Olen nyt 17-vuotias tyttö. Peruskoulussa minua kiusasivat kaikki luokkani pojat muu muutama poika ja tyttö muilta luokilta. Ensin sen takia kun olin lihava, kiusaamisen seurauksesta tulin hiljaiseksi, sitten siitä. En ole ikinä koskaan saanut minkään laisia positiivisia kommentteja pojilta ulkonäöstäni. En ikinä uskalla olla oma itseni poikien seurassa ja minulla on jatkuvasti alemmuuskompleksi heidän seurassaan. Tuntuu, että he arvostelevat minua jatkuvasti ja tuntuu, että en kelpaa kenellekkään.
Vaikka en haluaisi tehdä näin, alitajunnallisesti kuitenkin etsin jatkuvasti poikien/miehien hyväksyntää. Käytän aikaa tälläytymiseen ja ulkonäköni hoitamiseen paljon, eikä siinä, olen suhteellisen tyytyväinen ulkonäkööni, luonteeni on sen sijaan ongelma-alue.
Miten pääsen tällaisen pelon yli ja miten saan lisää itsevarmuutta?
Pelkään miehiä/poikia.
arvoton.
1
379
Vastaukset
Hei! Pää psytyyn nyt. Ei sinussa minun mielestäni ole mitään vikaa, vaikka juuri tuo kiusaaminen tappoikin minulta innon. Niin, etten ammattikoulussa uskaltanut tutustua muhuin tai ylipäänsä ottaa sitä kontaktia kehenkää. Kämppistäni lukuunottamatta. Nyt aikuisena olen paljon rohkeampi ja ymmärrän itseäni asian suhteen. Minun kohdallani peruskoulun kuuluikin menä niin. Se nyt vain on elämääni. Kunhan sinäkin opit ajattelemaan näin, ymmärrät itseäsi paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671