityhjiä hajuvesipulloja (osa vuosia vanhoja), joista en keksinyt, että mihin roskiin heitän. Olin nähnyt näitä kirppiksellä ja vein sinne. Möin kaikki nopeasti (hintaa 0,5-2 €). Ihmeellistä!

      Samoin vanhat rihkamakorut (ostettu esim. H&M:ltä) menee kaupaksi helposti (hinnat alle euron). Samoin kuin kotikuntoiluvälineet

      Sen sijaan hyväkuntoiset käsilaukut (merkkiä Jouni) eivät kelpaa, eivätkä kirjat (ihan kovakantisia romaaneja).

      Noista ylempänä linkitetyistä kirpparilöydöistä luokkittelisin myös aika ylihinnoitelluksi sen 5 euron bändipaidankin. Tuo on korkea hinta mistä tahansa T-paidasta ja etenkin käytetystä piraattiversiosta.

      Myös kaikenlainen kitchi (esim. posliiniset enkelit, kissat ja koirat) näyttävät käyvän hyvin kaupaksi, mutta sellaista ei ole tullut koskaan hankittua, joten ei riitä myyntiinkään. Jotain rumia lahjaksi saatuja lasikippoja (esim. Mariskooli) olen myynyt hyvällä hinnalla.

      Vaatteet saa myös kaupaksi, kunhan ei pyydä mitään hirmuisia hintoja. Sopiva hinta T-paidasta on max 5 € ja esim. farkuista max. 10 €. Takin voi myydä kalliimmallakin, ja olen myynyt esim. aika rähjäisiä 70-luvun nahkatakkeja 20-30 eurolla. Itse olen ne ostanut kirpparilta 20 markalla 20 vuotta sitten teininä.

      Olen myös myynyt hiukan rikkinäisen laukun kirpparilla. Laukku oli aika erikoinen ja harvinainen, mutta ei mikään merkkilaukku (eikä kallis ostettaessa) ja eräs nainen osti sen keräilyharrastuksensa takia. Pahoittelin, että oli rikki, ja pyysin muistaakseni euron. Ostaja oli ylen iloinen hienosta löydöstään ja minä tyytyväinen, että minulle rakas laukku löysi hyvän kodin.

      • kirppistelijä

        Unohtui tuosta vielä, että älyttömintä mitä olen nähnyt, on ollut sellaisessa sisustusliikkeessä (vanha navetta, tai mikä lie lato) myynnissä ollut kerä ruosteista rautankaa. HInta taisi olla joku 40 €. Samassa paikass oli kyllä kaikenlaista "maalaisromanttista" romua myynnissä naurettavilla hinnoilla, mutta tuo oli pohjanoteeraus.

    • kyllästynytteihin

      Mitä vittua te kersat tappelette?

    • 13+1

      Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että asennekasvatuksen yleinen käynnistäminen näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.

      Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta maailmanlaajuinen trendi kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa vastuunalaisia kontradiktioita.

    • 3+10

      Siis eikö ole olemassa sellaisia kirppareita missä katsotaan tuotteiden laatu ennenkuin laitetaan myyntiin? Siis että kirppiksen omistaja käy läpi kaikki kamat. Vai ovatko ne ihmiset vastuussa siitä krääsästä mitä tuovat. Ei ole hirveesti kokemusta kirppareista. Valaiskaa tyhmää...

    • kala palikka

      Itse ainakin myyn kirppiksellä "roskaa" koska sitä vaan menee kaupaksi. Esim. vanhat aurinkolasit joissa lieviä naarmuja menneet hyvin kaupaksi eurolla. Siitä huolimatta että ovat ajalta ennen UV-suojausta. Parempi olla kertomatta. Joskus 90-luvulla näissä näki UV-AB tarroja, nykyään ei enää.

      VHS-kasetteja jäi muksuilta yli pari sataa. Pari näistä sai joskus myytyä kokoelmina, esim. pokemonit ja taikanuolen. Samoin masters of the universe / heman / shera meni huuto.netissä. Loppuja tulee myytyä pari kasettia kuukaudessa hintaan .50 - 1.0 euroa / kpl.

      Ikean lampuista saa hyvin hintansa takaisin. Olen myynyt hyväkuntoisen näköisiä melodi-valaisimia 7-8 eurolla kun uusia ostin tarjouksesta 5,90. 90-luvun autoradioita tullut myytyä 50-100 eurolla. Nykyään ei saa niin paljoa enää. Halvemmissa 15-25 euron radioissa usein vain perävalotakuu.

      Pornolehtiä menee aina kaupaksi. Samoin tauluja, työkaluja, vhs-nauhureita, langattomia sisäpuhelimia.

      Huonekaluista saa hyvän hinnan. Ei 80-90 luvun hapistyylistä vaan rokokoo-tyyliin tehtyjä voi myydä antiikkina vaikka kyseessä on halpaa uustuotantoa. Kirppareilla tosin on aikamoinen rokokoo-buumi.

      CD/DVD-peleistäkin saa hyvää hintaa. Olen myynyt käytännössä kaikki 90-luvun loput pelit kuten half lifen ihan 5-10 eurolla tässä 2000-luvun puolella. Myös gameboyt myy hyvin.

    • sgfdsgvdsvfv

      Voisin kuvitella, että joku jolla ei ole niiden muutaman hyvän tuotteen lisäksi mitään erityistä myytävää ja on kuitenkin joutunut maksamaan kenties aika kovan hinnan pöytävuokrasta, niin sitten saattaa kokeilla laittaa myyntiin lähes mitä vaan mistä on valmis luopumaan, siis sitä "roskaa" ja ilmeisesti aina joku ostaa jotain semmoistakin, veikkaisin. Toisaalta, ehkä joku todella sairaalloisen pihi ostaa vaikka paskaisen vessanpyttyharjan yms kotiinsa kunhan ei tarvitse maksaa paljoa tuotteesta ajatellen että paskaanhan se menee kumminkin. Antaa kunkin myydä mitä haluaa, itsehän saat päättää ostatko vai et.

    • kivat kirpparit

      Kirpputorikauppa kävisi kyllä paremmin, jos olisi jotain rajaa rojulle. Paikat, jotka muistuttavat kaatopaikkoja eivät houkuta löytöihin eikä penkomaan ja siinä sitten jää rojun seasta se oikea löytö huomaamatta. Siis jo liiketoiminnan kannalta kannattaisi roju heittää pois. ja todella, siellä seisoo vuosikaudet sama roina.
      On olemassa kyllä hyviä kirppareita, sieltä löytyy yleensä aina ostettavaa ja toiminta on vilkaampaa. Riippuu paikan pitäjistä varmaan aika paljon. Myös puuttuminen katoamisiin auttaisi maineen säilyttämisessä. Eihän tarvitse kuin joku vapaaehtoinen innokas katselemaan videotallenteita.

    • muorit kuriin!

      Kirpparinpito pitäisi tehdä luvanvaraiseksi, kaikkea muutakin kauppaa valvotaan yhteiskunnan toimesta. Kirppareilla myydään kyseenalaisissa oloissa mm. pullaa ja leipää, joiden alkuperä on hämärän peitossa.

      Omistajan pitäisi tarkastaa määräajoin, mitä pöydiullä myydään, ja armotta poistattaa romu, likaiset tavarat ja puuttua muutenkin epäsiisteyteen. Luulisi omistajaa kiinnostavan, millainen tavaravalikoima kirpparilla on.

      Tästä on hyvä alkaa: vapaus hyvä, mutta kontrolli paras!

    • äitix3.

      Vien säännöllisesti lasten vaatteita kirpparille myyntiin. Minulla on 3 lasta, ja vien pieniksi menneet vaatteet aina myyntiin. Vien vain todella hyvänkuntoiset ja uuden veroiset vaatteet, ja hintaa laitan niille maksimissaan pari euroa.

      Viimeksi kun täytin kirppispöytääni, katsoin naapuripöydän tuotteita...Siellä oli myynnissä H&M:n pikkuinen t-paita, joka oli kulahtanut ja jonka painokuva oli halkeillut ja rapistunut, ja hinta oli 5 EUROA! Siis halooo? H&M:ltä saa uuden lasten t-paidan 4,95 eurolla.

      Kun valikoi ja hinnoittelee kirpparikamoja, kannattaa jokaisen tavaran kohdalla miettiä: paljonko itse olisin valmis tästä maksamaan, ja olisinko valmis maksamaan tästä ylipäätään MITÄÄN...? Jos et, niin ei sitä kukaan muukaan osta.

      Itse en osta kirpparilta vaatteita, enkä muutakaan tavaraa. Myyn vain omiani.

    • kirppislöytäjä

      Oletkos perustanut just kivan vaateputiikin,
      kun koet kirppiksen kilpailijana?

    • hå0+0u+0

      Taannoin kirppiksellä oli terveyskeskuksen välinelainaamosta lainattu portatiivi, joka olisi pitänyt tietenkin palauttaa lainaajalle.

    • ei-ikinä-enää

      Itse olen päätynyt pelkästään nettikirppareihin. Keväällä vuokrasin ensimmäisen ja viimeisen kerran pöydän itsepalvelukirppikseltä. Kokemus oli kyllä turhauttava.

      Itse olin sentään myymässä uutta (laput kiinni), tai kerran kaksi käytettyä merkkivaatetta. Kaikki pestyjä ja silitettyjä, housuja, hameita ja paitoja, kenkiä jne. Tavaraa oli paljon, ja minulle olisi ollut vain pääasia päästä niistä eroon, joten hinnat asettelin max. 10euroa, suurin osa siinä 5e tai alle. Pöydän viikkovuokra 28 euroa. Kaikki vaatteet ja kengät asettelin siististi esille, näin iha aidosti vaivaa asian eteen. Laskeskelin, että tavaroiden yhteishinta lähenteli 300 euroa nillä "löytö" myyntihinnoilla, ja ajattelin, että varmasti tekee kauppansa.

      Ja mitä vielä? Ensinnäkin huomasin jo heti ensimmäisen vuorokauden jälkeen, että ihmiset eivät kunnioita sitten yhtään toisten omaisuutta vaikka kirppistavaraa olisikin. Myyntipaikka oli kuin pommin jäliltä, vaatteita heitelty ja viskottu pitkin ja poikin. Päätin kuitenkin antaa kirpparille mahdollisuuden, joten kävin joka päivä asettelemassa tavaroita nätisti takaisin paikoilleen. Kyllä, joka päivä.

      Loppusaldo viikon myynnistä: 72 euroa. Voittoa tein siis hurjat 34 euroa. Lisäksi menetettyjen piikkiin meni kahdet varastetut kengät, kolme varastettua paitaa sekä pilalle mennyt valkoinen uusi neule joka oli täynnä tummentuneita kädenjälkiä. Jäin miettimään, että kuinkahan köyhä sitä pitää oikeasti olla, että lähtee varastamaan kirpparilta 3-5euron hintaisia tavaroita?

      Noh, toivottavasti ainakin sitten piristi jonkun päivää/elämää saada varastamalla itselleen uudet kengät tai paidan.

      Roudasin tavarat takisin kotiin, pesin ja silitin uudestaan. Pistin valmiita "vaatepaketteja" myyntiin FB-kirpparille, ja möin tavarat kahdessa päivässä. Huomattavan paljon suuremmalla voitolla mitä olisin normikirpparilta alunperinkään saanut, ja taatusti pienemmällä vaivalla. Puhumattakaan pahasta mielestä minkä sai ihmisten täydestä välinpitämättömyydestä saati epärehellisyydestä.

      • stfhgfhfghr

        Tuommonen on kyllä oikeasti niin ärsyttävää. kuka pistää vaatteen hinnaksi 10-15euroa. Sehän ois ihan kun jossain oikeassa kaupassa kävis ja vaatteet olis ihan oikeasti uusia! Ärsyttää aina kun noita teinishoppailijan paikkoja löytyy jotka ei osaa vaatteen hintaa laittaa kohdilleen. Meillä jäi sama noin 70 euroa käteen Vaikka tavara oli halvempaa (lähinnä lasten)
        Tokmanniltakin on löytynyt ihan uutena 0,50 sievä paita tyttölapselle ja tyttöjen morsiusmekot maksoi uutena 5e kappale.
        Ei oo mikään ihme jos varastellaan ylihintaisia tuotteita. Itse en viitsis sylkäistäkään semmoista pöytää kohti. Rikkailla on rikkaiden huvit ja uskon että ne rikkaat siellä niitä vaatteita varasteleekin. Tai sitten toiset myyjät jotka ajattelee osaavansa laittaa omalle pöydälleen myyntiin niin että meneekin.

    • Voi Sonta!

      Itse bongasin viime kirppisreissulla:

      - Ruotsinlaivan tuhkakupit ja hytistä revityt pyyheliinakoukut
      - Viron tuonti viinipulloja (tyhjiä) kukkavaaseiksi, kalliimmalla kuin ne täysinäisenä viineineen päivineen maksaa Virossa
      - Loppuunkuluneita autonrenkaita hyllykirppiksellä sisällä
      - Puoliksi poltettuja kynttilöitä
      - Puhkikuluneita naisten kenkiä
      - Homehtuneen turkin

      Ei mitään rajaa millaista törkyä kirppareille laahataan! Entistä herkemmin kyllä lähtee soitto kunnan jätehuoltotarkastajalle, sen jälkeen kirppisten hyllyt pysyy taas muutaman viikon asiallisessa tavarassa.

      • selvä juttu

        Voi nenä...
        Joku Äijä on siivonnut kerrankin kämppäänsä.
        Mihin ne pornolehdet olivatkaan kadonneet ?
        Ai - ne oli jo menneet.

    • jkkll

      siksi

    • minä täällä vaan

      Joo. Ihan ensiksi sanon kiitokset ketjun aloittajalle, oikein hyvä ja monesta näkökulmasta katsottava puheenaihe sinäänsä, myös hyvinkin ajankohtainen ja itseänikin mietityttänyt jo jonkin aikaa.

      En ole mistään varakkaimmasta perheestä ja arvostan kirpputoreja ja kierrättämistä. En ole itse koskaan ollut myymässä, vaan antanut esimerkiksi omia pieniksi jääneitä vaatteita ja kenkiä tuttavaperheiden lapsille ja nuorille.

      Teen itse muun muassa villavaatteita, (ihan tavallisiakin, kuten juhlamekkoja, bodeja) ja kestovaippoja omille lapsilleni. Ovat tykänneet ja on siinä itsekkin ollut siis ihan hyvillä mielin.

      Mutta palaten edelleenkin siihen, mistä pariin otteeseen on jo mainittukkin, että kyllä se niin vaan on, etten minä ainakaan ostaisi mitään käytettyä vanhaa paskaista pönttöharjaa hintaan 1€/kpl.

      Ihan samaan humpuukkiin luokittelen myöskin hammasharjat, kasvo- ja vartalovoiteet, sheiverit, laudeliinat ja saippuat.

      En vaan kertakaikkiaan voi ymmärtää ihmisiä ainakaan edellä mainitussa tapauksessa.

      Kunnollisia kauppiaitakin löytyy, mutta täytyy tottatosiaan olla hönö jos tuollaista lähtee kauppaamaan.

      Itse ostin aikoinaan muutamia lukiokirjojani kirpputorilta kun satuin löytämään ja vielä suhteellisen halvalla (äidinkielenkirjani oli Särmä, joka maksaa tai ainakin on maksanut suomalaisessa kirjakaupassa joskus parhaimmillaan sen 50-52€). Kirja oli ihan hyväkuntoinen, päällystetty, sisälle oltiin tehty muutamia alleviivauksia lyijykynällä, mutta ne eivät pahemmin minua ainakaan haitanneet.

      Ei mulla muuta. :)

    • Keräilijän alku

      Roskien myymisen lisäksi ihmettelen hintapyyntöjä esim. astioissa. Esim. jokin kulunut arabian lautanen tai "taidelasi" voi maksaa reilusti enemmän kuin täsmälleen sama tavara kaupassa. Sama muuten koskee nykyään usein huutonetin hintapyyntöjä. Ei mitään järkeä...

    • häpeäääää

      Kyllä paskan myyjät on ihan oikeasti vajakkeja ja hoidon tarpeessa, valitettavasti niitä on hoidotta paljon.

    • tyhmä ostaa

      Ei se ole tyhmä joka MYY vaan se joka MAKSAA.
      Kyseessä on voiton maksimointi.
      MONET EIVÄT VAAN TAJUA KIRPPARIN IDEAA... tai siis väärin käyttäjiä löytyy.
      Tai sitten on rahapula ja viedään kaikki mikä voisi kelvata toisille (tai luullaan että kelpaa)

      Monet eivät luultavasti tiedä tavaran hintaa kaupassa: näin ollen siitä voi pyytää mitä vaan.
      Monilla se raha ei merkitse mitään, joten ne maksaa kun ne löytää tavaran.

      Musta tuntuu että jotkut vaan hylkäävät myyntipaikan ja se jää omistajan kontolle. Joka myy sitä eteenpäin.
      Olen huomannut myös monia pöytiä jotka pysyvät jopa vuodesta toiseen.... tavarat eivät vähene tai muutu.

      Törmäsi kerran tällaiseen: Muistaakseni TOY STORY LEGO pakettia myytiin reiluun ylihintaan (n. 20% sitä sai kaupastakin).
      Lapusta sanottiin että se on tuotu Disney Wordista (näytti kovasti samalle paketille mitä myytiin kaupassa - eli se olisi voitu tuoda mistä vaan Siwastakin)
      Mitä tuo merkitsee uudelle ostajalle. Se on vaan Legoja, joita saa marketistakin.
      Muistaakseni joku sen taisi ostaa... oli se ainakin kadonnut seuraavalla käynnilläni (meni tosin pari viikkoa)

    • Heitin tavaraa roskiin joka päätysi lopulta kirpputorille.. Olikin kiva tappelu sen jälkeen sen ihmisen kanssa ketä sen tavaran minulle alunperin antoi ja löysi sen kirpputorilta.. Harmitus oli iso ja mielipahaa tuli puolin jos toisin. Kirpputorit on pääsääntöisesti täynnä paskaa ja suomalaiseen tapaan paskastakin pitäisi jotain saada jonka takia hinta on monesti puolet isompi mitä siitä tavarasta olisi ketään valmis maksamaan..... Ite tilaan kiinasta tavaraa joka voittaa heti hinnassa ja on uusi paska mahdollisesti hyväkin riippuen tehtaasta mistä tullut vs vanha kirpputori paska... Ei vain kannata.... Asiat ei ollu näin huonosti muutama vuosi sitten mutta nykyään alkaa olla turha edes sinne mennä.. Ennen tuli käytyy muutama kerta kuussa nyt ehkä kerran 3 kuussa... Ns jonkun kiinnostavan löytäminen joka johtaa ostamiseen on erittäin harvinaista.

      • fgfdhhjdfj

        "Heitin tavaraa roskiin joka päätysi lopulta kirpputorille.. Olikin kiva tappelu sen jälkeen sen ihmisen kanssa ketä sen tavaran minulle alunperin antoi ja löysi sen kirpputorilta.."

        Saisinko tämän suomeksi, kiitos; en ymmärrä, mitä kirjoitit.

    • zibuliz

      Ilmeisesti kannattavat kun ei ole lakkautettu kyseistä toimintaa. Osa on huonoa mutta pitää etsiä helmet. Viimeksi löytyi farkut jotka on paremmat kuin jalassa olevat oli. Maksoi 50 senttiä.

    • kaveri

      Ehkä, kirppareilla on myös roska kamaa? Mutta itse olen löytänyt keräilytavaraakin vanhoja esineitä halvalla.

    • eksaussi

      Minua ei roska haittaa, mutta en sitä ostakaan. Sen sijaan olen ostanut muodista menneitä vaatteita tosi halvalla; yksikin pusero maksoi 20 senttiä ja on ollut kovassa käytössä sen jälkeen. Jotkut todella kamalan näköiset vaatteet olen saanut halvalla, koska niitä ei olisi kukaan sellaisena pitänyt, en minäkään. Purin ne ja tein uudenmallisia ja nyt ne ovat mielivaatteitani.

      Minusta tämä suomalainen kirppistyyli, että vuokrataan pöytiä viikkovuokralla muille, on huono idea. Parempi olisi vaikka kirppis, jossa voisi vuokrata pöydän vaikka viikonlopuksi ja olla siellä itse pöydän takana myymässä kamojaan. Tai toinen vaihtoehto, vaikkapa samalla kirpputorilla, voisi olla se, että paikan pyörittäjä ostaa ne kamat ja jälleenmyy ne itse. Tällaisia kirppareita on paljon edellisessä asuinmaassani, suomalaisen tyyppisiä en ole muualla nähnyt.

    • kierrätyskunniaan

      täällä monelta vuodelta kokenut kirpputori myyjä sinne tosiaan tuodaan likasia, rikkinäisiä, haisevia, karvaisia, yms tavaraa mutta pahin tavara mitä olen nähnyt on tekohampaat!!! ja dildo!!!

    • Tää on paras!
    • huomannut saman

      Kyllä se on nähtävissä, että tuohon on menty. Kirpparit täyttyvät roskista. Lisäksi ihmiset ovat hintatietoisia eivätkä myy enää arvotavaraa rihkaman hinnalla, löytöjä ei voi enää tehdä. Koko homma on OUT!

    • Tää on paras!
    • Kerttu Leppä

      Todella paljon huonoa tavaraa on myynnissä, mutta eihän sitä tarvitse jäädä katselemaan. Olen itsekin kauhistellut pyydettyjä hintoja, mutta myyjäparat kaiketi koettavat saada myyntipöytien hinnat edes kasaan! Ehkäpä kirpputoripaikkojen omistajat/vuokraajat osaisivat kertoa miksi pöytävuokrat ovat niin törkeän kalliita. 38-40e /vko ei vain pääkaupunkiseudulla vaan myös mualla. Ihmisillä on raha tänä aikana tiukassa monella ja kai sitten myydään epätoivoisena niitä 1.50 e shampoopulloja..

      Hyviä löytöjä kaikille ja ihanaa kesänjatkoa!

    • vanha vaakku

      Kaikki joutuvat maksamaan pöytävuokran ja he saavat myydä
      mitä haluavat. Kaikella voi olla käyttöä jollekin. Turhaan on purnata
      mitä sielä myydään kun ei ole pakko ostaa niitä.

    • kirppismuori

      Minä pidän kirppispöytää itsepalvelukirppiksellä noin 2-3 kertaa vuodessa ja asiakkaana käyn itse kiertelemässä kirppiksiä kerran viikossa. Varmaankin noin 90 % kirppispöydän pitäjistä voisi parantaa myyntiään yksinkertaisilla konsteilla:

      - älä tuo turhaan tavaraa, jota et itsekään huolisi. Heitä roskiin rikkinäiset vaatteet ja rikkinäiset astiat (ellei kyseessä ole nuorison valmiiksi reikäiset muotifarkut tai vanhat Arabian astiat, joita voi käyttää vielä koriste-esineenä)

      - katso arvokkaampien tavaroiden oikeaa hintatasoa esim. huutonetistä. Jos näet siellä esim. samanlaisen muumimukin, josta on huutoja, niin näet, että mikä on oikea hintataso. Jotkut pyytävät Huudossakin kiskurihintoja, mutta tavara ei mene kaupaksi

      - tuo tavaraa kirppispöydälle vähän kerrallaan. Älä täytä pöytää tupaten täyteen

      - käy siistimässä pöytä kerran päivässä ja tuo samalla uutta tavaraa. Jos joku tavara ei näytä menevän 2-3 päivässä kaupaksi, alenna hintaa hieman.

      - myy vain sesongin tuotteita. Kesähelteillä kukaan ei halua ostaa toppatakkeja. Pistä ne toppatakit myyntiin sitten uudemman kerran syksymmällä, kun ihmiset alkavat ostaa talvea varten vaatteita.

      - jos pelkäät, että jäät pöydän vuokrauksesta tappiolle, niin vuokraa pöytä kaverisi kanssa puoliksi tai kerää tavaraa enemmän, jotta varmasti tavaraa riittää.

      - laita hintalaput kunnolla esille ja kirjoita siististi, niin ei tarvitse kassalla arvuutella, että onko hinta euron vai seitsemän...

      - laita hintalappuun myös vaatteen koko, niin jo vilkaisemalla näkee, että esim. kengät onkin liian pienet, joten ei tarvitse turhaan hiplailla vaatteita.

      - täydennä myyntipöytää tarvittaessa kylteillä esim. "pojan vaatteet 90 cm", "kirjat max 2 euroa/kpl" tai vaikka "31.7. saakka kaikki hinnat -50 %".

      - ennen kaikkea älä tuppaa liikaa tavaraa pöytään kerralla ja ole valmis alentamaan hintoja, jos ne eivät mene kaupaksi !!!!

      Minä en myy tavaraa kirppiksellä rikastuakseni, mutta toki haluan niistä jonkin verran voittoa. Tavaraa menee joka kerta kivasti kaupaksi näillä yllämainitsemillani ohjeilla, jotka on kantapään kautta opittu...

    • Rojusta en maksa

      Itsehän sen päättää, mitä kirppareilta ostaa? Paljon myydään sellaisia tavaroita, tuotteita yms. jotka ovat kaatopaikkatavaraa. Onneksi niitä ei ole pakko ostella. Viimeksi ostin isosta itsepalvelukirppiksestä 5 toppia, 3 paitaa, 2 hametta, caprit ja pientiä sisustustavaroita. Hinta kaikista yhteensä 12 euroa.
      Vaatteet olivat ns. merkkituotteita, olivat hyllyssä sullottuna mykkyrässä ja kurttuisina. Pesin kaikki ja ovat nyt kuin uusia. Aika monista vaatteista/tavaroista puuttuu hinnat ja se harmittaa.
      Itse kun vien myyntiin esim vaatteita, ne ovat ehjiä ja puhtaita.

    • asfsdgfdghdfh

      Itse olen ostanut setin vanhoja lautasia opiskeluaikoina. Ja se on ollut paras hankinta varmaan ikinä. Ihanaa kun nyt kuuden hengen taloudessa on edes yhdet 6 hengen lautaset ym mitä settiin kuului. Muuten kun on vaan kappaleittain lautasia ym. Kestovaippoja on löytynyt ja tietysti flanelli yöpaitoja joista oon tehnyt lisää vaippoja ja kestositeitä. alusvaatteita en osta. ja sillä tarkoitan tietysti pikkuhousuja. Pitkät kalsarit on tullut jossain pussissa mukana. Missä on sitten ollut muitakin hyviä vaatteita. Rintaliivit otin joskus jostain 0euron korista kun ajattelin että teen niistä sellaisen olkalaukun häihini. En muista menikö sitten kuitenkin roskiin vai minne.
      Sitten xz hiusöljyä ostin pari pulloa kun oli euron kappale(käyttämättömiä). meikkejä ei niinkään kun en niitä enää edes käytä. Ehkä jos löytyis joku siisti oikean värinen huulipuna vaikka josta vois vetää siivun pois päältä. Niin ehkä siitä vois pari senttiä maksaa. rikkinäisiä vaatteita voisin ostaa jos tulee esim. joku aivan ihana prinsessamekko jonka on helppo korjata. Ja hinta olisi alta kaksi euroa. Välillä tulee ostettua myös jotain koriste-esineitä jos ei millään keksi joululahjaa sukulaisille.
      Kun kerran olen kotiäiti niin säästäminen on se miten tienata rahaa kotiin.

    • tytryrty

      Paras oli kun vastaan tuli eräällä kirppikselle Treellä 50e hintaiset farkut. Nojoo oli ne ehkä uudet mutta hemmetti kuka ostaa vanhalta rätiltä haisevia farkkuja sillä hintaa kirppikseltä...? Varsinkin kun kyseessä oli perusfarkut, ei mitkään erikoisen hienot siis... Myös kluttaantuneessa villapaidassakin on kiikkunut 9e hintalappu. Mitä hittoa ihmiset!?! Vaikka se pöydän vuokra olisi miljoonia niin ei sitä tarivtse kompensoida ylihinnoittelemalla kaikkea paskaa. Itse raahasin juuri 3 jätesäkillistä kamaa. Kallein tavara taisi olla käyttämätön juhlamekko jossa oli vielä laput kiinni. Kehtasin pyytää siitä 10e. Muut kamat 1-3e luokkaa. Rahapussi lihoi kummasti eikä tarvinnut raahata Uffin keräyslaatikkoon kovin montaa lumppua....

    • eeviant

      Nyppääntyneiden ja haalistuneiden trikoovaatteiden vienti kirpputorille pitäisi kieltää.

      Samoin likaisten lelujen ja mutaisten, tahraisten kenkien.

      Kirppisten kenkämääristä näkee, että monet naiset ovat liian laiskoja kiikuttaakseen
      korkkareitaan suutarille uudelleen kantalaputettavaksi. Sitten niitä linttaanastuttuja.
      korosta pilalle naarmuuntuneita kenkäressuja yritetään kaupata jopa 7 eurolla jollekin.

      Mitä hittoa nämä pilattuja tavaroita kirppiksille raahaavat ajattelevat?
      Ei kukaan tahdo ostaa nyppyistä paitaa tai kenkiä, joiden nahka on kuoriutunut rikki,
      ja pohjassa voi olla koirankakkaakin.

    • eeviant

      ja....

      KIINNITTÄKÄÄ JUMALAUTA NE TARRAPINTAISET HINTALAPUT KUNNOLLA !

      VITUTTAA, KUN NE IRTOAVAT JA SITTEN VOI JÄÄDÄ TUOTE SEKÄ MYYJÄLTÄ MYYMÄTTÄ ETTÄ OSTAJALTA SAAMATTA, KUN ENÄÄ EI TIEDETÄ MIHIN LOOSIIN TAI REKKIIN SE TUOTE KUULUU!

      KÄYTTÄKÄÄ NEULAA, LANKAA, NUPPINEULOJA, MIELIKUVITUSTA TAI HAKANEULOJA,
      ETTÄ HINTALAPUT PYSYVÄT!

      TÄMÄ ON KÄSKY

      • gfhjfk

        Älä huuda.

        Nuppineuloja ei saa käyttää. Olen haavoittanut itseni jo monesti sellaisiin. Niitit tai muutama pisto neulalla ja langalla. Hakaneulakin saattaa avautua ja pistää penkojaa.

    • nuukajussi_

      Jollain voi olla käyttöä kusisille alusvaatteille tai hikisille rintaliiveille,eihän sitä ikinä tiedä.En keksinyt mitään käyttöä mallinukelle,jonka pää oli rikottu vasaralla.Hinta oli 80e,jätin ostamatta.Mummo sanoi aina,että se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa.Ihan asiallinen ketjun aloitus,mutta paskantavaran-myyjät pelkää pisnestensä menevän nurin,kun ihmiset lukee näitä kirjoituksia.Ei enää menekään koiran järsimät lenkkarit kaupaksi.Harmi.

    • Aikatavarankaupitsee

      Millähän kirpputorilla ja missä kaupungissa tämän keskusteluketjun kirjoittajat käyvät, kun kokemukset ovat noin huonoja. Itse olen myynyt ylimääräistä tavaraa Tampereella itsepalvelukirpputoreilla, enkä ole huomannut, että tavarat olisivat erityisen huonolaatuisia tai likaisia. Sellaisiahan ei kukaan osta.

      Oikealla hinnoittelulla tavara kyllä menee kaupaski. Itse ihmettelin aikanaan, kuka ostaa puoliksi käytettyä kosmetiikkaa, mutta koska se näyttää menevän kaupaksi, olen itsekin myynyt menestyksekkäästi puoliksi käytettyä kosmetiikkaa muutamalla lantilla.

      Sitä olen ihmetellyt, miten uutuuskirjat eivät tahdo kelvata. Joskus olen ostanut Akateemisesta kirjan kolmella kympillä ja pannut sen saman tien kirpparille vitosella - siis ihan uuden kirjan - eikä se ole tahtonut kelvata. Ehkä niiden henkilöiden, jotka täällä viisastelevat kommenttien kieliasusta kannattaisi seuraavalla kirpputorikäynnillä etsiä pöydistä suomalaista kaunokirjallisuutta. ;-)

    • Törkyhintoja

      En ole käynyt kuin muutaman kerran kirpparilla mutta samaa mieltä olen, tavaraa jonka itse veisin roskakoriin tai kaatopaikalle, kaupitellaan ja vielä usein kovalla hinnalla, siis huh huh...
      Itse asiassa nyt kerrankin mietin josko itse veisin ison läjän leluja kirpparille, tein inventaariota lapsen huoneessa ja täysin ehjiä leluja tuli melkein neljä jätesäkillistä...
      Ja jollain tavalla rikkinäisiä puoli jätesäkillistä, jonka laitan roskikseen.
      Mutta en silti kehtaisi niistäkään pyytää kuin aivan minimaalisen hinnan, ajattelin jos pistäisi esim. kaikki 1 e... tai sitten lelusta riippuen noin 0,20 sentistä 2 euroon mutta kaksi euroa aivan maksimi jostain oikein hienoista leluista.
      Ei mielestäni enää niin paha hinta, kun lelut ovat kuitenkin täysin käyttökelpoisia.

    • kirppistelijä

      joku myi viime viikolla Seinäjoen Ullakko-kirppikselle kulahtanutta vessapaperirullaa eurolla. olisi pitänyt ottaa kyllä kuva. Mikä ihmisiä vaivaa?!

    • Kirpputorikokeilija

      Olen kokeillut nyt ensimmäisen kerran kirpputorimyyntiä, eka jakso 3 viikkoa, meni nipin napin omilleen. Myin vanhoja, mutta ehjiä ja puhtaita perusvaatteita, aika paljon lasten ja nuorten. Myös Niken ja Adidaksen urheiluvaatteita. Suurin osa ei mennyt kaupaksi millään hinnalla.

      Nyt toisella kertaa tarjolla on ollut minusta erittäin hyvää tavaraa. Hyviä, ehjiä, hienojakin leluja, myyvät kohtuullisesti. Lähes käyttämättömiä merkkiluistimia ja -monoja. Koemielessä osa hinnoiteltu erittäin halvaksi, osa vähän kalliimmiksi (kalliitkin ehkä neljänneksen tai kolmanneksen uusien hinnoista, ja olleet jalassa alle 5 kertaa). Ei käy kaupaksi. Jonkun verran vauvan vaatteita, joissa jonkin verran käytön jälkiä, mutta ehjä, kauniita ja puhtaita. Erittäin halpoja. Ei käy. Hyväkuntoisia lasten talvikenkiä, ja ei.

      Kummalliset kipot ja kupit menevät, mutta niitä minulla on vain vähän.

      Toinen jakso menee ehkä nipin napin omilleen. Tämä on vain kirrputorin omistajan businestä, joka saa huikean neliövuokran rähjäisestä tehdashallista, mutta silti pöytävuokraajien kohtelu ja palvelu on tosi avutonta.

      Jos myy euron tavaraa, ja haluaa esim 100 euron vaivanpalkan, niin rahaa pitäisi saada 136 euroa/6 päivää. Eli päivässä pitäisi myydä lähes 23 tavaraa??? Kuka siihen pääsee?

      Myyjälle tämä kannattaa vain, jos tykkäää puuhata ilmaiseksi, tai jopa maksaa huvista.

      Järjetöntä puuhaa.

      • Kirppiksen omistaja

        Mun mielestä kirppispöytä kannattaa pitää niin kauan kun se vähänkään tekee tuottoa. Mun kirppiksellä pitää siis tehdä ainakin se 4,5€/pv. ei pitäs olla temppu eikä mikään. Kun on kerran vaivan nähnyt niin mitä niitä kamoja takasin kotio kantaa.
        Omalla kirppikselläni pidän 80€/60pv vedenjakajana - alittajilla on mennyt huonommin ja ylittäjillä hyvin. Suurin osa saa 100-130€. Vierekkäiset pöydät saattaa tienata aivan eri summat samassa ajassa. Eli kyllä se sori vaan on omasta töönästä kiinni; hinnoittelusta, laadusta, esillepanosta. Joskus tarvitaan vähän säkääkin. 6pv on mielestäni liian lyhyt aika myyntiin.
        Ylipäätänsä mun mielestä koko touhuun ei kannattaisi suhtautua kauheen tiukkapiposesti. Mutta jos kokee kirppistouhun vastenmieliseksi niin on ehkä parempi viedä kamat suoraan uffille tai johonkin.

      • Ostan ja myyn
        Kirppiksen omistaja kirjoitti:

        Minusta puolestaan parasta olisi pitää vain viikko, vaikka käytännösäs en juurikaan niin ole tehnyt, vaan pitänyt pari viikkoa, kun ne tavarat kerran olen sinne kantanut. Ihmiset luulevat, että ovat jo nähneet pöydän ja toinen viikko on aina huonompi. Näin siitä huolimatta, että tuo koko ajan lisää tavaraa myyntiin myytyjen tilalle ja vie pois sellaista mikä ei mene kaupan ja ennen kaikkea hinnoittelee toistuvasti uudelleen.

        Monet ei tajua uudelleenhinnoittelun merkitystä, mitä ihmettelen kovasti. Samasta nahkatakista pyydetään kaksi tai kolme kuukautta 40 euroa tai muuta vastaavaa. Voihan kirppispöytää tietysti tavaroiden varastonakin pitää. Mieluummin kyllä kantaisin tavarat roskikseen tai säilyttäisin seuraavaa kirppistä varten.

      • Sama omistaja
        Ostan ja myyn kirjoitti:

        Tämä on tietysti kiinni siittä minkä kokoisessa kylässä kirppis on. Jos kirppis on niin pienessä paikassa että koko kylä käy viikottain tsekkaamassa onko uutta, niin näin voi olla. Kun kirppis on isossa cityssä, uusia naamoja käy koko ajan joilla ei oo mitään käsitystä onko pöytä ollut kauan vai hetken vasta.

      • Ostan ja myyn
        Sama omistaja kirjoitti:

        Tämä on tietysti kiinni siittä minkä kokoisessa kylässä kirppis on. Jos kirppis on niin pienessä paikassa että koko kylä käy viikottain tsekkaamassa onko uutta, niin näin voi olla. Kun kirppis on isossa cityssä, uusia naamoja käy koko ajan joilla ei oo mitään käsitystä onko pöytä ollut kauan vai hetken vasta.

        Kyllä tuo kokemani pitää paikkansa missä vain.

        olen myynyt kohta 30 vuotta kirppikseillä, en ole ikinä laskenut kuinka monella ja miten monilla paikkakunnilla. Missään pikkukylässä en lähtisi edes myymään.

    • Tuubaaseollapitää

      Minä taas ihmettelen että uudenveroinen, siisti tavara ei kelpaa vaikka hinta on aidosta about 10-15% alkuperäisestä. Mutta kaikki mainitsemasi paska kelpaa ylihintaan. Ja sitten se kirppariasiakkaiden naamanvääntely, mistä maasta se tänne Suomeen on tullut?

      • Näinlahdessa

        Itse olen yrittänyt myydä vähän käytettyjä korkkareita joiden hinta uutena on 50-100€ kympillä tai parilla ei kelpaa Hinnan pitäisi olla kai 3€ jotta menisi kaupaksi Ei pilkkahinnalla kuitenkaan kannata kirpparimaksut senverran korkeita

    • Himoshoppaaja28
    • memememe

      Mua on aina naurattanut nämä kommentit:
      "Kun minä vien kirpparille tavaraa, niin ne on uudenveroisia, siistejä, eivätkä maksa kuin 0,50 e kappaleelta. Heh, olen muutamankin sadan kirppiksen kiertänyt, mutta täytyy sanoa, että taitaa olla yhden kerran, kun olen törmännyt kirppispöytään, jossa on todella ollut kunnollista vaatetta ym. tavaraa tuohon hintaan.
      Keitähän ne on, jotka täyttää pöytänsä ylihinnoitelluilla koriste-esineille ja aatamin aikuisilla lumpuilla, joista pitäisi maksaa useita euroja?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8652
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2328
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1371
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe