Minulla on outo onglema. En ole mistään löytänyt et kenelläkkään olisi samanlaista ongelmaa. Olen nyt vasta ymmärtänyt miksi elämässäni kaikki mättää. Tuntuu, että olen täysin yksin tämän kanssa. Tämä vaiva on saanut minut täysin itsemurhan rajalle. Eli minusta etäänytään, minuun ei oteta kontaktia, minulle ei puhuta. Ihan kuin olisin toiselta planeetalta, ihan kuin minulla olisi kupla ympärilläni ja otsassa lukisi että älä vaan ota minuun yhteyttä. Ongelma on pahentunut tosi paljon vuoden aikana.
Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Esim. puhun työkaverin kanssa minulle kiinnostavasta aiheesta, viereen tulee toinen työkaveri ja työkaverini ei juttele asiasta ollenkaan mulle, vaan toiselle. Ei mitään silmäkontaktia mun kanssa. Ihan kuin en olisi keskustelussa ollenkaan ollut mukana, vaikka minusta puhutaan. Tämä on tosi yleistä kaikissa keskusteluissa. Jopa työhaastattelussa. Jos olen työhaastattelussa, niin välillä huomaan, että haastattelija ei puhu minulle, vaan toiselle haastatelijalle. Miksi? Vaikka yritan hymyilla ja olla mukana.
Muita esimerkkejä, eli en tutustu kehenkään sillai ”vahinossa”, Aina kun joku tulee juttelee, viiden minuutin jälkeen hän huomaa, että en ole tavallinen. Varsinkin miehiillä tulee aina tosi kiire jonnekin. Pidän paljon juhlimisesta ja biletän paljon. Baarissakin en ikinä tutustu ihmisiin , tai en saa pitämään niitä seurassani.
Mutta esimerkiksi vielä, en olen tekemisissä sukulaisteni kanssa, tosin niinkuin esim. äitini tai muut. En ikinä soita niille, en pidä pitkistä puheluista.
Nyt pari viikkoa sitten asia tuli varsinkin tosi hyvin esiin. Seurustelin 18-vuotiaana erään pojan kanssa. Monen vuoden tauon jälkeen pidimme taas yhteyttä, lähetimme söpöjä tekstiviestejä jne. Sitten nähtiin kerran ja asia loppui kuin seinään. Yritin kyllä kysyä häntä uudestaan kahville, mutta tekstiviesteihini ei enää vastattu.
Minulla on paljon ystäviä, mutta jaksan nähä niitä ainoastaan kun olen juonut. Viihdyn tosi paljon yksin. Olen tosi kaunis tyttö, olen reissannut paljon, olen ahkera, en mitenkään ujo, en hiljainen. Hymyilen ja olen huumorintajuinen. Minulla on oma yritys ja teen paljon töitä.
Tämä on todella rasittavaa, en tule ikinä saamaan töitä työhaastattelussa, menetän kohta kaikki kaverini, enkä ikinä tule seurustelemaan kenenkään kanssa. Tulen aina olemaan yksin, ellen ymmärrä, mistä tämä johtuu. Auttakaa!
Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Esim. puhun työkaverin kanssa minulle kiinnostavasta aiheesta, viereen tulee toinen työkaveri ja työkaverini ei juttele asiasta ollenkaan mulle, vaan toiselle. Ei mitään silmäkontaktia mun kanssa. Ihan kuin en olisi keskustelussa ollenkaan ollut mukana, vaikka minusta puhutaan. Tämä on tosi yleistä kaikissa keskusteluissa. Jopa työhaastattelussa. Jos olen työhaastattelussa, niin välillä huomaan, että haastattelija ei puhu minulle, vaan toiselle haastatelijalle. Miksi? Vaikka yritan hymyilla ja olla mukana.
Muita esimerkkejä, eli en tutustu kehenkään sillai ”vahinossa”, Aina kun joku tulee juttelee, viiden minuutin jälkeen hän huomaa, että en ole tavallinen. Varsinkin miehiillä tulee aina tosi kiire jonnekin. Pidän paljon juhlimisesta ja biletän paljon. Baarissakin en ikinä tutustu ihmisiin , tai en saa pitämään niitä seurassani.
Mutta esimerkiksi vielä, en olen tekemisissä sukulaisteni kanssa, tosin niinkuin esim. äitini tai muut. En ikinä soita niille, en pidä pitkistä puheluista.
Nyt pari viikkoa sitten asia tuli varsinkin tosi hyvin esiin. Seurustelin 18-vuotiaana erään pojan kanssa. Monen vuoden tauon jälkeen pidimme taas yhteyttä, lähetimme söpöjä tekstiviestejä jne. Sitten nähtiin kerran ja asia loppui kuin seinään. Yritin kyllä kysyä häntä uudestaan kahville, mutta tekstiviesteihini ei enää vastattu.
Minulla on paljon ystäviä, mutta jaksan nähä niitä ainoastaan kun olen juonut. Viihdyn tosi paljon yksin. Olen tosi kaunis tyttö, olen reissannut paljon, olen ahkera, en mitenkään ujo, en hiljainen. Hymyilen ja olen huumorintajuinen. Minulla on oma yritys ja teen paljon töitä.
Tämä on todella rasittavaa, en tule ikinä saamaan töitä työhaastattelussa, menetän kohta kaikki kaverini, enkä ikinä tule seurustelemaan kenenkään kanssa. Tulen aina olemaan yksin, ellen ymmärrä, mistä tämä johtuu. Auttakaa!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kuuluiko tämä alla mainittu johonkin toiseen viestiin? Se pomppasi viestistä esiin.
"Minulla on paljon ystäviä, mutta jaksan nähä niitä ainoastaan kun olen juonut. "
Muutoin auttanee pieni mustasukkaisuus, eli pidä huoli siitä että saat sanasi sanottua sen sijaan että mietit että juuri sinussa olisi joku vikana. Tuskinpa tuo ongelmasi on ainutlaatuinen, ihmiset eivät yleensä tule tarjoamaan juttuseuraa kovin helposti. Jos olet tosi kaunis tyttö joudut itse tekemään aloitteita, ihmisille kun ulkonäkö on tärkeä asia.
Minäkin ajattelin että elämälläni ei olisi merkitystä, vaan onhan sillä kun miettii muiden roolia omassa elämässäni.
Mieleeni tuli myös, että ehkä vika on juuri tuossa, että sinulla on vääränlaisia ystäviä. Itse olin koko teini-iän maassa, kun omanlaista seuraa ei tuntunut lyötyvän, kaikki vaan ryyppäs ja oli pinnallisia. Nyt vanhempana on pikkuhiljaa alkanut putkahtelemaan sieltä sun täältä tosi mukavia, syvällisiä, kiinnostavia ja myötätuntoisia ystäviä. Itselläni vika ehkä siis oli aikoinaan ajankohdassa, ehkä itse olin varhaiskypsä tms. Nyt minulla on todella hyvien ystävien takia itseluottamusta valita itse seurani, en enää roiku sellaisten seurassa joiden kanssa en tunne viihtyväni. Nuorena, kun itsetuntoni oli nollissa, olin juuri tuollainen "kaikki etäännyttävä" kummajainen. Johtui varmaan siitä, etten osannut olla luonnollinen pinnalliselta vaikuttavien ihmisten seurassa. Jos tuntuu siltä, että jo oman puheenvuoron saaminen porukassa on vaikeaa, olet ehkä vääränlaisten ihmisten parissa. Kaikki eivät ole, eikä kaikkien tarvitse olla huomion keskipisteitä :)
Jos kuvauksesi perusteella mietin meidän kahden kohtaamista tuolloin nuorempana, niin olisin varmaan juuri ollut niitä, jotka olisivat vaivaantuneena liuenneet seurastasi. Koin itseni rumaksi ja kelvottomaksi, joten kaltaisesi kauniin, menestyvän ja (positiivisessam mielessä) täydelliseltä vaikuttavan ihmisen seura olisi ollut minulle kauhistus. Nyttemmin ystäväpiiriini kuuluu myös todella kauniita ihmisiä, kuten myös vähemmän laittautuneita, pinnallisia, syvällisiä jne. Itsetunnosta se lähti, nyt osaan olla monenlaisten ihmisten kanssa, kun en pelkää "menettäväni" itseäni mukautuessani liikaa muihin.
En tiedä, oliko tästä mitään apua... Kunhan tiedät, että kaikilla käy se mister Bean joskus kylässä - toisilla vähän kauemmin kuin toisilla - mutta ei se ikuisesti jaksa viipyä ;) Jos tämänhetkinen tilanteesi tuntuu liian ahdistavalta, käy juttelemassa terveydenhoitajan, psykologin jne. riittävän ulkopuolisen ihmisen kanssa, niin voit saada objektiivisen kuvan itsestäsi ja otetta ongelmiin.
skitsofrenia
Olisikohan sinulla joku neurologinen poikkeavuus. Tuo sivuuttaminen ja mitätöinti on tuttua ainakin asperger-ihmisille.
Asperger tuli minullekin mieleen aloittajan kirjoituksesta. Ei sen tarvitse olla kovinkaan iso "syndrooma", kun jo aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta nimenomaan sosiaalisessa kanssakäymisessä. Juominen vapauttaa jotkut kytkökset aivoissa ja assi onkin ykskaks ihan helppo kamu. Tiedän ja tunnen itseni.
Älä vaivu epätoivoon, asperger-ihmiset on oikeasti kultaa :)
Minulla ei ole aspergeriä, ja olen aina kärsinyt aloittajan kuvaamista ongelmista. Ei kaikkea aina tarvitse selittää lääketieteellisesti, kun kyse voi olla ihan vaan erikoisemmasta persoonallisuudesta. Esim. itse olen poikkeuksellisen herkkä ja tunteellinen, se selittää omat kokemukseni.
Minulla on vähän samanlaista ongelmaa. Oikeastaan se ilmenee lähinnä niin, että minun repliikkini johtaa usein joko hiljaisuuteen tai puheenaiheen vaihtoon. Usein, kun otan töissä osaa kahvitaukokeskusteluun, ihmiset rupeavatkin lopettelemaan kahvitaukoa ja tämä tuntuu todella ikävältä. En kuitenkaan ole mikään työpaikkakiusattu, vaan tällaista on muuallakin.
Jokin ulosannissani on vikana ja olisi ihanaa, kun maailmassa olisi joku niin rehellinen ihminen, että kertoisi siitä minulle. Ex-mieskin totesi vain, ettei minua kukaan viitsi kuunnella. Päätin silloin lyhentää ja tiivistää juttujani, muttei se ole mitään muuttanut.
Ongelmasi syy on se, että olet liian kaunis. Ihmiset pelkäävät ja kadehtivat kauniita nuoria naisia. Miehet arastelevat liian kauniita ja tyrmääviä tapauksia ja siinä saattoi olla syy exäsi käytökseen. Olet liian kohtalokas.
Naiset taas vihaavat ja kadehtivat liian kauniita naisia ja se ilmenee ilkeänä käytöksenä tai täydellisenä ignooraamisena. Kauniit halutaan sulkea ulkopuolelle.
Ehkä ignooraminen on myös epävarmuuden merkki. Sinulle ei yksinkertaisesti uskalleta puhua ja siksi puhutaan mieluummin sille toiselle.
Kauniita ei myöskään uskalleta palkata, miehet pelkäävät menettävänsä mielenrauhansa ja yöunensa. Naiset taas eivät siedä lähellään kauniimpaa, koska tämä korostaisi heidän omaa rumuuttaan. Kauniimpi nainen koetaan kilpailijaksi, joka vie kaikkien miesten huomion ja ehkä jopa toisten miehet ja saattaa päästä ulkonäöllä pomon suosioon ja siksi uralla etenemään muiden ohi.
Kokeile mennä työhaastatteluun lököttävissä vaatteissa, tukka nutturalla, ilman meikkiä ja hanki vaikka rumat rillit ilman vahvuuksia. Johan alkaa asennoituminen sinua kohtaan muuttua.
Luin aspergerin taudista ja tajusin. Kaikki täsmäsi aivan 100%. Kiitos.
ei se ole mikään tauti vaan olet autisti.
Olet vieraantunut ihmisistä ja vaivaantumisesi saattaa näkyä. On paljon ihmisiä, etteivät varmaankaan osaa lähestyä tuolloin oikealla tavalla. Nyt sanon, ylös ulos ja lenkille. Joskus on vain sinnikkäästi itse yritettävä ystävyys suhteita luoda. Monille käy vielä niin, että oman elämän muutos aiheuttaa, vain sen ettei enää jouda tapaamaan ystäviä, kun aikaa kuluu. Minulla on yksi todella hyvä lapsuudenystävä, näen todella harvoin, meillä on molemmilla omat perheet ja työt. Soitellaan melko usein ja vaihdellaan kuulumisia, sitten kun vihdoin onnistumme kyläilemään toistemme luona, ai sitä hauskuutta ja muisteluiden ihanuutta. Uusien harrastusten kautta voisit löytää itsellesi uusia ystäviä, mene rohkeasti ja aloita jokin jooga tai mikä kiinnostaisi. Koita ystävä hyvä piristyä ja ilman tuota juomista olisi olosi varmasti parempi.
Jos olet jotenkin teennäisen oloinen, liian päällepäsmäri? Jos jutustelu ei ole kovin luontevaa? Esim liika silmiin toljottaminen voi ahdistaa tai väkisin juttujen keksiminen.
Myös silloin ei naisia oteta vakavasti, jos olet tyrkyn näköinen. Tyyliin naiset tälläytyy arkipäivinä kuin olisivat juhliin lähdössä. Ei se kovin fiksua ole. Täytyy osata olla luonnollinen. Se kertoo terveestä itsetunnosta. Ei tartte leikkiä poikaa, mutta on vaan oma ittensä.
Itsensä kehuminen kauniiksi kertoo tietystä narsismista. Voi ajatella, että on ihan ok näkönen mutta että tosi nätti... Kauneus on katoavaista. Ne on naurettavia jotka ei hyväksy vanhenemista vaan yrittävät peitellä sitä epätoivoisesti. Jos joku mies ajattelee itsestään, että on tosi komea poitsu, niin onhan se hieman naurettavaa.
Jos ei joku tykkää jutella, niin ajattele vaan että ei sitte. Tee jotain muuta... Älä ota liikaa itseesi.
"Itsensä kehuminen kauniiksi kertoo tietystä narsismista. Voi ajatella, että on ihan ok näkönen mutta että tosi nätti... Kauneus on katoavaista. Ne on naurettavia jotka ei hyväksy vanhenemista vaan yrittävät peitellä sitä epätoivoisesti. Jos joku mies ajattelee itsestään, että on tosi komea poitsu, niin onhan se hieman naurettavaa."
Juuri tuolla on viestiä siitä kuinka jollain on olematon itsetunto/itsevarmuus on nollassa ja se haittaa päivittäistä elämää. Mikään ei ole pahempaa kuin itsensä haukkuminen, jos kerran vielä on ihan ok:n näköinen ellei jopa tavallista kauniimpi/komeampi. Miksei itseään saa katsoa peilistä ja ajatella että "voi että olet kaunis ja hyvä ihminen!" Eikö suomalaiseen luonteeseen kuulu tällainen? Kuin olisi rikos kehua itseään jostain, vaikka oikeasti on jossain asiassa hyvä tai että ulkonäössä jotain mikä on kaunista.
Jotkut ihmiset ovat oikeasti kauniita. Sellaisia että heitä ei voi olla huomaamatta.
Ihastumisesta voi syntyä puolustusreaktio, eli ei edes yritetä tutustua koska sillä toisella on jo niin paljon kysyntää.
Minä kurkkasin aspergertestiä, enkä ole lähelläkään sellaista. Silti ihmissuhteet ovat alkaneet tuntumaan raskailta kun pitäisi kysyä kuulumisia jne. olla aloitteellinen. Suvun nuorimpana ja työpaikan nuorimpana jne. opin aikoinani että minun ei odoteta olevan johtaja, vaan pikemminkin odotin että milloin minut pyydetään mukaan jonnekin.
http://olotila.yle.fi/mina/terveys/asperger-ihminen-ei-osaa-small-talkia
Hei,
Luin sattumalta sun kirjoituksen ja löysin siitä paljon yhtäläisyyttä oman elämäni kanssa. Itse olen suuren perheen kuopus ja huomasin jo lapsena että jopa omat sisarukset suhtautuivat muhun jotenkin oudosti. Olen aina viihtynyt yksinäni , mutta kaipaan myös joskus sosiaalistuutta. Ryhmässä menee jotenkuin aina niin että itse saan alussa huomiota ja voin olla äänessä eniten, jonkin ajan päästä minut ikänkuin jätetään ulos ja muut jatkavat ja oikein tunnen miten mut eristetään. koulussa tätä tapahtui paljon ja vaihdoinkin ystäväporukkaa usein. Nyt olen asunut jo vuosia yksin ja aloitan uuden opiskelun ja sitä myötä duunin ja jännittää jo etukäteen miten sopeudun opiskeluun.
Olen rehellinen aina mielipiteissäni ja sanonkin aika suoraan asioista. Itsekin olin nuorempana kaunis (nyt jo aika parantanut mut taviksen näköseksi ;) mut just nuorempana saatoin kuulla kommenttia jatkuvasti "hyvähän sun on kun oot noi kaunis" ja siitä sai kyl kärsiä . eli ei se kauneus tuo onnea . ei ei.. Miehet taas on aina suhtautunut muhun varauksella ja koska oon myös niin puhelias se karkottanut useita. Oonko aspergen-tapaus tein testin ja sain pinnoja 123. eli testin mukaan olen..yksinäinen susi taidan aina tulla olemaan.
Tuon tunne on tosi yleinen. Yleensä taustalla ei ole mitään isoa vikaa, pientä aktiivisuutta vaan lisää omaan keskusteluun. On vähän hassua, että heti sanotaan "olet aspergeri". Sitten varmaan 90% ihmisistä on. Noissa tilanteissa kannattaa vain ajatella, miten pääsisi takaisin keskusteluun. Kaikille sattuu sitä, että jää hetkellisesti ulkopuoliseksi tai että oma kommentti lopettaa keskustelun.
Täällä jotain käytännön vinkkejä, joista on ollut itselleni paljon hyötyä:
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/05/nariseepa-lattia-briliantti-avausrepla.html
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2011/10/kolmas-pyora-4ever.html
Tuolla on myös juttua esim. itsevarmuudesta, kehonkielestä, kysymyksien kysymisestä ym. jos ne aiheet tuntuvat auttavan.
Minäkin luulin olevani aspergeri,mutta virallinen diagnoosini onkin ADD.Eli se on yksi muoto AD/HD:stä.Koitapa googlata,sopiiko ne oireet sinuun :)
On kyseessä mikä tahansa diagnoosi, niin tärkeää on kuitenkin tehdä haluamiansa juttuja ja etsiä uusia vinkkejä, ystäviä ym. Jatka yrittämistä, niin et voi epäonnistua.
Saatan olla asperger... Jännä tajuta se tälleen aikuisena. Nykyään kyllä toimin samalla lailla siinä missä muutkin.
Muillakin tosiaan on aina JONKIN VERRAN tuollaista. Tärkeää on, ettei luovuta. Luovuttaminen on aina huonoin vaihtoehto.
Minäkin olen tosi kaunis nuori nainen enkä pysty ottamaan ihmisiin yhteyttä sen takia että ihmiset eivät ota minuun yhteyttä. En jaksa aina olla se, joka aloittaa ensimmäisenä puhumaan. Olen osittain kyllästynyt siihen, että minun pitäisi aina tehdä aloite.
En oikein osaa jutella normaaleista arkipäiväisistä asioista. Minua kiinnostaa muoti ja pukeutuminen, kosmetiikka, eläimet ja matkustelu.
Vaikka ehkä hyvännäköisenä joutuu tekemään enemmän aloitteita joissain tilanteissa, niin on se kiva, miten ihmiset jo lähtökohtaisesti arvostavat hyvännäköisen seuraa. Positiivisen puolella!
Edellisen kirjoittajan kiinnostuksen kohteet ovat minusta aika normaaleja, hyvä noista on puhua. :)
Näissä jutuissa tulee helposti luulosairaaksi. Keskity hyviin juttuihin ja jatka aktiivisuutta, kaikkeen tottuu. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedetään.